Sonja haastoi minut lukemaan tämän kirjan Ota riski ja rakastu kirjaan - haasteen myötä. Kirja vaikuttikin heti mielenkiintoiselta ja tartuin siihen innolla odotukset korkealla.
En tiedä leijailivatko odotukseni hieman liian korkealla, sillä vaikka pidin kirjasta, se jätti silti minut tietyllä tapaa tyhjäksi.
Totuutta tapahtumienkulusta ei tietäne kukaan (paitsi ehkä Grace, joka ei muista niistä juuri mitään) ja spekulaatiot käyvät kuumana.
Gracella on takanaan joukko tukijoita, jotka yrittävät saada hänelle armahduksen ja vapauttaa vankilasta.
Täytyy heti todeta, että Margaret Atwood on loistava kynänkäyttäjä, taitava kirjoittaja. Kirjan kieli on kaunista ja kuvailevaa, rikasta sanastoltaan. Jopa niinkin rikasta, että piti pitkästä aikaa turvautua sanakirjaan.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, joten uskoakseni osa Atwoodin käyttämistä sanoista ovat tuolloin olleet tavanomaisempia, nyt ehkä jo osin vanhentuneet. Mutta se tekeekin ajankuvauksesta uskottavan.
Minua kiehtoikin kovasti tavat ja etiketit liittyen aikakauteen. Ne valottuvat Gracen kertoessa tarinaansa alkaen useita vuosia ennen kohtalokkaita murhia sekä kirjan nykyhetkessä. Gracen luona säännöllisesti vieraileva tohtori Simon Jordan yrittää penkoa totuutta murhista. Samalla valottuu hänenkin yksityiselämänsä ja ajatuksensa.
Pidin aluksi Simonista, mutta kirjan edetessä hän alkoi etoa minua. Samoin kävi monille muillekin kirjan henkilöille. Vaikka suurin osa kirjasta avaa tapahtumat Gracen kertomana, jää Grace jotenkin etäiseksi, persoonattomaksi. En vain saa otetta hänestä.
Toisinaan tulikin tunne, että Atwood oli niin keskittynyt kauniin, koukeroisen ja ajoittain monitulkintaisenkin kielen kirjoittamiseen, että itse asia jää sivuun. Kun nyt ajattelen tarinaa kokonaisuudessaan luettuani kirjan olen hieman pettynyt.
En löydä varsinaisia huippuja kirjasta, vaan se kulkee melko tasaisesti alusta loppuun muutamaa yllätystä lukuun ottamatta. Odotin jotain järisyttävää paljastusta murhien tai minkä tahansa suhteen, mutta sellaista ei tullut. Atwood mielestäni vihjailee liikaa ja jättää liian paljon avoimia kysymyksiä.
Kirjan tapahtumat etenkin loppupuolella voi tulkita melko monella tavalla. Näiden muutaman yllättävän tapauksen kohdalla odotin jotain erilaista, jotain juonen kannalta erityisen oleellista. Niin ei käynyt tai sitten en vain tajunnut.
Vaikea tietenkin tajuta, kun mitään ei kerrota suoraan, vaan lukijan pitää itse pohtia ja päättää, mihin tulkintaan haluaa päätyä. Se on joskus hyvä asia, mutta liikaa käytettynä ärsyttää.
Kaiken kaikkiaan Alias Grace oli kuitenkin kiehtova lukukokemus. Tässä tapauksessa kyllä eniten kielensä ja tunnelmansa suhteen, ei niinkään tapahtumien. Eli olen iloinen, että kirjan luin ja saatan ehkä joskus lukea jonkun muunkin Atwoodin kirjan.
Tämän kirjan tunnelma jää varmasti kummittelemaan päähäni pitkäksi aikaa, sen maisemat syöpyvät mieleeni. Ja kirjan alussa olevan runon, jossa kuvataan murhien tapahtumat, olen lukenut useita kertoja ja luen vielä kerran.
Hauska kuulla, että kirja ei ainakaan totaalista ajanhukkaa ollut! Minuakin jäi ärsyttämään se tosiasia, ettei kukaan voi lopullisesti tietää totuutta Gracesta - ja se on toisaalta yksi kirjan hienous, mutta toki myös pieni ärsytys:D
VastaaPoistaOlen pitänyt Atwoodin kirjoista myös Ryövärimorsiamesta (hieman tavanomaisempi ja suoraviivaisempi tarina paskamaisesta ystävästä) ja Sokea surmaaja (ehkä myöskin hieman perinteisempi lukuromaani). Muut Atwoodin kirjat tuntuvat aiheensa perusteella jotenkin erikoisemmilta ja minulla on hirveä kynnys tarttua niihin, vaikka Atwood onkin osoittautunut loistavaksi kirjailijaksi jo noiden kolmen kirjan perusteella.
MInustakin Atwoodin kieli on suuri rikkaus! Vaikka tämä ei tarinana ehkä ollut hänen vahvimpia juttujaan. Ihmettelen ja ihastelen kyllä Atwoodin kieltä, ja niitä rohkelikkoja, jotka sitä lähtevät suomentamaan...
VastaaPoistaSonja, olen spefifanina väärä ihminen noita muita Atwoodeja suosittelemaan, mutta Orjattaresi on aika selkeä feministinen dystopia. Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit ovat minusta selkeästi pidemmälle meneviä spekulaatioita. :-)
Minulle jäi samankaltainen tunne Alias Gracesta, kirja piti otteessaan, mutta täyttymys jäi tarinasta puuttumaan. Toisaalta, koska kirja on kirjoitettu tositapahtumiin pohjautuen, olisi ehkä ollut outoa, jos Atwood olisi lähtenyt keksimään jotain ihan muuta. Hieman harmittaa, että tulin lukeneeksi kirjan suomeksi, sillä koko ajan oli tunne, että tämä pitäisi kokea alkuperäisellä kielellä. Arvostelusi vahvistaa tätä käsitystä.
VastaaPoistaItse en tykännyt ollenkaan tästä kirjasta ja jätinkin sen kesken noin puolivälissä. Muista Atwoodin kirjoista olen pitänyt juuri Orjattaresta, Oryx ja Crakesta sekä Herran tarhureista. Olenkin enemmän spefiin suuntautunut eivätkä dekkarit ja muut rikosjuttut niinkään kiinnosta.
VastaaPoistaSonja, ehdottomasti tämä kirja oli lukemisen arvoinen ja Atwood mielenkiintoinen tuttavuus! Eli kannatti ottaa riski, vaikka kirja tosiaan aiheuttikin melkoisen voimakkaita ja vastakkaisia ajatuksia minussa. Jossain vaiheessa kokeilen jotain toista Atwoodin kirjaa, mutta luulen että sulattelen tätä hetken. :)
VastaaPoistaBooksy, täytyy sanoa että tämän kirjan suomentajalla on varmasti ollut työsarkaa. Vaikea edes kuvitella, millaiseen tulokseen on tämän kohdalla päädytty, kun alkuperäinen on tietyllä tapaa niin haastava käännettäväksi.
Raija, periaatteessa Atwood olisi voinut lähteä irrottelun linjalle, sillä vaikka tapahtumien raamit persutuvatkin tositapahtumiin, on kirja toki muuten täyttä fiktiota. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, ettei Atwoodia kiinnostanut lähteä tekemään niin radikaaleja muutoksia kirjaan.
Salka, Tämä kirjahan on nimenomaan spefiä, ei siis dekkari eikä mielestäni edes rikosjuttu, vaikka murhia toki tapahtuikin. Ne (murhat) ovat lopulta kuitenkin melko pienessä osassa, vaikka ovatkin tietyllä tapaa kirjan keskus.
Tunnustan kyllä, että minuakin turhautti välillä tätä kirjaa lukiessa, mutta se johtui lähinnä noista postauksessa mainitsemistani syistä :)
Ok, en vissiin lukenut tarpeeksi pitkälle että spefielementit olisivat jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä. En myöskään tykännyt siitä vanhahtavasta ja koukeroisesta kielestä joka vei viimeisenkin innon kahlata kirja läpi.
VastaaPoistaAihe sinänsä oli kiinnostava mutta nuo ym. seikat tökkivät sen verran etten saanut sitä loppuun luetuksi. Ehkä yritän joku kerta uudestaan kun se tuolta omastakin hyllystä löyty:)
Juu, eihän kaikesta voi pitää, ei edes kaikista itselle mieluisan genren kirjoista.
VastaaPoistaTämä kirja tosiaan oli melkoisen hidastempoinen ja itse koin sen suurimmaksi anniksi nimenomaan kielen, vaikka ajottain sekin häiritsi (monitulkintaisuutensa takia). Eli kirjan tempo ei mihihkään muutu kirjan edetessä. :)
Minä pidin tästä - etenkin juuri Atwoodin upeasta kielestä, mutta tarinakin piti minut kyllä otteessaan. Vielä enemmän viehdyin kyllä Sokeasta surmaajasta. Olen lukenut Atwoodilta myös Kissansilmän ja Oryx ja Craken. Jälkimmäinen oli minun makuuni liian scifiä.
VastaaPoista