Voihan tilikirjat, venäläiset sellaiset.
Eipä voisi noin yleisesti ottaen tilikirjat vähempää kiinnostaa, mutta jälleen saan huomata että minuahan kiinnostaa lopulta mikä tahansa, jos se on oikein (eli minulle sopivalla tavalla ja oikeaan aikaan) tarjoiltu.
Kiinnostuin Anniina Tarasovan Venäläisistä tilikirjoistani maaliskuussa 2018 luettuani kirjasta Amman blogista. Tuolloin sijoitin kirjan mentaaliselle ehkä-lukulistalleni ja sinne se jäi, kunnes kuuntelin Takakansi-podcastista Anniina Tarasovan haastattelun ja innostuin niin paljon että kirja siirtyi ehkä-listalta pakko lukea -listalle. Ostin kirjan Suomesta ja se oli muuten myös oivallinen matkakirja!
Kriteerini matkakirjalle:
- tarpeeksi pitkä, ettei lopu kesken
- koukuttava ja etenevä
- kohtuullisen selkeä
- lyhyehköt luvut tai muuten sellainen, että se on helppo jättää äkillisesti kesken ja siihen on silti helppo palata
Tarasovan romaani on tätä kaikkea ja paljon muuta. Olen yllättynyt, miten kovasti viihdyin kirjan parissa. Tyyli ei nimittäin ole omintani: chick litiä trillerimäisin höystein.
Tarinan keskiössä on Reija Wren, joka saa komennuksen Pietariin suorittamaan konsernin sisäistä tarkastusta. Suomeen jää poikaystävä, joka ei ole järin iloinen Reijan komennuksesta. Mutta minkäs teet: kun tulee mahtava tilaisuus, on siihen tartuttava.
Pietarin työelämä poikkeaa suomalaisesta eikä tarkastus suju kitkattomasti. Se johtuu paljolti myös siitä, että ei pitäisi tarkastella liian syvältä. Tai tietyistä paikoista. Reija on kuitenkin tunnollinen ja tehokas työssään eikä hänelle alkuun tule mieleen, että jotain oikeasti suurta ja hämäräperäistä saattaa muhia taustalla, kun tarpeeksi kaivaa – ennen kuin hän on kaivanut tarpeeksi.
Omituisia asioita tapahtuu ja ne vaikeuttavat Reijan työtä. Kyseessä eivät ole vahingot, vaan joku sabotoi tutkimuksia tahallaan. Mutta kuka ja miksi?
Tutkimusten ohessa Reija nauttii Pietarin yöelämästä ja vähän muustakin. Hän ei todellakaan ole mikään kuiva (no pun in.) tilintarkastaja.
Kirjan mahtavinta antia ovat ehdottomasti miljöö ja ihmissuhteet yleisesti. Tarkoitan kaikkia ihmissuhteita liittyen työhön ja vapaa-aikaan – en siis erityisesti mihinkään sutinaan liittyviä suhteita, joita niitäkin on. Kirjassa on useita taiten kuvattuja ja moniuloitteisia henkilöhahmoja Reijan itsensä lisäksi. Pidän siitä, ettei kenestäkään ole tehty pyhimystä eikä toisaalta ihan läpipaskaakaan.
Esiin nousevat myös kulttuurista juontavat ihmisten erilaiset ajatustavat ja -raiteet, jotka hämmentävät Reijaa, vaikka hän niistä onkin tietoinen. Silti toisten puheiden tulkinta ei ole aina helppoa: vaikka ymmärtäisi sanotun, se pitäisi vielä osata tulkita oikein.
Aivan mahtava kirja, ihan uskomattoman hauska ja viihdyttävä! Pietarin kadut ja kahvilat (plus juottolat) tulevat liki, ihmisten hengityksistä nousee höyry – niin elävästi on kaikki kuvattu.
Jokin tässä kirjassa iski hermooni – luin sen juuri oikeaan aikaan. On oikein hykerryttävä olo ja harmittaa, etten tullut hankkineeksi saman tien sitä toista osaa eli Kuoleman kulisseja. Noh, tiedän mitä ostan ensi vuonna paluumatkakirjaksi!
Suurin huolenaiheeni kirjan suhteen:
Reija Wreniä verrataan takakannessa Bridget Jonesiin. Olen lukenut Helen Fieldingin Bridget Jones’s Diaryn muinoin tuoreeltaan enkä enää edes muista sainko luettua sen loppuun (ei tarvinne erikseen ilmoittaa – ilmoitan silti – etten lukenut jatko-osia saati ole katsonut kirjojen pohjalta tehtyä elokuvaa). Ihan kaameaa vatvomista koko kirja: ainoa mitä kirjasta muistan on, että Bridget asui M&S:n yläpuolella, josta osteli vaatteita, söi suklaata, joi viiniä ja laski kaloreita. Bridgetin persoonasta en muista mitään. Reija pesee Bridgetin kuusnolla.
Joten, ei kannata antaa kyseisen viittauksen latistaa, jos kirja muuten kiinnostaa. Toki chicklitmäiseen tyyliin Venäläisissä tilikirjoissanikin kohelletaan, mutta se on vain yksi sivujuonne. Todella muhkea ja rehevä romaani, jonka parissa matka taittui ja ympäröivä maailma katosi.
Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Gummerus 2018
s. 467
 |
| Kuvassa nappikuulokerasiani. |
