Nukkekauhua

Dead Silence

Katsoin tämän jo jokunen viikko sitten, mutten saanut heti aikaiseksi kirjoittaa, joten asia sitten jäi.

Tämä elokuva jäi kuitenkin pyörimään päähäni (ei siksi, että se olisi ollut jotenkin erityisen hyvä), joten pari sanaa siitä nyt.

Nuori pariskunta löytää yllättäen oveltaan paketin, jossa ei ole lähettäjän nimeä. He avaavat paketin ja sieltä löytyy nukke.

Miehen lähtiessä hakemaan sapuskaa ulkoota, jää vaimo nuken kanssa kaksin. Ja kuten arvata saattaa, on tapahtunut kamalia miehen palatessa reissultaan.

Tästä alkaa vaimonsa menettäneen miehen epätoivoinen nukkejahti, joka johtaa hänet takaisin kotiseudulleen. Samaan aikaan poliisi epäilee miestä vaimonsa murhasta, mutta vakuuttuu pian, ettei asia olekaan ihan niin.

Enempää en paljasta juonta, etten tule kertoneeksi kaikkea. Elokuva on hyvin näyttävä ja visuaalinen, siis oikeaa silmänruokaa (ei siis kuitenkaan verta ja suolenpätkiä) lavasteiden ja etenkin nukkien tiimoilta on tarjolla.

Valitettavasti visuaalisuus jää elokuvan parhaaksi anniksi. Edes pääosan esittäjään ei synny mitään tunnesidettä puhumattakaan muista näyttelijöistä.

Tuli tunne, että elokuva oli vain suoritettu. Se olisi voinut olla hyvinkin jännittävä ja jopa kauhea, jos näyttelijät eivät olisi olleet… Miten sen sanoisi, huonoja?

Kenties huono on väärä sana, ehkä tarkoitan irrallisia. Juoni eleli omaa elämäänsä, näyttelijät omaansa vailla minkäänlaista tunnelatausta.

Useinhan sitä jännittää etenkin kauhua katsellessa, että mitenköhän tuon nyt käy. Tässä en pahemmin jaksanut jännitellä, sillä henkilöhahmot eivät tuntuneet mitenkään läheisiltä.

Sääli sinänsä, sillä tästä olisi voinut saada hyvän – ehkä jopa erinomaisen - elokuvan.

Kuvat on lainattu täältä.

Sumuruisku

Lassi Sinkkonen: Sumuruisku

Sumuruiskun pääteema tuntuu olevan poliittinen järjestäytyminen Suomessa ja etenkin työyhteisössä.

Juonen voisi sanoa olevan sivuseikka tässä kirjassa, jossa ihmisten väliset suhteet ja poliittiset katsantokannat ovat pääosassa.

Juoni yksinkertaistettuna onkin seuraava: Mies saa potkut ja etsii uutta työtä. Mies saa uuden työn.

Minulle tuli tunne, että Sinkkonen kirjoitti tämän kirjan saadakseen esittää romaanihenkilöidensä suilla erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä (kenties ne omansa?).

Sinkkonen on kuitenkin varsin diplomaattinen pistäessään henkilönsä puhumaan. Edustettuina voisi kärjistäen sanoa olevan johtotaso, toimihenkilöt ja työntekijät eli duunarit.

Sinkkonen kirjoittaa osin näiden kaikkien puolesta, osin vastaan. Eniten sympatiaa saavat kenties duunarit, mikä sinänsä ei ole ihme Sinkkosen taustan huomioon ottaen.

Kirjan asetelmassa on mielestäni jonkin verran stereotypisiä piirteitä, mutta toisaalta se tehostaa kirjan perussanomaa.

Voisi jopa ajatella, että kirjan päähenkilö lopulta myy idealisminsa ja hänestä tulee muuttuneen yhteiskuntastatuksensa ”tuote”.

Kirjan yleistunnelma on jokseenkin melankolinen ja tyyli naivistinen, mutta itse koin sen kiehtovana. Tämä samainen tunnelma on myös Sinkkosen muissa lukemissani kirjoissa Solveigin laulu ja Solveig ja Jussi.

Naisen osa:

Naisen rooli on joko vaimona tai ”pilluna maailmalla”. Pettäminen on itsestään selvyys ja oikeutus miehelle.

Vaimosta ja lapsista kyllä huolehditaan ja perhettä arvostetaan, mikä voi tuntua ristiriitaiselta ottaen huomioon miesten sikamaiset tavat, joita kirjassa kuvataan.

Naiminen toisten naisten kanssa tuntuu olevan miehille samanlainen oikeus kuin vaikkapa ryyppääminen.

En kuitenkaan koe kirjaa sovinistisena, vaan enemmänkin ajankuvauksena. Jos kirjasta kiihkoa haluaa etsiä, niin kyllä se löytyy niistä poliittisista keskusteluista – ei miehen ja naisen välisistä suhteista, jotka ovat kirjassa sivuseikka.

Mutta niin, pidin kirjasta ja saatan lukea sen joskus vuosien kuluttua uudelleenkin.