Kosto, rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Rape, a Love Story
Atlantic Books 2005
(Usa 2003)
S. 154


Vain kaksi toisin tehtyä päätöstä ja kaikki olisi toisin. Jos ei Teena olisi päättänyt lähteä tyttärineen juhlista, jos ei Teena olisi päättänyt oikaista pimen puiston halki. Jos ja jos.

Yhtäkkiä Teena onkin miehiä viettelevä hutsu, suoranainen lortto, provosoija. Sai sitä, mitä tilasi. Nimenomaan tilasi, sillä puolustusasianajajan mukaan mitään raiskausta ei ole tapahtunut. Ei ainakaan hänen asiakkaansa taholta.

Mitä väliä, vaikka asiakkaan (ja muiden syytettyjen) spermaa löytyi ties mistä. Tytär oli paikalla, mutta eihän 12-vuotias ole pätevä todistamaan, eihän hän edes nähnyt mitään. Mitä väliä vaikka hän oli paikalla, joutui itsekin ahdistelluksi. Ei sellaiseen voi luottaa.

Kirjan juoni on melko yksinkertainen, ennalta-arvattavakin. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, sillä kirjan sisältämät ajatukset ja kirjoitustyyli ovat tässä kirjassa etusijalla.

Oatesin tyyli kirjoittaa onkin varsin erilainen. Kerronta vuorottelee yksikön kolmannesta yksikön toiseen. Alussa kerronnan vaihtelu tuntui hieman oudolta, mutta siihen tottui hyvin nopeasti. Aloin jopa pitää siitä: se toi virkistävää vaihtelua tekstiin ja toimi hyvänä tehokeinona. Pidin myös Oatesin tavasta rakentaa lauseita: nekin ovat vaihtelevia, kuten kerronta.

Kirja ei kuitenkaan kolahtanut minuun kuin metrinen halko, vaan ehkä pikemminkin kuin risu. Vaikka moni tekijä tässä kirjassa oli kohdillaan, jätti se silti minut jotenkin kylmäksi. Raiskaajien kyvyttövyys empatiaan tuli kyllä selväksi, mutta jotenkin en päässyt lähelle Teenaa enkä edes Betheliä.

Tämä on ensimmäinen Oatesilta lukemani kirja. Kirjailija on kyllä nimenä varsin tuttu, mutta jostain syystä en ole tarttunut hänen kirjoihinsa aiemmin.

Sisareni, rakkaani on pyörinyt paljon kirjablogeissa. Se ei ole kuitenkaan onnistunut herättämään kiinnostustani kovin korkealle. En osaa määritellä miksi. Sen sijaan Haudankaivajan tytär herättää uteliaisuuteni. Luulen, että se saattaa olla seuraava kirja, jonka Oatesilta luen.

Tämän kirjan ovat lukeneet ainakin Laura (Lukuisa), Leena Lumi, Booksy (Booking it some more), Katja (Lumiomena), Hanna (Kirjainten virrassa) ja Aletheia (Kirjoihin kadonnut).

Tämän kirjan loppumusiikiksi sopisi tämä kaunis pianokappale.

Nurkkaan ajettu

Elizabeth Haynes: Into the Darkest Corner
Myriad 2011
S. 403

Eipä tiennyt Catherine millaiseen ansaan lankesi tutustuessaan ja myöhemmin rakastuessaan komeaan Lee Brightmaniin.

Lee hurmaa kaikki niin totaalisesti, että Catherinen valituksia ei viitsi kukaan enää ottaa vakavasti. Eihän nyt Lee...

Vaan kylläpä vain Lee aiheuttaa sellaisen sotkun ja itkun Cathyn elämään, että ainoaksi keinoksi jää pakeneminen. Muulla tavalla ei miehestä oikein eroon pääse. Ja pääseekö pakenemallakaan?

Tässäpä vaihteeksi psykologinen trilleri, jossa oli jopa sitä jännitystä. Ei tosin ihan niin paljon, että olisin ryhtynyt tarkistelemaan kämpän lukitusta tai muutenkaan menettänyt yöuniani (paitsi siinä mielessä, etten olisi malttanut lopettaa lukemista). Mutta tällaisena kauhu(leffa)fanaattikona minua onkin hieman vaikea pelotella.

Tarina etenee kahdessa tasossa, mikä on toimiva ratkaisu. Cathyn elämän hajoamiseen johtavat tapahtumat kuoriutuvat hiljalleen esille. Selviää, miksi Cathystä tuli sellainen kuin tuli. Selviää, miksi painajainen ei jätä häntä rauhaan, vaikka siitä on jo vuosia.

Kirja ronkkii uskottavasti parisuhdeväkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Kuinka vaikeaa on lähteä suhteesta, jossa noita molempia esiintyy.

Minua häiritsi hieman sellainen stereotypinen asetelma, että psykiatri/psykologi pystyy sen kummemmin ihmistä tuntematta määrittää hänelle diagnoosit. Siis ihan ilman terapiaistuntoja.

Mielenterveyteen liittyvien diagnoosien määritteleminen ei ole mitenkään yksioikoista ja monesti diagnoosien tekeminen vie aikaa. Tässä kirjassa esillä on etenkin OCD, Obsessive–compulsive disorder.

Hyvin mielenkiintoista luettavaa fiktiivisessa muodossa. Kirjan vahvasti mielenterveydellisen aspektin takia osallistun tällä kirjalla Mieleni on rajaton -haasteeseen. Osallistun tällä myös Kirjavuori Mount Everestille -haasteseen.

Tämä kirja on Elizabeth Haynesin esikoinen ja täytyy sanoa, että pidin tästä huomattavasti enemmän kuin hänen toisesta kirjastaan, Revenge of the Tide.

Harmi, ettei tätä ole käännetty suomeksi. Mielestäni potentiaalia menestyä suomalaisilla markkinoilla on (tämä toki amatöörin mutuhuttu-mielipide). Englantia taitavat voivat tietty lukea tämän alkuperäiskielelläkin. Kirjan saa ainakin AdLibriksestä ja varmaan joistain kirjastoistakin.

~~~

Yritän saada haasteet, joihin tänä vuonna osallistun, koottua asap omalle sivulleen. Tällä hetkellä se on vielä tyhjä, vaikka sivu onkin jo luotu.

Sotavankileirillä Javan saarella

Lise Kristensen: The Blue Door
Pan Macmillan 2012
S. 296

A little girl's incredible story of survival in the Japanese POW (prisoner-of-war) camps of Java.

Yllä oleva oikeastaan kertookin sen, mistä kirjassa on kyse, joten mitäpä tästä sen enempää kirjoittelemaan. No ei vaan, kunhan vitsailen. Vaikka jostain syystä en oikein tiedä, mitä sanoa tästä kirjasta.

Hitlerin keskitysleirit ovat kaikille tuttuja. Vähemmän näkyvyyttä ovat saaneet japanilaisten sotilaiden ylläpitämät ja johtamat sotavankileirit. Näillä leireillä ei sentään ihmisiä suljettu kaasukammioihin, mutta eivät ne mitään lepolomiakaan olleet.

Ruuasta oli alituista puutetta - paitsi japanilaisille itselleen tietenkin. Elintilat olivat saastaiset ja taudit jylläsivät. Japanilaiset olivat säälimättömiä ja sadistisia "leiri-isäntiä".

1942, Indonesia, Javan saari. Lise asuu vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Surabayassa. Lisen vanhemmat ovat kotoisin Norjasta. Saarella asuu paljon euroopasta tulleita siirtolaisia Lisen perheen lisäksi.

Eräänä päivänä alkaa naapureita kadota. Japanilaiset ovat vieneet heidät leireilleen. Koittaa myös päivä, jolloin Lisen perhe erotetaan: ensin viedään isä, myöhemmin äiti ja lapset. 10-vuotias Lise on lapsista vanhin ja hänen silmin ja sanoin on tapahtumat nähty ja kerrottu.

Kirja avaa uskottovasti elämää sotavankileireillä Javassa. Mikään tiedollinen pläjäys tämä ei ole, vaan puhtaasti kokemuspohjainen kertomus. En kokenut kirjaa mitenkään erityisen rankkana, vaikka varmasti nuo parisen vuotta, jotka Lise perheineen vietti leireillä, olivat kamalaa kituuttamista ja alituista nälkää ja pelkoa.

Näistä tosipohjaisista kirjoista on toisinaan hankala kirjoittaa, koska tuntuu ettei ole oikeutta kritisoida kirjaa mitenkään. Ei, koska kokemukset ovat niin karmaisevia.

Silti minua ajoittain häiritsi Lisen nostaminen itsensä "korokkeelle". Hän on ottanut roolin perheenpäänä ja kirjasta välittyy kuva, että vain hänen ansiostaan he pysyivät hengissä koko tuon vankileiriajan. Muut perheenjäsenet vaikuttavat lähinnä sivustakatsojilta ja äitikin on vain heikko sairastelija.

Kaikesta huolimatta tämä kirja kannatti lukea. Se on sujuvasti kirjoitettu ja ihan avartavaa luettavaa.

Yllätyksellisyyttäkin kirjassa on, esimerkiksi minne vietiin Lisen isä (miehet ja riittävän vanhat pojat vietiin eri leireille) ja säilyikö hän hengissä koettelemusten ajan. Entä mitä vapautumisen jälkeen?

~~~

Tätä kirjaa ei pikaisen googlettelun perusteella ole suomeksi käännetty. Englanniksi sen saa esim. AdLibriksestä. 

Vaiennettu Anna

Elbie Lötter: It's me, Anna
(alkuper. Dis Ek, Anna)
PaperBooks 2005
S. 170

Joskus mietin, millaista olisi olla äiti. En kovin usein, koska minulla ei ole halua saada lapsia ja hoivaviettini (kyllä, olen havainnut, että on minulla sellainenkin) kohdistuu lähes yksinomaan eläimiin. Jumaloin eläimiä, vaikka joitakin pelkään.

Mutta jos olisin äiti, olisin jakanut itseni ensin yhdeksän kuukautta sikiön kanssa. Olisin majoittanut sitä ennen kuin se tulee maailmaan. Luulen, että haluaisin suojella sitä, auttaa elämässä.

En sulkea silmiäni, kääntää selkääni. Olla niin heikko kuin Annan äiti. Sillä minä syytän Annan äitiä melko monesta. Olen varma, että hän tiesi, mitä talossa tapahtuu. Miten hänen uusi aviomiehensä käytti Annaa.

Kodin ilmapiiri on miinakenttä: koskaan ei tiedä, milloin räjähtää ja mitkä ovat seuraukset. Oman etunsa ja turvatun taloutensa takia hän uhraa Annan miehelleen. Sitä ei suoraan kirjassa sanota, mutta sellaisen johtopäätöksen siitä väistämättä tekee. Äiti hylkää lopulta kokonaan lapsensa käännettyään ensin selkänsä.

It's me, Anna perustuu tositapahtumiin. Se on käännetty afrikaansista. Tästäpä pääsenkin erääseen kirjan ongelmaan: nimittäin ajoittain kummalliseen kieleen. Jotkut sanavalinnat tuntuivat oudoilta, samoin lauserakenteet. Se teki kirjasta hieman kömpelön lukea. Luulen, että syy on nimenomaan käännöksessä, mutta varmahan en voi olla, kun en afrikaansia ymmärrä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Etelä-Afrikkaan, Cape towniin. Tosin yhtä hyvin tapahtumat voisivat sijoittua vaikka kuuhun, sillä niiden sijainti ei ole kirjassa olleellinen. Jos ei maata ja kaupunkia olisi kirjassa mainittu, en olisi mitenkään voinut tietää, että se sijoittui juuri Capiin. Kulttuurista aspektia ei siis kirjassa ole.

Siksipä tässä nyt mietinkin, että onko tämä sopiva kirja Afrikan tähti -haasteeseen. Kun haasteen perimmäinen idea kuitenkin käsittääkseni on tutustua monipuolisesti Afrikan eri maihin ja kulttuureihin. Toisaalta kirjan lopussa on Sharon Lewisin kirjoittama tiivistelmä lasten hyväksikäytöstä Etelä-Afrikassa ja yleensä.

Noh, päätän nyt että tämä kirja sopii Afrikka-haasteeseen. Jos joku on eri mieltä, voi tulla avautumaan kommenttilaatikkoon. Kaikki vastalauseet otetaan huomioon ja käsitellään tarkasti.

Lisäksi osallistun tällä kirjalla Kirjavuori Mount Everstille -haasteeseen.

~~~

It's me Anna on suomennettu nimellä Vaiennettu Anna. Nimi kuvaa kirjaa todella hyvin, sillä sitä Anna on: vaiennettu. Kirjasta on kirjoittanut ainakin Susa P (Susan kirjasto).

Tänään olen Alice

Alice Jamieson: Today I'm Alice
- Nine personalities, one tortured mind
A memoir of multiple personality disorder
Pan Macmillan 2009
S. 322

Aika katoaa, eiliset menettävät merkityksensä. Mitä merkitystä on tapahtumilla, joita ei muista? Mitä merkitystä on tunteilla, joita ei tunne? Mitä merkitystä on elämällä, jota ei muista eläneensä, ei tunteneensa. Niin, ei mitään.

Mutta ei se mene niin. Tapahtumat ja tunteet ovat kyllä olemassa, ne ovat murtuneet sirpaleiksi.

My memory is like a large vase that has been dropped from a window. All the pieces are there, some large, some small, some smashed to dust.

As I try to put the pieces back together, joining one memory to another, parts of the story become clear and lucid, but lots of blanks and lost time remain.

Multiple personality disorder (tai dissociative identity disorder, DID: kirjassa käytetään molempia termejä) tarkoittaa suomeksi sivupersoonahäiriötä.

Miten voi muistaa, kun muistikuvat ovat hajallaan eri persoonien hallussa? Ne nousevat välähdyksenomaisina painajaisina pinnalle, pelottelevat, härnäävät, vainoavat. Mutta kenelle nuo painajaismaiset kuvat ovat tapahtuneet. Tai ehkä ne ovatkin vain unta: ei niitä ole koskaan tapahtunutkaan.

Ja kuitenkin on: sisimmässään Alice on tiennyt sen alusta asti. Mutta miten kyseenalaistaa sellaista, mikä on "normaalia" itselle. Kun ei ole mitään, mihin verrata.

Miten esimerkiksi puolivuotiaasta vauvasta aina teini-ikäiseksi asti hyväksikäytetty lapsi voi tietää, mikä on normaalia? Eikö silloin ole normaalia se, mikä tapahtuu koko ajan?

Rankoista aiheistaan huolimatta en kokenut kirjan lukemista liian raskaana. Kirjassa on mukana huumoria, mustaa ja ironista tosin. Mutta se keventää kirjan sävyä ja myös tuo Alicen ja hänen "ydinpersoonansa" lähemmäksi, tekee tutummaksi.

Alicella olisi ollut kaikki edellytykset menestyä akateemisella uralla. Hän olisi halunnut lääkäriksi ja olisi varmasti sellaiseksi päätynytkin, ellei yksi saastainen ihminen olisi päättänyt toisin. Ja tuo saastainen pedofiili oli hänen oma isänsä. Oma isä tuhosi lapsensa: hän rikkoi sen päreiksi, mutta ei lopulta onnistunut polttamaan tuhkaksi.

Kirja avaa hyvin sivupersoonahäiriön olemusta, oireita ja syntyvaiheita.Se kertoo Alicen tarinan lisäksi faktaa, Alicen suulla tietenkin. Sillä Alice ei jää tuleen makaamaan: hän perehtyy diagnooseihinsa (hänet diagnosoidaan aluksi väärin) ja ottaa niistä itse selvää.

Alice on kirjoittanut/koonnut kirjan yhteistyössä Clifford Thurlowin kanssa. Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista, vaikka aihe on mitä on. Pidin kovasti Alicen ajatuksista ja hänen tapaansa pistää ne sanoiksi: hän on selkeästi älykäs ja pohtiva.

Lopussa olen havaitsevinani katkeruutta, mitä en kylläkään ihmettele. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos oma isäsi olisi tuhonnut sinut ja loppuelämäsi kuluu kenties itsesi kokoamisessa ehjäksi?

Jotkut ovat sitä mieltä, että anteeksi antaminen auttaa jatkamaan eteenpäin. Itse sanoisin, että näin väittävät ihmiset kuvittelevat/haluavat, että kaikki toimivat ja tuntevat samoin kuin he itse samoissa tilanteissa.

He eivät voi uskoa, että elämää voi jatkaa antamatta anteeksi. Nimittäin sekin (anteeksi antamattomuus) on päätös. Ja kun on tehnyt päätöksensä (oli se kumpi tahansa) on helpompi jatkaa elämää.

Kirjaa ei ole käsittääkseni käännetty suomeksi, mutta ainakin AdLibriksestä sen saa englanninkielisenä.

Muita lukemiani sivupersoonahäiriöstä kertovia kirjoja:
Sybil
The Minds of Billy Milligan

~~~

Osallistun tällä kirjalla seuraaviin lukuhaasteisiin:
Mental Cases
Mieleni on rajaton

Ei niin kovin nöyrä palvelijanne

Amélie Nothomb: Fear and Trembling

Olen halunnut jo kauan lukea tämän kirjan, joka on käännetty suomeksi nimellä Nöyrin palvelijanne.

Kirja putkahti uudelleen mieleeni luettuani siitä Valopolusta. Jotenka kiitokset muistutuksesta!

Fear and Trembling on Amélien omaelämäkerrallinen teos hänen työvuodestaan Yumimoto-yrityksen palveluksessa.

Työskentely Japanissa on ollut Amélien haave jo pitkään, onhan hän syntynyt ja asunut Japanissa 5-vuotiaaksi asti. Hän siis taitaa japanin kielen ja muutaman muunkin.

Hän luuleekin tulleensa palkatuksi Yumimotoon pitkälti kielitaitonsa takia. Kielitaidolle - eikä oikeastaan muillekaan Amélien taidoille - ei vain pahemmin ole käyttöä Yumimotossa.

Kirja on hauskasti kirjoitettu ja vaikka Amélien urallinen alamäki alkaa miltei ensimmäisestä päivästä Yumimoton palveluksessa, en osaa kokea kirjaa ahdistava. Kenties syynä onkin juuri Nothombin rento kirjoitustyyli.

Toisaalta ihmettelin Nothombin naiiviutta: kun hänen unelmansa kerran oli saada työskennellä Japanissa japanilaisessa työyhteisössä, niin miten hän saattoi olla niin kulttuurisesti tietämätön. Tämä kulttuurinen "tyhmyys" tulee esille etenkin kirjan alussa.

Minulle jäi hieman epäselväksi tosin se, eikö Nothomb oikeasti ymmärtänyt ympäröivää kulttuuria vai oliko kyse siitä, ettei hän sopeutunut (halunnut sopeutua) siihen. Ristiriita syntyy siitä, että Nothhomb kuvaa mielenkiintoisesti ja hauskasti länsimaisen ja idän kulttuurieroja ja hän tuntuu tietävän, mistä kirjoittaa.

Toisaalta ehkä tämä ymmärrys kasvoi kuukausien saatossa ja lopullinen oivallus tapahtui Amélien siirtyessä työskentelemään vessasiivojana.

Ajoittaisesta ärsyyntymisestä huolimatta pidin tästä kirjasta. Lisäksi se on lyhyt ja nopealukuinen. Kirjan suomennos Nöyrin palvelijanne ei ole minusta kuvaava, sillä Amélie ei ollut mitenkään erityisen nöyrä.

Kirjan englanninkielinen nimi Fear and Trembling saa selityksen kirjassa. Selityksen kautta se kuvaa hyvin koko teosta.

Ps. Tämä on ihka ensimmäinen kirja, jonka lainasin uudella kirjastokortillani! Tai tarkemmin sanottuna toinen niistä kahdesta ensimmäisestä.

 ~~~

Osallistun tällä kirjalla Kiinteistöhaasteeseen. Tämän kirjan tapahtumapaikka näet on lähes yksinomaan Yumimoto, tarkemmin 44. kerros. Eli nyt olen jo ladossa, jei!

Projekti: Elämänmuutos

Aloitin syyskussa elämänmuutoksen Paul McKennan kanssa. Olin oikein innoissani ja myös harvinaisen tosissani tuon projektin suhteen.

Tarkoitus oli edetä kuitenkin omaan tahtiin eli jo alussa tiesin, etten luultavasti jaksa joka päivä tuota kirjaa lukea. Kuvittelin kuitenkin, että vuoden loppuun mennessä saan kirjan luettua ja elämän muutettua. No, se vuosi meni jo.

Olen kyllä yrittänyt tarttua kirjaan ja lukenutkin jo sen kolmatta päivää, mutten päässyt paria ekaa sivua pidemmälle. Joskus täytyy vain osata päästää irti. Eli heipat vaan, Paul, en jaksa enää. En kuitenkaan aio vetää ranteitani auki.

Syitä lopettamiseen on useita. Eräs niistä on se, että lukemani perusteella kirjassa ei ole mitään uutta. Ei mitään sellaista, mitä en tietäisi ennestään. Paul siteeraa ja nojaa paljon muiden teksteihin ja ajatuksiin. Paulin omakohtaiset esimerkit ovat elämästä, joka tuntuu minulle varsin etäiseltä. Toisin sanoen en koe kuuluvani kohderyhmään.

Masokisteily siis loppuu tähän. Jos nyt jostain syystä kuitenkin luen kirjan joskus loppuun, lupaan kirjoittaa siitä arvion. Ei tosin kannata pidättää hengitystä sitä odotellessa.

~~~

Tarkoitukseni on tehdä postaus muistakin viime vuonna kesken jääneistä kirjoista. Ne koostan yhteen ja samaan postaukseen.

Dr. Jekyll ja Mr. Hyde

Robert Louis Stevenson: The Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde
Harper Collins 2010
(julkaistu ensimmäisen kerran 1886)
S. 88

  
Bongasin tämän kirjan Tessan (Aamuvirkku yksisarvinen) blogista.

Sen jälkeen tongin omaa hyllyäni ja löysin samaisen kirjan (eri painos tosin) sieltä ja ajattelin Tessan imussa lukea vihdoinkin sen pois jaloista.

Monelle (kaikille?) tämä kirja lienee tuttu, vaikkei olisi sitä lukenutkaan. Sen verran klassinen tapaus on kyseessä. Minullekin kirja ja sen aihepiiri oli ennestään tuttu, vaikken itse kirjaa ollutkaan lukenut. No nyt on sekin puute korjattu.

En käy tässä juonta sen kummemmin kuvaamaan, koska otaksun sen olevan useimmille ennestään tuttu. Sen sijaan hämäränpeitossa oli ainakin minulle, miten - ja ennen kaikkea miksi - Dr. Jekyll oikeastaan päätyi tilanteeseen, johon lopulta päätyi. Siihen tämä kirja antaa vastaukset.

Kirjan keskiössä on lakimies, Mr. Utterson, joka hoitaa myös Dr. Jekyllin lakiasioita. Oikeastaan Mr. Utterson tulee etenkin kirjan alussa tutummaksi kuin itse Dr. Jekyll, joka astuu "fyysisesti" kuvaan vasta myöhemmin. Hänestä kyllä puhutaan, toki, koska kirja pyörii nimenomaan hänen ympärillään.

Varsinaisen kosketuksen Dr. Jekylliin kuitenkin saa vasta kirjan viimeisessä luvussa, jossa hän (Jekyll) kuvaa tapahtumia puhtaasti omasta näkökulmastaan. Hän pohtii toimiensa moraalisuutta, omaa moraaliaan. Syitä, jotka saivat hänet Mr. Hyden synnytettyään (ei ihan sellaisena tosin kuin oli ajatellut) pitämään hänet (Hyden) "elossa". Ja miten Hyde lopulta tuntui ottavan vallan hänessä (Jekyllissä).

Kirja sijoittuu viktoriaanisen ajan Lontooseen ja minua miellyttikin kovasti kirjan tunnelma ja tyyli sekä ihmisten väliset valtasuhteet ja muodollisuudet. Kirja on helppo- ja nopealukuinen, vaikka sen kieli ei olekaan ihan tyypillistä ns. tämän päivän englantia.

Lue Tessan mietteet kirjasta täältä.

En jaksanut mitään spektaakkelia tällä kertaa järjestää kirjan valokuvaamisesta. Se on siis kuvattu tietokonepöydälläni. Samalla tajusin, miten järkyttävän sekainen pöytäni on.

Villiintynyt nörttinurkkaus

Uskokaa tai älkää, mutta pöytäni on yleensä todella siisti. Siinä ei ole kuin muistilappuloota ja kynä telineessään. Nyt se on ihan räjähtänyt ja täynnä kirjoja ym. ihme roinaa.

Syytän siitä remonttia. Olen edelleen evakossa mieheni työhuoneessa.

Vuoden 2013 haasteet ja TBR-lista

Olen muistaakseni yrittänyt osallistua joihinkin lukuhaasteisiin tässä muutaman vuoden aikana. Tulos on aika säälittävä eli mitään en ole saanut aikaiseksi paitsi ehkä kirjoittaa, mihin haasteeseen osallistun. Siihen se on sitten jäänytkin.

Tällä kertaa toimin hieman järjestelmällisemmin eli listaan tähän haasteet, joihin osallistun. Niiden seurantaa varten luon sivun, jota sitten päivitän sitä mukaa, kun edistyn kussakin haasteessa. Vuoden lopussa on sitten helppo tsekata, miten kävi.

Tässäpä tämän vuoden lukuhaasteet, joihin otan osaa.

Kirjavuori Mount Everest (Haastaja: Mari A)

Tavoitteena on valloittaa oma kirjahylly eli lukea pois jo omistamiaan kirjoja. Vain jo tällä hetkellä hyllyssä (tai missä lie kaapeissa, lattioilla, pöydillä, tuoleilla jne.) olevat kirjat kelpaavat haasteeseen. Uusia hankintoja tai lainoja ei lasketa.

Kolille pääset, kun luet 12 kirjaa TBR-listaltasi
Haltille pääset, kun luet 25 kirjaa TBR-listaltasi
Galdhøpiggenille pääset, kun luet 40 kirjaa TBR-listaltasi
Mount Blancille pääset, kun luet 50 kirjaa TBR-listalta
Macchapucchrelle pääset, kun luet 75 kirjaa TBR-listaltasi
Mount Everestin huipun saavutat, kun luet 100 kirjaa TBR-listaltasi

Oma TBR-listani (onpahan muuten blogihistoriani ensimmäinen eli sinne meni listaneitsyys, kippis!) on tämän postauksen lopussa.

Lähden tavoittelemaan Haltia (ylemmäs en uskalla), koska sain juuri kirjastokortin. Toisekseen en halua luoda itselleni liikaa paineita. Uskon, että saan kyllä luettua tuon 25 kirjaa, mutta neljästäkymmenestä en voi mennä takuuseen.

Kiinteistöhaaste (Haastaja: Emilie)

Tarkoituksena on lukea kirjoja, joiden miljöönä toimii vahvasti jokin rakennus.

Saavutukset ovat:

Linna: 16 kirjaa
Kartano: 10 kirjaa
Huvila: 8 kirjaa
Mökki: 4 kirjaa
Lato: 1 kirja

Ei ole vielä hajuakaan, millä kirjalla/kirjoilla tuohon osallistun. Tavoitteena on kuitenkin jonkinlainen katto saada pään päälle.

Afrikan tähti (Haastaja Merenhuiske)

Nimensä mukaisesti tarkoitus on lukea mahdollisimman monipuolisesti kirjallisuutta liittyen Afrikkaan. Luettujen kirjojen ja valloitettujen alueiden mukaan saadaan mukaan jalokiviä seuraavasti.

Topaasi - 3 kirjaa vähintään kahdelta alueelta
Smaragdi - 5 kirjaa vähintään kolmelta alueelta
Rubiini - 10 kirjaa vähintään neljältä alueelta
Afrikan tähti - 15 kirjaa, kirjoja kaikilta alueilta

Lähden tavoittelemaan topaasia, mutta toivon saavani ainakin rubiinin.

Lukuhaaste: Mental Cases

Tämä on minun perustama haaste, jossa luetaan mielenterveyteen liittyvää kirjallisuutta. Tähän haasteeseen ei kelpaa fiktiiviset teokset.

 Saavutukset ovat:

Suljettu: 8 kirjaa
Osasto: 5 kirjaa
Terapia: 3 kirjaa
Avohoito: 2 kirjaa

Sen sijaan Mieleni on rajaton -haasteeseen (haastaja Noora) voi osallistua laajemmalla kirjolla. Ehdin perustaa tuon oman Mental cases -haasteen, koska luulin ettei sellaista vielä ole. Mutta näitä haasteitahan voi yhdistellä, joten maalima ei varmaan kaadu, eihän.

Ja kauniiksi lopuksi se TBR-lista, jota siis käyn valloittamaan. En jaksanut listata kuin 80 kirjaa. Oli muuten melkoisen aikaavievää puuhaa!

Adiga, Aravind: The White Tiger
Aslam, Nadeem: Wasted Vigil (Elävältä Haudatut)
Blanco, Jodee: Please Stop Laughing at Me...
Brampton, Sally: Shoot the Damn Dog
Brink, André: Looking on Darkness
Brite,Poppy Z: Drawing Blood
Burroughs, Augusten: Dry Cave,
Nick: Bunny Munron kuolema
Chase, Truddi: When Rabbit Howls
Chevalier, Tracy: Burning Bright
Cole, Martina: Two Women
Cole, Martina: The Faithless
Conroy, Pat: Vuorovetten prinssi
D'Aguiar, Fred: Feeding the Ghosts
Douglas, Louise: The Secrets Between Us
Fallon, Jane: Getting rid of Matthew
Fallon, Jane: Foursame
Frimansson, Inger: Good Night my Darling
Frimansson, Inger: Kissa, joka ei kuollut
Gaarder, Jostein: Sophie's World
Gaiman, Neil: American Gods
Genova, Lisa: Left Neglected
Grahame-Smith, Seth: Pride and Prejudice and Zombies
Hamid, Moshin: The Reluctant Fundamentalist
Hayder, Mo: Pig Island
Haynes, Elizabeth: Into the Darkest Corner
Hill, Susan: The Pure in Heart
Hislop, Victoria: The Return
Hislop, Victoria: The Island
Hislop, Victoria: The Thread
Hosseini, Khaled: The Kite Runner
Hämeen-Anttila, Virpi: Suden vuosi
Ishiguro, Kazuo: The Remains of the Day
Iwasaki, Mineko: Geisha of Gion
James, Peter: Not Dead Yet
James, Peter: Twilight
Johnson, Jane: The Salt Road
Kaysen, Susanna: Girl, Interuppted
Kidd, Sue Monk: The Secret Life of Bees
Lehtinen, Olli: Sokea Etsivä
Lelic, Simon: The Facility (suom. Laitos)
Lewis, Susan: The Mill House
Lupton, Rosamund: Sister
Lynch, Scott: The Lies of Locke Lamora
Lötter, Elbie: It's me, Anna
Marwood, Alex: The Wicked Girls
Moore, Syd: The Drowning Pool
Moriarty, Liane: What Alice Forgot
Morton, Kate: The Distant Hours
Nazer, Mende: Slave
Oranen, Raija: Ruusun aika
Paasilinna, Arto: Neitosten karkuretki
Plath, Sylvia: The Bell Jar
Pulkkinen, Riikka: Totta
Robison, John Elder: Look Me in the Eye
Räikkä, Juha: Itsepetoksen filosofia
Schiller, Lori: The Quiet Room - a Journey Out of the Torment of Madness
Schlink, Bernhard: The Reader
Selvon, Sam: The Lonely Londoners
See, Lisa: Peony in Love
See, Lisa: Dreams of Joy
Seeber, Claire: Bad Friends
Sepetys, Ruta: Between Shades of Gray
Setterfield, Diane: The Thirteenth Tale
Sinha, Indra: Animal People
Stockett, Kathryn: The Help
Souri, Katartiina: Pillerinpyörittäjä
Swärd, Anne: Viimeiseen hengenvetoon
Syal, Meera: Anita and me
Tan, Amy: The Bonesetter's Daughter
Tiilikka, Elina: Punainen mekko
Torday, Paul: The Girl on the Landing
Tremain, Rose: Trespass
Walters, Minette: The Chameleon's Shadow
Waters, Sarah: The Night Watch
Waters, Sarah: Affinity
Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran
Whitney, Daisy: The Mockingbirds
Wilde, Oscar: The Picture of Dorian Gray
Woolf, Virginia: Mrs. Dalloway

Kirjavalas

Mainoskatko on typerä nimi tälle blogille. Aloittaessani kirjoittaa tätä blogia (ensin Vuodatuksessa) ideana oli kirjoittaa muistakin aiheista kuin kirjoista.

Koska tämä nyt kuitenkin selkeästi on kirjablogi, niin päätin muuttaa nimen sen mukaiseksi. Uusi nimi on siis KIRJAVALAS.

Osoite säilyy samana eli muutos ei vaikuta mihinkään paitsi minun mielenrauhaani.

Kävelin kirjaston kokolattiamatolla

Kirja- ja lukuhurjastelu on taas lähtenyt sen verran pahasti lapasesta, että päätin vihdoin ja viimein, että minun on aika hankkia kirjastokortti.

Syy, miksen ole sitä aiemmin hankkinut, on varmaan monelle se tavallinen tarina: Suomessa asuessani käytin paljon kirjastoa, mutta harvemmin onnistuin silti palauttamaan kirjat ajallaan.

Kokonaan homma lähti käsistä työskennellessäni jonkin aikaa kirjastossa. Lopetettuani työt siellä päätin, etten enää lainaa kirjoja ennen kuin opin palauttamaan ne ajoissa. En koskaan oppinut, joten rangaistukseksi hävitin kirjastokorttini. Ja sillä tiellä siis olen edelleen.

Koska tässä välissä on ehtinyt kulua aikaa jo kymmenisen vuotta (jestas sentään!), rohkenen kokeilla josko olisin kypsynyt vastuulliseksi ihmiseksi. Hiippailin siis paikalliseen kirjastoon hakemaan kortinhakukaavaketta (tai Library membership niin kuin sitä täällä kutsutaan).

Kirjaston sisäänkäynti.

Unohdin (lue: olin laiska enkä jaksanut etsiä) ottaa mukaan todistusaineistoa täällä asumisesta, eli korttia ei siis heti irronnut. Mutta saanpahan täytellä lomakkeen rauhassa ja seuraavalla kerralla sitten otan mukaani todisteet.

Todisteeksi kelpaa esim. joku säännöllinen lasku (sähkö, vesi jne.), joka tulee omalla nimellä ja osoitteella, council tax-lasku, voimassa oleva (britti)ajokortti. Lainaaminen on ilmaista, mutta myöhässä palauttamisesta sakotetaan ihan niin kuin Suomessakin.

Kirjaston pyöräparkki.

Asumme kirjaston lähellä, joten ei luulisi olevan ihan mahdoton tehtävä palauttaa kirjoja ajallaan. Lisäksi keksin itselleni heti yhden säännön eli minulla saa olla lainassa maximissaan kolme kirjaa kerrallaan.

Lainausraja on täällä 20. Onko Suomessa muuten lainausrajaa? Ennen ei vissiin ainakaan ollut - siis silloin sata vuotta sitten. (tarkennus tähän näin jälkijunassa: lainausrajalla tarkoitan sitä, kuinka paljon saa olla kerrallaan kirjoja lainassa)

Ps. Kirjastossa oli kokolattiamatto.Minä niin rakastan niitä mattoja, hoho! No joo, itse asiassa suhteeni kokolattiamattoihin on muuttunut melkoisesti täällä asuessani. Ennen ei nimittäin ollut suhdetta lainkaan.

~~~

Yritän saada sen haastepostauksen huomenna tehtyä. Tarkoitukseni on siis listata kirjahaasteet, joihin aion tänä vuonna osallistua.

Seksiorjana kellarissa

Hans Koppel: She's never coming back
Sphere 2012
(Kommer aldrig mer igen, 2011)
S. 393

"The most terrifying crime novel I have ever read." 

"A masterpiece"

"Excitement from the first page to the last... nail-biting."

"The Swedish thriller pehonomenon"

Yllä olevat sitaatit ovat kirjan etu- ja takakannesta. Kuulostaa kovin lupaavalta, vai mitä? Suhtaudun melko skeptisesti kirjojen kansissa esiintyviin ylistysjulistuksiin, mutten voi väittää olevani niille täysin immuuni.

Tokihan minua kiinnostaa kirja, jonka kerrotaan olevan ruotsalainen trilleri-ilmiö, ja joka saa minut ehkä pureksimaan kynteni jännityksestä. Olenhan jännityksen ja trillerien ystävä.

Tässä vaiheessa voin kertoa, että kynnet ovat edelleen paikoillaan ja yhtä pitkinä kuin ennen kirjan aloittamistakin. Jos olisin oikein ilkeä, voisin sanoa, että jännittävintä tässä kirjassa on sen kansi. Ja itse kirjan nimi.

Enpä nyt kuitenkaan ala ilkeäksi, sillä vaikka kirja ei lunastanutkaan kanteen sijoiteltujen sitaattien kehuja, ei se silti tylsä ollut. Itse asiassa kirjan lukaisi parissa illassa melkoisella vauhdilla eikä lukiessa alkanut kyllästyttää kertaakaan.

Ylikehut, vaikka niihin kuinka epäilevästi suhtautuisikin, voivat onnistua jopa osittain pilaamaan kirjan. Ensin nostatetaan lukijalle valtaisat ennakko-odotukset ja sitä suurempi on sitten pettymys, jos ei olisi liikaa kehuttu ja hehkutettu. Mutta kaipa se myy - astuinhan itsekin ansaan.

Mikä minua kirjassa sitten häiritsi? Ehkä ensin se, että sitä jännitystä ei oikeasti ollut. Sitä olisi voinut olla - tapahtumat ja asetelmat olivat periaatteessa jännittäviä - mutta valitettavasti Koppel ei osannut tuoda sitä esille.

Lukijalle paljastettiin heti alussa liikaa, joten käytännössä ainakin itse tiesin lähes kirjan alusta alkaen melko tarkalleen, missä mennään. Koppel kyllä yritti harhauttaa lukijaa, mutta ainakaan minä en langennut ansaan.

Liikaa tietäminen vie pois jännitystä. Siihen kun lisää etäiseksi jäävät henkilöhahmot, katoaa loputkin jännityksestä.

Eräänä iltana Miken vaimo, Ylva, ei palaakaan kotiin töistä. Mike ei jaksa hirveästi hermostua asiasta, sillä Ylva - ja heidän avioliittonsa - on vähän mitä on.

Kun ei Ylvaa sitten ala kuulua seuraavanakaan päivänä kotiin, Mike alkaa huolestua. Miten voi vaimo kadota kuin vesi viemäriin, jälkiä jättämättä?

Lukija tietää jo tässä vaiheessa, missä Ylva on. Lukija tietää sen jo ennen kuin on aloittanut lukea kirjaa. Se lukee nimittäin kirjan takakannessa: Ylva on kaapattu ja teljetty kellariin. Ylva on lähempänä kuin uskoisikaan, hän on lähes naapurissa.

Mutta miksi Ylva kaapattiin? Sitä ei sentään kerrota takakannessa, mutta itse arvasin sen varsin pian aloitettuani lukea kirjaa. Se ei liene silti suurin syy jännityksen puutteeseen.

Minä en pitänyt Ylvasta. Minusta hän oli ällöttävä. Aloin jopa ajatella, että on aivan yhdentekevää, miten hänelle käy.

En myöskään pitänyt Mikesta. Hän oli varsinainen vässykkä, suoranainen itkupillikin. Ei sillä, etteikö mies saisi itkeä, mutta jotain rajaa. Mike tuntui persoonattomalta, Ylvan tossun alla elelijältä. Ja sitä hän olikin.

Summa summarum: Kirjan juoni oli periaatteessa ihan vetävä. Harmi vain, ettei siitä oikein saanut mitään irti ennalta-arvattavuuden ja pinnallisiksi jääneiden henkilöiden takia.

Jotenkin ristiriitaista siksi onkin, että kirja piti lukea sellaisella vauhdilla loppuun tyyliin vielä yksi luku ja sitten valot pois. Kokemistani puutteista huolimatta kirja siis koukutti.

Tätä ei käsittääkseni ole ainakaan vielä käännetty suomeksi.

Vaimoiksi Amerikkaan

Lisa See: Shanghai Girls
Bloomsbury 2009
S. 314

Pearl ja May ovat sisaruksia, he elävät huoletonta elämää Shanghaissa. Sitten jysähtää pommi: taloudellisten vaikeuksien takia isä myy sisarukset vaimoiksi Amerikkaan.

Hieman myöhemmin jysähtää toinen pommi, ja kolmas. Nämä pommit ovat japanilaisten pommeja, jotka tekevät tuhoa Shanghaissa. On pakko paeta.

Alkaa pelottava ja kohtalokkaaksi muodostuva pakomatka halki Etelä-Kiinan ja sieltä meren yli Amerikkaan. Kaikki olisi ehkä toisin, jos sisarukset olisivat totelleet vanhempiaan ja noudattaneet alkuperäistä suunnitelmaa.

Jossittelulle ei kuitenkaan ole sijaa, sillä kaiken energian vie pakeneminen. Jossittelun aika on sitten myöhemmin.

Kirjan kertoja on Pearl, sisaruksista vanhempi, ja luonnollisesti tarina on siten subjektiivinen. Pearl - kertojan ominaisuudessaan - tulee siksi tutummaksi lukijalle. Subjektiivisuutta ei oikeastaan huomaa saati ajattele kirjan alussa, myöhemmin kylläkin.

Pakollinen klisee tähän väliin: Shanghai Girls veti mukaansa aina alkusivuista lähtien ja piti otteessaan loppuun asti. Onneksi olin varautunut siihen, että kirja loppuu tavallaan kesken. Muuten olisin voinut saada raivarin.

Toinen osa, Dreams of Joy, on tulossa postisedän tuomana toivottavasti jo heti alkuviikosta. Yritän kirjoittaa siitä enemmän kuin tästä Shanghai Girlsistä.

Olen nähtävästi bongannut tämän kirjan taannoin Norkun Nenä kirjassa -blogista. Lue täältä hänen mietteensä kirjasta.

Myös ainakin Maija (Kirjojen keskellä) ja Sanna (Luettua) ovat lukeneet tämän kirjan. Kirjavinkeistä löytyy niinikään arvostelu.

Kirjan loppupuolen tapahtumat sijoittuvat Los Angelesin Chinatowniin. Minun oli helppo maalata paikka mieleeni, sillä olen käynyt siellä. Tosin hieman eri aikaan kuin kirjan tapahtumat, jolloin en ollut vielä edes syntynyt.

Los Angelesin Chinatown.

Lukuhaaste: Mielenterveys

Ihmismieli on kiehtova. Vaikka sanotaan, että olemme lopulta kaikki melko samanlaisia, niin uniikit ovat silti mieltemme polut. Ja jotkut lipeää polulta. Inkkarit karkaa kanootista, muumit laaksosta jne.

Nämä eivät ole halventavia ilmauksia, en ainakaan tarkoita niitä sellaisiksi. Koen voivani vääntää vitsiä, koska kuulun tavallaan itse kohderyhmään. Ja huumorini on melko musta, joskus suorastaan "sick".

En ole aikoihin jaksanut lukea mieltä ja sen terveyttä (tai sairautta) käsittelevää kirjallisuutta. Siksipä ajattelin herätellä itseni (ja ehkä jonkun muunkin?) sitä nyt lukemaan. Löytyykö kiinnostusta tällaiseen?

Mielenterveyden ongelmat ovat tietyllä tapaa edelleen tabuja, vaikka niistä puhutaankin. Valitettavan usein niitä myös vähätellään ja pidetään ikään kuin valintana.

Mietin, että näistä asioista bloggaaminen ja niistä keskusteleminen kirjojen pohjalta voisi tuoda tervetullutta lisää hieman eri näkökulmasta näihin tavanomaisiin juttuihin.

Nythän on trendikästä (APUA!) olla masentunut ja avautua siitä lehtien palstoilla. Sieltä sitten saapi lukea mitä kummallisempia (anteeksi) tarinoita siitä, kun "X ei enää jaksanutkaan olla masentunut ja alkoi sen sijaan työstää levyä" tmv.

Alla esimerkkejä kirjoista, jotka sopivat teemaan:

Daniel Keyes: The Minds of Billy Milligan
Ilkka Raitasuo: Kellokosken prinsessa
Flora Rheta Schreiber: Sybil
SusuPetal: Sairaalapäiväkirja (Kirjavinkkien arvostelu, oma on nyt hukassa vaikka olen kirjan lukenut ja siitä kirjoittanutkin blogiini)

Kukin saa tietty itse valita, mitä kirjoja lukee eli kaikkien ei ole pakko lukea samoja kirjoja. Ainoa kriteeri on, että kirja ei saa olla fiktiota.

Tässä oma listani tälle vuodelle. Lista varmasti kasvaa vuoden aikana eli tässä on nyt toistaiseksi kirjat, jotka minulla jo hyllyssä on.

Linkit vievät Goodreadsin sivulle, sieltä voi lukea kirjoista enemmän. Ja minut muuten löytää Goodreadista nimellä Elina.

The Troops for Truddi Chase: When Rabbit Howls
Sally Brampton: Shoot the Damn Dog - a Memoir on Depression
Lori Schiller, Amanda Bennett: The Quiet Room: A Journey Out of the Torment of Madness
Alice Jamieson: Today I'm Alice: Nine Personalities, One Tortured Mind 
Caroline Knapp: Drinking - a Love Story
Susanna Kaysen: Girl, Interrupted


Haaste on siis voimassa tämän vuoden loppuun. Matkin nyt röyhkeästi Emilien kiinteistöhaasteen luokitusta. Tässä nuo "kiinteistöt" vain ovat hieman erit.

Saavutukset ovat:

Suljettu: 8 kirjaa
Osasto: 5 kirjaa
Terapia: 3 kirjaa
Avohoito: 2 kirjaa

Teen haasteeseen sopivan kuvakkeen mahdollisimman pian (edit: la 5.1. tehty ja tässä se nyt on).

Tarkoitukseni on myös listata viikonlopun aikana haasteet, joihin aion itse osallistua tänä vuonna. Niitä on ainakin juurikin tuo Emilien kiinteistöhaaste ja muutama muukin. Mutta niistä enemmän sitten omassa postauksessaan.

Kuinka olla britti ja kirjakaupassa kuultua

Olen nyt laiska ja esittelen muutaman joulupyhinä lukemani huumorikirjan lähinnä vain kuvien kera. Kirjan nimet ovat itsessään sen verran kuvaavia, että idea varmasti tulee perille ilman sen kummempia höpinöitäkin.


The HOW TO BE BRITISH Collection - Martyn Ford and Peter Legon

Kirja on hauska stereotypinen iloittelu "aidoista" briteistä. Paino sanalla stereotypinen.

Kirja on jaettu lukuihin: kukin luku käsittää yhden aukeaman. Otsikoita on mm. True Brit, Politness, Dress Sense, Tea, Complaining jne.

Tuli itse asiassa mieleeni idea tehdä vastaavan kaavan mukaan vihkonen Suomesta. Ihan siis vain tänne blogiini. Pistänpä harkintaan.

Tämä kirja on Bookplussan valikoimissa, jos kiinnostaa. 

~~~

WEIRD THINGS CUSTOMERS SAY IN BOOKSHOPS: Jen Campbell

Tarvitseeko tätä tämän enempää selittää? Kaikenlaista sitä onkin kysytty ja varmasti kysytään yhä. Mainio kirja, hihittelin monta kertaa tätä lukiessani. 

Tämä kirja muuten löytyy esim. AdLibriksestä sekä suomen- että englanninkielisenä.