Sanattomuus vaivaa, joten vaihteeksi muutama minimiete lukemistani kirjoista. On jonoakin päässyt kertymään, koska sanattomuuden lisäksi on vaivannut en nyt jaksa. Syy ei ole kirjoissa, erityisesti Mads Peder Nordbon kirja ansaitsisi enemmänkin huomiota.
Mads Peder Nordbo: The Girl Without Skin
alkuper. Pigen uden hut, 2017
Text publishing, 2018
tanskasta englannintanut Charlotte Barslund
s. 356
Nuuk, Grönlanti.
Jäätiköltä löytyy muumioitunut ruumis, oletetaan että kyseessä on peräti muinainen viikinki. Paikallisen Sermitsiaq-lehden toimittaja Matthew Cave saa tehtäväkseen kirjoittaa löydöksestä jutun. Ennen kuin juttu saadaan ulos, tapahtuu kuitenkin verinen käänne: muumio katoaa ja sen tilalla on brutaalisti murhattu (ruumista vartioinut) poliisi.
Matt on tietysti järkyttynyt, mutta samalla harmistunut: hyvä uutisaihe meni reisille. Käy nimittäin myös ilmi, että ruumis tuskin on viikinki vaan tuoreempi tapaus. Lisäksi näyttää siltä, että ruumis saattaa liittyä Nuukia 1970-luvulla järkyttäneeseen murhasarjaan, jota ei koskaan saatu selvitettyä.
Melko koukuttava kirja, jota en herkimmille suosittele. Sisältää nimittäin jossain määrin verta, suolenpätkiä ja sisäelimiä pitkin lattioita. Minua ei sellainen juuri hetkauttanut, mutta siedän muutenkin kirjallisuudessa melko hyvin kaikenlaista.
Kirja on suomennettu nimellä Tyttö ilman ihoa ja siitä on blogannut aiemmin muun muassa Oksan hyllyltä.
The Girl Without Skin/Tyttö ilman ihoa on ns. Grönlanti-sarjan aloitus. Sarjasta on julkaistu kolme kirjaa (en tiedä onko lisää tulossa. Toinen osa on nimeltään Cold Fear/Kylmä pelko ja kolmas on Kuolinaamio (ei nähtävästi ole englanninnosta ainakaan toistaiseksi).
Aileen Wuornosin tarinan luin osin Des Nilsenin imussa. Tuli jonkin sortin himo sarjamurhaajiin ja true crimeen, joka on nyt toistaiseksi tyydytetty. Wuornoksesta olen aiemmin lukenut Sarjamurhaaja-kirjastani, joka on nähtävästi kateissa. Etsin sitä tätä postausta varten, mutta enpä löytänyt. Ties missä kasassa se lymyilee. Ärsyttää, kun tekisi mieli selailla sitä. Noh, kaipa se pompsahtaa jostain esille jossain vaiheessa.
Wuornoksesta kertovaan kirjaan tartuin kuitenkin Leena Lumin postauksen innoittamana. Hän on vastikään lukenut Aileenista kertovan kirjan ja halusin minäkin sitten sen lukea. Jännä muuten, että kirja on vasta nyt suomennettu: se kun on alun perin julkaistu 2004.
Minulle kirja jäi aika vaisuksi kokemukseksi enkä ihan ymmärrä, miksi Aileen Wuornos on mainittu sen toiseksi kirjoittajaksi. Aileenin oma ääni kuuluu kirjassa lähinnä muutamien kuulustelujen ja muiden suorien lainausten kautta, jotka ovat varsin toisteisia. Ei mitään erityisen syvällistä niissä, pelkkää jankkaamista.
Koin kirjan muutenkin vajavaisena, ikään kuin lukijan oletettaisiin tietävän ennestään tästä keissistä jotain/enemmän. Kirjassa mainittiin mm. että Aileen adoptoitiin aikuisiässä (ei mitään muuta), samoin kerrottiin että Dawnista tulee Aileenin paras ystävä, mutta ei siitäkään mitään muuta (kuka hiton Dawn?).
Ei tässä kirjassa mielestäni juuri Aileenin pään sisään päästy. Koen, että murhaaminen ja murhatut miehet kiinnostivat Berry-Deetä enemmän kuin Aileen persoonana.
Tai sitten odotukseni olivat korkealla luettuani juuri erityisen perusteellisen tutkielman Des Nilsenin persoonasta.
Anyway, tulipahan luettua. Kirja on melko nopealukuinen, joskin hieman rasittava toisteisuutensa takia. Lisäksi joku olisi voinut vaikka oikolukea sen vielä kerran – aika paljon oli tekstiin jäänyt virheitä.
En kannata kuolemantuomiota, vaikka en Aileenille lämmennyt. Lisäksi jäin miettimään, miksi kirjailija on maininnut paljon yksi yö vankilassa maksaa veronmaksajille. Onko se jokin oikeutus kuolemantuomiolle.
Kannattaa lukea tuo yllä linkkaamani Leena Lumin kirjoitus, jos kirja vähänkin kiinnostaa. Leena käsittelee kirjaa perusteellisemmin.
Aileen Wuornos with Christopher Berry-Dee: Monster, My True Story
John Blake publishing, 2004
s. 238
