Hae tästä blogista

sunnuntai 5. elokuuta 2012

16-vuotias ammattitappaja

Joskus tulee katseltua leffoja, mutta hyvin harvoin kirjaan niitä tänne. Yritän nyt ryhdistäytyä tällä saralla ihan vain itseäni varten, että muistaisin, mitä on tullut katsottua.

En välttämättä jaksa paljon elokuvista kirjoittaa, joten suurimman osan vain listaan trailerin kera.

Eilen katsoin elokuvan nimeltä Hanna. Hanna varttuu isänsä kanssa syrjäisessä metsässä, jossa isä koulii tyttärestään ammattiappajan.

Miksi, se selviää ajallaan. Ja kuka Hanna lopulta oikein on ja miksi hänet halutaan tappaa?

Tykkäsin tästä elokuvasta, vaikka suuri osa tästä oli melkoista räiskintää ja jahtaamista. Tässä oli kuitenkin pointtia ja pidin erityisesti leffan musiikista. Se ei yllä tehokeinona samalle tasolle esim. Kill Billien kanssa, mutta kiinnitti huomioni positiivisella tavalla.


Traileri alla



Katsoin jokunen aika sitten myös erään toisen action-leffan, joka minulle edustaa sellaista aivotonta räiskintää, josta en pidä. Elokuvan nimi on Battle Los Angeles.

Joka ikinen henkilö jäi etäiseksi ja mielenkiinnottomaksi ja elokuvassa keskityttiinkin lähinnä tappamaan alieneita. Boring, varsinkin kun etäisten henkilöhahmojen takia ei jaksanut edes jännittää kuka kuolee jne.

3 kommenttia:

  1. Itsekin pidin Hannasta. Mainiosta musiikista leffassa vastaa Chemical Brothers. :)

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin kovasti kans tästä leffasta. Nuori päänäyttelijä Saoirse Ronan tähdittää myös 29.3.2013 ensi-iltaansa tulevaa sci-fileffaa, The Hostia. Odotan kovasti sitäkin:)

    VastaaPoista
  3. Noora, musiikki olikin kuin tehty leffaan - todella tehokas ja tuki elokuvaa! Pitääkin googletella Chemical Brothersia. :)

    Salka, pidin kovasti Ronanin näyttelijätyöstä. Hän onnistui mainiosti roolissaan! Täytyy laittaa The Host seurantaan, pakkohan sekin on sitten nähdä :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.