keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Yhtäkään kiveä älä jätä kääntämättä*

Rakkaus ei ole sama asia kuin siirappimiina. En ole rakkausfani, koska pelkään imelyyttä ja vaaleanpunaisia villakoiria, mutta AINAn muodossa otan mielelläni rakkauden vastaan. Ja niin otin.


Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala: Aina
Käsite 2018
S. 82

Runoromaaniksi tekee mieleni tätä kutsua ja kutsunkin. Niin "selkeästi" koen runojen muodostavan tarinan tai siellä taustalla se rihma kulkee. Se on vimmainen rakkaustarina, jossa toinen kai ainakin alussa rakastaa enemmän ja toinen pelkää enemmän.

Mutta ei se niin suoraviivaista ole. Hullussa hurmoksessa lentää mielikuvitus, laukkaa epäusko (myös muiden) tuskin tuo kestää. Kaikkihan loppuu, suhteet loppuu liitot loppuu ja merivedet hukkuvat muoviin. Voiko tällaisessa mikään rakkaus kasvaa ja kukoistaa? Vai ehkä juuri tällaisessa?


Jännä juttu ja korniksi naurettu (en minä), mutta rakkaus syntyy ruotsinlaivalla. Miksipä ei, se on irrallinen paikka saada salamasta.


Lumpeet


--- äläkä pyydä sitä anteeksi koskaan
mutta yhtä pyydän

Älä katko lumpeita uidessasi

(s. 51)


AINA (tekee mieleni avata ikkuna ja huutaa se kadulle, "AINA!!!!") on vuoroin vimmainen ja vuolas, vuoroin hiljainen ja niukka. Siinä välissä ei ole harmaata, vaan räiskyviä harhoja ja tarinoita lumikkeineen ja hyypiöineen ja pidot paholaisen pöydässä. Ikinä ei tiedä, mitä on seuraavaksi tulossa mutta sellaista kai alkuhuumakin on – kun ei osaa toista vielä arvata.

Olen melko lailla sanaton tämän yllätyksellisen runoteoksen edessä. Se on luettava ensin kannesta toiseen kiltisti kronologia seuraillen. Tai minun oli niin luettava. Saavuttuani viimeiselle sivulle ja poistettuani kirjanmerkin päästin itseni valloilleen ja rohmusin kirjasta ajoittain sivujen alla ja yllä juoksevat sanat, sillä niilläkin on asiaa. Kuin paketin ääressä tutkin ja availin noita sanoja ja ihastelin kirjan typografiaa. Sekin on kuin runo itsessään.


Rakastan draamaa ja voimaa eikä sitä tästä kirjasta puutu. Joskus usein pelkään, etten ymmärrä runoutta enkä oikeastaan mitään, pilaan ne väärillä tulkinnoilla tai osoitan tyhmyyteni ymmärtämällä niitä miten sattuu eikä niin kuin "kuuluu". Mutta sitten muistan fuck that ja annan runojen viedä minut mennessään kuin vaahtoavat laineet. Ja ne veivätkin.

Sitä paitsi, jonakin toisena aikana kun luen kirjan uudelleen, ehkä ymmärrän sen eri tavalla. Sillä kaikki muuttuu. Alati ja AINA.


Kirjan takakannessa mainitaan, että AINA on Pyykkösen ja Rantalan esikoisteos ja rakkaus-trilogian ensimmäinen osa. Näille jatkoille täytyy ehdottomasti osallistua!

*Postauksen otsikko on runosta Lumpeet (s. 51), tekisi mieleni mennä huutamaan se(kin) tuonne kadulle. Ainoastaan viimeisen säkeen kuiskaisin.

Rantala on muuten tehnyt sävellyksen Aina-teoksessa olevaan Pyykkösen runoon nimeltä Tule surusi kanssa. 


6 kommenttia:

  1. Hyvä, kun kirjoitit Ainasta, pois turha epäröinti. Väkevä lukukokemus siis!
    Tuo Niilon sävellys Heidin runoon ja esitys on sydäntä hivelevää.

    Suloista joulun odotusta, Muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, erittäin väkevä! Aina on sellainen kirja, johon voi palata helposti uudelleen ja uudelleen. Kun on yhden kerran lukenut sen, niin voi muilla kierroksilla lueskella sieltä täältä. Sellainen kirja siis, jota ei halua hautoa hyllyssä, vaan pitää ns. käden ulottuvilla.

      Maistuvaa joulunaikaa sinullekin, murmelini <3

      Poista
  2. Aina oli riemukas ja raikas, ja kuten sanoit kulki monessa sävellajissa. Draamaa sopivasti eikä yhtään imelä.

    Tunnelmallista joulun aikaa Elegia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei todellakaan jättänyt kylmäksi - melkeinpä poltti reiän poveeni. Eikä ollenkaan imelästi!

      Ihanaa jouluaikaa sinullekin, Riittaseni <3

      Poista
  3. Joskus sitä miettii, että onko runoista tehty liian vaikeita lähestyä. Että eikö niitä saisi vain lukea sen kummemmin tulkitsematta? Joskus ne on kauniita ja toiste taas niitä ei ymmärrä yhtään. Mitä sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kyllä tulkita, mutta jos koen runon olevan liian vaikea (minulle) niin tunnen itseni tyhmäksi ja alkaa ärsyttää. Joskus peräti suututtaa. :D

      Pidän kyllä myös suoraviivaisemmista runoista, joita ei niin paljon tarvitse tulkita (tosin mielelläni tulkitsen ja vetelen kaikenlaisia johtopäätöksiä - se on juuri ihanaa runoidessa!). Mutta haluan tosiaan ymmärtää jotenkin, en jaksa lukea toisiansa seuraavia sanoja tajuamatta mistään yhtään mitään. :P

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.