Pirullinen viimeinen tahto

Seishi Yokomizo: The Inugami Curse
alkuper. 本陣殺人事件 (Inugamike no ichizoku, 1950)
Pushkin Press, 2020
japanista englannintanut Yumiko Yamazaki
s. 316

Nasu, Japani. Eletään 1940-lukua. Kun Sahei Inugami kuolee 81-vuotiaana, jättää hän jälkeensä melkoisen perinnön: on yritystoimintaa ja kiinteistöjä. Ahnaat perilliset tuskin malttavat odottaa pääsevänsä käsiksi rikkauksiin, mutta Sahein testamentti ei ole mikään hellämielinen tasajako vaan pirullinen viimeinen tahto, joka saa ennestään huonoissa väleissä olevat perilliset kyräilemään toisiaan.

Testamentti on niin kauhistuttava, että asiaa hoitaneen lakifirman asianajaja ottaa yhteyttä yksitysetsivä Kosuke Kindaichiin. Asianajaja nimittäin pelkää, että testamentin lukeminen perillisille voi saada aikaan melkoisen verilöylyn ja se pitäisi jotenkin saada estettyä.

Kindaichi matkustaa Nasuun, jossa verilöylyn ensimmäiset mainingit ovat jo rantautumassa. Eikä testamenttia ole vielä edes luettu. Tilanne eskaloituu melkoisen brutaaliksi perillisten riidellessä keskenään. Samalla valottuu Inugamin suvun vaiheet ja salaisuudet, selviää mikseivät lapset erityisesti pitäneet isästään, jota kuvailevat kylmäksi ja etäiseksi.

Aiemmin lukemani The Honjin Murdersin lailla The Inugami Curse on rikospähkinämäinen dekkari, jossa tapahtumia puidaan tarkasti samalla kun niitä yritetään niin sanotusti reaaliajassa selvittää. Tässä kirjassa erikoista edelliseen verrattuna on, että rikokset alkavat vasta Kindaichin tullessa mukaan kuvioon: mitään selvitettävää rikosta ei siis ole ennen kuin niitä alkaa tulla.

Tarina on viihdyttävä ja joutuin etenevä, joskin muutamissa kohdissa äidytään kertaamaan ja vatvomaan tapahtumia turhankin perusteellisesti. Nämä vatvomiset ovat tietysti myös vihjeitä sellaiselle lukijalle, joka yrittää selvittää tapahtumia lukemisen ohessa. Itse olen sellainen lukija ja osan “mysteereistä” aavistin oikein tai ainkin sinnepäin.

The Inugami Curse, vaikka on periaatteessa ajaton, on kuitenkin aikakautensa tuote. Se kannattaa pitää mielessä kirjaa lukiessa ja tarkastella sitä nimenomaan ajallisessa kontekstissaan, jolloin asenteet tiettyihin asioihin olivat erilaisia kuin nykyään.

Itse viihdyin mainiosti kirjan parissa, vaikka tällainen (rikospähkinämäinen) tyyli ei suurimpien intressieni piiriin kuulukaan. Silloin tällöin luettuna minulle kyllä maistuu tällainenkin ja tässä The Inugami Cursessa on paljon mielenkiintoisia taustatarinoita.

Englanniksi käännetyt Kindaichi-sarjan kirjat:

1. The Honjin Murders
2. The Inugami Curse
3. The Village of Eight Graves
4. Death on Gokumon Island
5. The Devil’s Flute Murders
6. The Little Sparrow Murders

Seishi Yokomizo (1902-1981) oli aikanaan Japanissa eräs tunnetuin ja rakastetuin murhamysteerien kirjoittaja.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 16. Kirja, jossa on sukupuu tai hahmoluettelo.

Sivuseikka

Adania Shibli: Minor Detail
alkuper. julk. 2017
Fitzcarraldo Editions, 2020
arabiasta englannintanut Elisabeth Jaquette
s. 112
Kirja on suomennettu nimellä Sivuseikka

Päivämäärät jäävät helpommin mieleen, jos niillä on jokin merkitys itselle. Esimerkiksi läheisen tai oma syntymäpäivä tai muu syystä tai toisesta merkittävä päivä.

Adania Shiblin romaanissa Minor Detail juuri tällainen pieni, sinänsä merkityksetön yksityiskohta onkin merkittävä kirjan toisen luvun (kirjassa on kaksi lukua) kertojalle, palestiinalaiselle (nimettömäksi jäävälle, kuten kirjan muutkin henkilöt) naiselle.

 Eräs nainen raiskattiin ja tapettiin samana päivämääränä kuin kertoja-nainen syntyi. Vaikka vuosiluku ei täsmää, on sekin sinänsä merkittävä, koska on kulunut 25 vuotta. Kertoja syntyi päivälleen kaksikymmentäviisi vuotta sen jälkeen, kun israelilaiset sotilaat raiskasivat ja tappoivat tuon erään toisen palestiinalaisen naisen.

Ennen kuin nainen saa äänen, palataan ajassa taaksepäin. Kesään 1949, siihen kesään jolloin eräs nainen raiskataan ja tapetaan. Tätä aikaa kuvataan miessotilaan silmin.

Negevin aavikko. Päivät ovat melko yksitoikkoisia: tehtävä on tutkiskella lähipiiriä siltä varalta, että sieltä löytyy “elämää”. Yleensä ei löydy, mutta sitten erään kerran löytyy eikä tuolle elämälle hyvin käy. Ei ole paljastus mainita, että kyseessä on juuri tuo nainen, joka joukkoraiskauksen päätteeksi tapetaan.

Mutta ennen tuota tapahtumaa, joka sekin melko nopeasti kuvataan ja ohitetaan (koska mitäpä nyt jostain raiskauksesta ja tappamisesta) vasta aivan ensimmäisen luvun lopussa, seurataan mainitun miessotilaan toimia.

Miestä on purrut hämähäkki ja se aiheuttaa harmia. Pureman hoitoa kuvataan tarkasti.

Olen ihminen, joka yleisesti ottaen toivoo hyvää muille (niin kuin kai suurin osa). Kun sotilas hoitaa puremaa, joka pahenee ja infektoituu, olen huolissani. Sitten tapahtuu asioita, joita ei voi hyväksyä mitenkään. Pitääkö miehelle vielä toivoa hyvää?

Tehokas näkökulman valinta. Lukija on hieman “tuttu” sotilaan kanssa, vaikka sotilaan ajatuksia ei avata juuri ollenkaan. Sotilasta kuvataan lähinnä toiminnan kautta eikä hänestä saa varsinaisesti otetta – hänelle ei muodostu persoonaa. Vielä vähemmän saamme tietää raiskatuksi joutuvasta naisesta.

Shiblin tyyli on suoraa ja intensiivistä, siinä on jotain tenhoavaa vaikka näennäisesti mitään ei tapahdu.

Yhtä hypnoottista ja jännitteistä on toisessa osassa Ramallahissa asuvan naisen kuvaus arjestaan, joka on… no, arkista, mutta kuitenkin aivan erilaista kuin arjen mieltäisi olevan. Yleensä arjessa ei tarvitse ajatella rajoja ja liikkumista, sitä minne voi mennä vai voiko ja mitä riskejä siihen liittyy.

Naisen pitää päästä liikkumaan, koska hänellä on pakkomielle 1949 raiskatun naisen tapauksesta. Tuo pieni yksityiskohta (päivämäärä) sysää naisen riskialttiille tutkimusmatkalle, joka osoittautuu lopulta… turhaksi.

Minor Detail on häiritsevää luettavaa. Siihen jää koukkuun ja sotkeutuu, eikä kirja jätä ihan heti rauhaan sen loputtuakaan.

Sota ja mielivaltainen vallankäyttö ovat saatanasta. Siitä kärsivät kaikki, eniten ihmiset joilla ei ole osaa eikä arpaa koko asiaan. Siviilit. Sen takia, että joku nyt vain haluaa jotain – kaikki muu on epäoleellista ja siivottavissa pois.

Turhauttaa. Suututtaa.

Olen tietoinen, että tämä kirjoitus on sekava. Niin ovat ajatuksenikin. Vaikuttava romaani, jonka sijoitan Suosikkini-tunnuksen alle.

*

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon. Kyseessä on muu käännöspalkinto, kuten arvata saattaa.

Lapsikulta

Romy Hausmann: Dear Child
alkuper. Liebed Kind, 2019
Quercus, 2020
saksasta englanniksi kääntänyt Jamie Bulloch
s. 340
kirja on suomennettu nimellä Lapsikulta


Mökki keskellä metsää. Ei tavallinen mökki, vaan sellainen josta on ikkunat peitetty ja naulattu kiinni, ovi aina lukossa myös sisäpuolelta. Paitsi silloin kun avaimenvartija-isä oven avaa. Ovesta ei poistu muita kuin isä, Lena-vaimolla ja lapsilla ei ole mitään asiaa ulkomaailmaan.

Kunnes eräänä päivänä Lena näkee tilaisuuden ja aikoo käyttää sen. Hänen onnistuu paeta, mutta tapahtumat eivät jätä häntä rauhaan. Lena on traumatisoitunut ja näkee kauhuja kaikkialla, mutta missä määrin kyseessä on trauma ja missä määrin uhka on todellinen.

Mikä häntä edes uhkaa? Jokin määrittelemätön tunne, ettei kaikki ole kohdillaan. Vapautumisen jälkeenkin Lena kokee olevansa vainottu. Keneen voi luottaa, jos keneenkään?

Tarina avautuu kolmen näkökulman kautta: Lenan, Lenan isän Matthiaksen ja Lenan 13-vuotiaan tyttären Hannahin.

Romaani alkaa varsin vauhdikkaasti ja “mysteerien” juurelle päästään joutuin. On selvää, etteivät palaset sovi paikoilleen. Jotain on pahemman kerran pielessä, jokin koko hommassa niin sanotusti haisee.

Kirjan alussa syntynyt jännite kestää aikansa, mutta valitettavasti se alkaa menettää otettaan tarinan edetessä. Sorsa odottelee saavansa lisää pullanmurusia, kun ensimmäinen kourallinen on heitetty ja naposteltu. Lisää pullaa ei näytä tulevan. Tulisi edes pieni muru. Ei tule.

Nimittäin loput pullasta on jätetty melko lailla kirjan loppuun ja se sitten heitetäänkin sorsalle kunnon köntsänä vuolaiden selittelyjen kera.

Juonesta en viitsi mitään kirjoittaa, koska se spoilaisi koko kirjan, joka oli ihan ok mutta ei sen enempää. Goodreadsissa kirjasta on pääasiassa pidetty, joten sieltä voipi lukea innostuneempia mietteitä.

Kirjan pohjalta on tehty minisarja (6 jaksoa), Liebes Kind (Dear Child), joka on katsottavissa ainakin Britti-Netflixissä. Pohdin lukisinko kirjan vai katsoisinko sarjan ja päädyin lukemaan. Sarjaa siten tuskin katson, vaikka toisaalta voisi olla kiintoisaa nähdä, millainen tulkinta tarinasta on tehty tv-sarjamuodossa.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys. Todellakin on, sillä mökissä noudatetaan tarkkoja rutiineja: jopa vessa-ajat on aikataulutettu eli parempi kusta ja paskoa silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Viime aikoina katsottuja sarjoja

 

Kerron harvakseltaan sarjoista/elokuvista, jotka olen katsonut. En ole edelleenkään television suurkuluttaja enkä jaksa tuijottaa toosaa pitkiä aikoja putkeen.

Minulla on yleensä yksi sarja kesken, jota katson yksikseni. Sitten on sarja, jota katson miehen kanssa. Meillä on jokseenkin erilaiset maut: itse katson lähinnä aasialaisia sarjoja enkä ikinä jenkki- tai brittisarjoja itsekseni.

Televisiokanavia meillä ei edes näy (koska ei kiinnosta), ohjelmat katsotaan striimauspalvelusta eli Netflixistä. Aiemmin meillä oli myös Amazon Prime, mutta hankkiuduimme siitä eroon (syitä oli monia, en ala edes luetella) eikä ole tullut ikävä. Listan alin eli The Man in the High Castle on Amazon Primesta, kaikki muut Netflixistä katsottu. Näin vähäisellä käytöllä kaksi striimauspalvelua oli muutenkin liioittelua.

 

RIKOSTUTKIMUKSIA MENNEESSÄ JA NYKYISYYDESSÄ (Etelä-Korea)

Signal (16 jaksoa) 

Park Hae Yeong todistaa lapsena kidnappausta, mikä vaikuttaa hänen myöhempään elämäänsä voimakkaasti. Kaapattu löytyy kuolleena muutamia päiviä katoamisen jälkeen, mutta tekijää ei saada koskaan kiinni.

15 vuotta kuluu, Hae Yeong on valmistunut kriminaaliprofiloijaksi. Eräänä päivänä Hae Yeong löytää radiopuhelimen, jonka toisessa päässä on (poliisi)etsivä. Tässä ei olisi varsinaisesti mitään erityisen outoa, ellei radiopuhelimen toisessa päässä elettäisi menneisyydessä.

Menneisyyden tapahtumilla on kauaskantoiset seuraukset, mutta voiko menneisyyttä muuttaa? Hae Yeong (muutaman muun lailla) toivoo saavansa vastauksia eräisiin menneisyyden tapahtumiin.

Koukuttava sarja, johon sisään pääseminen vei hetken mutta sitten se olikin menoa. Sarja on vuodelta 2016 ja yllättäen on tullut tieto, että tälle on ilmeisesti tulossa jatkoa mahdollisesti ensi vuonna. On erikoista, että näin pitkän ajan jälkeen mitään jatkoa tulee. Sarja kyllä loppui siten, että sitä periaatteessa voi jatkaa. Luonnollisesti katson jatkot, jos ne Netflixiin tulevat.

 

HISTORIALLISTA ZOMBIE-GOREA (Etelä-Korea)

Kingdom (kaudet 1 ja 2, 6+6 jaksoa)

Historiallista zombie-gorea Joseon-dynastian aikana. Erittäin brutaali eli ei heikoille. Itse pidin tästä valtavasti. Visuaalisesti näyttävä eikä juonenkäänteitä puutu.

Isorokkoon sairastuneen kuninkaan ympärillä alkaa pyöriä huhuja hänen kuolemastaan. Varmaa tietoa on vaikea saada, joten kruununprinssi Lee Chang (joka sittemmin julistetaan petturiksi) vartijansa kanssa lähtee etsimään lääkäriä, joka viimeksi hoiti hänen isäänsä (eli kuningasta). Ehäpä lääkärillä on enemmän tietoa kuninkaan tilasta.

Kaksikko päätyy omituisen sairauden runtelemaan kylään ja erikoisia asioita alkaa paljastua.

Kingdomin tiimoilta on tehty spin off -elokuva, Ashin of the North, jossa valotetaan toisen kauden aivan lopussa esiintyvän henkilön, Ashinin, tausta. Ihan hyvä leffa, mutta ei nyt mikään huippu. Tähän sarjaan on käsittääkseni joskus tulossa kolmas kausi – ainakin sarja jäi selkeästi kesken.

 

BRUTAALIA KILPAILUA JA KAPINOINTIA (Etelä-Korea)

Squid Game (kausi 2, 7 jaksoa)

Moni on varmaan tästä sarjasta kuullutkin. Olen ensimmäisestä kaudesta kirjoittanut täällä.

Toisessa kaudessa kilpaillaan niinikään “henkensä edestä” ja joukossa on myös edellisen pelirupeaman voittaja Seong Gi Hun, joka halusi värväytyä peliin mukaan pistääkseen sille pisteen lopullisesti.

Tässä kaudessa pelin raamit hieman valottuvat, mutta aika paljon jää silti pimentoon. Meno on erittäin brutaalia ja veri lentää eli edelleenkään en suosittele herkille.

Kolmas kausi julkaistaan ilmeisesti joskus kesäkuussa. Siinä on 6 jaksoa.

 

OMITUISEN KATOAMISEN SELVITTELYÄ (UK)

Missing You (minisarja, 5 jaksoa)

“Detective Kat Donovan's world unravels when she finds her estranged fiancé on a dating app. Leading her to reopen her father's unsolved murder.”

Brittiläinen minisarja, joka perustuu Harlan Cobenin samannimiseen teokseen. En ole yhtäkään Cobenin kirjaa lukenut, mutta katsonut tietääkseni kaikki niiden pohjalta tehdyt minisarjat. Ne näyttävätkin toimivan hyvin sarjoina, joten tuskin aion koskaan lukea Cobenin kirjoja. Luettavaa on muutenkin ihan riittävästi.

Missing You:ta on kuvattu muun muassa Manchesterin ja Leedsin tienoilla, mutta myös täällä meidän huudeilla Lake Districtillä. Olikin mukavaa katsomisen ohessa bongailla tuttuja mestoja.

 

VAIKUTTAVAA VAIHTOEHTOHISTORIAA (USA)

The Man in the High Castle (4 kautta, yht. 40 jaksoa)

“In a dystopian America dominated by Nazi Germany and Imperial Japan, a young woman discovers a mysterious film that may hold the key to toppling the totalitarian regimes.”

Vaikuttava dystooppinen sarja vaihtoehtotodellisuudesta. Taiten rakennettu ja moniuloitteinen juoni ja henkilöt, visuaalisesti myös erittäin näyttävä. Harvinaisen laadukas sarja ollakseen yhdysvaltalainen. Kerrankin tuntui siltä kuin olisi katsonut alusta loppuun asti suunniteltua kokonaisuutta, jota ei ole väännetty katsojalukuja kytäten kausi kerrallaan typeriä käänteitä miettien.

Vaiennettu saa äänen

Luin joulukuussa 2020 Abi Darén romaanin The Girl With the Louding Voice, josta pidin kovasti. Luontevaa oli siten ottaa Darén kirjalle kirjoittama jatko-osa, And So I Roar, lukuun.

Koska Louding Voicen lukemisesta oli aikaa useampi vuosi, eivät kaikki tarinan yksityiskohdat olleet enää mielessä. Sillä ei ollut merkitystä: muistin riittävästi ja jatko-osaa lukiessa palautui oleelliset kohdat mieleen.

Abi Daré: And So I Roar
Sceptre 2024
s. 373

14-vuotias Adunni on edelleen Lagosissa, jonne hän päätyi kotiapulaiseksi sadistiselle matamille. Muutoksen tuulet ovat kuitenkin ilmassa, sillä Adunni on hyväksytty kouluun.

The Girl With the Louding Voicesta tuttu Ms Tia (joka on ollut merkittävänä tukena Adunnille) saa tässä And So I Roar -romaanissa oman äänen.

Adunnin koulusuunnitelmat uhkaavat romuttua alkuunsa, kun “menneisyys” palaa Ikatin kylästä Lagosiin ja vaatii Adunnia palaamaan kotiseudulleen. Ms Tia, joka painiskelee omien demoniensa kanssa, tekee erikoisen päätöksen yrittäessään auttaa Adunnia.

Enpä olisi arvannut mihin suuntaan ja millaiseksi tarina muotoutuu. Se on tietysti hyvä asia, mutta kun koko asetelma valkeni minulle, ei se oikein innostanut. Tämä siksi, että tarina tallaa paikallaan eikä etene minnekään (toisteisuuden takia) kuin vasta melko lopussa. Sanoisin, että tyhjäkäyntiä ja turhaa horinaa on uskomattoman paljon.

On myös sivuraiteita, jotka eivät johda minnekään. Ilmastonmuutos on saatu ympättyä tarinaan mutta se jää lähinnä pinnalliseksi saarnaksi. Yhteys tarinaan kyllä on, mutta melko keinotekoinen ottaen kokonaisuuden huomioon.

Tuntuu, että Abi Daré on halunnut tunkea kaikki asiansa tähän romaaniin: on naisten ja tyttöjen asema (mikä ehdottomasti on se keskeisin ja perusteellisin aihe romaanissa), takapajuisten pikkukylien erilaiset traditiot versus Lagos ja muu edistyksellisyys, silpominen, jo mainittu ilmastonmuutos jne. Epäkohdat marssitetaan näyttämölle alleviivaustussin kanssa.

Tarina saa trillerimäisiä piirteitä edetessään, mikä nostaa kirjan jännitettä mutta valitettavasti se ei oikein kanna – mielestäni tarpeettoman pitkityksen ja jahkailun takia.

Ikävää olla näin negatiivinen, mutta odotin enemmän koska The Girl With the Louding Voice oli niin vaikuttava. Pidin kyllä tästäkin romaanista eli ei tullut mieleen sitä kesken jättää. Toisaalta nyt jälkikäteen mietin, olisinko varsinaisesti missanut mitään, vaikka olisinkin jättänyt. Sitten toisaalta kirjan kielellinen tyyli miellytti ja kantoi läpi teoksen.

A good education can never be good
enough when you have a bad name.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä.