Olivia Rayne & S.M. Nelson: My Mother, the Psychopath
Growing up in the shadow of a monster
Ebury Press 2019
S.320
Olivia (nyt 27-vuotias) on britti-isänsä ja ranskalaisen Josephine-äitinsä ainokainen. Kuten kirja nimi jo vihjaakin, Olivia kertoo muistelmissaan suhteenstaan äitiinsä ja siitä, millaista on kasvaa psykopaatin "hellässä" huomassa.
Siinä oppii itsekin pelaamaan, koska selviytyäkseen on pakko lopulta nitistää omat tunteet ja murtua. Äiti harjoittaa hajota ja hallitse -tyyliä, jonka kaavan Olivia melko pian oppii, mutta josta ei niin vain irrottauduta, sillä lapsen rakkaus vanhempaansa on voimakas. Lapsi haluaa ja jaksaa toivoa muutosta, uskoa parasta, lakaista pahan pois. Äiti on muuttunut, nyt äiti oikeasti rakastaa.
Mutta ei psykopaatti kykene sellaiseen tunteeseen.
Tämä ei ole mikään nyyhkytarina, vaan pohtiva ja rohkea muistelmateos, jota lukiessa tekee mieli nyppiä ihokarvat yksitellen irti: niin turhauttavaa! Niin turhauttavaa nähdä saman kaavan toistuvan ja toistuvan (etenkin sitten kun Olivia on jo hieman vanhempi), hamsteri juoksupyörässään ei vain pääse pois. Ja mihinkä lapsi nyt pääsisikään ilman tukea ja apua.
Isä, Clive, on melko lailla menetetty tapaus. Hän varmasti rakastaa tytärtään ja joskus jaksaa nousta Josephinen hullutuksia vastaan vain tullakseen lakaistuksi syrjään. Lopulta Clive ei jaksa edes yrittää: hän on jumissa Josephinen tossun alla eikä sieltä voi muuta kuin tarkkailla, miten Oliviaa riepotellaan. Isä asuu tapetissa, tarkkailee, muuttuu olemattomaksi.
Olivia itse mainitsee kirjassaan, että hänen on vaikeampi ymmärtää isäänsä kuin äitiänsä. Toisaalta Clive – vaikka aikuinen onkin – on saman hallinnan alaisena kuin Olivia, mutta voimaton sitä vastustamaan. Clive jopa lopulta katkaisee välit omaan sukuunsa, koska Josephine niin määrää.
Kaikelle, mitä Josephine tekee, on syynsä. Kaikki nuo syyt liittyvät valtaan, hallitsemiseen ja omistamiseen, vaikka ne onkin naamioutu muka rakkaudeksi ja välittämiseksi. Josephine hallitsee ja hajottaa Olivian seurustelusuhteetkin, kun kyllästyy niihin. Mikään Olivian elämässä ei ole hänen omaansa.
Kunnes on. Oman elämänsä johtajaksi nouseminen on raskas tie, mutta lopulta Olivia asettuu valtaistuimelle ja kohottaa valtikan vapisevin käsin. Hän on vapaa.
Kukin kirjan luku on nimetty jonkin psykopaattisen piirteen/oireen mukaan. Kyseinen piirre sitten korostuu kussakin luvussa enemmän tai vähemmän. Rakenne on kiinnostava ja koukuttava. Kirja etenee melko kronologisesti sisältäen sirpalemaisia muistoja ja yksittäisiä kohtauksia. Psykopatiasta ja ihmismielen kuvauksesta kiinnostuneille tämä on ihan must read. Itse pidin tästä kovasti, jos nyt tällaisen kirjan kohdalla on sopivaa niin sanoa.
Olivian motiivi kirjan kirjoittamiseen ei muuten ole mikään säälinkerjuu tai vastaava. Hän haluaa kertoa tarinansa antaakseen tukensa mahdollisesti muille samassa tilanteessa oleville tai olleille ja myös valaa uskoa: on mahdollista selviytyä eikä menneen tarvitse määrittää nykyisyyttä.
~~~
Inhoamani Daily Mail on kirjoittanut kirjasta jutun, jossa paljastetaan yksityiskohtia. Sinne vaan lukemaan, jos kiinnostaa. Itse en jaksanut kuin silmäillä jutun ja havaitsin, että siinä on virhe heti ingressissä. Tämä kirja ei suinkaan ole ENSIMMÄINEN kerta, kun Olivia kertoo tarinansa. Tämä kirja nimittäin sai alkunsa lehtieartikkelin (jonka kirjoitti Olivian ystävä) pohjalta.
Tällä kirjalla pääsen taas osallistumaan Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteeseen. Nyt on kaksi kirjaa luettu kys. haasteeseen. Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.
