Miestä ei voi raiskata?

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
alkuper. Män kan inte våldtas 1974
Tammi 1975
suomentanut Kyllikki Villa
s. 184

Tova lähtee ravintolaillan päätteeksi miehen matkaan. Mies raiskaa hänet eikä Tova pääse tapauksesta yli. Teko aktivoi hänessä runsaasti tukahdutettuja ajatuksia suhteestaan toisiin miehiin ja kostonhalun.

Raiskaus piinaa, mutta samalla se avaa Tovan ajattelemaan suhdettaan entiseen aviomieheensä ja muutamaan muuhunkin mieheen. Nämä ajatukset ja havainnot keriytyvät auki Tovan selvitellessä kuka raiskaaja on ja "tutustuessaan" häneen salaa.

Miestä ei voi raiskata on tiheätunnelmainen ja vihainen. Se kuvaa taiten naisen elämää dominoivan miehen rinnalla ja yleensäkin naisen asemaa suhteessa miehiin. Myös sitä, mitä naisilta odotetaan ja mitä ei. Tova henkilönä on ristiriitainen ja inhimillinen, mikä tekee kirjasta erityisen vaikuttavan.

Kirjan tunnelma ja Tovan ajatukset (lopulta myös teot) ovat niin voimakkaita, etten voinut lukea kirjaa paikallani. Luinkin loput kirjasta kävellen. Lähdin kiertämään järveä (vajaan parin tunnin lenkki, johon minulta kului kaksi ja puoli tuntia) kirjaa lukien ja hiuksia repien.

Luin jotkin kohdat useaan otteeseen ja vuorosanoja lausuin ääneen niihin eläytyen. Mieli olisi tehnyt pää punaisena huutaa joissakin kohdin ja antaa ohjeita Tovalle. Aloin kihistä raivosta itse koston äärellä. En kostaisi noin, älä tee noin jumalauta. Alennat siinä samalla itsesi. En kerro, miten olisin halunnut Tovan kostavan, sillä minusta tuli väkivallanhimoinen.

Kirjallisuudessa ihan parasta on, että sen siivin voi nähdä itsestään(kin) erilaisia puolia. Se ei tarkoita, että itse ikinä tekisi mitään vastaavaa, mutta se että uskaltaa ajatella ja spekuloida, on mielestäni tärkeää. Kirjallisuus antaa siihen hedelmälliset ja turvalliset puitteet.

Klassikkohaaste IX: Vuosisadan rakkaustarina

Olen pitkään halunnut lukea Märta Tikkasen vuosisadan rakkaustarinan, sillä kirjan teemat (muun muassa alkoholismi) kiinnostavat. Myös kirjan tyyli – kyseessä on runokokoelma – kiehtoo.

Pidän runoista, mutta koen vaikeaksi kirjoittaa niistä (montahan sataa kertaa olen tämän jo blogissani maininnut...). Tikkasen runot ovat helposti lähestyttäviä, jopa tarinallisia. Tunnelataus on niissä niin voimakas, että ajoittain tekee mieli huutaa mukana kun taas toisinaan haistattaa paskat ja pakata laukku. Ja suksia v….n.

Valitettavasti tunnistan monia tunteita ja tuntemuksia, tiettyjä ajatuksiakin. Mutta eri näkökulmasta: lapsen näkökulmasta.

Lapsi ei voi lähteä. Aikuinen periaatteessa voi, mutta ei kuitenkaan voi koska miljoona syytä ja siihen päälle toiset miljoona. Alkoholismi on tabu, sitä pitää peitellä. Jonkun pitää peitellä jäljet ja kuurata kulissit.

Yritän pysyä ulkopuolisena ja mietin, miksi vain mies juo. Miksei vaimokin, äitikin. Mutta kuka sitten pitää perheen kasassa ja valehtelee silmät ja suut täyteen. Kuuntelee valheita niin, että silmät ja suu täytyvät? Lapset? Kyllä, siitä minulla on kokemusta. Mutta se siitä. Mainitsen asian, koska oma taustani ei voi olla vaikuttamatta lukukokemukseeni ja se on myös syy, miksi koen tästä todella vaikeaksi kirjoittaa.

Mennyt on mennyttä enkä siellä asu enkä edes usein käy ja kun käyn, niin iloisissa merkeissä. Kaikenlaiset kirveet on haudattu ja runneltu tanner itää.


--- Meillä
saavat lapset odottaa päivällisen loppuun
kun sinä kerrot ajatuksiasi
ja kääntelet nurin ja oikein kaikkea
mitä sinulle on tapahtunut ---


Alkoholisti on itsekäs, vain hänellä on oikeus tunteisiin (ja mihin tahansa). Muiden tunteilla (saati tarpeilla) ei ole niin väliä tai ainakaan ne eivät voi olla niin merkittäviä kuin hänen tunteensa. Koska minä minä minä. Maailma pyörii vainoharhaisen navan ympärillä.


Jos kääntää
naiskielelle
juomakaudet
jotka tekevät sinut käyttökelvottomaksi ---

--- Kuvittele
että minulla on oksennusmigreeni
ja minä makaan vihreänkalpeana
pesuvati sängyn vieressä
(sinä tyhjennät sen)

Kuvittele
että minulla on mensikset
ensimmäistä päivää ---


Alkoholismi on tabu, mutta vielä tabumpi olisi naisen alkoholismi. Tässä ajassa minä ajattelen, miksi juomakaudet pitäisi kääntää naiskielelle: samaa paskaa se on kuin miehenkin alkoholismi – hieman erilaisessa paketissa vain. Mutta ymmärrän – minä katson asiaa eri ajassa, eri näkökulmasta, eri kaikessa. Eikä tämä ole kritiikki, tämä on ajatus joka minussa heräsi. Minä minä minä.


Kun sanasi rummuttivat naamiota
ripustin sen tuoliin
sinun eteesi
ja menin laulaen tieheni
piilouduin sanoiltasi
ja ne kimposivat mykkinä
lempeästä hymystä
joka riippui tuolin selkänojassa


Niin, ei kukaan jaksa sinun kännisiä jorinoitasi kuunnella. Ovat olevinaan vuoroin hauskoja vuoroin traagisia, aina kuitenkin kaikkien muiden käsityskykyä suurempia.


Milloin sinä huomaat
että tuolini
on tyhjä?


Et ikinä. Ehkä aavistelet ja vainoharhaisena epäilet, mutta oma erinomaisuutesi läikkyy yli reunojen.

Sori, tästä tuli omituinen postaus, joka ei tee kirjalle oikeutta. Yksipuolinenkin vielä. Mutta suosittelen lukemaan kirjan itse ja katsomaan mitä ajatuksia ja tuntemuksia se herättää. Minulle Vuosisadan rakkaustarina oli niin voimakas kokemus tunnetasolla, etten edes halua sitä avata enempää. 

Kirjan tiedot:

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
alkuper. Århundradets kärlekssaga
Tammi 1978
suom. Eila Pennanen
S. 173

Vuosisadan rakkaustarinasta löytyy useampiakin bloggauksia, muun muassa Yöpöydän kirjat, Kirjaluotsi ja Luettua elämää, joiden blogeissa on lisää linkkejä muihin kirjasta bloganneisiin.


Yhdeksättä klassikkohaastetta emännöi Tuntematon lukija. Säännöt voi lukea hänen blogistaan ja kenties innostua osallistumaan itsekin ensi kerralla! Tästä koosteeseen, sisältää linkit muiden osallistujien postauksiin.

Luin viimeksi haasteeseen Jean-Paul Sartren Nausean eli Inhon: postauksen lopussa on listattu muut haasteeseen lukemani klassikot.