Hydra

 

Välttelen huumeita, mutta nähtävästi kerran vuodessa voin vetää pari viivaa kokaa hyvässä seurassa. Tämä satunnainen addiktio sai alkunsa Arttu Tuomisen romaanista Alec ja nyt se jatkuu Kide-trilogian toisen romaanin, Hydran, parissa. Porttiteoria ei kohdallani toimi, sillä noin muuten olen pysytellyt erossa huumeista sekä kirjallisesti että kirjaimellisesti.

Suunnilleen kaikki huumemaailman lieveilmiöt on nähtävissä Hydrassa. Miten huumemaailma yrittää vetää mukaansa kenet tahansa, josta vähänkin saa otetta. Aluksi keikistellen ja lupaillen, ja kun ensimmäinen harha-askel on otettu, kietaistaan naru kaulaan ja pidetään lieka kireänä.

Trilogian ensimmäisen kirjan, Alecin, tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle Lappiin ja siinä keskiössä on muun muassa silloin vielä teini-ikäinen Liina. Hydrassa eletään suunnilleen nykyaikaa eikä Liinan (valitettavasti, mutta oletan että viimeisessä osassa asia muuttuu) osuus romaanissa ole erityisen suuri, vaikkakin kyllä merkittävä. 

Hydrassa kuljetaan kolmessa paikassa, jotka sijaitsevat maantieteellisesti kaukana toisistaan. Kauimpana on Kolumbia, jota voi pitää kierteen alkupisteenä. Kolumbiassa kohtaamme Estellen, joka epätoivoisessa tilanteessa päätyy kokaiinifarmille töihin. Työsopimuksen solmiminen on suunnilleen sama kuin itsenäisyydestä luopuminen, metamorfoosi marionettinukeksi käynnistyy.

Pariisin liepeillä “pilvikaupungissa” (Tours Aillaud Nanteressa) myydään, ostetaan ja käytetään huumeita. Huumebisneksen ympärillä pyörii valtava bisnes ja eri rikollisjengit kilpailevat (huume)markkinoista. Tours Aillaudissa asuva nuorukainen, Louis, pysyttelee erossa huumeista ja haaveilee toisenlaisesta elämästä. Ovi uuteen mahdollisuuteen avautuukin, mutta yllättäen ystävyys velvoittaa hyväntahtoista Louisea ja hän tulee vedetyksi mukaan huumesotkuun.

Louisen unelma ottaa askeleen taaksepäin, sitten toisen. Kunnes kääntyy kannoillaan. Huumeiden ympärillä pyörivä miniuniversumi on armoton: jos sinne edes vahingossa jalkansa asettaa, voi heittää hyvästit jalalleen ja ehkä kaikelle muullekin.

Hydra tarkoittaa petoa, jolla on monta päätä. Kun yhden pään katkaisee, kasvaa tilalle kaksi uutta. Se on kuin loputon kierre, ongelma joka pahenee kun sitä yrittää ratkaista. Louise ei ole ainoa, joka on päätynyt kierteeseen.

Helsingissä peliriippuvainen pankinjohtaja Juhani Roine pelaa kuin viimeistä päivää. Rahaa palaa, sekä omia että toisten. Kun saapuu auttava käsi, Roine tarttuu siihen. Käsi tosin kuuluu eräälle huumeorganisaatiossa vaikuttavalle Marc Guillanille eikä sen otteesta niin vain irroittauduta.

Liinan osuus Hydrassa on melko pieni: hän on lähinnä taustalla häälyvä suojelusenkeli siskolleen. Julia-sisar on ajautunut huumeiden maailmaan ja on lähellä hukkua sinne. Liina ei tuota luisua aio katsella sivusta, vaan ryhtyy toimiin.

Hydra on kohtuullisen synkkä eikä juuri kenellekään sen henkilöistä ole valoa näkyvissä tunnelin päässä ja jos onkin, se on vastaantulevan junan. Romaani näyttää huumemaailman raadollisen puolen, jossa ei ole mitään ihailtavaa. Siihen maailmaan ei varmasti astuisi kukaan, jos tietäisi millainen tulevaisuus on odotettavissa.

Vain pieni ydinjoukko vaurastuu ja heille on mahdollista ylellinen elämä. Kaikki muut ovat pelkkiä pelinappuloita loputtomassa kierteessä. Huumeista – niiden käyttämisestä tai myymisestä – ei koidu mitään hyvää. Romaanissa ei huumeita/niiden käyttämistä glorifioida, päinvastoin: sanoma on hyvin “antihuumeinen”.

Hydra on melko nopeatempoinen trilleri, mutta ei niin kiireinen, etteikö olisi aikaa synnyttää lihalliseksi keskeiset henkilöhahmot. Ja nämä henkilöt ympäri maailman linkittyvät toisiinsa kuka mitenkin, osana jotakin suurempaa kokonaisuutta. 

Mietin mielessäni Alecin kohdalla, että se on tähän mennessä paras Tuomiselta lukemani kirja (olen tosin tainnut miettiä näin aika monen hänen romaaninsa kohdalla), mutta nyt antaisin sen tittelin Hydralle. Nähtävästi Tuominen on itse jonkin sortin hydra: kun luulet lukeneesi hänen parhaan kirjansa, hän kirjoittaakin vielä paremman.

Brutaalisuusmittari: 2/3. Veri lentää ja ihmisiä kuolee eikä aina niin kauniisti. Mutta mitäpä muuta voi odottaa huumemaailmassa tapahtuvan.

Arttu Tuominen: Hydra
Otava, 2026
s. 332