Hae tästä blogista

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Lukuvuosikatsaus 2017

Paketoin tämän vuoden läväyttämällä tiskiin lukutilastot, joiden kirjaamisesta on tullut minulle eräänlainen perinne, joka alkoi vuodesta 2014. Mitään syvällistä analyysia ei ole tänäkään vuonna luvassa.


Vuonna 2017 luetut: 82

Englanniksi luetut: 65
Suomeksi luetut: 17

Suomenkielisten kirjojen osuus luetuista näyttää pysyvän suunnilleen samoissa määrissä vuodesta toiseen. Olen pohtinut pitäisikö ottaa asiaksi lukea tietoisesti hieman enemmän suomeksi (kun olisi omassa hyllyssäkin lukemattomasti valinnanvaraa), koska muuten se vain jää. Kynnys lukea suomeksi on taas kasvanut: se tuntuu kasvavan vuosi vuodelta ja pitäisikin varmaan tehdä jotain, ettei se kasva liian korkeaksi.

Ensi vuodelle haaste (mitään en lupaa, haasteet ovat mukavampia): alan lukea oman hyllyn suomikirjoja.


Sukupuolijakauma:

Naiset: 50
Miehet: 32

Oletettu sukupuolijakauma on melko tasainen etenkin kun ottaa huomioon, että naisten ylivoima johtuu osin Survivors's Club -sarjakuvateoksista, joita on yhteensä 9: merkitsin ne ainoastaan naissukupuoleen, vaikka kuvittajat ovat (oletettavasti) miehiä. Periaatteessa olisi varmaan pitänyt merkitä ne molemmille (tai kaikille) sukupuolille, mutta en merkinnyt. Ensi vuonna saatan jättää sukupuolioletukset kokonaan väliin tai sitten en.


Uutuudet eli 2017 julkaistut kirjat: 23

Uutuuksiin olen laskenut joko Suomessa tai Brittilässä tänä vuonna ensimmäisen kerran julkaistut teokset. Siten osa lukemistani uutuuksista ei ole saatavilla suomeksi ja toisaalta jokin Suomen käännösuutuus ei lukeudu uutuudeksi,  koska se on täällä jo vanha (esim. Hanya Yanagiharan Little Lifea/Pientä elämää en laske uutuudeksi).

Lukemistani uutuuksista vain viisi on suomenkielisiä (ja suomalaisia).


Uudet maavalloitukset: 1

1. Kroatia

Erittäin aneemisesti eteni valloitus tänä vuonna. Onneksi en ole suorittajaihminen eli totean vain nyt kävi näin.


Arvostelukappaleet: 0

En ota enää ollenkaan vastaan arvostelukappaleita (luonnollisesti pidätän oikeuden muuttaa mieltäni). Viime vuonna pyysin (ja sain) kolme a-kappaletta.

Minulla ei ole mitään a-kappaleita vastaan eli kyseessä ei ole "moraalinen" tai "eettinen" syy. Blogeihin liittyvät "tavarat" ovat nykypäivää eivätkä kirjat sen kummempia ole kuin vaikkapa yö hotelli X:ssä tai tunnetun meikkivalmistajan poskipunat ja puuterit tai pullo Baileysia (kuten täällä Brittilässä ovat jotkut kirjabloggaajat saaneet liittyen tietenkin Bailey's-palkintoon) jne.

Minua ei vain kiinnosta ja löytyy luettavaa muutenkin. Suomen kirjallisuuskentältä minua kiinnostaa lähinnä suomalainen kirjallisuus, jota voin lukea ja hankkia tullessani Suomeen käymään. Se riittää minulle.


Bloggaamatta jätin:10

(Bea Uusman Naparetkesta on tulossa bloggaus, samoin ateistikirjasta)

1. Terhi Rannela: Frau
2. Mariko Tamaki: Skim
3. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
4. Jari Salonen: Jahti
5. Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen
6. Hanna Hauru: Jääkansi
7. Tim Walker: Lost in Suomi
8. Karoliina Korhonen: Suomalaisia painajaisia 2
9. Jo Nesbo: The Redbreast
10. Lauren Beukes: Survivor's Club 1-9 (sarjakuva)


Ärsyttää, kun niin usein jää juuri suomalaisen kirjailijan kirja bloggaamatta. Siihen ei ole sen kummempaa syytä kuin että luen niitä suomalaisia kirjoja siellä Suomessa ja Suomessa ollessani käytössäni on kannettava, jota inhoan. Kotona on raikas pöytäkone isolla näytöllä ja hyvällä näppiksellä: kirjoittaminen sujuu sillä jouhevammin.

~~~

Oikein antoisaa tulevaa vuotta ja kiitos, kun olette olemassa!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sitten vain siivoilemaan :) Maittavaa tätä vuotta, Hannele <3

      Poista
  2. Heh, onhan se tietysti loogista, että Bailey's lahjoittaa ko. tuotettaan bloggaajille. Sääntö-Suomen näkövinkkelistä ja holhoavan alkoholipolitiikan näkökulmasta tuntuu kovin uskaliaalta :D. Mutta kiva kooste sinulle, paljon olet ehtinyt lukea ja noita kansikuvakoosteita on kiva katsoa. Paljon kauniita kansia! Erityisesti Fortune Smiles ja Once We Were Sisters osuvat omaan makuuni, samoin Lola Shoneyinin kirjan kansi. Antoisaa alkavaa kirjavuotta 2018 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, vaikea tosiaan uskoa että Suomessa tällaista alkoholin lähettelyä tapahtuisi. :D

      Minäkin esteetikkona haluan näihin katsauksiin lisätä kannet eli ruutukaappauksin toteuttaa kuvituksen. Näistä on helppo itsekin tsekata joskus myöhemmin, mitä on lukenut. Minun silmiäni hivelevät muun muassa nuo kauhusarjakuvien kannet, ihanan veristä ja brutaalia :D

      Poista
  3. Näitä kansia on ihana katsoa, luettujen määrä näyttää heti konkreettisemmalta. Jään odottelemaan bloggaustasi Uusman kirjasta, se on niin hieno!

    Lukuisaa uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat myös tulevat jotenkin helpommin mieleen, kun näkee niiden kannet. Tosin ärsyttää, kun parin kirjan kohdalla ei Goodreadsissa ollut juuri sitä kantta, jollainen minun kirjassani on. Suuria murheita joo :D

      Uusma on edelleen "sulatusuunissa", mutta kyllä se sieltä tulee!

      Poista
  4. Minäkin pidin kansikavalkadistasi - hyvältä näyttää! Kiitän sinua erityisesti Adam Johnson -vinkistä sekä tietysti Xiaolu Guon uusimmasta. Bloggaan siitä lähipäivinä. Olisin lukenut toisella silmällä hänen kirjojaan, jos olisin tiennyt kaiken tämän.

    Antoisia lukuelämyksiä myös vuoteen 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina kiva kuulla, jos joku on löytänyt luettavaa täältä! Minulla onkin herkkupäiviä edessä Xiaolun kanssa, kun en ole tosiaan häneltä muuta vielä lukenut. Kommentteihin vastaaminen taas kestää ja oletkin tässä välissä jo ehtinyt blogata Xiaolusta ja minä olen ehtinyt lukea bloggauksesi :D

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoisia kirjoja sinulla paljon luettavana! Ajattelin nyt itse myös tänä vuonna aloittaa maailmanvalloitushaasteen blogin puolella, voi tosin olla että sen täyttämiseen meneekin loppuelämä, vaikka olenkin siihen jo ennen blogia jonkin verran maita ehtinytkin kerätä. :D Mutta sitten menee, yksi uusi maa vuodessa on jo parhaimmillaan ihan tarpeeksi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä maiden keräily on hauskaa, vaikka tahti ei tosiaan päätä huimaa. Mutta jos edes sen yhden maan per vuosi saa, niin olen tyytyväinen. :D

      Aloita ihmeessä sinäkin "tietoinen" valloitus! Minäkin muistaakseni aloitin tämän jollain haasteella, olisiko ollut juuri nimeltään kirjallinen maailmanvalloitus (en edes muista enää, missä blogissa haaste oli) tmv. Se jäi sitten päälle ja sillä tiellä olen edelleen.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.