torstai 22. elokuuta 2019

Sandor Márain Embers ja muut lukukuulumiset

Piilopaikkani, jonne pian siirryn lepäämään ja lukemaan.

Kesäaika on ollut melko hektistä reissuineen ja muine menemisineen. Olen voimakkaasti kesäihminen, sillä tykkään oleilla ulkona ja preferoin kauniita säitä. Minulle kaunis sää merkitsee sateettomuutta ja mielellään auringonpaistetta. Sellaisista säistä olenkin saanut nauttia sekä kotona että nyt Helsingissä.

Lukeminen on jäänyt hieman vähemmälle ja varsinkin luetuista kirjoittaminen. Eipä niitä (luettuja) tosin paljon ole.

Unkarilaisen Sandor Márain romaanin Embers (Penguin 2001, alkuper. A gyertyák csonkig égnek 1942, S. 249) luin jo muutama viikko sitten. Embers on roikkunut pitkään hyllyssäni ja ostin sen taannoin aiemman lukemani Márain (Esther's Inheritance) innoittamana. Huhtikuun kuukauden kielenä oli unkari, joten siitä sain sysäyksen vihdoin lukea kirjan.

Embersin alkuasetelma on kiinnostava: kaksi iäkästä miestä tapaavat neljänkymmenenyhden vuoden jälkeen. Yhteyttä ei tuossa välissä ole pidetty, sillä jotakin tapahtui menneisyydessä, jotakin sellaista joka rikkoi miesten välit. Ja muutamat muutkin välit.

Kirja on aluksi mukaansatempaava, mutta minun makuuni sivuraiteita ja asiasta karkailua alkaa olla liikaa. Kirja ei pääse etenemään lukuisten pohdintojen ja harhailujen tuoksinassa eivätkä nuo pohdinnat oikein aina jaksaneet minua kiinnostaa.

Synkkä "salaisuus" menneestä on myös varsin ennalta arvattava, vaikka sitä ei täysin lukijalle kerrota. Sen verran kuitenkin annettiin vihjeitä, että sen saattoi päätellä. Melko vaisu ja tavanomainen "salaisuus".

Embers on ehdottomasti viipyilevä tunnelma- ja pohdintakirja. Usein pidän sellaisista, mutta Embersin kohdalla se tuntui ajoittain tervanjuonnilta.

~~~

Toinen lukemani kirja on Esi Edugyanin Washington Black (Serpent's Tail 2018, s. 417), josta olen ollut kiinnostunut sen julkaisusta lähtien. Itse asiassa kirjoitankin kirjasta erillisen postauksen, sillä sain kirjan luettua vasta eilen ja haluan sitä vielä sulatella hetken.

Parhaillaan luen Henrik Tikkasen Kulosaarentie kasia. Tarkoitukseni oli lainata kirja kirjastosta siirryttyäni piilopaikkaani maaseudulle, mutta löysinkin nuo "osoitekirjat" yhteisniteenä divarista kahden ja puolen euron hintaan. Pakko oli ostaa päästäkseni heti sitä lukemaan.

8 kommenttia:

  1. Mahtava löytö divarista, jess!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Ja oikeasti tuo kirja olisi maksanut viisi euroa, mutta divarinpitäjä sanoi että se onkin tarjouksessa puoleen hintaan. En kyllä ollut nähnyt mitään tarjousta missään, mutta toki se kelpasi halvemmallakin. :D Oli oikein mukava herra, jonka kanssa jäin juttelemaan kirjoista joksikin aikaa.

      Poista
  2. Hieno löytö, tosiaan, se osoitekirjasarja! Olen itsekin aikeissa lukea sen tässä jossain vaiheessa... heh, missä vaiheessa, en tosin tiedä...

    Sandor Márai on sekin hieno löytö, unkarilainen kirjallisuus kiinnostaa jo ihan veljeskansasuhteenkin vuoksi – niin lähellä ja silti niin kaukana, siellä keskellä Eurooppaa ja sen melskeitä. Panen nimen ylös, pohdintakirjat sinänsä kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt lukenut about puolet Kulosaarentietä ja se on ollut yllättävän koukuttavaa. Tikkasen tyyli on hauskan sarkastinen ja itserakkaan ironinen tai ironisen itserakas.

      Márailta olen lukenut tosiaan kaksi romaania: Esther´s Inheritance oli enemmän makuuni. Siinä oli sellaista kuivakkaa huumoria, josta pidän. Tämä Embers on jokseenkin vakava ja tosiaan melko polveileva. Ihan luettava kyllä.

      Poista
  3. Tuo Márain kirja taitaa olla sama, joka on suomennettu nimellä Kynttilät palavat loppuun - mikä on muuten ihana kirjan nimi! Minulla oli se lainassa joku aika sitten, mutta en saanut tällä kertaa luettua. Aika paljon joudun palauttamaan lukematta jääneitä kirjoja kirjastoon, koska sorrun koko ajan hastraamaan lisää luettavaa, ja sitten jotkut kirjat vain jäävät kiinnostavampien jalkoihin.

    Ihana kesäkuva piilopaikastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sama kirja on kyseessä. Suomennos(kin) oikein kuvaava ja sopiva nimi kirjalle!

      Ja tuttua tuo, ettei millään ehdi kaikkea lainaamaansa lukea. Kävin itse tyhjentämässä mökkikunnan lähikirjastoa jokunen päivä sitten enkä kyllä varmasti ehdi kaikkea lainaamaani lukea. Mutta onpahan valinnanvaraa :D

      Terkut piilopaikasta!

      Poista
  4. Henrik Tikkanen ja Christer Kihlman kirjoittivat aikanaan samantyylistä proosaa kuin Knausgård nykyään, rohkeasti omasta elämästä. Muistan miten ahmin niitä ja mietin, miten monenlaisia elämiä ihmisillä onkaan.
    Tällä hetkellä ei suomenruotsalaisissa kirjailijoissa taida olla nuoria lupauksia. Tiedämme äsken mainitut, Märta Tikkasen, Merete Mazzarellan ja Monika Fagerholmin, mutta ketä heidän jälkeensä?

    Hyviä lukuhetkiä sekä Helsingissä että piilopaikassa!
    Mikä kuva, hieno valo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Christer Kihlmanista en olekaan tainnut aiemmin kuulla. Knasusta sentään olen, mutta hänen teoksiaan en ole lukeut enkä todennäköisesti luekaan. Minulle tuli Tikkasen suorasta ja ronskista tyylistä ehkä hieman mieleeni brittiläisen Edward St Aubynin omaelämäkerrallinen Melrose-sarja, josta olen lukenut pari ekaa kirjaa.

      Kulosaarentie oli kyllä kaikin puolin todella kiintoisa ja yllättävän koukuttava. Lukenen muut osat vasta kotona, koska kirja on omani ja nyt luen vain kirjaston kirjoja.

      Terkut piilopaikasta, täällä ehtii lukea kun ei ole kaupungin kotkotuksia häiritsemässä :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.