Reeta Paakkinen: Kotona Istanbulissa
Tositarinoita Turkista
Otava 2013
S. 288
Istanbul - ja Turkki noin yleensä - on ollut minulle melko tyhjä paperi. Perustiedot ovat toki olleet hallussa, mutta noin muuten se on jäänyt minulle tavallaan kasvottomaksi, etäiseksi.
En ole yleisesti ottaen ollut erityisen kiinnostunut Turkista, vaan intressini ovat enemmänkin toisaalla (Afrikka kokonaisuudessaan, Japani).
Toisaalta kiinnostun herkästi eri maiden kulttuureista ja itsekin ulkosuomalaisena minua kiinnostaa ulkkisten kokemukset eri maista.
Olen siis seurannut (ja seuraan yhä) myös blogeja, joiden kirjoittajat asuvat Turkissa (niistä enemmän postauksen lopussa). Nimenomaan blogeista olen oppinut paljon Turkin monivivahteikkaasta kulttuurista.
Kun Reetta Paakkinen lähestyi minua sähköpostitse ja kysyi kiinnostaisiko minua lukea hänen kirjansa Kotona Istanbulissa, olin innoissani: totta munassa kiinnostaa!
"Kuvitteletko tietäväsi kuinka Turkissa eletään ja ajatellaan?" haastaa Paakkinen jo kirjan takakannessa.
"Tutustu tuhansien tarinoiden Turkkiin Istanbulissa aikuistuneen suomalaisen toimittajan matkassa."
Kirja alkaa vuodesta 1998 Paakkisen muuttaessa Istanbuliin. Hän asettuu asumaan potentiallisen anoppinsa luokse, ja siitä alkaa hänen konkreettinen matkansa toisen kulttuurin syövereihin. Siitä alkaa myös lukijan kulttuurimatka Paakkisen siivellä.
Paakkinen kirjoittaa hauskasti ja eloisasti kokemuksistaan. En voinut olla naurahtamatta lukiessani esim. kaksoiselämää elävästä talonmiehestä. Kuvaukset uuteen kulttuuriin ja maahan tutustumisesta ja lopulta sopeutumisesta ovat mielenkiintoista luettavaa.
Kirjassa on 35 lukua, jotka kukin muodostavat oman kokonaisuutensa. Kirja etenee kuitenkin suunnilleen kronologisesti, joten ei kannata pomppia luvusta toiseen vain otsikoiden perusteella. Itse kyllä uteliaana lehteilin kirjaa välillä eteenpäin ja lunttasin tulevia lukuja ihan vain kiintoisien otsikkojen takia.
Paakkisella on mielipiteitä eikä hän epäröi niitä esittää. Kyytiä saavat monet stereotypiset mielikuvat muun muassa turisteille viheltelevistä naistenmiehistä. Minua kiinnosti erityisesti turkkilainen "pariutumis- ja seurustelukulttuuri", miehen osa ja naisen osa.
Tasa-arvo ei ole mikään globaali ilmiö, vaan usein sidoksissa kulttuuriin. Paakkinen tekee mielestäni hienoa työtä kirjassaan sen puolesta että ymmärrettäisiin, ettei toisen kulttuurin arvoja ja tapoja ryhdyttäisi tuomitsemaan tai tulkitsemaan oman kulttuurin kautta. Se pitäisi aina tehdä vallitsevan kulttuurin kontekstissa: se mikä on hyväksyttävää täällä, voi aiheuttaa pahennusta muualla ja sama toisin päin.
Luvussa Asenteella matkassa Paakkinen kertoo mm. turisteista, jotka matkustavat lähinnä vahvistamaan ennakkoluulojaan ja kritisoimaan toista kulttuuria (peilaten sitä tietenkin typerästi omaan kulttuuritaustaansa). Jestas sentään.
Kirjan myötä lukija pääsee kurkistamaan Turkin arkeen: lukuisiin saippuasarjoihin ja parisuhteenmetsäsysohjelmiin, mielenosoituksiin, pukeutumiseen jne. Käymme myös Kyproksella ja Paakkinen avaa saaren veristä historiaa ja kreikkalaisten ja turkkilaisten pulmallisia välejä, jotka eivät tänä päivänä ole enää niin ongelmallisia.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että koen oppineeni melkoisen paljon tätä kirjaa lukiessani. Tuntui kuin olisin elänyt Paakkisen mukana hänen kertomissaan tarinoissa. Ihan kuin olisin käynyt itsekin Istanbulissa - ja muutamassa muussakin maassa.
Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa, koska asiaa on niin paljon. On niin paljon tarinoita, joista voi oppia ja joille voi nauraa. On myös tarinoita, jotka surettavat, pistävät ajattelemaan. Kirjan loppu on uusi alku, sellainen joka kirvoitti jopa kyyneleen silmääni.
Olen kuullut puhuttavan Istanbulin pulssista (kukapa ei olisi) ja se otetaan esille tässäkin kirjassa. Minusta tuntuu, että Paakkinen onnistuu kirjassaan välittämään maistiaisen tuosta sykkeestä.
Loppuun itsestään selvä huomautus:
"Kotona Isatanbulissa perustuu omiin ajatuksiini Istanbulista, Turkista ja sen naapurimaista. Tarkoitukseni on kertoa siitä, miten osa Istanbulin asukkaista elää ja ajattelee. Havaintoni ja mielipiteeni eivät päde kaikkiin Istanbulin, saati koko Turkin, eri asukkaisiin."
Tästä kirjasta on kirjoitettu etenkin ulkosuomalaisten blogeissa. Heli (Ikuisen auringon maasta) ja Petra (Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä) asuvat itsekin Turkissa. Karoliina on asunut Turkissa, mutta palannut ainakin toistaiseksi Suomeen. Vihreätniityt (Elämää vihreällä saarella) asuu Irlannissa. Terkut vaan kaikille, stalkkaan edelleen teita.
~~~
Kirjan kansi ansaitsee erikoismaininnan kauneudestaan. Kannen on suunnitellut Sanna-Reeta Meilahti.
