Kriteerini luettavalle kirjalle eli miten The Help päätyi lukuun juuri nyt:
Ei dekkari eikä trilleri
En vain jaksa sellaisia nyt, on tullut luettua niitä viime aikoina aika paljon.
Mahdollisimman pitkä
Silloin kun minulla on vaikeuksia päättää, mitä lukisin, haluan lukea paksun kirjan, ettei tarvitse koko ajan olla miettimässä mitä seuraavaksi lukisi.
Viihdyttävä
Tiedän kyllä, mitä The Help käsittelee eli en tiedä voiko aihetta sinänsä kutsua viihdyttäväksi, mutta sitä itse kirja kyllä mielestäni on. Ja vaikka kirja on viihdyttävä, siinä on myös sanoma eli kyseessä ei ole mikään pinnallinen pumpulitarina.
The Helpin keskeinen teema on mustien (lähinnä naisten) asema 1960-luvulla Yhdysvalloissa, erityisesti Mississipissä. Musta nainen kelpaa talouden- ja lastenhoitajaksi valkoiseen talouteen, mutta häntä ei haluta samaan ruokapöytään eikä mielellään edes (samaan) käymälään. Mustia pidetään alempiarvoisina ja likaisina ja nimenomaan palvelijoina – ei tasavertaisina ihmisinä.
Eräs kertojista, Miss Skeeter, tuntuu olevan poikkeus siinä mielessä, että hän näkee ihmisarvoa mustissakin. Skeeter haaveilee toimittajan urasta ja saakin paikallislehden kotitalouspalstan pyörittääkseen: kyseessä on lukijoiden kysymyksiin vastaaminen ja koska kysymykset liittyvät taloudenhoitoon, ei Skeeter niistä juuri mitään tajua.
Aibileen on taloudenhoitaja, joka hoitaa kotihommien ohessa ties monennettako valkoista lasta ja suree kuollutta poikaansa. Paljon muuta elämää ei “piioilla” ehdi olla, sillä työpäivät venyvät usein pitkiksi.
Minny on rääväsuu, joka saa potkut. Uuden taloudenhoitajan paikkaa on vaikea saada, koska eräs valkoinen hienohelma tekee kaikkensa hankaloittaakseen Minnyn työnsaantia ja koko elämää.
Näiden kolmen kertojan tarinat – ja elämät – lomittuvat toisiinsa muodostaen pihdeissään pitävän kokonaisuuden, jota ei hevin malttanut käsistään laskea. Todella kiinnostava ja viihdyttävä kirja, vaikka takaraivossa takoi tietoisuuus kirjaan (ja kirjailijaan) kohdistuneesta kritiikistä.
Eräs lukemani kritiikki koski muun muassa kirjan kieltä: miksi mustien kertojien (Aibileen ja Minny) kieli on railakasta murrerallia, kun taas valkoisen (skeeter) tavanomaista kirjakieltä (vaikka Mississipissä kuten monissa muissakin osavaltioissa murre on vaihdellut ja vaihtelee ihonväristä riippumatta).
En jaksa enkä halua lähteä suuremmin kritisointeja erittelemään enkä aio linkittää kritiikkejä, jotka luin. Googlettamalla kyllä löytyy. Mainitsen asiasta nyt siksi, että haluan ilmaista olevani tietoinen niistä.
Jos et ole lukenut kirjaa, haluat ehkä harkita jatkatko tämän lukemista. Spoilaan nyt nimittäin hieman kirjan tapahtumia ja sen loppua. Sinua on varoitettu.
Skeeterin kirjaprojekti on mielestäni osuva osoitus siitä, miten etuoikeutettu valkoinen kermaperse voi tehdä melko lailla mitä tahansa seurausten ollessa minimaaliset – lähinnä maineeseen liittyviä. Sen sijaan värillisten kohdalla tilanne on aivan toinen: he riskeeraavat koko elämäsä avatessaan suunsa. Valkoisen naisen kosto on julma eikä se rajoitu työmahdollisuuksien eliminoimiseen vaan haluun tuhota toisen koko elämä. Vastenmielistä, mutta varmasti valitettavan totta aikanaan.
Minä pidin tästä kirjasta – ihan kaikesta kiistanalaisuudesta huolimatta. Luin kirjan fiktiivisena kaunokirjallisena romaanina ja sitä se onkin. Kyseessä ei ole mikään tietokirja, vaan teos jossa kirjailija käyttää taiteellista vapauttaan tarinan luomisessa.
Kirjan tiedot:
Kathryn Stockett: The Help
alun perin julkaistu Usassa 2009
Penguin 2010
s. 444
suomennettu nimellä Piiat. Alkuperäisen nimen eli The Helpin monimerkityksellisyys avautuu kirjan lukemalla. Suomennosnimessä tuo loistava monitulkintaisuus katoaa.
