lauantai 16. marraskuuta 2019

Kirjaostoksia ja lukuraportointia


Kamalaa, olen “unohtanut” raportoida kuukausittaiset kirjaostokseni. Viimeisin raportti on syyskuulta eli lokakuu on jäänyt kokonaan välistä. Ostokirjanpitoni on muutenkin sekaisin, koska motivaatio moisen pitämiseen loppui salakavalasti. En ole paljon kirjoja kylläkään ostellut, tässä syyskuun lopusta ostot tähän päivään asti.


1. Toshikazu Kawaguchi: Before the Coffee gets cold (luettu, postaus täällä)

1. Ragnar Jónasson: Rupture

Kirjasarjan kolmas osa eli nyt voin jatkaa taas sarjan lukemista. Olen siis kaksi ensimmäistä lukenut ja kaksi viimeistä minulla on. Tämä Rupture on puuttunut välistä.

2. Zhou Haohui: Death Notice

Kiinalainen dekkari.

3. Hideo Yokoyama: Seventeen (Yokoyamalta olen aiemmin lukenut 64:n, postaukseen tästä)


KIRJASTOASIAA

Olen havainnut, että kirjastomme valikoima on viime aikoina parantunut huomattavasti ja olen lainaillut ahkerasti kaikenlaista. Niinkin ahkerasti, etten ehdi lukea omia kirjojani, kun kirjaston kirjat hyppivät koko ajan silmille. Lisäksi olen alkanut varailla kirjoja (kirjastosta) ja nehän pitää tietenkin erityisesti lukea ensitilassa. Tekisi mieleni koko ajan varailla lisää, mutta yritän hillitä itseäni.


KIRJA, JOSTA EN BLOGGAA

Tässä välissä myös kerron, että olen lukenut Sara Stridsbergin The Faculty of Dreamsin (suom. Unelmien tiedekunta), mutta en blogannut enkä aio blogata siitä. En yksinkertaisesti tiedä, mitä sanoa siitä. Pidin ja en pitänyt kirjasta. Minulle siitä muodostui sellainen kirja, että olen ihan tyytyväinen että sen luin, koska se oli kielellisesti ja rakenteellisesti mielenkiintoinen kokemus. Noin muuten sitten taas… Hmm, sirpalemaisuus jätti kylmäksi, hurmos ei yltänyt minuun asti.


KOUKUTTAVA SARJAKUVASARJA

Olen ihan nalkissa näihin Rivers of London -sarjakuviin. Kahdesta ensimmäisestä olen blogannutkin, lopuista tulossa postaukset jälleen kahden erissä.


maanantai 11. marraskuuta 2019

Rivers of London


Englantilainen Ben Aaronovitch on tunnettu erityisesti Rivers of London -sarjasta. Kyseessä on jonkin sortin etsivä- ja poliisisarja, jossa on mukana taikuutta ja yliluonnollisia voimia. En ole lukenut yhtäkään kyseisen sarjan romaania – toistaiseksi.

Sen sijaan olen lukenut kaksi Rivers of London -sarjakuvaromaania. Nissä on keskiössä kirjoista tutut henkilöt, mutta tarinat ovat uniikkeja eli eivät käsittääkseni siltä osin liity kirjoihin mitenkään.

Peter Grant näyttää tavalliselta poliisilta, mutta varsinaisesti hän työskentelee Metropolitan Policen haaraosastolla, joka tutkii tapauksia joihin liittyy yliluonnollisia elementtejä. Peter Grantilla on itselläänkin yliluonnollisia kykyjä.


Body Work alkaa räväkästi: Thamesista nostetaan auto, jossa on ruumis. Paikalle kutsutaan Peter Grant, koska tapaukseen epäillään liittyvän yliluonnollisia voimia. Taikuutta. Peter Grantin ilmestyminen paikalle ei usein ilahduta “tavallisia” poliiseja, sillä taikatapaukset eivät varsinaisesti heitä innosta.

Poliisietsivä Sahra Guleed määrätään avustamaan Peteriä tutkimuksissa eivätkä Sahran sukat pyöri jaloissa innostuksesta. Vielä vähemmän innostaa sen jälkeen, kun kuljettajaton auto yrittää ajaa heidän päälleen. Eikä vain kerran, vaan useasti. Kyse ei ole siitä, että Sahra olisi pelkuri. Ei ole, hän on varsin kyvykäs nainen.

Juoni etenee polveilevasti: kronologia rikotaan muutamia kertoja, mutta tarinassa on silti helppo pysyä mukana. Muodostuu sangen kiintoisa kokonaisuus, jota suorastaan ahmin. Koska luen melko vähän sarjakuvia ja tässä genrekin on minulle aika vieras (kiinnostaisi kyllä lukea enemmänkin fantasiaa), koin Body Workin hyvin kiehtovana ja raikkaana. Ehkä “tappaja-autoteema” ei monien mielestä ole se kaikkein omaperäisin asetelma (olen lukenut joskus sata vuotta sitten jonkun Stephen Kingin kirjan, jossa vastaavaa esiintyi: en muista kirjan nimeä), mutta minuun se toimi.

Pidin aivan mielettömästi kirjan piirrostyylistä ja värimaailmasta ja tietenkin itse tarinasta. Kaikki tuntui olevan kohdillaan! Lisäksi oli superhauskaa bongailla tuttuja paikkoja Lontoosta. Muutaman paikan tunnistin ihan selkeästi – kuin olisi “valokuvasta” katsonut – ja kyseessä eivät olleet mitkään turistimestat.

Kehut:

Hauska
Raikas
Jännä
Tyylikäs
Visuaalisesti miellyttävä
Kiinnostavia henkilöitä


Varsin innoissani lähdin lukemaan sarjan toista kirjaa, joka on nimeltään Night Witch. Tässä välissä huomautan, että sarjan kirjat kannattaa lukea järjestyksessä. Toisessa kirjassa ei nimittäin sen kummemmin enää esitellä lukijalle Peteriä tai muitakaan keskeisiä hahmoja. On siis hyvä tietää ennestään heidän asemansa ja suhteet toisiinsa.



Night Witch alkaa niinikään räväkästi ja kiinnostavasti, kun vankeja kuljettavasta autosta yritetään pelastaa vanki. Vanki ei kuitenkaan halua tulla pelastetuksi. Sitten katoaa rikkaan venäläisen perheen tytär ja katoamiseen uskotaan liittyvän taikuutta. Peter Grant halutaan tutkimaan tapausta.

Omituisia asioita tapahtuu lisää: Peterin esimies Thomas Nightingalekin kidnapataan! Melkoinen soppa ja tähän asti olin hekumoissani mukana juonessa. Sitten alkavat tapahtumat mennä yli hilseen, tarina muuttuu hieman sekavaksi ja levähtää moneen suuntaan. Alan miettiä onko älyssäni ja kyvyssäni ymmärtää jotain vikaa, kun en oikein meinaa pysyä kärryillä.

Luen kirjan loppuun ja olo on hieman hämmentynyt. Tajusin kyllä suunnilleen juonen, mutta joitakin yksityiskohtia jäi pimentoon, ei mennyt jakeluun. Peloissani älyni katoamisesta menin Goodreadsiin lukemaan toisten mietteitä.

Eräällä lukijalla (Dan) oli samantyyppisiä ongelmia. Hänellä ei ole vaikeuksia pysyä monimutkaisissa juonissa mukana proosaa lukiessaan, mutta Night Witchin kohdalla hän koki juonen monimutkaiseksi ja vaikeasti seurattavaksi. Jee, en ehkä olekaan vielä aivokuollut! Kas tässä linkki Danin arvioon, siinä ei ole spoilauksia joten sen uskaltaa lukea.

Aion todellakin jatkaa tämän sarjan lukemista ja minulla on kolmas osa jo hyppysissäni. Samoin viides osa, neljäs puuttuu välistä – se pitää hakea kirjastosta. Sarjassa on toistaiseksi yhteensä 7 osaa, kahdesas on tulossa ensi vuonna.


Kirjojen tiedot:

Rivers of London: Body Work
kirjoittanut: Ben Aaronovitch & Andrew Cartmel
piirrokset: Lee Sullivan
värit: Luis Guerrero
Titan Comics 2016
s. 128


Rivers of London: Night Witch
kirjoittanut: Ben Aaronovitch & Andrew Cartmel
piirrokset: Lee Sullivan
värit: Luis Guerrero
Titan Comics 2016
s. 122

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Reggaen pioneeri Bob Marley



Kuuntelin nuorempana jonkin verran Bob Marleyta. Se oli teiniaikoinani Metallican sun muiden ohella varsin tunnettu nimi. Ne harvat kuvat, joita tuolloin julkkiksista näki, piti etsiä esim. lehdistä.

Bob Marleysta minulla tuolloin oli käsitys iäkkäästä reggaepioneerista, joka istuskeli biitsillä jointti huulessa ja laulaa luritteli. Näkemissäni kuvissa Bob Marley näytti mielestäni ainakin 70-vuotiaalta. Teininä tietysti kaikki yli 20-vuotiaat näyttävät vanhoilta. Bob Marley kuoli 36-vuotiaana syöpään (melanooma).

Tästä pääsen varsinaiseen aiheeseen eli kun kirjastossa silmiini osui Bob Marleyn elämäkerta sarjakuvana, piti se tietenkin lainata. Kirjan nimi on The Life of Bob Marley – Wake Up And Live! Oikeasti kyseessä on melko tarkoin rajattu elämä, sillä se rajoittuu lähinnä Marleyn musiikilliseen uraan. Tämä kirja onkin lähinnä hatunnosto ja kunnianosoitus Bob Marleyn uraauurtavalle vaikutukselle reggae-musiikin parissa. Lähes koko muu henkilökohtainen elämä jää sivuun. Oletan siis, että Marleylla oli muutakin elämää siinä ohessa.

Ainoastaan kirjan alussa pikakelataan läpi Bob Marleyn lapsuus ja sitten avioituminen Ritan (Alpharita Anderson) kanssa. Myöhemmin kirjaan yhtäkkiä tupsahtaa muutaman ruudun verran Cindy Breakspeare ja sitten tuo nainen on myöhemmässä ruudussa yhtäkkiä raskaana. Jos ei tiedä Marleyn elämästä juuri mitään (kuten minä en ollut tiennyt, koska ei ole tullut otettua selvää), niin asia voi hieman kummastuttaa.

Minun piti keskeyttää kirjan lukeminen ja perehtyä muuta (eli netin) kautta enemmään Marleyn elämään, koska moinen ”epäjohdonmukaisuus” aiheutti päänvaivaa. Noh, Marleylla on ainakin yhdeksän lasta usean eri naisen kanssa. Huhti-toukokuussa 1972 Marleylle syntyi peräti kolme lasta (yksi vaimonsa ja loput kaksi joidenkin muiden kanssa, mutta ei juuri tänä vuonna Cindy Breakspearen kanssa).

Wake Up And Live! on ihan kiinnostava perusteos Bob Marleyn musiikillisesta urasta, jossa tietysti myös sivutaan Rastafari-liikettä. Pidin erityisesti kirjan kuvituksesta ja väreistä. Kieli sen sijaan tuntui toisinaan työläältä, koska se sisälsi paljon slangia. Selvän siitä kyllä sai ja erikoisempien sanojen/sanontojen merkitykset oli selitetty kunkin ruudun alla, mutta itse en oikein pidä slangilla (ihan sama mikä slangi ja kieli on kyseessä) kirjoitetuista kirjoista. Toisaalta tällaiseen teokseen ei oikein sopisi kirjakielikään.

Kirjan tiedot:

Jim McCarthy & Benito Gallego: The Life of Bob Marley – Wake Up And Live!
Omnibus Press 2017
s. 160

Tähän vielä eräs lempibiisini Marleylta. En suinkaan innostu hänen kaikista biiseistään. Ja kun kerran Reggaesta puhutaan, niin paljastan että itse diggailin enempi Inner Circleä ja erityisesti levyä Black Roses ja kys. levyn nimikkobiisiä.



Muuten, piakkoin on tulossa blogiini sarjakuvahehkutus! Luin eilen aivan mahtavan sarjakuvan ja olen ihan täpinöissäni. Viimeksi olin näin innostunut sarjakuvasta lukiessani Lady Mechanikaa.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Jalkavaimon lapsi

Luin vaihteeksi historiallisen romaanin, jossa kyllä liikutaan tässäkin ajassa eli kahden aikatason kerrontatekniikalla mennään. Periaatteessa ihan onnistuneesti, mutta mielestäni nykyaika varastaa fokuksen ja talloo jopa hieman alleen sitä historiallista osuutta.

Carol Jones: The Concubine’s Child
Head of Zeus 2018
s. 370


1930, Kuala Lumpur, Malesia. Isä myy 16-vuotiaan Yu Lanin jalkavaimoksi rikkaalle miehelle, joka ei vaimonsa kanssa ole onnistunut saamaan perillistä. Poikalapsi olisi tietysti saatava, että suku voi jatkua. Yu Lanilla, jonka sydän kuuluu toiselle, on ymmärrettävästi suuria sopeutumisvaikeuksia. Ensimmäiseltä vaimolta on turha sääliä odottaa, sillä hän on katkera ja pelkää oman asemansa puolesta.

Nykyajassa kohtaamme Nick Chanin, joka on kyseisen rikkaan Chan-suvun Lontoossa asuva jälkeläinen. Nickin äiti, June, häipyi Kuala Lumpurista nuorena eikä koskaan palannut. Siihen on syynsä. Mitä oikeastaan tapahtui Yu Lanille ja Chanin perheelle?

30-luvun kuvaus Kuala Lumpurista on kiehtovaa luettavaa, vaikka tietenkin myös melko raastavaa Yu Lanin kokemusten tiimoilta (huom. ei sisällä yksityiskohtaista kuvailua tai muuta “repostelua”). Historialliset osuudet ovatkin mielestäni kirjan kantava voima ja sielu, henki.

Nykyaika latistaa (koin sen ajoittain jopa tylsänä pakkopullana). Lisäksi kirjan kansiteksti johtaa todella merkittävästi harhaan. Sen (esittelytekstin) perusteella oletin, että kyseessä on Chanin suvun tarina monen sukupolven ajalta ja siitä tässä onkin pitkälti kyse. Harmi vain, että nykyajassa fokus siirtyy enemmänkin Nickin vaimoon, Sarahiin. Minua taas ei oikeastaan Sarah eikä nykyaika kiinnostanut, koska Chanin suku jää siinä varjoon.

Sarah jää etäiseksi, samoin kyllä Nick joka kirjan esittelytekstin mukaan lähtee Kuala Lumpuriin tutkimaan sukujuuriaan “eikä mikään valmista häntä siihen, mitä hän saa selville.” Jaa, ei hän saa periaatteessa mitään selville. Muuta kyllä tapahtuu, mutta spoilausriskin takia en viitsi tässä enempää asiaa ruotia.

Kokonaisuutena kyllä pidin tästä kirjasta ja erityisesti kirjailijan kirjoitustyylistä ja tavasta kuvata asioita (siis etenkin niissä historiallisissa osuuksissa). Ehkä osittain lukukokemustani latisti nimenomaan virheelliset odotukseni.

Tuomio: Kannatti lukea, mutta sieluun ei tullut haavaa.

torstai 31. lokakuuta 2019

Halloween-lukuhaasteeseen lukemani kirjat


Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Halloween-lukuhaasteeseen jalona aikeenani lukea aiheeseen sopivia kirjoja omasta hyllystäni. Noh, yhtään oman hyllyn kirjaa ei tullutkaan luetuksi, koska haasteen muhiminen alitajunnassa sai minut lainaamaan siihen sopivaa kirjallisuutta kirjastosta. Ja kirjaston kirjat pitää tietenkin lukea aina ensin.

Haasteeseen lukemani kirjat ja perustelut, miksi sopivat haasteeseen:



1. Jane Harper: The Lost Man

Kirjassa esiintyy “kummitustarina”, jonka alkuperän moni on unohtanut. Kirjan tunnelma on muutenkin hikisen nahkea ja jännitteinen, joten mielestäni se sopii haasteeseen mainiosti.


2. Amanda Mason: The Wayward Girls

Puhdasverinen kummitustarina, mukana menossa muun muassa poltergeistiä.


3. John Arcudi ja Jonathan Case: The Creep

Kylmäävä sarjakuva, jossa selvitellään itsemurhaa.


4. Yoko Ogawa: The Memory Police

Kylmäävä dystopia siitä, kun kaikki katoaa. Hämäräperäinen ja mystinen.


Osallistuin haasteeseen rennolla otteella ja nautin teemaan sopivien kirjojen tutkailusta. Vaikka sain luetuksi “vain” neljä kirjaa, niin olen tyytyväinen “suoritukseeni”. Mukava haaste, johon osallistunen ensi vuonnakin!


Hauskaa Halloweenia! Minä en sitä(kään) juhli, mutta ihailen sujuvasti siihen liittyviä koristuksia. Näiden kinkereiden koristeet ovat ehdottomasti minun makuuni – kyllä pääsiäinen tipuineen kalpenee näiden rinnalla.

perjantai 25. lokakuuta 2019

Höpsöä kimppakämppäilyä


Beth O’Leary: The Flatshare
Quercus 2019
s. 391
(suomennos tulossa ensi vuonna)


Adjektiivit:

Ennalta-arvattava
Helppolukuinen ja -tajuinen
Yllätyksetön
Hauska
Selkeä
Lempeä
Kepeä
Tunteikas
Koukuttava


Mukana menossa

hyppysellinen romantiikkaa,
hassuja (söpöllä tavalla) henkilöitä,
ihania ystävyyssuhteita,
tilannekomiikkaa,
Väärinymmärryksiä,
onnellinen loppu

ja

mehukas asetelma.

Tiffyn parisuhde on päättynyt ja hän tarvitsee pikimmiten uuden kämpän. Lontoossa asuminen on kallista, joten oikeastaan kimppakämppä on ainoa vaihtoehto Tiffyn budjetille, ellei räkäisessä kunnossa oleva homeloukko kiinnosta (sellaistakaan ei välttis saisi Tiffyn budjetilla. Ja voin muuten kertoa itse Lontoossa asuvana, että kämppien laatua ei juuri valvota eli jotkut ovat melkoisia rotanloukkoja, suorastaan asumiskelvottomia mutta jos ei ole rahaa niin eipä ole paljon vaihtoehtojakaan).

Rahapulainen yöhoitaja nimeltä Leon hakee kämppistä selkein säännöin: asuminen jaetaan tarkasti kellonaikojen mukaan, mikä mahdollistaa kämpän jakamisen lisäksi myös sängyn jakamisen. Kämppä kun ei ole koolla pilattu ja yöhoitaja käy siellä lähinnä päivisin nukkumassa. Potentiaalisen kämppiksen tulisi siis pysytellä päivät poissa.

Ja niin Tiffy ja Leon jakavat sängyn, vaikka eivät ole koskaan edes tavanneet. Post it -lappuja vaihdellaan ja siten tutustutaan vaivihkaa, kuin huomaamatta. Persooniltaan Tiffy ja Leon ovat melko lailla toistensa vastakohdat, mutta vastakohdat täydentävät mainiosti toisiaan silloin kun toisen erilaisuus ei ärsytä vaan sitä kunnioitetaan. Hyväksytään eikä yritetä muuttaa toista. Oikeastaan se nousee mielestäni tämän kirjan sanomaksi (monestakin syystä), jos tälle haluaa sanoman antaa.

The Flatshare on chic litiä, jota en lue paljon. Silti toisinaan tekee mieli lukea ns. aivot narikkaan -kirjallisuutta ja vaikka termi ehkä sinusta kuulostaa väheksyvältä, en itse koe sitä niin. Toisin sanoen minulle aivot narikkaan -kirjallisuus ei tarkoita “huonoa” kirjallisuutta. Se on pikemminkin “tyyli”, joka soveltuu luettavaksi tietynlaisissa mielentiloissa ja elämänvaiheissa.

Kyllä, The Flatshare on kirja jota lukiessa ei juuri tarvitse ajatella – riittää että osaa lukea. On kuulkaa aivan ihanaa joskus vain lukea ja ottaa vastaan valmiiksi paloitellut ja pureskellut sanat, virkkeet, asiat. Ei rivienvälejä, ei piilomerkityksiä, ei monitulkintaisuutta. Ei tarvitse kuin nauttia kyydistä. Ja mikä parasta, ei tarvitse olla huolissaan että käy huonosti. Voi luottaa siihen, että lopulta kaikki selviää parhainpäin.

Niin että pidin tästä kirjasta, se sopi mainiosti mielentilaani ja muuhun olooni. Tarina on hauska, sopivan monipuolinen ja vaikka se onkin näennäisen kepeä, on pinnan alla hieman synkempääkin. Synkkyys kuitenkin kääriytyy toiveikkuuteen ja lempeyteen, joten ei tarvitse senkään suhteen olla huolissaan. Jos meinaa kuitenkin olla huolissaan esimerkiksi Leonin vankilassa syyttömänä viruvan veljen puolesta, niin huoli voi poistua suunnilleen samantien ennen kuin ehtii edes huolestua. Ymmärrät, jos luet kirjan: se nimittän on ennalta-arvattava.

Näin pääsemmekin alussa listaamiini adjektiiveihin. Mietit ehkä, että lähes kaikki niistä kalskahtavat negatiivisilta, jos niillä kuvaillaan kirjaa. Niin, riippuu mitä kirjaa. Tämän kirjan kohdalla minä näen nuo nimenomaan positiivisina kuvauksina.

The Flatsharesta kiinnostuneille minulla on ilo ilmoittaa, että tästä kirjasta on tulossa suomennos ilmeisesti tammikuussa. Kirjan tiedot löytyvät jo AdLibriksestä, suomennosnimi on Kimppakämppä. Itselleni kirjaan tähän muistiksi, että huhtikuussa Beth O’Learyltä julkaistaan toinen romaani. Se on nimeltään The Switch Up.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Kaikki katoaa


Yoko Ogawa: The Memory Police
alkuper. Hisoyaka na Kessho 1994
Harvill Secker 2019
englannistanut Stephen Snyder
s. 274


Joki hehkuu punaisena sen pinnalla ajautuvien terälehtien virratessa kohti merenkurkkua. Ruusut ovat pudottaneet kukintonsa, ne ovat poistumassa saarelta. Ne ovat poistumassa ihmisten mielistä ja muistoista. Ja kun ruusut ovat kadonneet, ei niillä ole enää merkitystä. On kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan.

Vanha mies istuu kivellä, katse viipyy merenrantaan osittain uponneessa lautassa. Se oli joskus miehen koti. Mutta lauttoja ei enää ole, vaikka jonkin saattaa vielä harvakseltaan nähdä. Mitä merkitsee näkeminen, jos ei tunne mitään? Eikä oikeastaan edes enää muista, mikä on lautta. Etäisesti tuttu sana vailla sisältöä, merkitystä.

Ympäriltä katoaa milloin mitäkin. Katoavat esineet poltetaan isoissa kokoissa tai sitten ne vain katoavat kuten ruusut tai hedelmät tai hatut ja kun ne ovat poissa, ne menettävät merkityksensä sillä katoamisen myötä katoaa ihmisiltä muistijälki. Hedelmä? Mikä se on? Elämä palaa raiteilleen ilman hedelmiä. Pian jo tuntuu, ettei niitä ole koskaan ollutkaan.

Nainen kirjoittaa romaaneja. Eräs on kesken, se on mielenkiintoinen. Romaani kertoo naisesta, joka opettelee konekirjoitusta. Konekirjoittajanaiselta katoaa ääni, mutta onneksi ajatukset voi kirjoittaa. Kunnes ei enää voi…

The Memory Police on dystopia, jossa elämää saarella rytmittävät sattumanvaraisesti katoavat asiat. Maailma ympärillä kutistuu ja samassa rytmissä kutistuu muisti. Se mikä saarelta katoaa, katoaa myös ihmisten mielistä. Paitsi joidenkin onnekkaiden tai ehkä epäonnekkaiden – mene ja tiedä -, jotka itsepäisesti muistavat. Mutta muistaa ei kannata, sillä silloin saapuu muistipoliisi ja vie koko ihmisen.

Minne katoavat asiat? Ja miksi? Minne katoavat ihmiset, jotka eivät unohda? Mitä saarella oikein tapahtuu ja miksi? Minä vastaan sinulle: mitä väliä. Jos et pidä vastauksestani, et ehkä pidä tästä kirjasta. Jos vastaus on sinusta kiinnostava, ymmärrät että kirjan ajatus on ihan muualla ja se on niin suuri, ettei yllä esitetyillä kysymyksillä ole mitään merkitystä.


Kirjan takateksti (tai tämän kirjan kohdalla sivulieve)

Hat, ribbon, bird, rose. To the people on the island, a disappeared thing no longer has any meaning. It can be burned in the garden, thrown in the river or handed over to the Memory Police. Soon enough, the island forgets it ever existed.

When a young novelist discovers that her editor is in danger of being taken away by the Memory Police, she desperately wants to save him. For some reason, he doesn’t forget, and it’s becoming increasingly difficult for him to hide his memories. Who knows what will vanish next?

The Memory Police is a beautiful, haunting and provocative fable about the power of memory and the trauma of loss, from one of Japan’s greatest writers


Virrassa lipuu romaani, josta vesi irrottaa sanoja sieltä toisia täältä, irtoaa kokonaisia lauseita, virkkeitä, paperi vettyy muste liukenee ja lopulta se kaikki valuu mereen ja katoaa. Sellainen on The Memory Police.

Ihana. Koskettava.



Yoko Ogawan teokset blogissani:

The Revenge
Hotel Iris
The Housekeeper and the Professor (suomennettu nimellä Professori ja taloudenhoitaja)
The Diving Pool
The Memory Police (tässä postauksessa)