Olen utelias ihminen, kirjat ja (tv)sarjat voivat laukaista minussa kotisohvatutkijan, joka paneutuu aiheeseen niin suurella pieteetillä, että se muistuttaa pakkomiellettä. Kyseessä on onneksi melko miellyttävä pakkomielle, jonka voin jättää välillä lepäilemään ja sitten taas jatkaa tutustumista ja tutkailua. Jossain vaiheessa pakkomielle katoaa, ehkä sitten kun koen pyöritelleeni ja tutkineeni asiaa tarpeeksi.
Sanctuary on kahdeksanosainen sarja, jossa seurataan aloittelevan, joskin vastahakoisen sumopainijan Oze Kiyoshin taivalta varsinaiseksi sumopainijaksi. Oze päätyy sumon pariin rahan houkuttelemana, painijan henkeä hänessä ei ole edes nimeksi. Ainakaan alussa.
Oze on tolkuttoman ärsyttävä, itsekäs, lapsellinen ja röyhkeä jopa siinä määrin, että sarjan katsominen aiheuttaa ajoittain myötähäpeää ja huokailua. Mietin ensimmäisen jakson jälkeen jaksanko katsoa enempää (nimenomaan ärsyttävien henkilöhahmojen takia), mutta sarjan cinemaattisuus veti puoleensa siinä määrin, että onneksi jatkoin katsomista.
Henkilökehitystä Ozessa tapahtuu, mutta hyvin maltillisella vauhdilla, joten kliseistä “idiootista idoliksi” -kääntymistä ei esiinny. Oze on loppuun asti ärsyttävä, mutta hänessä alkaa näkyä muitakin piirteitä. Ja jollain tavalla häntä alkaa ymmärtää.
Sumotallissa treenaavien painijoiden keskeisiä kemioita on kiinnostavaa seurata. Eräs painija lopettaa uransa ja hänen lopetusseremonia eli danpatsu-shiki on suorastaan koskettavaa katsottavaa.
Samoin mielenkiintoinen aspekti on (nais)urheilutoimittaja, joka saa alennuksen uutistoimituksesta ja joutuu tekemään juttua sumosta – lajista, josta hän ei pahemmin mitään tiedä eikä se häntä kiinnosta. Kunnes alkaakin kiinnostaa.
Pidin ihmeen paljon tästä sarjasta, mutta tiedostan ettei se ole kovin monen pala kakkua. Sarja on melko brutaali, toisinaan turhauttava ja muutenkin herättää kaikenlaisia tuntemuksia ällötyksestä liikutukseen. Mutta kenties se juuri onkin sarjan suola ja sokeri.
"Spirituaalisen" puolen (ja massiivisen sääntöviidakon) lisäksi minua kiinnosti erityisesti painijoiden treenit ja asennot. Olen vastaavanlaisia tehnyt itsekin lihasvoimaharjoituksissani ja sain lisää inspiraatiota sarjasta. Painijat ovat todella ketteriä ja taipuisia kokoonsa nähden.
Minun kehoni koostumus ei sumoon sovellu, mutta koska olen tällainen innostuva ihminen, niin mikäpäs tässä leikitellessä. Tosin nyt olen taas vaihteeksi vähän huonommassa kunnossa eli "ystäväni" pahoinvointi ja heikotus on kylässä. Eilinen oli erityisen huono päivä eikä tästäkään päivästä kovin hyvä taida tulla. Onneksi tänne on luvattu myrskyä, joten ei v**tuta niin paljon olla "kotiarestissa".
Olen liikkunut liikaa (ja syönyt liian vähän: syömishäiriö on lähtenyt lapasesta ja sen saaminen hallintaan on vaikeaa monestakin syystä ja siksikin, etten vain jaksa syödä), on niin vaikea tietää omia rajoja koska kuntoni on ihme kyllä edelleen melko hyvä ja olen myös jälleen aika nopea. Mutta nämä sitten ilmeisesti kostautuu jossain vaiheessa. Kehoon ei edelleenkään voi luottaa eli ei ole asiaa korpeen kiipeilemään.
Netflixistä olen katsonut myös minidokumentin, Little Miss Sumo, joka kertoo naissumopainijasta Hiyori Konista.
