Jackie Copleton: A Dictionary of Mutual Understanding
Windmill, 2015
S. 290
Ei ole ainakaan toistaiseksi käännetty suomeksi
Ah mikä kansi kirjalla. Eihän tällaista voi ohittaa enkä ohittanutkaan. Tosin aiemmin olen ohittanut ja nimenomaan kantensa takia, joka oli bordellinpunainen ja näytti minun makuuni liikaa harlekiinikirjalta (pieni kuva oikealla). Kaikella rakkaudella kyseisiä kirjoja kohtaan, olen niitä nuorena itsekin lukenut. Mutta enää en lue. (Melkein) Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Tarina alkaa Yhdysvalloissa, jonne Amaterasu muutti aviomiehineen pommituksen jälkeen. Eräänä päivänä oven taakse ilmestyy mies, joka väittää olevansa Amaterasun tyttärenpoika, Hideo. Amaterasun on pakko palata menneeseen, pakko muistaa vaikka ei haluaisi. Pakko avata tyttärensä päiväkirjat, joita hän on kaikki nämä vuodet säilyttänyt, mutta ei ole uskaltanut lukea. Nyt on aika.
Kunkin luvun alussa on jokin japanilainen sana, jonka Copleton avaa lukijalle. Nämä sanat selityksineen jäävät usein melko irrallisiksi. En saa niitä yhdistettyä itse tarinaan. Luulenkin (ehkä hieman ilkeästi), että ne ovat lukujen alussa luomassa japanilaista henkeä: muistuttamassa lukijaa, että hei nyt on kyseessä Japani ja japanilaisuus. Muilta osin kirja nimittäin on varsin länsimaalainen, en tavoita sitä japanilaista tunnelmaa edes silloin, kun tapahtumat sijoittuvat Nagasakiin.
Ihan kuin olisin katsellut näytelmää, jossa länsimaalaiset amatöörinäyttelijät esittävät japanilaisia. Japanilaisten sanojen ripottelu ja kimonon pukeminen päälle ei tee kirjan tunnelmasta japanilaista. Ei ole helppoa kirjoittaa toisesta kulttuurista uskottovasti - toisaalta eipä se ole mahdotontakaan, jos on sisäistänyt oleellisen. Mieleeni tulee heti australialainen Mark Henshaw, joka romaanissaan The Snow Kimono mielestäni tavoittaa jotain oleellista Japanista ja japanilaisuudesta. Ihan mielettömän upea romaani se!
A Dictionary of Mutual Understanding on ihan luettava romaani, joskin melko köykäinen ja kallistunee hieman sinne herttasarjaosastolle olematta kuitenkaan imelä. Tämä tuskin jää mieleeni kovin kauaksi aikaa. Ei tullut silti kertaakaan mieleeni lopettaa lukemista kesken, joten ihan hyvin se piti pihdeissään latteudestaan huolimatta.
Jane Copleton on brittiläinen ex-journalisti, joka on asunut Nagasakissa 90-luvulla. Sieltä hän ammensi inspiraationsa tähän esikoiseensa.
Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen. Tämä onkin muuten jo viidestoista haasteeseen lukemani kirja.
Ps. Vielä on aikaa osallistua kirja-arvontaan. Osallistumisaika päättyy tänään kello 16.00 Suomen aikaa. Voittajan julkistan huomenna.
