Kuolemanjärvi

Aloin lukea Qiu Xiaolongin ns. Chen Cao -sarjaa Kirjaimia-blogin Lauran kanssa keväällä 2021. Nyt olemme edenneet jo sarjan seitsemänteen osaan, joka on nimeltään Don’t Cry, Tai Lake (Mulholland Books 2015, s. 262)

Chen Cao lähtee Shanghaista lomailemaan prameaan resorttiin liki Tai-järveä, mutta kuten arvata saattaa ei lomailusta tule mitään. Varsinainen ylläri se tuskin Chenille (saati lukijalle) on, sillä ei ole olemassa ilmaisia lounaita lomista puhumattakaan.

Dekkarin aihe on valitettavan ajankohtainen eli saastuttaminen. Kirkasvetinen Tai-järvi on muuttunut lähinnä viemärivettä muistuttavaksi rehevöityneeksi lammikoksi eikä se tunnu kuin harvoja eli luonnonsuojelijoita kiinnostavan. Yrityksille on edullisempaa dumpata saasteet järveen kuin käsitellä niitä muulla tavoin. Tuotto on tärkeämpää kuin puhdas luonto.

Tuli mieleeni täkäläinen Windermere-järvi, jonne paikallinen vesiyhtiö aina silloin tällöin pullauttaa sitä itseään eli paskaa “vahingossa” ja milloin milläkin verukkeella. Windermere sijaitsee luonnonsuojelualueella Lake Districtin kansallispuistossa. Oh irony.

Takaisin Chenin pariin. Tai-järven rannalla sijaitsevan (saasteita järveen vapauttavan) yrityksen johtaja on murhattu. Luonnollisesti Chen sotkeutuu asiaan alkamalla vaivihkaa selvitellä tapausta. Nimittäin Who knows, koska ei ole ilmaisia lomia, on todennäköistä että Chenin lomalla on jokin salainen agenda jota ei Chen tiedä itsekään. Vaan ei hätää, Chen on poliisi joten eiköhän hän saa sen (lomansa mahdollisen motiivin) selville itse tai ainakin suunnilleen sinne päin.

On aina lodullista palata Chenin pariin, Xiaolongin kirjat ovat tuttuja ja turvallisia joissa tutuksi tulleet henkilöt uskollisesti odottavat. Ei turhaa raakailua, vaan painopiste on rikosten ja kaikenlaisen muun selvittelyssä, runoilussa ja syömisessä. Syömisasiat eivät minua kiinnosta, mutta pienissä erissä kuten näissä kirjoissa ne menettelee.

Helmet lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus.

Chen Cao -sarjan kirjat (suluissa suomennos, jos kirjasta sellainen on):

1. Death of a Red Heroine (Punaisen sankarittaren kuolema)
2. A Loyal Character Dancer (Punaisen merkin tanssija)
3. When Red Is Black (Musta sydän)
4. A Case of Two Cities (Kahden kaupungin tarina)
5. Red Mandarin Dress (Punapukuiset naiset)
6. The Mao Case (Tapaus Mao)
7. Don’t Cry, Tai Lake (Kuolemanjärvi)
8. Enigma of China
9. Shanghai Redemption
10. Becoming Inspector Chen
11. Hold Your Breath, China
12. Inspector Chen and the Private Kitchen Murder
13. Love and Murder in the Time of Covid 

 *

 

Aloin “opiskella” mandariinia jokunen aika sitten löytäessäni sattumalta kiinnostavalta kuulostavan podcastin Spotifysta. Kyseessä on Coffee Break Chinese. Muitakin kieliä on tarjolla, mutta ajattelin nyt ensin käydä läpi Kiinan eli tarkemmin mandariinin kielen.

Tavoitteeni ei ole oppia mandariinia, vaan minua kiinnostaa lähinnä kielen rakenne ja muut ominaisuudet, joista jotain (aika vähän) tiesin ennestään. Vaikka en koskaan opi kyseistä kieltä, avaa sen perusteiden ja rakenteen ymmärtäminen ikkunan kulttuuriin: sillä kieli on osa kulttuuria ja itse asiassa se miten kieltä käytetään, antaa raamit myös ajattelulle. Juuri tätä ymmärrystä haluan syventää ja se kiinnostaa minua.

Lisäksi liikun niin paljon, että alkaa kohta olla pulaa kuunneltavista podcasteista. Kuuntelen podcasteja ainoastaan liikkeessä ollessani, en koskaan kotona. Olen nirso eli minulle ei kelpaa mikä tahansa kuunneltavaksi enkä myöskään aio alkaa kuunnella äänikirjoja. Minulla on ihan erilaiset preferenssit ja intressit podcasteihin ja nekin vaihtelevat kausittain.

Lavastuksia ja roolisuorituksia

Arttu Tuomisen Lavastaja (Wsoy 2024, s. 320) on kuudes eli päätösromaani ns. Delta-sarjalle. Melkoinen päätös onkin, mutta ei mennä asioiden edelle.

 

Aiemissa Delta-sarjan kirjoissa on selvitettävän rikoksen ohella “valokeilaan” noussut joku kirjojen keskeinen henkilö Porin poliisista. Esimerkiksi edellisessä kirjassa eli Vapahtajassa erityistä huomiota sai Susanna Manner.

Lavastajassa valokeilaan päätyvät kaikki lukijalle ennestään erityisen tutut poliisit: Jari Paloviita, Linda Toivonen, Henrik Oksman ja Susanna Manner. Tämän kirjan kohdalla voi puhua ihan konkreettisesta valokeilasta, sillä Lavastajalla on kunnianhimoinen projekti, johon kullekin poliisille on kirjoitettu oma roolinsa.

“Näytelmä” polkaistaan käyntiin, kun poliisin tietoon tulee tapaus, jossa koko perhe löydetään surmattuna kotisohvaltaan televisiota katsomassa. Lavastus on taiten tehty ja se olisi idyllinen, ellei koko perhe koiraa myöten olisi kuollut.

Tapaus tuntuu käsittämättömältä, mutta pian poliisi löytää (uusien ruumiiden lisäksi) vihjeitä joiden avulla alkaa keriä vyyhtiä auki. Vihje johtaa toiseen välillä vähän liiankin mukavasti. Onko se sattumaa vai ohjaileeko joku ulkopuolelta poliisin tutkimuksia?

“Näytösten” (kirja on jaettu seitsemään osaan ja nimetty antiikin Kreikan käsitteiden mukaan ensimmäisen osan nimen ollessa Poiesis) välissä lukijaa puhuttelee – ja myös ajatuksia ohjailee – muuan Harri, jota Lavastajaksi voimme kutsua. Harri kujeilee lukijan kanssa, vihjailee menneestä ja tulevasta, vähän itsestäänkin, haluaa lukijan tietävän vähän muttei liikaa, asettaa ennakko-odotuksia siitä, mitä tapahtuu. Mutta tapahtuuko niin?

Taiten rakennettu romaani, joka kiihtyy loppua kohden alkaen käydä suorastaan ylikierroksilla. Lavastaja on Delta-sarjan surrealistisin romaani, mutta riittävän uskottava omassa maailmassaan.

Kirjan lopusta on käyty paljon spekulaatiota ja minulla on siitä oma käsitykseni, jota en aio blogiini kirjata, koska en halua spoilata juonta enkä toisaalta OHJATA ketään taipumaan omalle tulkintakannalleni (kuitenkin, jos olet lukenut kirjan ja haluat keskustella sen lopusta kanssani, voit mailata minulle: s-postiosoitteeni on sivun oikeassa yläreunassa).

Sillä loppu on tulkinnanvarainen.

Makustelin sitä muutaman päivän ennen kuin päädyin siihen tulkintaan, mihin päädyin. Luonnollisesti pidän omaa tulkintaani “oikeana” (sikäli kun tällaisiin mitään oikeaa tulkintaa on paitsi tietysti kirjailijalla itsellään), koska lukijana minulla on oikeus tulkita miten haluan ja käytän mielelläni tätä oikeutta.

Itse asiassa eräs syy, miksi rakastan kirjaillisuutta on juuri se, että saan tulkita ja päättää itse (tietokirjat tietty asia erikseen, mutta kun on kyseessä fiktio). Toki kirjailija voi ohjata (ja usein ohjaakin) ajatuksia tiettyyn suuntaan, mutta mitä epämääräisempi johdatus on kyseessä, sitä enemmän jää lukijalle tilaa spekuloida ja tehdä omia johtopäätöksiä.

Lavastaja tosiaan vaatii sulattelua, mutta mitä kauemmin sulattelin, sitä enemmän aloin kirjasta pitää. Mahdottoman ovela ja mielestäni mainio päätös Delta-sarjalle! Olisin kyllä voinut sarjan parissa jatkaa pidempäänkin, mutta arvostan Tuomisen taitoa rakentaa kokonaisuuksia, jotka joskus päättyvät. Lavastaja menee heittäen suosikkeihini.

Brutaalisuusmittari: 2/3 Ehkä ei herkimpien kannata tätä lukea. Murhatavat ovat melko brutaaleja, vaikka niitä (murhia) ei tekijän näkökulmasta kuvailla. Tutkimuksissa tietysti asiaa käsitellään.

Delta-sarja julkaisujärjestyksessä:

1. Verivelka
2. Hyvitys
3. Vaiettu
4. Häväistyt
5. Vapahtaja
6. Lavastaja

Lavastajan sijoitan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024. Oli muuten ensimmäinen tänä vuonna julkaistu kirja, jonka luin.

Paskin idea koskaan

Kiinnostaako kieroilu, valehtelu ja selkään puukottaminen?

Tätä ja paljon muuta ihmissuhdemättöä tarjoilee Jane Fallon romaanissaan Worst Idea Ever (Penguin Books 2021, s. 392).

Tapahtumapaikkana on Lontoo eli entinen asuinkaupunkini. Kiva käydä siellä kirjallisin siivin, vaikka itse romaani oli mitä oli.

Georgia on lastenkirjailija, joka on niittänyt kohtuullista menestystä Wilbur the Wallaby -kirjasarjallaan. Yhtä hyvin ei ole menestynyt Georgian ystävä Lydia (niinikään kuvittaja ja taitava sellainen), joka työskentelee samalla alalla eri roolissa eikä ole saanut itse julkaistua mitään.

Kun Lydia perustaa nettikaupan, jossa myy muun muassa piirtämiään taidepostikortteja, haluaa Georgia tehdä jotain tukeakseen ja kannustaakseen ystäväänsä. Niin syntyy Patricia, joka alkaa seurata Lydiaa Twitterissä – Lydian ensimmäinen ihka oikea (feikki)fani!

Paskin idea ever, voi tosiaan sanoa. Etenkin siinä vaiheessa, kun Lydia tukeutuu Patriciaan ja alkaa avautua yksityisviestein hänelle asioista. Myös sellaisesta, joka liittyy Georgiaan. Georgia ymmärtää, että on aika viheltää peli poikki ja deletoida Patricia, mutta ei saa aikaiseksi niin tehdä. Uteliaisuus vie voiton: ja sillä on melkoiset seuraukset.

Worst Idea Everissa pyöriskelee sellaiset draamat, joita lukiessa minulle tuli sekä kiusallinen että turhautunut olo. Molemmat nämä tunteet ovat erittäin epätavallisia minulle suunnilleen minkään lukmani kirjan kohdalla. En muista, milloin olisin kiemurrellut näin kiusaantuneena kuin tätä kirjaa lukiessa. En varmaan ikinä.

En kaipaa tällaisia tuntemuksia ja ihmissuhdedraamailun osuus tässä romaanissa on niin korkealla, että oma sietorajani ylittyi potenssiin sata. Huom: se ei tarkoita, että että tämä romaani on huono. Se tarkoittaa vain sitä, että oma toleranssini ylittyi. Genressään tämä on varmasti mainio teos!

Toki olin tietoinen, että Worst Idea Ever luokitellaan chick litiksi ja olen lukenut Jane Fallonilta muutaman muunkin kirjan eli kirjailija on minulle ennestään tuttu. Itse asiassa kun noin kerran vuodessa tai parissa haluan lukea kevyen chicklitmäisen romaanin, valitsen yleensä nimenomaan jonkin Jane Fallonin romaanin. Aion tehdä niin jatkossakin eli en ilmeisesti oppinut tästä lukukokemuksesta mitään.

Toisaalta, Jane Fallon kirjoittaa sujuvasti ja etenevästi (koukuttava romaani!) sekä rakentaa henkilöhahmonsa melko huolella joten lukukokemus on varsin eloisa. Henkilöt ovat kompleksisia ja moniulotteisia eivätkä usein kovin pidettäviä joskaan eivät täysin inhottaviakaan.

Jane Fallonilta on julkaistu 13 romaania:

Getting Rid of Matthew (postaus täällä)
Got You Back
Foursome
The Ugly Sister (postaus täällä)
Skeletons (postaus täällä)
Strictly Between Us
My Sweet Revenge
Faking Friends
Tell Me a Secret
Queen Bee
Worst Idea Ever (tässä postauksessa)
Just Got Real
Over Sharing



Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Worst Idea Everin kohtaan 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin.

Pandemian myötä uusi alku

Deon Meyerin Etelä-Afrikkaan sijoittuvan romaanin Fever voi katsoa kertovan jälleenrakentamisesta (siten se sujahtaa Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 27). Miten jälleenrakentaminen onnistuu, onkin sitten toinen juttu.

 

Deon Meyer: Fever
alkuper. Koors, 2016
Hodder&Stoughton, 2017
afrikaansista englanniksi kääntänyt K.L Seegers
s. 530

 

Pandemia (jonkin sortin koronavirus kyseessä) on pyyhkäissyt maapallolta suurimman osan ihmisistä ja eloojääneet yrittävät selviytyä miten kykenevät autioituneessa ja infrastruktuuriltaan rikkinäisessä maassa, jossa heitä ahdistelevat villikoirien lisäksi – ylläri – toiset ihmiset.

Willem Storm on idealisti, hän haluaa rakentaa turvapaikan, jonne kaikki eloonjääneet ovat tervetulleita. Pandemian voi nähdä uutena alkuna, mahdollisuutena ihmiskunnalle (jos sattuu olemaan optimistinen idealisti).

Feverin rakenne on kiinnostava, sillä se on ikään kuin muistelmateos. Sen kirjoittaja on Willem Stormin poika, Nico Storm. Isä ja poika jäävät kahden pandemian aloittaessa “puhdistuksensa”: he viettävät lähes vuoden piilotellen ja eristyksessä ennen kuin Willemin idea turvapaikasta kypsyy toteuttamiskelpoiseksi. Ja löytyy paikka, johon sen voi perustaa.

Lukijalle paljastetaan romaanin ensimmäisessä virkkeessä, että Willem murhataan. Ja että siitä on vierähtänyt jo vuosikymmeniä. Nico on 47-vuotias kirjoittaessaan nämä muistelmat.

I want to tell you about my father’s murder. I want to tell you who killed him, and why. This is the story of my life. And the story of your life and your world too, as you will see.

I have waited for a long time to write about this: I believe one needs wisdom and insight for such a task. I think one has first to get the anger – in fact all the emotions – under control.

Nico on 13-vuotias pandemian alussa. Tapahtumakuvaus kattaa nelisen vuotta eli siihen, kun Willem murhataan. Tapahtumat eivät tässä romaanissa ole kuitenkaan se merkityksellisin osuus, vaan nimenomaan ihmiset, heidän tarinansa, persoonansa. Ja heidän väliset (valta)suhteensa.

Erityisesti tietenkin Nicon suhde isäänsä. Miten pandemia ja sen jälkeiset tapahtumat muokkaavat suhdetta. Miten vähän toisista lopulta ymmärtää – ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos jotain yhtään mistään voi oppia, niin ihminen ei muutu. Ihminen on eläin siinä missä krokotiili ja kirahvi ovat eläimiä. Ihminen toimii lajilleen ominaisesti, tavoittelee alati enemmän, on luova ja kekseliäs. Ihminen on eläimistä julmin, koska ihmisen tietoisuuteen liittyy olennaisesti käsitys moraalista. Jonka voi sivuuttaa, jos se on tiellä.

Mitä tehdä uudella alulla? Kaikki ne samat virheet kuin ennen uutta alkua. Siihen ei tarvita kuin muutama väkivaltaa ja sortoa ihannoiva ihminen ja sellaisia on ollut aina ja on yhä. Sillä osa ihmisistä on väkivaltaisia, vallanhaluisia ja ahneita. Niin se vain on ja siksi uusi alku on samalla aina uusi loppu eikä mikään oikeastaan voi koskaan muuttua paremmaksi niin kauan kuin ihminen on vallassa.

Yllä olevat pari kappaletta ovat omia tuntemuksiani ja johtopäätöksiäni kirjasta. Romaanissa voi nähdä toisenlaisiakin kulmia, mutta nämä tukevat omia käsityksiäni. Veikkaan, että lukijan persoonallisuus ja yleinen maailmankatsomus voivat vaikuttaa paljonkin siihen, miten tämän kirjan (kuten tietysti minkä tahansa kirjan) haluaa tulkita, sillä kyseessä ei ole mikään paasaus tai saarna.

Kirjasta löytyisi poikkeuksellisen paljon kiinnostavaa siteerattavaa, mutta koska en jaksanut kesken lukemisen merkitä sivuja muistiin, ei niitä (lainauksia) nyt tähän saada.

Fever on erittäin koukuttava ja kiinnostava, syvällinenkin romaani joka onnistuu yllättämään useamman kerran. Heittäen menee suosikkeihini.

 

Olen aiemmin lukenut Deon Meyeriltä romaanit Kuolema päivänkoitteessa ja Blood Safari.

Lukuhaastekatsaus

Katsaus Helmet-lukuhaasteen avoimiin kohtiin. Lähinnä selkeytykseksi itselleni, koska pian täytyy etsiä täsmälukemista, jos haluan haasteen kaikki kohdat täyttää. Tosin eivät ne täyty eikä se minua haittaa.

Kohta 12 eli Lastenrunokirja ainakin jää avoimeksi. Bongasin tähän kohtaan kyllä herttaiselta vaikuttavan kirjan Ankin blogista, mutta se juna meni jo. Olisi Suomessa pitänyt. Lapsille suunnatut kirjat eivät pääsääntöisesti minua kiinnosta paitsi vanhat, omasta lapsuudestani tutut satukirjat.

 

Muut avoimet kohdat ja pohdintaa niihin liittyen:
 

15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää

Ehkäpä jokin runo- tai novellikokoelma, jossa on useita eri kirjoittajia. Tosin itseni tuntien en saa aikaiseksi lukea novelleja. Jokin tietokirja voisi myös tulla kyseeseen, jos löytyy sopiva.

16. Kirjassa on valokuvia

Tähän löytyy tarvittaessa useampikin lukematon teos omasta hyllystä. Alun perin piti tähän kohtaan sijoittaa Caleb Femin valokuvia sisältävä runoteos Poor, mutta se jäi minulta kesken noin puolivälin paikkeilla (piti palauttaa kirjastoon). Ehkä luen sen joskus loppuun. Tuskin tänä vuonna.

18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru

Jaa-a, pitää kyttäillä kansia ja nimiä. Omassa hyllyssä on Hernan Diazin Trust, jonka kannessa on nainen. Naisella on yllään muutama koru, joten sopisi tähän kohtaan. Olen aiemmin lukenut Diazilta romaanin In the Distance.

20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo

Jäänee avoimeksi.

21. Kirjasta on tehty TV-sarja

Tähän sopisi vaikkapa Margaret Atwoodin The Handmaid’s Tale, jota en ole saanut luettua. Osin siksi, että katsoin sarjan ensin. Ei tosin tunnu siltä, että saan sitä tänä vuonna luettua. Täytyy miettiä jokin muu teos tähän.

24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin

Tähän on tyrkyllä paljon kirjoja ihan omasta hyllystä, muun muassa Kotaro Isakan Three Assassins ja Keigo Higashinon The Final Curtain (sijoittuvat Tokioon).

26. Kirjan nimessä on sana kirja

Tähän kävisi ikuisuuden hyllyssäni maannut Salvador Dalin Neron päiväkirja. Olen sitä vuosien saatossa selaillut, mutta en lukenut kokonaan. Se sopisi myös kohtaan 16 (kirjassa on valokuvia).

31. Kirjassa on vammainen henkilö

Täytyy etsiä, näitä ei sattumalta yleensä eteen kävele. Paitsi joskus.

33. Kirjassa muutetaan maalle

Ei tule nyt mieleen mitään eli täytyy tutkailla asiaa.

37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

Tätähän ei voi tietää ennen kuin lukee sellaisen kirjan.

39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö

Löytyy täsmäkirja varmasti helposti esim. selaamalla Goodreadsin tägejä ja valitsemalla sieltä jonkin kirjan. Ongelma kohdallani on, ettei minulle kirjan valitsemiseksi luettavaksi riitä kriteeriksi jonkun henkilöhahmon seksuaalinen suuntautuminen. Minulla on ihan toisenlaisia kriteerejä luettaville kirjalle.

Minulle on aivan sama onko joku bi, pan, gay, hetero, whatever. Ei varsinaisesti kiinnosta. Joo, unpopular opinion mutta minkäs teet kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Vaikea käsittää, miksi minun pitäisi olla kiinnostunut toisten seksuaalisista suuntautumisista. Ihminen on enemmän kuin yksi piirre. Plus rakkausromaanit eikä chick lit kiinnosta ja jos nyt seksuaalinen suuntautuminen edellä luettavaa etsii, otaksun että sellaisia (ihmissuhdemättö)piirteitä romaanissa on.

43. Kirjalla ei ole päähenkilöä

Ajattelin tähän kohtaan Heli Laaksosen teosta Luonnos ja sama enkuksi The Nature of Finnish Nature. Minulla on molemmat kirjat ja siitä kiitän blogiystävää (terkut Arja!) ja kirjailijaa itseään!

46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta

Omasta hyllystä tähän sopii Henry Scott Stokesin kirjoittama elämäkerta Yukio Mishimasta (The Life and Death of Yukio Mishima). Nyt täytyy enää jännittää syntyykö tänä vuonna fiilistä lukea se.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä

Olen tähän toisen kirjan jo lukenut (Seishū Hase: The Boy and the Dog). Alison Watts kääntää japanista englanniksi. Hyllyssäni lojuu Wattsin kääntämänä Michiko Aoyaman romaani What You Are Looking For Is in the Library.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2024

Täytyy lukea joku uutuus (en ole kovin montaa tänä vuonna julkaistua kirjaa lukenut: itse asiassa piti ihan tarkistaa – en ole lukenut yhtäkään). Tähän on tarjolla ainakin Arttu Tuomisen Lavastaja, ellei se katoa postissa.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Tänä on helppo, kun vähän luovii.

 Lukuisaa viikonloppua!