Wang Ting-Kuo: My Enemy’s Cherry Tree
alkuper. 敵人的櫻花 2015
Granta 2019
kiinasta englannistanut Howard Goldblatt ja Sylvia Li-chun Lin
S. 266
Eräänä päivänä miehen vaimo katoaa. Yhdessä rakennettu onni murenee palasiksi ja mies perustaa kahvilan syrjäiseen paikkaan liki merta, jonka tietää olevan vaimonsa lempipaikka. Sinne hän jää odottamaan rakkaan vaimonsa paluuta.
--- ”If you leave me, I’ll come here to wait for you everyday. Don’t forget. I mean it.”
When the fate lays a baffling tragedy at your door, it can often be traced to a playful remark made years before.
But she had it wrong; she was the one who chose to run away from home, and that became the name of the coffee shop. It had the four words carved on a sign and painted white, so she couldn’t miss it: Run Away From Home.
Miten tähän päädytty avautuu verkkaisesti monen mutkan ja sivupolun kautta. Erityisesti miehen työn kuvaamiseen paneudutaan jopa siinä määrin, että se alkaa hieman puuduttaa. Kuvailu lienee kuitenkin tärkeää tiettyjen ihmissuhteiden kehittymisen kannalta. En silti jaksanut innostua ”raksakuvioista”, vaikka ne ajoittain olivatkin kiintoisia.
Miehen vaimon nimi on Qiuzi, joka vaikuttaa herkältä ja hauraalta: kuin kukkaselta, jonka mies pelkää lakastuvan. Quizia täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä ja helliä, ettei se nuupahda. Mitään kauheaa ei sen terälehdille voi valuttaa, ettei se säikähdä. Ja siksi Qiuzi kuulee kaunistellun version miehensä ankeasta ja surullisesta lapsuudesta.
Kirja alkaa räväkästi kohtaamisella: Muuan Luo Yiming, jota mies pitää ainakin osittain syyllisenä vaimonsa katoamiseen, astelee kahvilaan. Mutta kuka on Luo Yiming? Ja kuka oikeastaan on mies itse?
Vastauksia saa odotella aika kauan, sillä tämä kirja avautuu hitaasti ja vastaus synnyttää usein uuden kysymyksen. Lopulta kuva kuitenkin muodostuu kuin pimiössä kehitysnesteessä uivan kuvan sisältö.
Kirjan tyyli on ajoittain runollisen kuvaileva tai kuvailevan runollinen. Melko runsaskin ja yksityiskohtainen. Melankolisen uninen, mikä toi mieleeni hiljattain lukemani At Duskin tunnelman.
With Miss Luo Baixiu’s tearful loss of control out on the road, I expected all my customers, however few there were, to sooner or later flow away like her tears.
Varsin omaperäinen ja kiinnostava kirja, josta pidin kovasti. Tässä on jälleen tarina, joka jättää voimakkaan jälkimaun – ja lopullisen ratkaisun päättelemisen lukijan harteille. Konkreettisen kirsikkapuun symboliikka avautuu vasta aivan lopussa. Sillä jossain vaiheessa lakkaa kirsikkapuukin kukkimasta. Häipyy maisemasta. Kirjan viimeinen lause naulaa arkun lopullisesti kiinni.
