Viime (Suomi)reissulla (tammi-helmikuussa) luin lukulistalle hautautuneen ja sieltä ylösnousseen Pierre Lemaitren romaanin Näkemiin taivaassa, joka ihastutti kovasti. Jatko-osan (All Human Wisdom/Tulen varjot) luin englanniksi ja nyt on käsissäni trilogian kolmas osa, Tuhon Lapset, jonka juuri luin. Kirjan saalistin kirjastosta.
Päätin nimittäin kokeilla onneani ja katsoa myönnetäänkö minulle Helmet-kirjastokortti. Ja kyllähän sen saa, jos vain on antaa jokin suomalainen osoite. Annoin majapaikkani osoitteen, josta periaatteessa omistan kolmanneksen. En maininnut, etten siellä vakituisesti asu, koska maininta ulkomailla asumisesta olisi ehkä vain mutkistanut asioita. Palautan lainaamani kirjat ajallaan enkä hukkaa tai riko niitä, joten olen riskitön käyttäjä.
Vietän koko suomiajan (viisi viikkoa, joista pari on kulunut) tällä kertaa Helsingissä ja kirjoja on pakko saada luettavaksi, joten kirjasto on järkevin vaihtoehto. Ei ole mieltä ostaa järisyttävää kirjavuorta, jota en sitten kuitenkaan voi roudata (painorajoitusten takia) himaan.
Mutta nyt muutama sananen Tuhon lapsista, joka yltää samalle tasolle kuin aiemmat trilogian kirjat. Näitä olisikin vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä olen pitänyt kaikista todella paljon. Tuhon lapset on trilogian kenties suoraviivaisin ja juoneltaan etenevin.
Sivuhuomio: taas sota-aiheinen romaani. Minulla tuntuu olevan jokin järisyttävä sotaputki päällä enkä ymmärrä, mistä se johtuu, kun periaatteessa en ole kiinnostunut sota-aiheista. Mutta niin vain lukuun päätyy (tiedostamatonta, koska en etsi sota-aiheisia kirjoja) jatkuvasti kirjoja sodasta ja vieläpä pidän lukemastani.
alkuper. Miroir de nos peines
Minerva, 2020
ranskasta suomentanut Susanna Hirvikorpi
s. 508
Tuhon lapsissa seurataan useita henkilöitä, joista yksi on tuttu sarjan ensimmäisestä kirjasta. Hän on Louise, joka ensimmäisen kirjan aikana oli vielä lapsi. Nyt elellään jo vuotta 1940 ja Louise on kolmekymppinen opettaja ja sivutoiminen tarjoilija.
Louisen äiti on kuollut muutamia kuukausia aiemmin, kun tapahtuu merkillisen karmaiseva juttu: eräs kuppilan kanta-asiakas pyytää palveusta Louiselta, mutta ampuukin sitten itsensä Louisen edessä. Kauhistunut Louise pakenee paikalta, mutta tapaus ei jätä häntä rauhaan. Ilmeisesti asialla on jotain tekemistä Louisen edesmenneen äidin kanssa ja Louise alkaa selvitellä äitinsä salaisuuksia.
Samaan aikaan toisaalla seurataan parin sotilaan, Gabrielin ja Raoulin, edesottamuksia rintamalla, jossa ei tunnu tapahtuvan mitään. Sota polkee paikallaan, se onkin niin sanottu ”valesota” jonka ei kai odoteta johtavan ”oikeaan” sotaan. Monien sattumusten summana Gabriel ja Raoul karkaavat ja myöhemmn heidät vangitaan rintamakarkureina. Valesota päättyy ja alkaa oikea sota, kun Saksa hyökkääkin Ranskaan.
Gabriel on matematiikan opettaja ja luonteeltaan oikeamielinen ja lempeä. Raoul taas on ilkikurinen vekkuli, joka onnistuu pyörittämään kaikenlaista bisnestä ja tienaamaan rahaa lähes millaisessa ympäristössä tahansa. Raoul vetää haluttoman Gabrielin mukaan likaisiin puuhiinsa. Ajan saatossa miesten välille kehittyy vahva side ja ystävyys.
Vielä on mainittava salaperäinen ja toimelias Désiré, jonka sukunimi vaihtelee toimenkuvan mukaan. Désiré on huijari, jolla on suuret luulot itsestään, mutta täysin sydämetön hän ei ole.
On selvää, että mainittujen henkilöiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa, mutta se miten se tapahtuu, on varsin yllättävää ja viihdyttävää.
Pierre Lemaitre räjäyttää potin kolmannen kerran taitavalla tarinankerronnallaan ja henkilökuvauksellaan. Vaikka aihe (sota-aika) on jälleen raskas, kirjailija onnistuu sekoittamaan riittävästi huumoria ja pilkettä tarinan – ja henkilöhahmojen – silmäkulmaan, ettei lukija murskaannu. Tuhon lapsien pariin palaamista suorastaan odotti ja kirjaa teki mieli lukea jatkuvasti. Jatkuva lukuhimo alkoi jo melkein häiritä muuta elämää.
Tämän trilogian voi periaatteessa lukea tai jättää lukematta missä järjestyksessä tahansa, sillä kukin kirja on omanlaisensa kokonaisuus eikä varsinaista jatkumoa ole paitsi tietysti ajankulun tiimoilta (kirjasarja etenee kronologisesti alkaen vuodesta 1918 ja tavallaan päättyen vuoteen 1940).
Viitteitä aiempiin kirjoihin on, mutta niillä ei periaatteessa ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Esimerkiksi tässä kirjassa Louise viittaa muutaman kerran ensimmäisen kirjan Edouardiin, jonka kanssa hänellä lapsena oli erikoinen ystävyyssuhde. Ei ole kuitenkaan väliä, vaikkei taustoja tietäisi, koska kyseessä on vain pieni muisto.
Trilogian kirjat järjestyksessä:
Näkemiin taivaassa/The Great Swindle
Tulen varjot/All Human Wisdom
Tuhon lapset/Mirror of our Sorrows
Minusta tuli tämän trilogian myötä suuri Pierre Lemaitre -fani ja ehdottomasti haluan lukea myös hänen Suuri maailma -sarjansa. Ensimmäinen kirja on nimeltään Loistavat vuodet ja sen saisi Pasilan kirjastosta. Kirja on kuitenkin sen verran tuhti (yli 600 sivua), etten viitsi sitä Suomessa alkaa lukea. Sarja on käännetty enkuksi, joten se voi odottaa kotiinpaluuta.
Lemaitre on kyllä loistava kertoja! Muistaakseni pidin tämän trilogian tästä osasta vähemmän kuin kahdesta aiemmasta, mikä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kirja olisi hyvä.
VastaaPoistaEhkä sotaisa maailmanaikamme vetää sinua alitajuisesti sota-aiheisten kirjojen pariin?
Itse en pysty näitä kirjoja rankkaamaan paremmuusjärjestykseen, kun kukin on ollut omalla tavallaan niin hyvä.
PoistaVoipi tosiaan olla, että sotaisa maailmantilanne jostain syystä vaivihkaa saa minut noukkimaan kirjoja, joissa kuvataan sotaa, vaikka koko aihe samalla aikaa turhauttaa. Nytkin on taas sellainen kesken (Irene Zidanin Isäni appelsiininkukkien maasta – tosin kirjan sotaa käydään kaukana kirjan tapahtumista).
Minun on kai pitänyt lukea Lemaitrea ja kuten useimmiten ranskankielisten kirjailijoiden kohdalla teokset ovat jääneet odottamaan, että saan aikaiseksi lukea alkukielellä (Ja sehän on vuodenvaihteen statistiikoissa nähty, että kovin ahkera en ole). Ovat tietysti voineet jäädä väliin aihealueen vuoksikin, sillä sota on viime aikoina pitänyt minut aiheena käsivarren mitan päässä.
VastaaPoistaKirjastolle iso sydän. Minäkin olen taas oikein innostunut käyttämään sen palveluja ja varauslista sen kun kasvaa. Kauhulla ajattelen hetkeä, kun lista rupeaa purkautumaan...
Pingaa, jos kaipaat kahvitteluseuraa ja erityisesti, jos erehdyt Espoon (länsi)puolelle. Olen arkenä töissä, mutta pääasiassa etänä, joten kahvin mentävä väli voi hyvinkin löytyä - ja sitten on tietysti viikonloput.
Ymmärrän tavallaan tuon halun lukea tietyllä kielellä, jos kieltä kerran osaa. Minulla on sama suomalaisten kirjojen kohdalla eli haluan tietysti lukea ne suomeksi ja siksi iso osa jää lukematta. Monista lukulistallani olevista suomalaisista kirjoista olisi enkkukäännöskin olemassa, mutta tuntuisi jotenkin pyhäinhäväistykseltä lukea niitä englanniksi. Olen muutaman kyllä lukenut, mutta lukemista häiritsee kun väkisinkin alkaa lukemisen lomassa miettiä alkuperäistä tekstiä.
PoistaAika on rientänyt ja häivyn maasta viikon kuluttua. Sitä ennen tuskin ennätän Espoon perukoille, mutta kiitos ihanasta kahvitteluseuratarjouksesta. Ehkä joku toinen kerta!
Ensi kerralla sitten :-) Aurinkoa!
PoistaLemaitren nimi on tuttu mutta olen jostain syystä päätellyt, että hänen kirjansa eivät välttämättä ole minua varten. Ehkä sota-aika on ollut yksi etäällä pitävä tekijä; viime vuosina olen paljolti vältellyt sota-aiheisia kirjoja.
VastaaPoistaNyt kuitenkin alkoi kiinnostaa, kiitos huomioidesi. Pitänee lisätä tämä (ja koko sarja) huojuvalle lukulistalleni.
Itse aloitin Lemaitreen tutustumisen hänen dekkarisarjastaan, josta taannoin oli aika paljon pöhinää blogeissa (kirjoja pidettiin mm. melko raakoina). Ensimmäinen kirja on Irene ja toinen Alex. Sarjassa on vielä kirjat Rosie ja Camille, mutta niitä en ole lukenut. En muista miksi sarja jäi minulta kesken, vaikka pidin siitä. Pitäisi lukea se joskus loppuun (pitäisi tosin kerrata ne kaksi ensimmäistä kirjaa ensin, koska en tarkalleen enää muista mitä niissä tapahtui: niiden lukemisesta on kulunut melkein kymmenen vuotta).
PoistaNäkemiin taivaassa ja tämä koko trilogia olikin sitten aivan toisenlaista Lemaitrea.
Olen muutaman kerran katsellut Lemaitren kirjoja sillä silmällä, mutta vielä ne odottavat vuoroaan. Joka sitten tulee, tai ei tule. Ainakin niillä on runsaasti seuraa siellä odotellessaan 😆
VastaaPoistaSuuri maailma -sarja on se joka minua eniten kiinnostaa. Sen lukee äänikirjana Martti Ranin, jota on oikein miellyttävää kuunnella. (Ja minä saan kutoa sukkia samalla 😉)
Hyvä vaan, että lukulistalla on paljon kirjoja – ei ainakaan lopu vaihtoehdot kesken tai ikinä. :D Suuri maailma – sarjassa näyttää olevan neljä kirjaa, joista se neljäs on juuri (tammikuussa) julkaistu eikä siitä vielä ole enkku- eikä suomikäännöstä. Oletettavasti käännökset tulevat aikanaan.
PoistaLemaitrea en ole lukenut, mutta sait kyllä mielenkiintoni heräämään!
VastaaPoistaSe on kyllä merkillistä, miten jokin tietty teema alkaa toistua kirjoissa ja aina löytyy uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia. Ja samaan aihepiiriin perehtyminen näin on tosiaan todella antoisaa.
Minulla oli melkein kymmenen vuoden tauko Lemaitresta ennen kuin taas palasin hänen pariinsa ja innostuin uudelleen hänen kirjoistaan.
PoistaKieltämättä viime aikoina lukemissani kirjoissa, joissa sota on ollut esillä, on se kussakin romaanissa ollut melko erilaisesta näkökulmasta ja sijainnista tarkasteltu. Sodan monet kasvot ja vaikutukset (sekä siviileihin että yksittäisiin sotilaisiin) ovat tulleet esiin.
Minulla on kuuntelulistalla Lemaitren Suuri maailma -sarja, sillä mieheni lukee sen äänikirjaksi. Vielä ei ole sen hetki tullut, mutta kiinnostaa paljon. Minullakin vaikuttaa olevan taipumus lukea kirjoja, joihin sota liittyy. Sota on niin kamala asia, että se vaikuttaa sukupolvien ajan. Ja ilmassa on nyt niitä samoja kaikuja, joten toivon, että kaikki lukisivat ja ymmärtäisivät, että siitä ei hyvää seuraa.
VastaaPoistaKatsoinkin, että Jane kommentissaan mainitsi lukijan, jolla on sama sukunimi kuin sinulla ja on siis miehesi. Mahtavaa, kun löytyy lukija omasta kodista ;)
PoistaMinulla tuntuu menevän sykleissä nämä teemat lukemistossa ja ne valikoituvat jotenkin alitajuisesti ja etsimättä. Tätä ”sotavaihetta” kestänee niin kauan, kunnes alitajunta siirtyy uuteen aiheeseen tai genreen. Uteliaana odotan, mitä mieleni seuraavaksi keksii.
Samaa mieltä olen, että sotaan liittyvistä aiheista lukeminen tosiaan näyttää, miten suoraan sanottuna älyvapaata koko touhu on eikä siitä seuraa kenellekään mitään hyvää. Kaikki kärsivät tavalla tai toisella. Eivätkä tuhoisat vaikutukset edes pääty, kun sota päättyy.