Tiedätkö miltä tuntuu olla musta yhteiskunnassa, jossa rasismia esiintyy rakenteissa asti? Jossa ihonvärisi vaikuttaa siihen, millaiset mahdollisuudet sinulla on noin yleisesti elämässä? Minä en. En tiedä, koska olen valkoihoinen ihminen enkä ole joutunut ihonvärini takia kohtaamaan ennakkoluuloja missään.
Reni Eddo-Lodge: Why I'm No Longer Talking to White People About Race
Bloomsbury 2017
S. 250
Tämä kirja herätti minussa niin paljon ajatuksia, että sen lukeminen oli suorastaan vaikeaa tai piemminkin hidasta, koska
piti koko ajan pysähtyä ajattelemaan. Minulle heräsi myös jatkuvasti kysymyksiä, mutta niiden kanssa ei tarvinnut jäädä yksin, sillä Reni Eddo-Lodge antaa vastauksia.
Tätä ei pidä ymmärtää niin, että lukijan täytyy myöntyä kaikkeen, mitä Eddo-Lodge kirjoittaa: ei tietenkään tarvitse. Eihän ihmisen noin ylipäätään tarvitse muuttaa mieltään minkään suhteen tai olla kenenkään kanssa samaa mieltä.
Mutta - nyt onkin tosi iso MUTTA kyseessä: Omien ajatusten kyseenalaistaminen on terveellistä. Se ei ole uhka omalle olemassaololle eikä edes identiteetille. Vaikka kirjan lukeminen tuntuisi ajoittain epämiellyttävältä (
tunnustan, että itse koin ajoittain näin ja voi sitä mietinnän ja oivallusten määrää, mihin se johti!), se ei silti ole uhka. Ehkä se on osoitus siitä, että alkaa nähdä.
Kirjan nimi on provosoiva, mutta itse kirja ei niinkään. Tai no, riippuu lukijasta. Kyllähän siellä on monia kohtia, joista voisi vetäistä palollisen herneitä nenäänsä, mutta jos niin käy, kannattaa mieluummin vetäistä happea ja muistuttaa itseään: jotkut joutuvat kohtaamaan vastaavaa päivittäin ihan oletusarvoisesti. Defenssit alas, tekee ihan hyvää joutua itse vaihteeksi kritisoinnin kohteeksi "yhtenä valkoisena massana".
Kirjan sisältö:
1. Histories
2. The System
3. What is White Privilege?
4. Fear of a Black Planet
5. The Feminism Question
6. Race and Glass
7. There's No Justice, There's Just Us
Eddo-Lodge aloittaa esseekokoelmansa kertaamalla Ison-Britannian historiaa nimenomaan mustien kohdalta. Sitä osaa ei nähtävästi brittiläisissä kouluissa juuri käsitellä. Heti herää kysymyksiä: Mitä brittikouluissa oikein (
mustien) historiasta opetetaan?
Olen käynyt kouluni Suomessa, joten minulla ei ole ensi käden tietoa siitä, mitä täällä opetetaan. Tietämykseni brittikouluista on lukemieni uutisten, artikkeleiden ja muun kirjallisuuden varassa eli ns. toisen käden tietoa. Tämä Eddo-Lodgen kirja on nyt eräs lähteeni, joten tässä postauksessa esittämäni väitteet/oletukset nojautuvat siihen.
The History of blackness in Britain has been a piecemeal one. For an embarrassingly long time, I didn't even realise that black people had been slaves in Britain.
Selviää, että Brittien harjoittamaa kolonialismia ei juuri käsitellä ja kun käsitellään, niin silkkiset hansikkaat suojaavat valkoista kättä. Kun kyse on mustien orjuuttamisesta, keskitytään lähinnä Yhdysvaltojen orjakauppahistoriaan. Brittilän orjuuttamiset on siroteltu kaappeihin ja työnnetty mahdollisimman perälle, ettei niitä vain kukaan huomaisi. Problem solved.
But most of my knowledge of black history was American history. This was an inadequate education in a country where increasing generations of black and brown people continue to consider themselves British (including me).
---
But I don't think my ignorance was an individual thing. That I had to go looking for significant moments in black British history suggests to me that I had been kept ignorant.
Mielenkiintoista, että jopa minä (
valkoinen maahanmuuttaja) olen tiennyt enemmän tästä historian osuudesta kuin brittikoululaiset nähtävästi tietävät edelleenkään, elleivät itse ongi tietoja ja/tai valitse valinnaista kurssia aiheesta, kuten Eddo-Lodge teki. Histories-osuus on mielenkiintoinen pikakelaus mustien historiaan Briteissä enkä väitä tienneeni kaikkea, joten varsin opettavaista se oli minullekin. En esim. ollut aiemmin kuullutkaan
Black History Monthista. Muutenkin kirjan siivellä tuli otettua selvää enemmänkin yksittäisistä asioista.
Viime vuonna David Olusoga julkaisi kirjan
Black and British, A Forgotten History. Olen kosketellut kirjaa kaupassa, mutta en ostanut. Luulen kuitenkin, että kirjan luen jossain vaiheessa, kun tulee sopiva hetki.
Kun historia on käsitelty siirrytään nykyaikaan ja kohti yhteiskunnan rakenteita, jotka yhä edelleen tukevat rasismia. Eddo-Lodge käyttää termiä "structural racism", jota näin valkoihoisena ei ole tarvinnut pahemmin ajatella. Hän myös avaa loistavasti käsitteen "white privilege", josta varmasti ihan kaikki ovat kuulleet. Eddo-Lodgen tyylinä on esittää (
usein faktoihin nojaava) väite tai ajatus, jonka hän sen jälkeen perustelee monin esimerkein ja viittein.
White privilege is an absence of the consequences of racism. An absence of structural discrimination, an absence of your race being viewed as a problem first and foremost.
Vaikka kirjan lukemisesta yksinään omassa kopperossa puuttuu vuorovaikutus, koin silti kirjaa lukiessani olevani vuorovaikutuksessa Eddo-Lodgen kanssa. Ei aina tarvitse olla itse äänessä kokeakseen olevansa mukana jossakin: myös vain "kuuntelemalla" voi oppia. Jälleen haluan painottaa, etten kokenut kirjaa minään luentona tai saarnana, vaan nimenomaan rakentavana keskusteluna ja/tai sen avaajana.
Eddo-Lodge huomioi Eu-kansanäänestyksen vaikutukset ilmapiiriin. Se oli käänne pahempaan, sillä avoimesti rasistisesta puheesta tuli yhtäkkiä jokseenkin hyväksyttävää. Saman ilmiön huomasin itsekin maassa asuvana, vaikka en ole kokenut täällä syrjintää. Mutta kansanäänestystuloksen myötä myös valkoiset maahanmuuttajat (
erityisesti puolalaiset) saivat osansa. Rajat kiinni ja Brittilä briteille. Kuulostaako tutulta Suomessakin?
Koen pakolliseksi liittää tähän luettavaksi pienen pätkän puhelinhaastattelua, jonka Eddo-Lodge kävi
Nick Griffinin kanssa kirjaansa varten. Kokonaisuudessaan haastattelu on suorastaan absurdi, ja se varmasti välittyy tästä pienestä otteestakin.
Minä olen se ulkopuolinen täällä, Eddo-Lodge sen sijaan ei ole. On suoraan sanottuna perseestä
(nyt en keksinyt tehokkaampaa sanaa, sori), että hän ja monet muut joutuvat kokemaan niin ainoastaan ihonvärinsä takia. Heillä ei ole oikeutta kansallisidentiteettiin, koska ovat "väärän" värisiä. Tämä on kuitenkin heidän synnyinmaansa, kotimaansa! Ei heillä välttämättä ole muuta identiteettiä, ei muuta kotimaata.
The fear takes on many guises. We hear it in the form of 'concerns about' immigration, touted by political parties in recent general elections. We hear it in the form of 'preserving our national identity'. At the core of the fear is the belief that anything that doesn't represent white homogeneity exists only to erase it. That multiculturalism is the start of a slippery slope towards the destruction of Western civilisation.
Eddo-Lodge päätyy erään (
mikä ei liity yllä olevaan lainaukseen) mielenkiintoisen kappaleen päätteeksi esittämään kysymyksen (
jonka luulen kontekstista tietoisena olevan retorinen, mutta minua eivät ole ennenkään retoriset kysymykset estelleet vastaamasta/pohtimasta):
Why don't white people think they have racial identity?
Hyvä kysymys. Saan käsityksen, että Eddo-Lodgen mielestä valkoisilla ei ole rodullista identiteettiä, koska olemme valkoisia. Että sellaista ei tarvitse miettiä, koska valkoisuus on oletusarvo ja etuoikeus.
Vartuin Suomessa, missä siihen aikaan ei juuri muunvärisiä kuin valkoisia ihmisiä vilissyt. Romanit olivat "eksoottisimpia", mutta niitäkin asui niin paljon asuinalueellamme (
Itä-Pasila), että ne kuuluivat ns. kalustoon. Olivat suomalaisia, mutta pukeutuivat eri tavalla. Ns. venepakolaiset muistan: meidän kouluunkin tuli muutama pakolainen ja erääseen ihastuin. Kouluissa ei juuri mustia ollut, kuten kai nykyään jo Suomessakin on.
Onko minulla rodullista identiteettiä, ja mikä se edes on? Eroaako se jotenkin kansallisesta identiteetistä? Miksi ihmisellä pitäisi olla rodullinen identiteetti? Minulla on kaiketi kansallinen tai "paikallinen" identiteetti, joka on suomalainen vaikka Suomikin alkaa olla minulle vieras. Olen kotoisin Suomesta ja aina suomalainen, vaikka asuisin missä (
kokonaan eri asia on, mitä se minulle merkitsee). Totta puhuen minua ei häiritse ulkopuolisuus. Toisaalta helppo olla häiriintymättä, kun sitä ei jatkuvasti sormella osoiteta minulle (
ja käsketä painua sinne, mistä tulinkin vaikka en olisi tullutkaan mistään muualta). Voinko olla "piittaamaton" rodustani, koska ihonvärini takia minua ei kyseenalaisteta niin kuin esim. mustaa ihmistä?
En allekirjoita (
en tosin välttämättä tunne tarvetta kumotakaan) kaikkia kirjan kohtia, minun ei tarvitse muuttaa väkisin ajatteluani. Eikä minun tarvitse ajatella jonkin asian johtuvan siitä, että olen valkoinen (
moni asia kyllä johtuu siitä, että olen valkoinen). Mutta pakko todeta, että suurimman osan kirjasta ja sen ajatuksista allekirjoitan ihan helposti: kirja oli minulle todella avaava luku- ja ajattelukokemus, joka tietyllä tapaa muutti ja muuttaa yhä minua ja maailmankatsomustani. Luulen, että tämä on vasta alkua, sillä olen valmis ottamaan enemmän selvää, valmis kasvattamaan tietoisuuttani, valmis muuttamaan asenteitani.
Hyvin harvoin eli en koskaan sano, että kaikkien pitäisi lukea jokin tietty kirja X (
koska en oikeastaan pidä siitä, että joku muu tulee kertomaan mitä kaikkien pitää lukea, ja minulla on myös auktoriteettiongelma, joka estää minua toimimasta auktoriteettina), mutta nyt tekisi mieleni niin sanoa (
tosin yleisö on "väärä": tämä pitäisi sanoa valkoisille briteille ja blogiani tuskin britit lukevat, elleivät jostain syystä osaa suomea).
En silti sano, vaan ehdotan sinua lukemaan tämän kirjan, jos olet valkoinen ja sinua kiinnostaa pohdiskella, miltä maailma näyttää jos et olisikaan. Jos olet musta, oletan (
en voi tietää, koska en ole musta) että kirja tarjoaa sinulle samastumispintaa. Tämä kirja on hyvin brittiläinen, vaikka havaitsen tiettyjä piirteitä ja yhtäläisyyksiä Suomenkin tilanteeseen.
Moni ajattelee, että enhän minä ole rasisti eikä tämä siten kosketa minua ja kuittaa kirjan ja koko aiheen sillä. Mutta nyt kyseessä et ole sinä. On tosiasia, että rasismia on ollut ja on edelleen olemassa. Se, että itse ei satu sitä huomaamaan tai ei koe itseään rasistiksi, ei tarkoita etteikö sitä ole (
"etteikö sitä ole" viittaa ainoastaan rasismin olemassaoloon, siihen en ota kantaa onko esim. joku tätä lukeva yksittäinen ihminen rasisti vai ei. Sen arvioiminen ei ole minun tehtäväni).
Kirja aiheutti minussa sellaisen aivomyrskyn, että meni muutamat yöunetkin asioita pohdiskellessa. Aina tarttuessani kirjaan alkoi valtava ratas pyöriä ja päähän tulvia ajatuksia. Tämä on valtavan painava kirja sanomansa puolesta ja siksi sen lukeminen kesti useita viikkoja - olisin halunnut lukea ja makustella asioita kauemminkin, mutta kirjaston laina-aika päättyi eilen ja kirjasta on varauksia eli lainaa ei voi uusia. Ensimmäisen kerran koko brittihistoriani aikana palautan kirjan myöhässä - ja vieläpä tietoisesti! - kirjastoon. Annan itselleni litsarin.
Tätä kirjaa olisi mahtavaa päästä puimaan esim. lukupiirissä. Paljon jäi aiheita kirjaamatta, muun muassa ajatukset ns. värisokeudesta, populaarikulttuurista, kirjallisuudesta, samastumisesta, feminismistä jne. Ehkä kuitenkin päädyn jossain vaiheessa ostamaan kirjan omaksi ja palaan asiaan. Sillä rasismista ja roduista puhuminen on tärkeää.
The perverse thing about current racial structure is that it has always fallen on the shoulders of those at the bottom to change it. Yet racism is a white problem. It reveals the anxieties, hypocrisies and double standards of whiteness. It is a problem in the psyche of whiteness that white people must take responsibility to solve. You can only do so much from the outside.
Amen.
~~~
Tämä kirja sopisi moneenkin kohtaan
Helmet-lukuhaasteessa, mutta sijoitan sen nyt yhdeksikköön eli kirjan kansi on yksivärinen.
