tiistai 24. huhtikuuta 2018

Harvinaisten kukkien metsästys

The Long Forgotten keikkui näyttävästi kirjaston uutuushyllyssä (tai kyseessä on pikemminkin eräänlainen ”seinä”) ja veti tällaista kukkafania puoleensa kuin tuomenkukkien huumaava tuoksu. Ja kylläpä vain, kirja antaa mitä kansi lupaa, ja kirjassa tuoksuu – myös haisee – kukka jos toinenkin. Rehujen aromit voivat olla niinkin voimakkaita ja karseita, että tekee mieli oksentaa.

Kirjan kannessa taustalla häilyy valaanpyrstö. Itse huomasin sen vasta tarkasteltuani kantta tarkemmin ja hartaasti. Myös valaalla on roolinsa tässä maagisessa kirjassa: rooli ei ole järin suuri, mutta se on merkittävä monen elämän kannalta.

Mikä ihmeellinen helmi tämä kirja on!


David Whitehouse: The Long Forgotten
Picador 2018
S. 289


Kirjan nimi – The Long Forgotten – viittaa 1980-luvulla kadonneeseen lentokoneeseen. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin löydetään lentokoneen musta laatikko ja tutkijat toivovat saavansa lisätietoa siitä, miksi ja mihin kone aikoinaan katosi.

Kirjan nykyajassa (2010-luvulla) seurataan Doven hiljaista elämää. Dove työskentelee hätäkeskuksessa, vaikka joskus oli ajatuksia päätyä muihin töihin. Doven menneisyys paljastuu pala palalta ja aste asteelta yltyvät hänen omituiset päänsärkynsä. Päänsäryt, jotka samalla tuovat muistoja. Mutta nuo muistot eivät ole hänen omiansa. Kuka Dove itse oikeastaan edes on?

New York 80-luvulla, yhden miehen siivousfirmaa pyörittävä Peter Manyweathers (mikä ihana nimi!) on sinut elämänsä kanssa. Työllä tulee toimeen eikä hän osaa paljon muuta kaivata. Paitsi ehkä seuraa silloin tällöin, työ on aika yksinäistä. Seuraa hän saakin ja myös uuden intohimon: ne eivät liity mitenkään toisiinsa, mutta molemmat ovat tavallaan sattumia.

Peter hurahtaa kukkiin eikä mihin tahansa kukkiin. Nämä kukat ovat harvinaisia eivätkä kasva missä tahansa. Nämä kukat on mainittu rakkauskirjeessä, jonka kohdetta saati lähettäjää Peter ei tiedä. Mutta mitä väliä, Peter haluaa etsiä ja nähdä nuo mainitut kukat itse omin silmin niiden luonnollisissa kasvuympäristöissään. Intohimosta on tullut pakkomielle ja tehtävä, joka vie Peteriä ympäri maapalloa.

My memory of discovering it might be one of a shock, because I have been proven wrong. Your memory of discovering it might be one of relief and satisfaction, because you have been proven right. But it is the same memory, that of discovering the flower, and we both lay claim to it as the definite version of events, even though the feelings it arouses are significantly different.

Aivan ihastuttava, osin ennalta-arvaamaton ja taianomainen romaani, jossa realismi flirttailee maagisen realismin kanssa. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, vaikka eivät tekisi mitään mutta onneksi sentään tekevät. Whitehousen tyyli itsessään on niin maagista, että pelkästään sitä on ilo lukea. Kielen voi sanoa kukkaistermein olevan ”flowery”, sillä koristeellista se on. Ja runsasta, kukkivaa. Mutta myös kaiken korumaisuuden alla selkeää, paljon kertovaa.

Jos eivät kukat inspaa, niin ei huolta: ne (kukat) ovat yhtä kiinnostavia kuin henkilöhahmot, mutta niistä (kukista) ei jauheta liikoja eli kyseessä ei ole mikään hortonomin salattu päiväkirja, jossa kyllästetään lukija faktoilla. Itse luonnollisesti googletin kukkaset sitä mukaa, kun niitä ”metsästettiin”. Osan kukista tiesinkin, osaa en. Eräästä olen nähnyt replikan, kas tässä.

Rafflesia Arnoldii, kuvattu London Wetland Centressä

The Long Forgotten on itsessään harvinainen kukka, jota lukiessa katoavat ajat ja paikat ja oikeastaan kaikki muukin. Kirja on kuin seikkailuretki, jossa voi tapahtua mitä vain ja joskus tapahtuukin. Taustalla väijyy susi, jota lampaaksi luultiin. Vaan aina eivät edes ystävät ole sitä, mitä on luullut tai toivonut niiden olevan. Lämpimät virtaukset ovat kuitenkin voimakkaampia kuin kylmät ja tämä kirja on lämmin syli, jonka kosketus jää elämään pitkäksi aikaa kirjan lukemisen jälkeenkin.


”He has Alzheimer’s?”
”You can call it whatever you want. But like most of our residents here, what he doesn’t have is himself. That’s the only important thing.”

5 kommenttia:

  1. Kuvailit tätä niin innostunesti, että tsekkasin löytyykö Helmetistä. Ei vielä, ehkä myöhemmin, kirjahan on noin uusi. Kaunis kansikin tällä on!

    En ole koskaan Rafflesiaa nähnyt, enkä haistanut :) Onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi toimi kyllä seireenin lailla ja veti puoleensa. Taisin olla lähes ensimmäinen, joka kirjan sai kirjastostamme luettavakseen. En ole havainnut tätä kirjaa täällä suuresti mainostettavan (mikä ei tarkoita, etteikö sitä olisi) eikä se edes ollut osunut silmiini kirjakaupassa. Mutta kirjastossa sitten heti. Oikeastaan ihmettelen tämän kirjan samaa vähäistä huomiota, mutta sellainen on joidenkin kirjojen osa.

      Minäkään en ole onneksi päässyt tai joutunut oikeaa Rafflesiaa haistelemaan. :D Ehdottomasti mielenkiintoisin rehu oli mielestäni "elävä fossiili" (Welwitschia)!

      Poista
  2. Täällä toinen kukkaentasisti innostui! kiitos vinkistä, kirja löytyi Google playsta, taidan klikata tämän itselleni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, hienoa kuulla että kiinnostuit! Toivottavasti kirja on mieleesi. Itse suorastaan rakastuin tähän <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.