maanantai 26. marraskuuta 2018

Pakkomielteestä toiseen

Kultakalat eivät ole koskaan kuuluneet kiinnostusteni top femmaan. Tai top kymppiin. Tai top kahteen- tai oikeastaan mihinkään kymppiin. Eivätpä ne juuri kiinnostaneet Mataichiakaan, kunnes eräästä syystä johtuen alkoivatkin kiinnostaa. Mataichin kiinnostus kasvoi pakkomielteeksi, minun kiinnostukseni uteliaisuudeksi joka tyydyttyi googlettelemalla ja lukemalla & katselemalla googletukseni tuotoksia.

Miksi höpisen kultakaloista ja kuka riivattu on Mataichi?


Kanoko Okamoto: A Riot of Goldfish
Hesperus 2010
Englannistanut J. Keith Vincent
S. 112
(Kirjaa ei käsittääkseni ainakaan toistaiseksi ole suomennettu)


Ennen kuin jatkamme Mataichin parissa, on tarpeen kertoa muutama sana itse kirjasta. A Riot of Goldfish sisältää kaksi Kanoko Okamoton (1889-1939) novellia, jotka molemmat liittyvät pakkomielteisiin. Nimenomaan miehen pakkomielteisiin, sillä molemmissa novelleissa keskiössä on mies ja hänen elämänsä ja ajatuksensa. Naiset eivät ole järin tärkeitä näissä novelleissa muuta kuin objekteina (lukuun ottamatta toisen novellin topakkaa tätiä), vaikka hienovaraista pyristelyä on aistittavissa.

Kanoko Okamoto keskittyy näissä novelleissa estetiikkaan ja taiteeseen - ja tekee sen  taiten! Olen hurmioitunut etenkin ensimmäisestä novellista, joka on kirjan nimikin: A Riot of Goldfish on täydellinen nimi novellille mutta sen ymmärtää vasta luettuaan novellin kokonaan (ja sitten tekeekin - tai minun teki, muiden mieli tekee mitä tekee - mieli hypähdellä ja nauraa ja hihittää ja huutaa in your face mutta ei oikeastaan pahantahtoisesti vaan suopeasti ja ymmärtäen mutta silti ehkä sormea heristäen).

Kirjan toinen novelli on nimeltään The Food Demon (alkuper. Shokuma 1941) , jossa Besshirō pakkomielteilee ruuan ja taiteen kanssa. Ruoka on oikeastaan vasta toinen valinta taidepuolen epäonnistuessa.  Besshirōsta tulee tyranni kunniankaipuussaan: hän kokee kuuluvansa ylempään luokkaan (periaatteessa kuuluukin) eikä viihdy alemmassa jossa on.

En aio The Food Demonia käsitellä tämän enempää, koska novelleista on vaikea kirjoittaa spoilaamatta niitä kokonaan. Pidin kuitenkin kovasti The Food Demonista, vaikka se ei yllä samalle tasolle kuin A Riot of Goldfish, joka räjäytti kohdallani potin. Ehkä mikään ei tunnukaan sen jälkeen miltään ja nämä novellit olisi pitänyt sijoittaa kirjaan toisinpäin.


A Riot of Goldfish (alkuper. Kingyo ryōran, 1937)

Mataichi on täydellisen kultakalan jalostamista pakkomielteisesti yrittävä kultakalakauppias eikä mikä tahansa sellainen, vaan äveriään Teizōn ”suojatti”, sillä juuri Teizō mahdollistaa hänen opiskelunsa liittyen kultakaloihin ja niiden jalostamiseen. Mutta on kuljettava ajassa taaksepäin ennen kuin voi palata kirjan alun epätoivoiseen nykyisyyteen.

Kultakala-altaiden kupeessa kohoaa kukkula, jossa vauras Teizō asuu tyttärenä Masakon kanssa. Mataichin ja Masakon polut risteävät lapsina lähinnä kiusaamisen kautta Mataichin ollessa kiusaaja. Varttuessaan poikasesta nuorukaiseksi kiusaaminen lakkaa ja tunne muuttuu toisenlaiseksi: ristiriitaiseksi – ja pakonomaiseksi - rakkaudeksi ja hiljaiseksi toiveeksi joskus naida maltillinen Masako.

It was something to do with her lack of personality. She was an unstoppable woman who simply blossomed like a beautiful butterfly. She overflowed with charm, and yet her charm was only of a physiological sort. (s. 19)

Mataichi tuntuu halveksivan persoonatonta Masakoa, mutta samalla haluaa hänet itselleen. Tunne kasvaa pakkomielteeksi vasta Mataichin lähdettyä opiskelemaan kultakalabisnestä toiseen kaupunkiin. Neljän vuoden poissaolon aikana pakkomielle kasvaa ja muuttaa muotoaan.

He was impatient to get back to his own ponds and create with his own hands even one dazzling goldfish that would resemble Masako. - - -  This was the only hope left in his life now. (s. 35)

A Riot of Goldfish on miljöö- ja tunnelmanovelli, jossa askarrellaan ajatuksilla ja tuntemuksilla, tunteilla. Miehen tunteilla. Naiset ovat lähinnä rekvisiittaa, jotka eivät teoillaan kapinoi vaan omaksuvat kiltisti yhteiskunnan heille asettaman roolinsa kiinnosti se sitten tai ei.

“I suppose I’m prettier than some, but I’m just a normal woman. In two or three years I’ll end up getting married and become a mother like anyone else.” (s. 16)

Kanoko Okamoto kirjoitti itsensä suosikikseni. Kaikki tässä novellissa on kohdillaan enkä voi olla miettimättä, miten paljon monitulkintaisempi ja -ulotteisempi se on, jos sen osaisi lukea alkuperäiskielellä. Vaan taitava on J. Keith Vincentin käännöskin ja hänen kirjoittamansa esittely kiinnostava. David Mitchellin alkusanoja en lukenut, koska … pälä pälä pälä ... sensuroin tekstin ja pidän perustelut omana asianani.

A Riot of Goldfish on novelli, josta olisi voinut siteerata noin puolet tekstistä: niin osuva ja ajatuksia nostattava se on. Tietenkään siteeratukset eivät välttämättä avaudu ilman kontekstiaan – ainakaan samoin kuin kontekstissaan.

Tässä silti vielä parit herkkupalat:

The true home of Masako and those dazzling goldfish lies in the other world, and they just poke their heads into the real world from time to time. (s. 25)

Was there anything about Masako that did not eventually lead back to goldfish. (s. 28.)

~~~


Kaksi novellia muodostaa minun maailmassani novellikokoelman ja täten sijoitan A Riot Of Goldfishin Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 25. Novellikokoelma.

20 kommenttia:

  1. Olikohan viimeinen kiinnostava kultakala leffassa A Fish Called Wanda, ja jos nuo novellit ovat vähääkään samaa luokkaa, niin I am in...Äläkä missään nimessä lopeta näiden ei-suomennettujen teosten esittelyä, sillä moni meistä Suomessa asuvista lukee englanniksi, ja aina kun budjetti sallii, tilailee kirjoja ulkomailta. Kun on hyvästä kirjasta kyse, ei kannata jäädä odottelemaan suomennosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt tuon Wandan varmaan joskus noin sata vuotta sitten ja muistikuvieni mukaan sillä ei kyllä ole mitään yhteistä Kanokon novellin kanssa. Jurka kun vieläkin ajattelen tuota novellia aina välillä: pakko varmaan hankkia tuo kirja omaksi (lukemani oli kirjaston), jotta voin palata siihen yhä uudelleen, koska en oikeasti edes itse täysin ymmärrä, miksi se niin lujasti minuun kolahti.

      En tosiaan ole aikeissa lopettaa ei-suomennetuista kirjoista bloggaamista: muuten ei olisi paljon blogattavaa, koska näyttää siltä, ettei suurinta osaa lukemistani ole suomennettu. :)

      Poista
  2. Tarkistin heti, löytyykö kirjastosta suomennosta, mutta eipä löydy. Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tätä ei käsittääkseni ole suomennettu. Tutkin kyllä asiaa ja siksi rohkenin mainita asiasta postauksessakin. :)

      Poista
  3. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja valintasi jättää alkusanat lukematta erittäin oikealta. Minä olin repiä pelihousuni yhden novellikokoelman kanssa, jonka alkupuheet ylenmääräisellä puhki selittämisellään liki pilasivat loistavan lukunautinnonn. Parasta on, kun lukijan annetaan itse oivaltaa, ja tämä kokemus välittyy kultakaloistasikin.

    Japani on minulle niin tuntematon, että tämä kirja voisi tuoda uutta kulmaa näkemykseeni, kiitokset siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisin Minna /Kirsin Book Club ;-)

      Poista
    2. Alkusanoihin voisi ainakin laittaa spoilerivaroituksen, jos niissä ruoditaan koko kirja/novelli läpi. Joskus (en edes aina) luen alkusanat vasta kirjan luettuani, jos haluan saada toisenlaista näkökulmaa tulkintaani (ja silloinkin pyrin lukemaan vasta kun olen kirjoittanut kirjasta, koska en halua että ne mahdollisesti “pilaavat” oman tulkintani). Yleisesti ottaen en kyllä pidä siitä, että joku muu tulkitsee ja selittää puolestani. Paitsi kääntäjä, joka valottaa valintojansa käyttää tiettyjä termejä tai sanoja ymv.

      Minä jotenkin vaikutuin tästä niin suuresti, että hankkinen kirjan omakseni jossain vaiheessa!

      Poista
  4. Ah, minäkin inhoan alkusanoja ja luen ne yleensä vasta lopuksi. Spoilausvaara on ihan liian suuri (paitsi ehkä tuttujen klassikojen kohdalla ne ovat ihan mielenkiintoisia ja luovat pohjaa uudelle lukukerralle)

    Sinänsä kultakalanovelli kuulostaa oikein luettavalta ja laitan sekä kirjan että kirjailijan listalle muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin pyrin tekemään itsekin tai sitten jätän alkusanat kokonaan lukematta riippuen siitäkin kuka ne on kirjoittanut. Alkusanoihin tai esittelyyn tai mihin tahansa kirjan tai novellin ruodintaan voisi tosiaan liittää varoituksen, jossa kerrotaan että koko kirja spoilataan ja ruoditaan eli lue omalla vastuulla alkulätinä.

      Minua muuten ärsytti myös, että kirjan kannessa mainostetaan tietenkin kuuluisan David Mitchellin alkusanoja, vaikka minusta siinä pitäisi “mainostaa” kääntäjää. Mutta näinpä ne markkinat toimivat ja Mitchellin nimi myynee paremmin kuin jonkun “nobody-kääntäjän”. Kääntäjän alkusanat olivat kiinnostavat eivätkä spoilanneet. Nyt kun olen rauhoittunut (ja kirjoittanut kirjasta) voisin harkita lukevani ne Mitchellinkin alkusanat, mutta pitäisi ensin hankkia tuo kirja omaksi. :D

      Poista
  5. Kuulostaa mahtavalta!

    Joskus alkusanat ovat tärkeitä, joskus turhia ja joskus vääriä.

    (Viitataankohan tuossa edellä Lucia Berlinin novellikokoelmien alkusanoihin? Niissä ainakin oli puhkiselittämistä.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joskus alkusanat voisi nimetä vaikkapa “kirjan/novellin juoniselostus ja ruodinta pähkinänkuoressa” :D Toki joskus alkusanat/esittely on paikallaan, riippuen kirjan luonteesta. Spoilaukset ja muun sepostuksen voisi usein sijoittaa sinne kirjan loppuun.

      (Minulta Lucia Berlinit lukematta. En osaa päättää luenko vai en, joten ehkäilen yhä. Mutta hyvä tietää, ettei vahingossakaan lue alkusanoja ainakaan ennen kirjan lukemista. Tai voisihan sitä kai vain lukea alkusanat ja jättää kirjan lukematta, haha.)

      Poista
    2. Siivoojan käsikirja oli minulla mielessäni, hyvin bongattu ;-)

      Poista
  6. Hieman pidemmät novellit osuvat yleensä paremmin minun makuuni (tuntuu, että niissä ehtii tapahtuakin jotain ja pääsee ns. juoneen kiinni), joten tämä alkoi kiinnostamaan. Tykkään myös David Mitchellin kirjoista, joten ne alkusanatkin uteloituttavat. :D Tosin täytyy sanoa, etten harvoin innostun kirjojen alkusanoista, menen mieluummin suoraan asiaan eli siihen kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu eli pidemmät novellit sopivat minullekin paremmin ja samoista sysitä. :) Novellikokoelmissa saisi olla vain noin kuusi (tai kaksi, haha) novellia, niin se ei tuntuisi muutenkaan niin “raskaalta”. Minua uuvuttaa novellikokoelmat, joissa on tyyliin parikymmentä lyhykäistä novellia.

      En ole muuten lukenut David Mitcelliltä mitään. Pitäisiköhän kokeilla? Täytyy ainakin ne tämän kirjan alkusanat käydä lukemassa kirjastossa, kun kirjan olen jo palauttanut :D

      Poista
  7. Kuinka kiehtovaa, saisikohan tätä kirjastosta? Koko kahden novellin kokoelma kuulostaa viehättävän kompaktilta ja kultakala-aihe vaikuttaa vinkeältä. Joillakin kirjoittajilla on tosiaan taito lastata lauseisiin valtavasti painoa ilman että teksti käy raskaaksi. Alkoi myös kiinnostaa nämä Mitchellin alkusanat, innostuin herran Luukelloista kesällä kovin. Alkusanat ovat tosin vaarallisia, niissä on tosi usein spoilauksia, ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvikseni tutkin Helmetistä, ei tuottanut tulosta tämän kirjan kohdalla. Taitaa olla sen verran vanha ja “tuntematon”, ettei ole Suomessa koskaan päätynyt valikoimiin. Täältäkin on painokset loppu, ei ole varmaan mikään kassamagneetti ollut. Itse merkitsin kirjan “saalistuslistalleni”. Katson josko osuisi silmään charity shop -kierroksilla ja jos ei, niin ebayn “divareissa” sitä näyttää olevan saatavilla. :P


      Alkusanat voisi hyvin usein sijoittaa kirjan loppuun tai sitten mahdollisesta spoilaamisesta voisi varoittaa. Minulla on jokin asennevamma (en enää edes muista syytä!) Mitchelliin: pitäisi varmaan juuri siksi lukea jokin hänen kirjansa! :D

      Poista
    2. Laitan nimen siis muistiin, ei sitä koskaan tiedä jos tulisi jossain vastaan! Divareista ja kierrätyskeskuksista tekee toisinaan outoja löytöjä. :D

      Ja sanopa muuta! Mitchelliltä minulla on seuraavaksi lukuvuorossa Cloud Atlas, joka on kuuleman mukaan erityisen hyvä. Ehkä se auttaisi? :)

      Poista
  8. Tuosta ekasta novellista tuli vähän mieleen se erikoinen korealainen lukukokemus, Han Kangin Vegetaristi. Viimeisimmät kaksi lukemaani novellikokoelmaa olivat aika pettymyksiä. Toinen oli useamman kirjoittajan antologia ja toinen yhden ihmisen kynästä. Viime vuosien parhaita kokoelmia ovat olleet Osuuskumman urbex-kokoelma Murtumia maisemassa ja David Eaglemanin Tarinoita tuonpuoleisista. Oletko lukenut niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Vegetaristin. En koe, että näissä on mitään samaa paitsi se, että molemmat ovat omalla tavallaan hienoja teoksia. Minuun tämä Okamoto iski suuremmin.

      Luen aika vähän novelleja, minulla tuppaa kokoelmat jäävän kesken vaikka pitäisikin niiden novelleista. Olen miettinyt, että suurin syy taitaa olla se, että minun on vaikea keskittyä lyhyenpuoleisiin novelleihin kun taas romaanien kohdalla ei juuri koskaan esiinny minkään sortin keskittymisvaikeuksia. Outo juttu!

      En ole lukenut noita mainitsemiasi novellikokoelmia. Tuo urbex-kokoelma voisi kiinnostaa, koska olen itsekin urbex. Toisaalta riippuu paljon, miten aihetta käsitellään jne. Täytyypä ottaa harkintaan, joten kiitos vinkistä!

      Poista
  9. A Riot of Goldfish on kyllä erinomainen nimi tarinalle, mielikuvitus lähtee heti laukkaamaan 😊 Hauskoja tällaiset kertomukset, jossa on valittu jokin yllättävä ja marginaalinen aihepiiri peilaamaan tapahtumia ja henkilöiden tuntemuksia. Voin kuvitella, että tämän jälkeen kultakaloja katselee vähän toisella tavalla!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.