Hae tästä blogista

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kirjamietteet Viidestä vaihteeksi videolla

Ursula Poznanski: Viisi
Atena 2013
S. 424
Suomentanut Anna Mäkelä

Meninkin tällä kertaa sieltä, missä aita on matalin eli lörpötin kirjamietteeni videolle. Tämä on ensimmäinen kirjavideoni ja sen kyllä huomaa.

Mietinkin jo, että kirjoittasinko sittenkin tästä kirjasta postauksen, koska jotenkin tuntuu, ettei video tee oikeutta tälle kirjalle. Mutta en jaksa, valitan. Ei tämä niin vakavaa ole.

Naamaani en halua esitellä, joten saatte katsella maisemia. Tai maisemaa. Näkymä on takapihallemme.

Epämääräinen murina, joka kuuluu taustalta pari kertaa on vatsani. Jostain syystä sen piti alkaa kurista juuri silloin, kun ei saisi. Sillä (masulla) oli muuten tapana murista muun muassa tenteissä, kun oli hiirenhiljaista. Kyllä sai (saa) aina hävetä mahaansa!

Vaan pitemmittä lätinöittä, tässäpä tämä:



Kiitokset Morrelle, että mahdollisti minulle tämän kirjan lukemisen (vaikka kirja ehtikin seikkailla matkalla ties missä)! Oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja seuraavaa osaa (Sokeat linnut, Atena: ilmestyy kesäkuussa) jo odottelen.

Viidestä ovat bloganneet myös ainakin Annika (jolta taisin alun perin kirjasta ensimmäisen kerran kuulla), Mari A, Elina/Luettua elämää, Annami ja Kirsi.

19 kommenttia:

  1. Kivaa, videota, ja ooh, Lontoo! =D

    Tämä kirja on ollut lukulistallani sen ilmestymisestään lähtien, vielä en ole saanut sitä käsiini, kiinnostaa kovin, vaikken se suurin dekkarin ystävä olekaan, ja sanasi saivat kiinnostukseni nousemaan yhä. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yksipuolinen video, kun sama maisema melkein kuusi minuuttia. Mutta lentelihän siellä lintuja ja lentokoneita ;D

      Vaikka et dekkareista/trillereistä kovasti innostu, niin suosittelen tätä silti. Minusta tämä erottuu edukseen!

      Poista
  2. Ihana tausta, ja sulla on tosi kiva ääni. En olekaan ennen kuunnellut kirja-arviota ja tämä on kiva idea. Ja kirjasta minulla on samat aatokset kuin sinullakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuollainen maisema avautuu takapihallemme. Tykkään siitä itsekin. :)

      Minustakin videointi on kiva idea, mutta toteuttamisessa on vielä parantamisen varaa :D

      Poista
  3. Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Onpas sinulla kaunis, heleä ja samalla täyteläinen ääni. Nämä kirjavideot on kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Jos näitä vielä teen, niin aion kyllä valmistautua paremmin. Nyt jäi oikeastaan puolet kertomatta niistä asioista, joista olisin halunnut mainita. Eli muistiinpanot pitäisi kyllä ehdottomasti olla!

      Poista
  4. Sinulla on todellakin ihana ääni. Mukavan erilainen bloggaus ja sinua oli miellyttävä kuunnella.

    Odotan nyt innolla sarjan toista osaa, kun tiedän, että kohta on ilmestymässä jatkoa suomeksi. Tosin tänä vuonna ei ole oikein huvittanut dekkareiden lukeminen, mutta ehkäpä kesällä on erilainen fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta. :) Minulla taasen on hiljalleen alkanut iskeä dekkarikuume. Nytkin menossa eräs, jossa riittääkin luettavaa joksikin aikaa. :)

      Poista
    2. Huomasinkin Goodreadsista, että luet aivan mahtavaa kirjaa. Toivottavasti pidät! :)

      Poista
  5. Olipa hauskaa kuulla ääntäsi! Se oli ihan erilainen kuin kuvittelin :D :D Se on jännä kuinka antaa mielessään äänen ja kuvan kirjan hahmoille ja näköjään myös blogin kirjoittajalle. Geokätköily on aihe joka kiinnostaa koska olen sitä juuri aloittelemassa ystäväni kanssa. En normaalisti lue dekkareita mutta aiheen vuoksi voisin yrittää. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, millaiseksikohan sen sitten kuvittelit, hmmm! :D Olen kyllä sellainen pelle, että ääniäkin löytyy joka lähtöön. Videolla ajattelin olla asiallinen. ;)

      Geokätköily tosiaan vaikuttaa jännältä harrastukselta (mieluummin kuitenkin ilman verisiä ruumiinosia rasioissa!) eikä sitä koskaan tiedä, jos itsekin vielä joskus... :)

      Poista
    2. Jostain syystä kuvittelin äänesi matalammaksi ja ajattelin sinua vanhemmaksi. Nyt kuulostit tosi nuorelta:) Ja hassua, nyt jotenkin myös "näen" kasvosi erialisina kuin ennen. Olen ehkä nolosti muodostanut mielikuvani tekstiesi ja kiinnostuksenkohteittesi perusteella...

      Poista
    3. Mielenkiintoista. :) Minähän toki olen ikinuori edelleen myös ulkoisesti, vaikka ikää jonkin verran (37) jo onkin. :D Olen aina luullut, että minulla on kohtuullisen "normaali" ääni eli ei korkea eikä matala.

      Poista
  6. Hauska tapa blogata kirjasta! Tämä oli itselleni ihan nappiosuma eikä vähiten sen vuoksi, että olen innokas geokätköilijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä kirja oli kyllä tosiaankin jännän erilainen!

      Poista
  7. Jes, hyvä idea! En edes huomannut kuvan liikkumattomuutta, itse asiassa kuvittelin sinut jossakin telkkarin keskusteluohjelmassa ja odotin koska kamera kääntyy.. Ääni vei mennessään ja sinulla on todella miellyttävä kuunteluääni. Ja kuten Salkakin edellä sanoi, erilainen kuin kuvittelin, jännää, en ole ennen huomannutkaan että blogi-ihmisille tietämättään kuvittelee myös äänen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, blogi-ihmisillä on naama ja ääni ;D Kiitokset kauniista sanoistasi :))

      Poista
  8. Ääneis kuulosti ihan samanlaiselta kuin livenö, voi olisin kyllä halunnut nähdä sinut taas pitkästä aikaa!

    Hyvä idea, toivottavasti teet näitä enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama akka täällä on edelleen :D Ja olen kyllä kovasti tulossa Suomeen tänä kesänä eli me kyllä varmasti treffaamme taas, jos se on minusta kiinni! Ilmoittelen kyllä lasketun ajan sitten kun tiedän sen itsekin. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.