Kevät kuvina

Eilen oli kevät, on sitä odotettukin. Tänäänkin on kevät, että mutta ei niin paljon kuin eilen.

Olen kaivannut etenkin lokkien kirkumista, vaikka en ole lokki-ihminen. Lokit muistuttavat minua merestä jota joskus kaipaan lähelleni, niiden huuto tuo mieleeni erään kesäisen aamupäivän Kauppatorilla. Ei ahdistuksen värittämän.

Muuten en kaipaa Suomea, kaipaan muutamia ihmisiä sieltä jotka ovat kultaakin arvokkaampia. Mutta en osaisi asua enää siellä.

Suomi on muuttunut nostalgiseksi muistoksi. Maisemaksi, jossa käydään mutta jonne ei jäädä.

Tässä oli tekstiä identiteetistä sun muusta, mutta deletoin ne.

Vapautuminen

Blogissani on kategoria nimeltä Thamesin rannat. Se olikin päässyt minulta unohtumaan niin kuin moni muukin asia. Bloggausmielekkyyskin on ollut hieman hakusessa viime aikoina. Löysin sen kuitenkin uudelleen (kirjoitin pitkät lätinät aiheeseen liittyen, minkä jälkeen maalasin tekstin ja pamautin sen avaruuteen - ihanan vapauttavaa).

Musiikki ja värit ja kuvat ovat palanneet elämääni. Olen ollut pitkään nuokuksissa. Jos en enää ikinä voisi kirjoittaa, en välittäisi. Sillä minulle tärkeintä ovat kuvat ja taide. Ja musiikki. Niin paljon voi sanoa sanomatta mitään. Eikä tarvitse selitellä: tulkinta on vapaa, se on katsojalla. Niin kuin kirjassa se on lukijalla.

Lokilla on oikeus mielipiteeseensä.

Sillan alla ei voi nukkua, koska se on varattu. Vedelle.

Olen juonut kahvia viimeksi pari viikkoa sitten. Sitä ennen meni pannullinen päivässä. Ehkä vielä joskus voin. Ei silti ole ikävä. Ruoka on vain ruokaa, juoma vain juomaa. Mitä väliä.

Goodbye.

Herättelen hiljaisuutta, en tiedä herääkö se.

Aamuisia kuvia ja ajatuksia

Pidän varhaisaamuista, kun linnut ovat jo heränneet mutta moni muu vielä ei. Tosin suurkaupunki ei koskaan nuku: linja-autoja kulkee 24/h, kadunlakaisijat aloittavat työnsä kukonlaulun aikaan, markettien jakeluautot aloittavat kierroksensa jne. Kaupunkia aletaan herätellä, sillä eihän se herää jos ei sinne kukaan mene.

Tiesin, että tänään Thames haluaa ulos uomastaan heti aamulla. Pakkasin kamerani ja lähdin katselemaan tuota luonnon esitystä. Bonuksena sain ihastella kaunista aamupunaa.

Aamua ihastellessani päätin, etten julkaise Samuel Bjorkin kirjasta I'm Travelling Alone (Minä matkustan yksin) kirjoittamaani mielipidettä. Kirjoitus on ollut valmiina jo pidemmän aikaa, mutta siitä tuli niin hapokas, etten viitsi sitä edes julkaista. Nyt on helpottunut olo, ja voin keskittyä pohtimaan muita lukemiani kirjoja.

Linnut eivät olleet vielä tulleet uimaan, mutta roskat olivat karanneet kasseistaan. Onneksi on ne kadunlakaisijat: tämä kaupunki nimittäin hukkuisi paskaan, ellei olisi - taitaapa tosin hukkua muutenkin.

Loppukevennykseksi, vaikka eivät nämä mitkään kybän uutiset olekaan, haluan esitellä Miss Magnolian. Magnolia toivottelee mukavaa alkanutta viikkoa!

Vedenpaisumus

Minua on yleisesti ottaen helppo viihdyttää. Tai oikeastaan minua ei tarvitse viihdyttää, koska osaan keksiä viihdystä itse itselleni.

Eilen viihdytin itseäni menemällä ehkä noin sadannen kerran Thamesin rannalle kyttäämään nousuvettä (nousut ja laskut voi kätevästi tsekata vaikkapa paikallislehdestä). Minusta on hauskaa "joutua" pubiin veden saartamaksi.

Tällä kertaa vesi ei tosin noussut niin korkeaksi, että olisin jäänyt jumiin juottolaan. Toki silti nautin "afternoon drinkin" terassilla (ajatelkaa, se ryyppää sunnuntaina!), sitten käyskentelin rannalla.

Vesi katkaisi tien paikka paikoin.

Muutama muukin tykkää pällistellä nousuvettä.

 Pienestä sitä voi ilonsa repiä.

Olen aiemminkin kirjoitellut nousuvedestä. Silti se aina jaksaa kiehtoa minua: se kun vesi on siellä, missä ei pitäisi. Siellä, missä sitä ei normaalisti kohtaa.

Kirjakuulumiset: 

Kirjat ovat vaivihkaa lisääntyneet tässä(kin) kuussa ja todennäköisesti vielä ehtivät lisääntyä ennen kuun vaihtumista (raporttia luvassa siis myöhemmin). On nimittän eräs uutuuskirja, joka on ikään kuin pakko saada enkä todellakaan jaksa odotella, että sen joskus saa kirjastosta.

Tällä hetkellä minulla on kaksi kirjaa kesken: molemmat tökkivät, mutta eivät niin pahasti että jättäisin kesken (paitsi ehkä toisen niistä).

Keväistä tuoretta viikkoa kaikille!

Rytökasat Lontoossa

Kävinpä taas pällistelemässä rytökasoja. Pahoittelen mahdollista epäkunnioittavaa sanavalintaa, kun kyseessä on kuitenkin taide ja käsityöt ymv. Siksipä kerron suhteestani rytökasoihin ennen kuin menemme niitä tonkimaan.

Käytän näissä taideyhteyksissä rytökasaa kuvauksena miljööstä - en siis yksittäisestä taideteoksesta. Minä pidän rytökasamiljööstä. Sen vastakohtana voisi pitää askeettista taidegalleriaa. Sellaista, jossa on valkoiset/vaaleat seinät ja taide on laitettu esille väljästi. Tilan ei olekaan tarkoitus luoda tunnelmaa eikä edes puhutella, vaan olla mahdollisimman neutraali ja mitäänsanomaton. Pääpaino on siis itse taiteessa - ei tilassa.

Pidän askeettisista taidegallerioista vain, jos siellä esitettävä taide miellyttää juuri minua. Koska jos (taide) ei miellytä (tai en ymmärrä sitä), ei paikassa puhuttele minua mikään - siellä ei ole henkeä. Olikohan tarpeeksi sekavasti selitetty? Jos oli, niin esitä ihmeessä tarkentavia kysymyksiä.

Mutta mennään nyt niitä kasoja katsomaan. Tällä kertaa vuorossa on Eel Pie Island, joka onkin varsinainen taiteilija- ja käsityöläissaari. Se on auki yleisölle vain pari kertaa vuodessa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun onnistuin perseeni sinne hilaamaan oikeaan aikaan.

Saarella on myös venevaja, jossa kunnostetaan ihan oikeita paatteja. Suljetulle alueelle astellaan juuri tuon muulloin lukitun venevajan läpi. Venevajassa on esillä maalauksia, joita voi myös ostaa.

Alla oleva hökkeli on vene, jossa on taiteilijan myyntipuoti.

Alue ei ole järin suuri, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Kujat ovat kapeita ja joka paikka on pullollaan taidetta ja muutakin rojua mm. vanhoja autonrenkaita, metalliputkia ja -ketjuja, rikkinäisiä tuoleja ja kärryjä jne.

Ilmatilassakin on tavaraa - häkkilintu!

Muhkea mirri hyvästelee vierailijat. Oli todella antoisa kierros ja sääkin salli. Mulled winea (glögi) olisi ollut tarjolla huokeaan hintaan, mutta en viitsinyt juopotella niin aikaisin päivällä.

Ps. Löytyisi vielä yksi suhteellisen tuore rytökasa, syyskuulta nimittäin. Se on hieman erilainen, koska kyseinen tila sijaitsee sisällä. Se on eräs taidemyyntinäyttely Dallasissa, jossa meinasin pyörtyä runsauden ja liikutuksen keskellä. Se oli niin minun näköiseni paikka! Kenties esittelen senkin myöhemmin nimellä Rytökasat Dallasissa.

Syksyinen kuvatervehdys

Syksy on saapunut tännekin. Tässä muutama kuva viime viikolta.

Huomenna tai ylihuomenna sitten kirjamietteitä. Muutama kirja on jo jonossa odottelemassa vuoroaan.

Oikein mukavaa marraskuun ja tuoreen viikon alkua!

Kotikonnut (aamu)yön sylissä

Perjantain ratoksi haluan esitellä kotikontuni (eli keksin pyörän uudelleen: juuri tajusin, että olen jo esitellyt. Mutta esitellään nyt lisää).

Aihe on sikälikin ajankohtainen (minulle, tuskin teille), että muutan ensi kuun alussa. Mikään dramaattinen muutto tai muutos ei ole kyseessä, vaan pysyttelen samalla alueella; uusi koti sijaitsee vajaan kilsan päässä tästä nykyisestä.

Koska sisälläni asuu kuitenkin pieni (joskus isohkokin) drama queen, esittelen konnut hämärässä. Kuvat ovat pitkin vuosia niiltä ajoilta kun täällä olen asunut. Ne eivät siis ole uunituoreita otoksia, kuten esimerkiksi lumikuvista voi päätellä.

En jaksa myöskään sen kummemmin selitellä kuvia (vähän on kyllä pakko selittää) enkä tarkemmin paljastella tarkkaa sijaintiani ihan vain folihatullisista syistä. Jos kovasti kiinnostaa, voi kysyä yksityisteitse tarkempia koordinaatteja.

Asumme lähellä Thamesin rantaa. Se on kaupunginosamme sydän.

Roskapäivänäkymä alla. Menen erityisen mielelläni aamuyökävelylle tiistaina, koska silloin on roskapäivä. Katselen kettujen levittämiä roskakasoja ja ihmettelen, miten ihmiset ovat niin tyhmiä. Eivätkö he jo ole oppineet, ettei niitä rojuja kannata viskata kadulle ennen kuin aamulla!

 Britit ovat possuja. Olen kirjoittanut sikajuhlista vanhassa blogissani.

Rakastan näitä kapeita kujia, passageita. Niitä on runsaasti ja erään varrella on vanha hautausmaakin (josta en nyt jaksa laittaa kuvaa).

 Talvella saattaa joskus tuprutella lunta. Lumi harvemmin kestää kahta päivää kauemmin, yleensä ei sitäkään.

Alla olevan kuvan olen ottanut ikkunasta. Eihän kukaan täysjärkinen mene ulos tuollaisella kelillä, apua! Kermaperseeni paleltuu pelkästä ajatuksesta.

Jos tällaiset hämäräkuvat kiinnostavat, niitä on lisää täällä. Saatanpa jatkossakin pläjäytellä ei-kirjallisia juttuja kirjamietteiden oheen, jos satun eksymään kissanristiäisiin tai muihin rientoihin. Tai sitten muuten vain. Olkaa varoitetut!