Hae tästä blogista

perjantai 11. marraskuuta 2016

Real World


Real World toi mieleeni rakenteeltaan (useita kertojia) ja joiltakin teemoiltaan (tyhjyys, minuus) Yoshidan Paraden (ja miksei myös Minaton Confessionsin). Tosin monikerrontarakenne on omien lukemisteni perusteella melko yleinen (käännetyssä) japanilaisessa nykykirjallisuudessa. Myös minuuden ja olemassaolon pohtiminen on tavallista: ne korostuvat, jos kirjan henkilöt ovat nuoria.

Aikuisten kohdalla "henkisyys" (voisinkohan käyttää sanaa syvyys) on erilaista: se on joskus katkeruudella kuorruttettu, joskus vain alistumista. Joskus seesteistä viisautta ja itsensä hyväksymistä.

Eräs syy, miksi pidän japanilaisesta kirjallisuudesta, on sen tietynlainen henkinen tuttuus. Vaikka kulttuuri on hyvin erilainen siihen verrattuna, mistä itse tulen ja missä asun, silti koen erityistä henkistä  yhteyttä nimenomaan japanilaiseen ajatusmaailmaan (tälleen karskisti yleistettynä).

Minulla ja Japanilla on pitkä yhteinen taival: olen nimittäin lapsesta asti ollut kiinnostunut nimenomaan Japanista. Kyseessä ei siis ole mikään pika-avioliitto, vaan pitkällinen seuranta. Mutta huomio: en tarkastele asioita/kulttuureja vaaleanpunaisten linssien läpi (kuten lapsena, kun ihailin lähinnä sitä, mitä näin - esteetikko jo pienestä pitäen). En ole sellainen ihminen.

Natsuo Kirino: Real World
alkuper. Riaru Warudo, 2003
Vintage Book, 2008
englannistanut Philip Gabriel
S. 208

Ensimmäinen ajatus: rikkinäiset teinit tuuliajolla. Pidän enemmän kirjoista, joissa henkilöt ovat suunnilleen ikäisiäni. Jos nyt iällä on merkitystä, aina ei ole. Kuitenkin teiniyteen kuuluu asioita, jotka eivät enää omalla kohdallani ole ajankohtaisia. Enpä usko, että jaksaisin lukea teinien elämästä länsimaalaista kirjaa (sori), mutta Japani on eri asia. Ja Natsuo Kirino.

Real World ei rajoitu vain teinien sielunmaiseman kuvaamiseen, se pureutuu maan kulttuurisiin rakenteisiin asti. Eräs ikiteemoista on naisen asema yhteiskunnassa. Naisten ja miesten tasa-arvoerot heijastuvat lapsiinkin. Pojat kasvavat usein vailla (läsnäolevan) miehen mallia, sillä isä paiskii yleensä töitä aamuvarhaisesta yömyöhään, joskus jopa asuu eri kaupungissa. Kotona häärää ja määrää lähinnä äiti.

Kirjan sisällysluettelo (koristukset omiani, eivät ole kirjassa):


Mato ei voi sietää äitiään. Äiti on pilannut hänen elämänsä. Suurin käännekohta lienee muutto tutusta talosta ja ympäristöstä toiseen. Äidin vika sekin. Äiti havitteli paremman väen asuinaluetta, Mato olisi halunnut olla ns. omiensa keskuudessa, jossa hänellä oli ystäviä ja he ymmärsivät toisiaan.

I wasn't as smart as my mom and I had thought. If mom had only realized how stupid she was herself, she would have understood much earlier that I wasn't the sharpest crayon in the box.

Mato (on hänellä oikeakin nimi) murhaa äitinsä ja lähtee pakosalle. Se ei muuta vain hänen elämäänsä, vaan neljän muunkin: Ninna Horin (joka ei ole Ninna Hori), Yuzanin, Kirarinin ja Terauchin. Näitä nuoria voisi pitää sekopäinä, mutta jotenkin en osaa. Vinksahtaneita he kyllä ovat kukin omalla tavallaan, ja joku enemmän kuin toinen.

Sydäntäni lähimmäksi käy lopulta Terauchi, joka antaa anteeksi äidilleen, mutta alkaa vihata itseään. Kyllä, äidit ovat keskeisiä henkilöitä kirjassa, vaikka ovatkin taustalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole kompleksisten äiti-lapsi-kuvausten romaani. Se olisi liian helppoa. Isätkin häälyvät taustalla, mutta he ovat usein poissa ja silloinkin kun ovat paikalla, niitä tuskin huomaa.

I've hidden my distrust of my mother an am doing my best to trust her and love her. But it might not work out. Because I love somebody I don't trust anymore, I've lost all faith in myself. I bet it's like this when parents abuse their children. Kids lose their trust in the parents they love, but still accept them, so they end up not trusting themselves anymore.

Real World ei yllä kokonaisuutena muiden lukemieni Kirinon romaanien (Out ja  Grotesque) tasolle, mutta kirjassa on useita yksittäisiä kohtia (ajatuksia) ja kohtauksia, jotka nousevat ylitse muiden kuin lumiset vuorenhuiput ja puhaltavat sellaisen kylmyyden sisälleni, etten jaksa edes itkeä. Eräs tällainen on kuvaus Terauchin koulumatkoista hänen ollessaan lapsi.

Kirino on taitava kuvaamaan henkilöitä, jotka ovat piilottelevat iseään toisilta. Esittävät roolia pärjätäkseen. Siinä sivussa tosin katoaa pala minuutta, todellisen ja feikkiminän raja hämärtyy. Mitä oikeastaan on todellinen maailma - ja mitä se kenellekin merkitsee?


Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen. Täältä voi tsekata kaikki tähän mennessä haasteeseen lukemani kirjat, joita on nyt tasan kaksikymmentä.

2 kommenttia:

  1. Jeee, oot lukenut hirmutahtia haasteeseen! Minäkin pohdin just tänään joitakin japanilaisen kirjallisuuden piirteitä. Ajattelin sitä, millaisia romanttiset suhteet ovat olleet lukemissani kirjoissa. Se, mitä on taustalla ja piilossa ja sitten se, mitä sanotaan ja tehdään toisen edessä. Näyttäisi olevan aika harvinaista sellainen länsimaistyylinen ihastelu ja molemminpuolinen sydämen avaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan muuten mukava haaste ja pakko sanoa, että melko helppo kun muutenkin tykkään kys. alueen kirjallisuudesta <3 Ajattelin vielä muutaman ehtiä lukea ennen kuin haaste päättyy.

      On kiehtovaa, miten eri tavalla ja hienovaraisesti tunteita näytetään kulttuurista riippuen. On paljon sanomattomia sääntöjä jne. Japanissa tietty sekin, että osa avioliitoista on edelleen järjestettyjä tai ns. sinkkuseurojen kautta vireillepantuja, kun on vain "pakko" saada puoliso ja muuten ei löydy.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.