Hae tästä blogista

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kurkistus Thaimaan seksiturismin verhon taakse

Julia Manzanares, Derek Kent: Only 13 - The True Story of Lon
Bamboo Sinfonia Publications 2006
S. 366

Lon on vain kolmentoista päätyessään osaksi Thaimaan seksiturismia.

Kyseessä on periaatteessa oma valinta, mutta kuinka paljon hänellä oikeastaan oli vaihtoehtoja? Ehkä hän oli "vain" kulttuurinsa tuote?

Ennen kuin menen sisälle itse kirjaan, haluan puhista ulos muutaman kielellisen seikan, ettei tarvitse niihin enää palata. Kirjan kieli - ja kielioppi - on aivan järkyttävää kuraa. Enkä liioittele ollenkaan. En ole näin huonosti kirjoitettua ja toimitettua kirjaa varmaan ikinä aiemmin onnistunut lukemaan.

Jotkin virkkeet piti lukea ja tulkita (!) useamman kerran voidakseen ymmärtää ne oikein. Prepositiovirheet ym. voivat olla kohtalokkaita (väärin)ymmärtämisen kannalta. Kielenkäyttö oli ajoittain muutenkin kummallista, mutta kyllä kirjasta tolkun kuitenkin sai.

Kirjassa on niin paljon toistoa, että pelkästään ne karsimalla voisi siitä (kirjasta) heittää mäkeen ehkä jopa sata sivua. Kirjan rakenne on pompsahteleva, vaikka se on olevinaan kronologinen. Ajoittain esiin pulpahti henkilöitä, joista ei ollut aiemmin mainittu sanallakaan. Myöhemmin sitten selvisi, keitä he ovat. Ehdottomasti kirja olisi pitänyt oikolukea vielä kerran (jos sitä oli edes oikoluettu).

Kirjan on kirjoittanut Derek Kent, joka esiintyy kirjassa nimellä Dave. Ymmärsin (saatoin ymmärtää tai muistaa väärin - miehiä oli sen verran), että Derek/Dave on britti (vaikka asui/asuu) Thaimaassa. Siksi ihmettelenkin, miten kirjan kieli voi olla niin hävyttömän huonoa. Anyway, siihen (surkeaan kieleen) tottuu ja kun siitä pääsee yli ja hyväksyy sen, voi keskittyä itse tarinaan.

Rahaa rahaa rahaa!

Lon on kotoisin Thaimaan itäosasta, Isaanin alueelta. Isaan on köyhää maaseutua eikä ole mitenkään tavatonta, että lapsi (tyttö) lähetetään kaupunkien turistialueille tienaamaan rahaa. Vanhimman tytön osana usein on elättää perheensä - tavalla tai toisella.

Äiti potkaisee 13-vuotiaan Lonin pellolle ja tämä päätyy Bangkokiin. Hän saa huonopalkkaista ja raskasta työtä siivoojana. Työpäivät ovat pitkiä, työolosuhteet huonot ja palkka surkea. Rahaa pitäisi silti jäädä kotiin äidille lähetettäväksi. Lon ajautuu seksityöläiseksi kuin se olisi looginen jatkumo; se on niin normaalia, että  ympäristö jopa kannustaa siihen - samoin oikeastaan koko Thaimaan kulttuuri.

Lonin äiti on ahne ja hänen tyttärensä vain lypsylehmä hänelle. Raha on kaikkein tärkeintä, sitä pitää olla. Rahalla ansaitaan kunnioitusta/arvostusta ("make face" niin kuin kirjassa sanotaan) kotikylässä ja sitä äiti haluaa - aina vain lisää rahaa rahaa rahaa rahaa! Kukaan ei välitä (vaikka suurin osa tietää), miten rahat on hankittu, kunhan rahaa on paljon.

Lisää rahaa!

Omena ei kaus puusta putoa; kirja piirtää kuvan Lonista, joka on valmis tekemään mitä tahansa rahan takia - saa lyödä ja kusta päälle, kunhan rahaa tulee! Hän ajattelee ja mittaa kaiken rahassa, miehet ovat vain käveleviä raha-automaatteja, rahaa pitää saada aina vain enemmän ja enemmän, lisää lisääääh!

Suoraan sanottuna enpä muista aiemmin lukeneeni kirjaa, jossa raha (ja rahanhimo) mainitaan näin monta kertaa. Kirjassa kerrotaan mm. ykistyiskohtaisia palkkatietoja eri aloilta - ei siis pelkästään seksityöstä.

Lon "ylpeilee" kauneudellaan ja (seksi)ammattilaisuudellaan; hän on baarien suosituin tyttö, kaunis ja paras tanssija. Sanoinko jo että, kaunis ja petite. Siis petite ja kaunis, pikkuruinen taskuvenus, niin pantavan suloinen - ja kaupan. Tosin vain länsimaalaisille (farang), thaimiehiä Lon ei ota asiakkaikseen (enkä ihmettele miksi).

Älkää järkyttykö, tällaisen kuvan kirja Lonista antaa. En tiedä onko se vahinko vai tarkoituksellista, mutta Derek maalaa Lonista kuvan kammottavan rahanahneena pikkuhuorana. Mitä hän eittämättä onkin, jos raadollisesti ajatellaan.

Sivulauseissa toisinaan kerrotaan, kuinka Lon kärsii työstään. Se kuulostaa päälle liimatulta pakolta. Ihan kuin Lon oikeasti nauttisikin työstään (niin sanotaan suoraan kirjassa, vaan onkohan se kuitenkin se raha, josta hän pakkomielteisesti nauttii?) ja valitukset kärsimyksestä ovat vain pakkopullaa, joka on pitänyt kirjaan lisätä. Siksi ne vaikuttavat teennäisiltä.

Mutta. Pitää katsoa syvemmälle. Nähdä vallitseva kulttuuri ja tarkastella Lonia sen kautta. Kulttuuri (etenkin seksiturismin ympärillä pyörivä) tuleekin kirjassa iholle asti, se kuvataan monipuolisesti ja tarkasti eikä minulla ole sen todenmukaisuutta syytä kyseenalaistaa.

Sanoisinkin, että joko

a) Derek Kent epäonnistuu kuvatessaan Lonia

tai

b) Lonista maalattu kuva on tarkoituksella kärjistetty. On tarkoituksella korostettu rahaa ja jätetty tunteet sivummalle.

Tuhoava kulttuuri?

Thai-kulttuuriin kuuluu hymyileminen eikä negatiivisia tunteita niinkään näytetä. Ehkä se piirre on joko tahattomasti tai tarkoituksella välittynyt/välitetty kirjaan niin voimakkaana, että kirjakin (ja sitä myötä Lon) vaikuttaa ajoittain tunteettomalta. Sillä myöhemmin, kun Lon pyrkii eroon seksityöstä, alkaa hänessä vihdoin (myös kirjassa siis) näkyä sen jättämät jäljet - mitä se kaikki paine ja häpäiseminen ovat hänen mielelleen tehneet.

Miten hän yhä elää äitinsä ikeen alla, vaikka ei äiti rakasta. Äiti haluaa vain rahaa, mutta Lon jaksaa viimeiseen asti uskoa, että hän voi rahalla ostaa äitinsä rakkauden ja saada vihdoin synninpäästön isänsä kuolemasta (joka ei ole Lonin syy paitsi hänen omasta ja äitinsä mielestä; se on raskas taakka kantaa).

Ymmärrykseni Lonia kohtaan kasvoi voimakkaasti kirjan edetessä. Hän on kulttuurinsa tuote, aivopesty ja alistettu - ja lopulta hän hajoaa. Se on äärimmäisen surullista. Kirja valottaa hyvin seksiturismia Thaimaassa; tämän voisi ainakin jokainen Thaimaahan matkustava lukaista. Siis ihan vaikka ei olisi sinne menossa lapsia panemaan.

En yleensä linkittele GoodReadsin arvioihin, mutta nyt teen poikkeuksen. Tämä arvio on mielestäni kammottava esimerkki siitä, miten kulttuurisesti sokea voi ihminen olla. Mietin jopa, että kommentoisin hänen arviotaan, mutta enpä taida vaivautua. Siitä seuraisi kuitenkin joku vääntö enkä oikein jaksa sellaisia.

~~~

Tämä kirja on käännetty suomeksikin, siitä voi lukea enemmän täältä. Kirjalla on myös nettisivut, huomasin hetki sitten. En ole vielä sivuihin tutustunut, mutta taidanpa nyt tutustua.


Sitten lopuksi ihmettelen erästä asiaa liittyen kirjan julkaisuun. Se on julkaistu vuonna 2006, mutta kirja päättyy päiväkirjamaisiin merkintöihin vuodelta 2012. Yleensä, jos kirjasta otetaan uusintapainos, se pitäisi merkitä kirjaan. En löytänyt sellaista mainintaa kirjastani, vaikka kuinka etsin. Tämä ei ole iso asia, mutta oli pakko silti mainita.

9 kommenttia:

  1. Huh huh, kyllä niin tekisi mieli lukea tämä. Tuli myös mieliteko lähteä niille seksiturismialueille ja käydä omin käsin repimässä muutama punaiseksi itsensä polttanut sika niiden pikkutyttöjen kimpusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kirja minusta kannattaa lukea, jos vaan osuu eteen. Näkisin itse, että erittäin suuri ongelma seksiturismissa on itse thai-kulttuuri, joka suorastaan painostaa (maaseudulta ja köyhistä oloista tulevia) nuoria tyttöjä tienaamaan itsellään. Kirjassa mainittiin, jopa äiti joka välitti tyttäriään miehille eli toimi heidän sutenöörinään.

      Asiaa pitäisi kenties yrittää alkaa muuttaa nimenomaan ongelman "sisältä" (lainsäädännöllisin keinoin ja valistamalla), ei siis välttämättä "ulkoota" eli "panemaan tulevien turistien" kautta (koska heitä tuskin kiinnostaa tyttöjen asema saati elämä noin muuten - pääasia, että pääsevät toteuttamaan omia sairaita fantasioitaan ja panemaan, kun kukaan ei muu sellaisille luusereille anna).

      Poista
    2. Totta! Elintason nostaminen ja koulutus muuttaisi tilannetta jo paljon. Asenteita on pirun vaikea muuttaa.
      On kiintoisaa, miten eri yhteiskunnissa ajatellaan prostituutiosta niin eri tavalla. Kauhistuin, kun suomalaisvenäläinen yläastetyttö (äiti venäläinen) täällä Kouvolan lähiössä selitti, että ihan hyvin voi opiskelijana ansaita opiskelurahoja ilotyttönä, ettei siinä ole mitään erikoista.

      Poista
    3. Kyllä, pitäisi tukea nuoria (tyttöjä) toisella tavalla. Samoin esimerkiksi työehtosopimusten laatiminen voisi auttaa. Mutta siihen tarvittaisiin tosiaan järjestäytynyttä talouspolitiikkaa jne.

      Toivottavasti en nyt leimaudu miksikään, mutta minulla ei periaatteessa ole mitään itsensä myymistä vastaan niin kauan kuin se ihan todella on oma valinta. Harvoinhan se on, mutta joskus kyllä. Ihmisillä (naisilla) on erilaiset tavat suhtautua vartaloonsa eikä se (seksi) kaikille ole niin "pyhää" tai tabu.

      Poista
    4. Ihan totta - ajatteletko noin? Mutta voisitko itse ryhtyä pää- tai sivutoimisesti seksibisnekseen?

      Tämä voi olla kyllä sukupolvikysymyskin. Minä olen omaksunut niin perinjuurin romanttisen rakkauskäsityksen, että en voi lainkaan hyväksyä bisnesajattelua liitettynä seksiin.
      En tarkoita tällä mitään puritaanisuutta. Nuorena mentiin ja kokeiltiin minun nuoruudessani ihan kuten nytkin. Se oli iloista aikaa, kun juuri vasta oli keksitty ehkäisy eikä seksiä tarvinnut pelätä, ei ollut edes aidsia vielä, mutta perimmältään kaikki yhden illan seikkailutkin ja päällekkäiset suihteet silloin olivat romantiikkaa.

      Raakel Liekki taisi olla ensimmäinen, joka toi seksiammatin esiin ihan käytännön ammattina. Se hämmentää minua, koska hän vaikuttaa niin suloiselta tytöltä eikä näytä "vaurioituneen" työssään.

      Et sinä leimaudu miksikään. Minä puolestaan ajattelen, että saatan hyvinkin ajatella yksipuolisesti.

      Poista
    5. Juu, kyllä ajattelen näin. Ei minusta seksin myymisessä (vapaaehtoisesti) ole mitään moraalitonta niin kuin ei sen ostamisessakaan (ellei osta alaikäiseltä tai "seksiorjalta"). Vaikka ihminen ymmärtää ja hyväksyy erilaisia tapoja, ei se automaattisesti tarkoita, että itse niin tekisi. Minulla ei ole kiinnostusta ryhtyä seksityöhön - eikä kyllä moneen muuhukaan työhön.

      Jos pitäisi esimerkiksi valita tekisikö pornofilmejä ja -kuvia vai myisikö itseään, valitsisin itseni myymisen. Minun luonteeni ei taipuisi "julkiseen" intiimialueitteni esittelemiseen saati panemiseen. Eli pornofilmejä en voisi missään tapauksessa tehdä, mutta kyllähän niitäkin joku työkseen vapaaehtoisesti tekee - ja varmaan tykkää työstään. Minusta se ei eroa seksin myymisestä juuri mitenkään.

      Jos henkilö valitsee seksiuran itselleen (kuten vaikkapa mainitsemasi Raakel Liekki), hän kaiketi jollain tasolla saa siitä jotain muutakin kuin rahaa. Jos työ sen sijaan aiheuttaa ahdistusta ja muita ikäviä tuntemuksia, on kaiketi väärällä alalla (tai sitten työehdot ovat surkeat) - ja tämä koskee muitakin kuin seksialoja.

      Minusta siis itsensä myyminen ei ole big deal. Ymmärrän kyllä että joillekin se on, koska me ajattelemme ja koemme kehomme niin eri tavalla. Siksi olisikin tärkeää, ettei ketään pakoteta tai painoisteta seksityöhön. Omaan kehoon pitää olla itsemääräämisoikeus (se tarkoittaa kyllä minusta sitäkin, että saan myydä ruhoani, jos huvittaa. Sitähän ei tietenkään Suomessa ole kiellettykään, mutta ostaminen sen sijaan on).

      Poista
    6. Olet sinä kyllä hauska - oma ruho! ; )
      Kotirouvayhteiskunnissahan naiset tunsivat/ tuntevat monesti myyvänsä itseään, koska "isäntä" on pidettävä tyytyväisenä elättäjänä. Aika ilotonta seksiä sekin kyllä on!

      Poista
    7. Niin, miten esim. pakkoavioliitot lopulta eroavat ns. huoraamisesta? Paitsi että ollaan yhden ja saman kanssa :D

      Olipa ilo vaihtaa ajatuksia kanssasi, kiitos kun kommentoit!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.