Hae tästä blogista

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Sumuruisku


Lassi Sinkkonen: Sumuruisku

Sumuruiskun pääteema tuntuu olevan poliittinen järjestäytyminen Suomessa ja etenkin työyhteisössä.

Juonen voisi sanoa olevan sivuseikka tässä kirjassa, jossa ihmisten väliset suhteet ja poliittiset katsantokannat ovat pääosassa.

Juoni yksinkertaistettuna onkin seuraava: Mies saa potkut ja etsii uutta työtä. Mies saa uuden työn.

Minulle tuli tunne, että Sinkkonen kirjoitti tämän kirjan saadakseen esittää romaanihenkilöidensä suilla erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä (kenties ne omansa?).

Sinkkonen on kuitenkin varsin diplomaattinen pistäessään henkilönsä puhumaan. Edustettuina voisi kärjistäen sanoa olevan johtotaso, toimihenkilöt ja työntekijät eli duunarit.

Sinkkonen kirjoittaa osin näiden kaikkien puolesta, osin vastaan. Eniten sympatiaa saavat kenties duunarit, mikä sinänsä ei ole ihme Sinkkosen taustan huomioon ottaen.

Kirjan asetelmassa on mielestäni jonkin verran stereotypisiä piirteitä, mutta toisaalta se tehostaa kirjan perussanomaa.

Voisi jopa ajatella, että kirjan päähenkilö lopulta myy idealisminsa ja hänestä tulee muuttuneen yhteiskuntastatuksensa ”tuote”.

Kirjan yleistunnelma on jokseenkin melankolinen ja tyyli naivistinen, mutta itse koin sen kiehtovana. Tämä samainen tunnelma on myös Sinkkosen muissa lukemissani kirjoissa Solveigin laulu ja Solveig ja Jussi.

Naisen osa:

Naisen rooli on joko vaimona tai ”pilluna maailmalla”. Pettäminen on itsestään selvyys ja oikeutus miehelle.

Vaimosta ja lapsista kyllä huolehditaan ja perhettä arvostetaan, mikä voi tuntua ristiriitaiselta ottaen huomioon miesten sikamaiset tavat, joita kirjassa kuvataan.

Naiminen toisten naisten kanssa tuntuu olevan miehille samanlainen oikeus kuin vaikkapa ryyppääminen.

En kuitenkaan koe kirjaa sovinistisena, vaan enemmänkin ajankuvauksena. Jos kirjasta kiihkoa haluaa etsiä, niin kyllä se löytyy niistä poliittisista keskusteluista – ei miehen ja naisen välisistä suhteista, jotka ovat kirjassa sivuseikka.

Mutta niin, pidin kirjasta ja saatan lukea sen joskus vuosien kuluttua uudelleenkin.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Sovinsti tutkii murhaa



Leif GW Persson: Lindamurha

Olin hyvin epäileväinen tämän kirjan suhteen luettuani sen takakannen. Päätin kuitenkin sen ostaa, koska monet ovat sitä kehuneet.

Takakansi ei tuntunut houkuttelevalta, koska siinä kerrottiin kirjan kertovan murhatutkimuksesta.

Ajattelin että viitisensataa sivua pelkkää murhatutkimusta voi olla aika pitkäpiimäistä luettavaa ja varmaan olisikin, ellei sitä ole kirjoitettu hyvin niin kuin Lindamurha.

Juonesta ei siis tarvinne kertoa sen enempää kuin että Linda-niminen nainen murhataan ja sitä sitten tutkitaan koko kirjan verran. Samalla tutustutaan poliisin toimintaan ja yksittäisiin poliiseihin.

Kirjan keskeinen henkilö on komisario Bäckström, joka lienee sovinisti ja varsin itseriittoinen mies. Hän ajattelee naisia lähinnä kävelevinä tisseinä ja suurin osa miehistäkin on hänen mielestään kelvottomia idiootteja.

Jos joutuisin olemaan Bäckströmin kaltaisen miehen kanssa tekemisissä päivittäin (tai edes silloin tällöin) alkaisin varmaan vihata häntä. Aika mielenkiintoinen juttu kuitenkin on, että kirjaa lukiessa hän ei inhottanut minua, vaan ajoittain jopa nauratti ja myös säälitti.

Lindamurhan parasta antia onkin sarkastiset heitot ja ihmisten (etenkin Bäckströmin) ajatukset. Siis ne, joita ei lausuta ääneen, vaikka mieli tekisi. Ilman niitä kirja ei olisi ehkä edes kiinnostava ja nyt kun mietin, en varmaan olisi jaksanut lukea sitä loppuun, jos sen tyyli olisi ollut toisenlainen.

Bäckström hahmona on sen verran poikkeuksellinen (ainakin kirjallisuudessa, jota itse olen lukenut), että alkoi kiinnostaa enemmänkin. Olen ymmärtänyt, että Perssonilla on muitakin kirjoja, joissa Bäckström seikkailee. Suosituksia ja mielipiteitä otetaan vastaan!

torstai 26. helmikuuta 2009

En ole unohtanut lukemista

En ole lopettanut lukemista, mutta minulla on nyt ollut jo jonkin aikaa kuvamuokkausvaihe päällä, joten lukeminen on hieman kärsinyt siitä. Kirjajuttuja on kyllä tulossa pian.

Samalla tämä blogi saa uuden ilmeen (on jo saanut osittain ja siksi melkein kaikki linkit puuttuvat, mutta lisäilen niitä piakkoin).

perjantai 20. helmikuuta 2009

Uusi tapetti blogiisi!

Blogini nimi on mainoskatko, joten voisi heittää ihan ehdan mainoksen tähän väliin. Tämä on siitä kiva mainos, ettei tuotteisiin hurahtaminen maksa mitään!

*


Onko sinulla bloggerissa blogi, jonka sisältö on kyllä mehevä, mutta ulkokuori jo vähän elähtänyt ja vanhanaikainen?

Ei kannata masentua, sillä ilmaisen asun saat Keisarin uusista vaatteista - suosi suomalaista!

Tässä hyvin vähän esimakua.


Valikoima on laaja, tällä hetkellä pohjia on mallistossa 233 erilaista! Aiheita löytyy luonnosta fantasiaan, absraktista kuvioista enkeleihin ja krumeluurista asiapitoisempiin.

Pohjia teemme yhdessä Itkupillin kanssa, senpä takia mallisto on oikein persoonallinen, uniikki ja monipuolinen.


Tervetuloa sovittelemaan!


Asu on vapaa, mutta pakollinen - hanki se Keisarin uusista vaatteista!

torstai 12. helmikuuta 2009

Kuvanveistäjä

Minette Walters: Kuvanveistäjä

Kuvanveistäjä on Waltersin toinen teos ja se ilmestyi vuonna 1996. Olen lukenut useita Waltersin kirjoja ja jos divarissa törmään niihin, niin yleensä ostan omaksi.

Päähenkilö on tällä kertaa journalisti Rosalind Leigh. Hän saa toimeksiannon kirjoittaa kirja naisesta, jota kutsutaan kuvanveistäjäksi.
Kuvanveistäjä on tuomittu vankilaan sisarensa ja äitinsä murhista. Rosalind alkaa kuitenkin epäillä, että kuvanveistäjä salailee jotain – ehkä jopa omaa syyttömyyttään.

Kirjassa keskitytään luonnollisesti murhien selvittämiseen Rosalindin näkökulmasta. Toinen keskeinen tekijä kirjassa on Rozin alakuloisuus ja masennus mm. kariutuneen suhteen takia. Tähän liittyy muutakin, mutta se paljastuu kirjassa kyllä ajallaan, joten en pilaa lukunautintoa kertomalla siitä sen enempää.

Kirjan kolmas keskeinen henkilö on kuvanveistäjän taannoin pidättänyt entinen poliisi Hal Hawksley, jonka elämäntyyli on vähintäänkin kyseenalainen. Roz tutustuu Haliin tutkimustensa myötä ja eräs kirjan herkullisin anti onkin mielestäni näiden kahden ajoittain hyvinkin omituinen kanssakäyminen.

Psykologinen jännite pitää otteessaan kirjan loppuun asti ja oikeastaan vähän sen jälkeenkin. Jos vertaan muihin lukemiini Waltersin kirjoihin, tässä lienee enemmän action-jännitystä.

Hyvä kirja, voin suositella jos pidät Waltersin kirjoista muutenkin.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Ninja in The Dragon's den

-->
Olin (olen) hulluna karateleffoihin. Katsoin niitä lapsena paljon ja olen jokin aika sitten vihdoinkin saanut käsiini (tai siis koneelleni) erään ehdottoman helmen tuolta ajalta.

Ninja in The Dragon’s den trailer:




Juonikuvauksen ja arvostelun voit lukea täältä.

Olin muuten pentuna ihastunut palavasti tässä elokuvassa Jen Moota näyttelevään Hiroyuki Sanadaan (poninhäntäpäinen mies, ooh). Olisin halunnut mennä naimisiin hänen kanssaan.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Meren huoneissa



Richard Mason: Meren Huoneissa


Ostin tämä kirjan sen perusteella, että olen lukenut Masonilta erään toisen kirjan, Yhdessä, ja pidin siitä.

Meren huoneissa on Masonin esikoisteos ja täytyy todeta heti alkuun, että enpä olisi uskonut, että niin nuori voi kirjoittaa niin kypsästi.

Kirjan keskeinen teema on syyllisyys, mutta se kuvaa myös ihmisen kasvua ja muuttumista iän ja etenkin sekä kokemusten että tapahtumien myötä.

Kaiken pahan alkuna ja juurena on James Farrellin ja Ellan välinen rakkaus, joka alkaa vieriä kuin lumipallo kylväen tuhoa ympärilleen.

Kirja alkaa James Farrellin tunnustuksesta. Hän on tappanut vaimonsa Sarahin, joka oli Ellan, Jamesin suuren rakkauden, serkku. Hautajaisia odotellessa Farrellilla on sisäinen pakko käydä läpi elämänsä ymmärtääkseen itseään ja tarkastellakseen syyllisyyttä, joka niin pitkään on hänessä asunut.

Farrellin muistojen kautta lukija johdatetaan Englannin seurapiireihin ja tutustutetaan sen ihmisiin. Kirja ei sijoitu menneisyyteen, vaan kirjan nykyisyys edustaa aikakäsityksemme mukaan tulevaisuutta, Farrellin muistot sen sijaan kuvaavat suunnilleen reaaliaikaa.

Tällä aikakäsityksellä ei tarinan kannalta oikeastaan ole muuta merkitystä kuin tietyt käytännön tekijät esimerkiksi matkapuhelimien olemassaolo. Mason kuvaa hyvin aidonoloisesti näitä seurapiirejä ja hän on myös taitava rakentamaan henkilökuvia.

Mikään seurapiiriteos saati imelä rakkaussoppa ei tämä kirja kuitenkaan ole. Kaiken taustalla kulkee melankolisena nuorana syyllisyys ja petos, joiden laajuus avautuu hiljalleen lukijalle.

Jotta päätyy vaimonsa murhaan, sitä odottaa aika suurta tragediaa taustalta. Nämä kaikki selviävät kirjan lukemalla, maltillisesti. Kirjan tyyli on lyyrinen ja tarina koskettava. Se piti vahvasti otteessaan loppuun saakka.