Vapahtaja

Lähdin todellisuuspakomatkalle Jo Nesbøn ja Harry Holen kanssa. Olen nyt edennyt Hole-sarjassa kuudenteen osaan eli kirjaan nimeltä The Redeemer (Vintage 2009, englannistanut Don Bartlett, s. 562, suom. nimellä Pelastaja). 

Pelastusarmeijan joulukonsertti Oslossa muuttuu verilöylyksi, kun sen eräs esiintyjä ammutaan. Harry Hole tiimeineen ryhtyy tutkimaan tapausta, joka vaikuttaa aluksi varsin mystiseltä: ei ole motiivia, tekijästä ei löydy silminnäkijähavaintoja eikä juuri mitään muutakaan. Melko nihkeä lähtökohta tutkimukselle.

Kyseessä ehkä olisi ollut täydellinen rikos, ellei salamurhaaja olisi kauhukseen tajunnut ampuneensa väärän henkilön. Jahti ei lopukaan, vaan alkaa uudestaan.

Mukavan kiero juoni taas. Täytyy todeta, että tässä on sellainen sarja, joka mielestäni paranee edetessään. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja tietenkin Harry Hole itse etunenässä. Hole onkin syy, miksi aloin sarjaa joskus lukea: halusin tietää, mikä alkoholistipoliisissa niin kiehtoo. Alan kaiketi päästä kärryille, vaikka tietenkin taas sai jännittää sortuuko Hole ryypiskelemään ja milloin.

Alkoholismi kiinnostaa minua erityisistä syistä, joita en aio tässä mainita. Minulla ei todellakaan ole mitään harhakuvitelmia alkoholismista eikä pientäkään intoa sitä glorifioida. Toisaalta ei ole myöskään tarvetta kauhistella päihderiippuvuuksia eikä tuomita ihmistä sen perusteella, onko hänellä riippuvuuksia.

Eli jos kyllästyttää juopot poliisit, joita joidenkin mielestä dekkarit tursuavat, niin näitä Holeja ei kannata lukea. Itse olen onnistunut lukemaan dekkareita, joissa poliiseilla ei ole päihdeongelmia, joten en ole saanut yliannostusta alkoholisteista moniongelmaisista poliiseista.

Nyt harmittaa, ettei minulla ole seuraavaa osaa eli Lumiukkoa. Juuri nyt nimittäin tekisi mieli lukea tätä sarjaa lisää, koska se tuntuu jotenkin turvalliselta ja helposti lähestyttävältä enkä jaksa toistaiseksi mitään raskasta lukea. Jos olisin tiennyt, että tässä joudutaan eristykseen, olisin hommannut jatko-osia pikimmiten.

Kirjathan eivät tästä kämpästä lopu, mutku mutku… olisin Holea halunnut. Noh, aina ei saa mitä haluaa.


Tässäpä vielä kertaukseksi Harry Hole -sarja:


1. Lepakkomies – The Bat (en ole lukenut)
2. Torakat - Cockroaches
3. Punarinta – Redbreast (ei bloggausta)
4. Suruton – Nemesis
5. Veritimantit – Devil’s Star
6. Pelastaja – The Redeemer (tässä postauksessa)
7. Lumiukko – The Snowman
8. Panssarisydän – The Leopard
9. Aave - Phantom
10. Poliisi - Police
11. Jano - Thirst
12. Veitsi – Knife

Ps. Jos ajatukseni Brittilän koronatilanteesta kiinnostaa, olen aiheesta kirjoitellut toisessa blogissani. Yritän pitää tämän kirjablogin koronavapaana vyöhykkeenä, joskaan en lupaa onnistuvani siinä.

Dekkariviikko: Jo Nesbø

Dekkariviikon kunniaksi tein koosteen suhteestani lukemiini Jo Nesbøn dekkareihin. Tuorein lukemani on Veritimantit. Dekkariviikkoa emännöi Saana.

Devil’s Star (suom. Veritimantit) on viides osa Harry Hole -dekkarisarjassa. Aloitin sarjan lukemisen toisesta kirjasta eli Torakoista, koska käytyäni keskusteluja toisaalla moni sanoi että sarjan lukemisen voi hyvin aloittaa vasta kolmannesta kirjasta (ja että kaksi ensimmäistä eivät kuulemma edes ole järin hyviä eivätkä sijoitu Osloon).

Halusin kuitenkin lukea Torakat (toinen kirja), koska minua kiinnosti kirjan miljöö eli Thaimaa. Yllätyksekseni pidin Torakoista, vaikka olin varautunut pettymään. Pidin Torakoista jopa enemmän kuin sarjan kolmannesta osasta eli Punarinnasta. Punarinnassa oli makuuni liikaa sotarintamakuvausta ja minulla oli muutenkin vaikeuksia päästä siihen sisään. En enää muista miksi, mutta en edes blogannut kirjasta.

Neljäs eli Suruton alkoikin sitten maistua jo paremmalta ja Veritimantit sai minut lopettamaan ehkäilyn ja päättämään että jatkan sarjan parissa. Aloin vihdoin saada otetta Harry Holesta ja muistakin kirjasarjan vakiohenkilöistä.

On mukavaa, kun on pitkä sarja jonka pariin palata aina halutessaan tietyllä tapaa "tuttua ja turvallista" luettavaa. Sellaiselle on paikkansa lukemistossani erityisesti silloin, kun minulla on keskittymisvaikeuksia tai muuten huono kausi enkä jaksa/halua ajatella tai ajatukset täytyy saada muualle. Holesta tulikin siis (todellisuus)pakosarjani.

Todellisuuspakokirjoille ominaista on, että ne täytyy omistaa koska niiden tulee olla saatavilla heti paikalla, kun tulee Se Tunne. En usko, että tulisin lukeneeksi Nesbøa, elleivät ne olisi käden ulottuvilla eli kirjastosta lainaaminen ei vain toimi. Ostelen Hole-sarjaa maltillisesti eli yleensä siten, että yksi lukematon on odottelemassa hyllyssä. Nyt ei ole, joten pitää lähteä "metsälle": saalistelen näitä Hole-kirjoja lähinnä charity shopeista.

Jo Nesbø: The Devil’s Star
alkuper. Marekors 2003
Vintage 2009 (ensimmäisen kerran julkaistu Briteissä 2004)
norjasta englannistanut Don Bartlett
suom. Veritimantit

Holelle maistuu taas viina ja hän onkin ahkerasti ryyppäämässä työtänsä ja uraansa. Kun oslolaisesta asunnosta löydetään kuollut nainen, Hole osoitetaan tutkimaan tapausta arkkivihollisensa Tom Waalerin kanssa. Holella ei juuri ole mahdollisuutta kieltäytyä, koska hän on viittä vaille saamassa potkuja. Waaler tarjoaa yllättäen sovinnon kättä ja Hole on valmis hautaamaan sotakirveen ainakin tutkimuksen ajaksi. Mahdollisesti.

Sitten löytyy toinen ruumis, jonka murhatapa näyttää hyvin samankaltaiselta kuin edellisenkin. On syytä epäillä, että Oslossa mellastaa sarjamurhaaja. Hole yrittää ryhdistäytyä ja pysytellä erossa pullosta, mutta painajaiset vaivaavat. Samoin entisen työparin kuolema ja siihen liittyvät epäselvät tapahtumat kummittelevat edelleen mielessä. Holella on aavistuksia, mutta ei todisteita.

Veritimantit on taiten rakennettu dekkari, joka etenee minun makuuni sopivalla tempolla ja juoni on melko kiero. Ei liikaa rajuja äksönkohtauksia (oikeastaan ei juuri lainkaan), vaan jännite rakentuu maltillisesti tarinan edetessä. Dekkareille ominaisia kliseitä jälleen esiintyy eli ollaan itse vaarassa ja siinä sivussa eräs läheinenkin. Yksinäistä sooloilua myös esiintyy eli mennään vaarallisiin paikkoihin eikä kerrota kenellekään. Sen sijaan kenenkään kännykän akku ei ole vaarassa loppua ratkaisevalla hetkellä, mistä iso plussa.


Harry Hole -sarja:

1. Lepakkomies – The Bat (en ole lukenut)
2. Torakat - Cockroaches
3. Punarinta – Redbreast (ei bloggausta)
4. Suruton – Nemesis
5. Veritimantit – Devil’s Star (tässä postauksessa)
6. Pelastaja – The Redeemer
7. Lumiukko – The Snowman
8. Panssarisydän – The Leopard
9. Aave - Phantom
10. Poliisi - Police
11. Jano - Thirst
12. Knife (julkaistaan enkuksi 8/2019)

Mitä mieltä olet Nesbøn kirjoista? Nesbøhan on kirjoittanut muitakin kuin Harry Hole -dekkareita. Minulla on hyllyssäni Blood on Snow (suom. Verta lumella), mutta herkemmin tulee nyt tartuttua Hole-kirjoihin niin kauan kuin niitä piisaa lukemattomina. Olen kyllä kuullut huhuja, että muutkin Nesbøn kirjat ovat ihan lukemisen arvoisia.

Nemesis

Olen saanut luettua kirjan eli vaihteeksi on tarjolla blogiin muutakin sisältöä kuin listoja ja koosteita, vaikka eipä niissäkään mielestäni mitään moittimista ole. Lähes kaikki kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyvä oheistoiminta on mielestäni mukavaa.

Lukuaikaani vei joulu- ja vuodenvaihdepyhien aikana tavanomaista runsaampi television tuijottelu. Erikoisin katselukokemus oli Netflixin tuottama interaktiivinen elokuva Black Mirror Bandersnatch, jossa katsoja voi valita annetuista vaihtoehdoista, miten päähenkilö-Stefan toimii missäkin tilanteessa. Ehdin tosin katsoa hyvän aikaa elokuvaa ennen kuin tajusin, että voin vaikuttaa valintoihin. Luulin, että ruutuun ilmestyvät vaihtoehdot olivat päähenkilön eli Stefanin sisäistä pohdintaa tmv.

Ja sitten takaisin kirjoihin. Tämän vuoden saa kunnian korkata Jo Nesbø dekkarillaan Nemesis.

Olen varsin myöhäisherännäinen tämän Harry Hole -sarjan kanssa, mutta onneksi kirjat eivät sinällään vanhene. Nähtävästi pidin viime vuoden kokonaan taukoa Nesbøsta, mutta tänä vuonna tilanne (mahdollisesti) korjautunee udeammankin kirjan voimin.

Nemesis on Harry Hole -sarjan neljäs osa. En olekaan nähtävästi kolmannesta osasta eli Punarinnasta blogannut. Noh, Punarinta oli osin melko puuduttava. Siinä oli minun makuuni liikaa sotatannerta.

Nemesiksessä seurataan kahta rikostapausta: pankkiryöstömurhaa ja yksityishenkilön kuolemaa, jonka aluksi oletetaan olevan itsemurha, mutta Harry Holea epäilyttää – erityisesti siksi, että Hole tunsi uhrin ja oli vieraillut hänen luonaan kuoliniltana. Alkoholiongelmaisen Holen muistikuvat illasta ovat pyyhkiytyneet, joten hän joutuu hieman epäilemään itseäänkin.

Tämä on nyt oikeastaan ensimmäinen Hole-kirja, jossa minulle syntyy Harryyn jonkinlainen ”tunneside”. En ole aikaisempien kirjojen kohdalla (paitsi Torakoissa kyllä hieman "ihastuin") ollut järin innostunut hänen henkilöhahmostaan, joka oli muuten oikeastaan syy, miksi taannoin otin Torakat lukuuni: halusin tietää, mistä Harry Hole –hehkutuksessa on kyse.

En ole vieläkään täysin vakuuttunut missä määrin jaksan innostua norjalaisesta alkoholisti-poliisista, mutta ainakin toistaiseksi totean, että jatkoon menee. Sitä paitsi kirjan taustalla kulkee koukuttava kestojuoni, josta haluan lukea lisää. Myös moni kirjan henkilöhahmoista on kiinnostava, joten sekin puoltaa sarjan lukemisen jatkamista.

Tiettyä dekkareille ominaista kliseisyyttä ilmenee (muun muassa poliisin läheisiä vaarassa jne.), mutta toisaalta myös kiinnostavaa pohdintaa. Juoni on yllättävän monihaarainen, mutta pysyy hienosti kasassa. Väkivaltaa esiintyy, mutta ei mitään suolenpätkissä liukastelua eikä yksityiskohtaista raakuuksien kuvailua.

Kaiken kaikkiaan pidin ja Nemesis peittoaa Punarinnan mennen tullen. Itse asiassa Punarinta lienee syy siihen, miksi piti ihan vuoden tauko pitää tästä sarjasta.


Kirjan tiedot:

Jo Nesbø: Nemesis
alkuper. Sorgenfri 2002
Vintage 2008
Norjasta englannistanut Don Bartlett
S. 695
Suomennettu nimellä Suruton


Harry Hole -sarja:

1. Lepakkomies – The Bat (en ole lukenut)
2. Torakat - Cockroaches
3. Punarinta – Redbreast (ei bloggausta)
4. Suruton – Nemesis (tässä postauksessa)
5. Veritimantit – Devil’s Star
6. Pelastaja – The Redeemer
7. Lumiukko – The Snowman
8. Panssarisydän – The Leopard
9. Aave - Phantom
10. Poliisi - Police
11. Jano - Thirst
12. Knife (julkaistaan enkuksi 8/2019)

~~~

Nemesiksellä korkkaan myös kuukauden kieli -haasteen osaltani alkaneeksi.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Nemesiksen kohtaan 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä. Tässä kirjassa etsittiin molempia.

Torakat

Jo Nesbø: Cockroaches
Alkuper. Kakerlakkene 1998
Vintage 2013
Englannistanut Don Bartlett
S. 437
Suom. Torakat
Harry Hole -sarjan 2. kirja


Olen kuullut Nesbøn Harry Hole -dekkareista paljon hyvää, joten ajattelin nyt vihdoin kokeilla itsekin voidakseni langettaa tuomion.

Torakat otin kyllä lukuun ikään kuin vahingossa (minulla oli taas suuria vaikeuksia päättää, mitä luen koska yhtäkkiä mikään ei taas kiinnostanutkaan, vaikka ostin jopa muutaman kirjan virkistämään mieltäni): piti lukea vain vähän alusta, koska kiinnosti Thaimaa miljöönä, mutta jäinkin koukkuun.

Torakoissa liikutaan siis Thaimaassa, pääasiassa Bangkokissa. Norjan Thaimaan suurlähettiläs löytyy murhattuna rähjäisestä motellista. Harry Hole lähetetään tutkimaan tapausta tiukkojen ohjeiden saattelemana: kaikenlaista hälyä ja skandaalia pitää välttää ja tutkinta tulee hoitaa nopeasti ja hienovaraisesti yhteistyössä paikallisen poliisin kanssa. 

Well, perhaps it's just the sort of job Harry needs right now, Møller hoped.
"Sorry we have to deprive you of such an important man," Asklidsen said. PAS Bjarne Møller had to stop himself bursting into laughter.

Pitkän lennon uuvuttama känninen Hole saapuu hikiseen Bangkokiin ja tapaa thaimaalaisen murhatutkintaryhmänsä. Ja ei muuta kuin keissin kimppuun, joka tutkimusten edetessä mutkistuu ja muuttaa muotoaan. Tapauksen nopea selvittäminen ja lakaisu maton alle ei näytä onnistuvan, sillä taustalla kytee muunlaisia, epämääräisiä uhkia.

Torakoissa on paljon mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja vaikka perustunnelma on synkähkö, se on maustettu kuivalla huumorilla, sarkasmilla ja tilannekomiikalla. Lakoniset dialogit saivat minut naurahtamaan ääneen useamman kerran. Oli siis oikein positiivinen yllätys tämä.

Jos nyt jostain pitää kitistä, niin lopun actionpläjäykset latistivat hieman tunnelmaani. Minua eivät siis raakuus, veressä liukastelu ja ammuskelu ällötä, vaan pikemminkin tylsistyttää. Olen tässä mielessä hidastempoinen ihminen enkä tosin kyllä innostu actionleffoistakaan. Mutta onneksi pläjäys oli (tietenkin ennalta-arvattavasti) lopussa eikä koko romaani ollut sellaista tykitystä.

Torakoissa on lukuisia viittauksia Lepakkomieheen, joka on sarjan ensimmäinen kirja. Se ei häiritse lukemista, vaan taustoittaa Holen persoonaa ja uteloittaa mieltä. Tietenkin käväisi mielessä olisiko pitänyt sittenkin lukea se (Lepakkomies) ensin. Jostain luin, että Hole-sarjan lukemisen voi aloittaa varsin hyvin vasta kolmannestakin kirjasta eli Punarinnasta (jolla aion sarjan lukemista jatkaa sitten kun jatkan). Torakat halusin lukea nimenomaan sen takia, että sijoittuu Thaimaahan.

Punarinnasta vielä: Torakoiden lopussa oli Punarinnan ensimmäinen luku. Enkunkielisissä (sarja)pokkareissa joskus tehdään niin, että kirjan loppuun laitetaan maistiainen tulevasta kirjasta. Luin sen ja varsinainen teaser se oli. Ihastuin sen verran Holen hahmoon, että jatkanen sarjan lukemista melko pian, joka tosin minun kirjamaailmassani tarkoittaa mitä tahansa viikon ja vuoden väliltä.

Torakoista on kirjoittanut muun muassa Mikko/Iltaluvut.


Kunpa kaikkiin kirjasarjoihin painettaisiin tällainen! Iso kiitos kustantajalle: helpottaa huomattavasti sarjan hankkimista, kun ei tarvitse muistaa järjestystä ulkoa, mitä en kyllä muistaisikaan joten jäisi helposti lukematta ihan vain siksi.

Harry Hole -sarja:

1. Lepakkomies
2. Torakat (tässä postauksessa)
3. Punarinta
4. Suruton
5. Veritimantit
6. Pelastaja
7. Lumiukko
8. Panssarisydän
9. Aave
10. Poliisi
11. Jano

~~~

Helmet-lukuhaaste, kohta 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Edit. 10.5. Nyt vasta tajusin, että Torakoilla voin myös osallistua Kukko kainalossa -haasteeseen eli nyt on sekin sitten korkattu.