Intuitioni tosin on usein oikeassa, niin nytkin. Tiesin jo Genki Kawamuran kirjaa If Cats Disappeared From The World (Picador 2018, engl. Eric Selland, s. 202) ostaessani, että sisäiset mannerlaattani tuskin repeilevät järisyttävän lukukokemuksen tuloksena. Saatoin siis lukea kirjan varsin realistisin odotuksin, vaikka kirjaa onkin täällä runsaasti hehkutettu.
 |
| Genki Kawamura: 世界から猫が消えたなら / 2012 |
Kawamuran kirjan aihe on kuin minulle tehty: siinä kirjan kertoja on pian kuolemassa ja pohtii, mikä elämässä oikeastaan on tärkeää. Mielenkiintoinen twisti aiheeseen saadaan paholaisella, joka tekee tarjouksen kuolevalle kertojallemme – yksi päivä lisää elinaikaa per maailmasta poistettu asia. Kuolemaa pelkäävä tai edelleen elää haluava kertojamme tarttuu tietenkin tarjoukseen ja ensimmäisenä maailmasta katoavat puhelimet. Kirjan nimestä voi päätellä, mikä on myös katoamisuhan alla.
Siinä kuolemaa odotellessaan kertoja käy läpi elämäänsä ja muun muassa suhdettaan vanhempiinsa. Avautuu ihan kaunis, joskin perinteinen tarina. Aineksia olisi kunnon syvänmerensukellukselle, mutta valitettavasti tässä jäädään polskuttelemaan pintavesiin. Muutaman kerran snorklataan pinnan allekin, mutta haljuiksi jäävät ne sukellukset, jotka ajoittuvat melko lailla kirjan loppupuolelle.
Muutenkin kirjan ote on lempeän pinnallinen ja ihmisyyttä jumaloiva (kissojen ja periaatteessa muidenkin eläinten kustannuksella: eläimillä tai siis ainakaan kissoilla ei kuulemma ole muistia eikä tunteita ja plaa plaa), mikä ei synnytä saati esittele mitään tuoreita ajatuksia tai näkökulmia. Ihan ärsyttikin välillä.
Leppoisan mukava ja luettava kirja silti. Olisin voinut noudattaa intuitioni ohjetta ja olla lukematta tätä kirjaa, mutta en noudattanut koska halusin silti lukea. Olen utelias, en orja.
Luin toukokuussa Hiro Arikawan kirjoittaman romaanin (The Travelling Cat Chronicles), jossa kissoilla on keskeinen osuus. Siitä pidin kovasti.
