Hae tästä blogista

lauantai 28. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 lukuhaasteet I


Osallistuin tänä vuonna viiteen lukuhaasteeseen. En ole aiemmin lukuhaasteisiin osallistunut (paitsi tätä edeltävänä vuonna, mutta unohdin koko haasteen olemassaolon muistaakseni jo tammikuussa), mutta aion varmasti jatkossa osallistua.

Minusta oli hauska suunnitella kirjoja lukuhaasteisiin, vaikka suuri osa kirjoista jäikin sinne suunnittelun tasolle. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, koska kirjat eivät katoa minnekään ja ajattelin ensi vuonnakin lukea.

Eräs lempparihaasteeni oli Afrikan tähti -haaste, jossa kerättiin jalokiviä. En ihan kurottunut saamaan Afrikan tähteä, vaan jäin jumittamaan Rubiiniin; kaksi kirjaa uupui Afrikan tähdestä! Luin yhteensä kolmetoista kirjaa, ja kirjoja oli kaikilta viideltä alueelta.


Itä-Afrikka

Tansania: Hermann Huppen - Afrika
Somalia: Ayaan Hirsi Ali - Infidel

Länsi-Afrikka

Norsunluurannikko: Marguerite Abouet & Clément Oubrerie - Aya (De Yopougon)
Ghana: Taiye Selasi - Ghana ikuisesti
Nigeria: Chimamanda Ngozi Adichie - Americanah

Pohjois-Afrikka

Sudan: Leila Aboulela - Minaret
Sudan: Mende Nazer - Slave

Etelä-Afrikka

Zimbabwe (Rhodesia): Tony Park - African Dawn
Namibia: Henning Mankell - Daniel
EteläAfrikka: Deon Meyer - Kuolema päivänkoitteessa
Etelä-Afrikka: Deon Meyer - Blood Safari
Etelä-Afrikka: Elbie Lötter - It's me, Anna

Keskinen Afrikka

Kamerun: Carol Beckwith & Angela Fisher - Faces of Africa, Thirty Years of Photography


Kiinteistöhaasteessa jäin jumittamaan mökkiin. Jos olisin lukenut yhden kirjan enemmän, olisin päässyt tyylikkäästi majoittumaan huvilaan. Alla kiinteistökirjani.

Amélie Nothomb: Fear and Trembling
Susanna Kaysen: Girl, Interrupted
Ian McEwan: The Cement Garden
John Harwood: The Asylum
Mia Vänskä: Saattaja
Amélie Nothomb: Sulphuric Acid
Susan Hill: Dolly

Kirjavuori Mount Everestille (tarkoitus lukea ennalta laaditun listan perusteella oman hyllyn kirjoja) meni suoraan sanottuna ihan reisille. Luin vain kolmetoista kirjaa TBR80-listaltani - aivan järkyttävän huono tulos. Sillä pääsi hädin tuskin Kolille, mutta sentään sinne.



Osallistuin myös Mieleni on rajaton -haasteeseen sekä itse perustamaani Mental Cases -haasteeseen. Teen niistä koosteen erikseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eivät nämä olleet lupauksia, vaan tämän vuoden haasteisiin lukemiani kirjoja. ;)

      Poista
  2. Vau, hieno Afrikka-kirjojen lista! Minä kaavailin osallistuvani tuohon haasteeseen, mutta enpä tullut tänä(kään) vuonna lukeneeksi ainuttakaan afrikkalaista kirjaa. No, ehkä sitten ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Afrikka-haaste menikin paremmin kuin luulin. Jos olisin pitänyt paremmin kirjaa luetuista kirjoista, olisin varmasti saanut sen Afrikan tähdenkin :D

      Onneksi ensi vuonnakin voi lukea (tai ainakin yrittää) afrikkalaisia kirjoja ;)

      Poista
  3. Jee,sait Afrikan luetuksi. Mulla puuttuu vielä Itä-Afrikasta yksi kirja, joten jää aika viime tippaan tänkin haasteen kaa...

    Mount Everestin kiipeäminen meni mullakin esim. reisille, mutta näppäränä tyttönä aion siirtää sen vaan ensi vuoteen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovutin tässä loppuvaiheessa haasteiden kanssa ja luin mitä sattuu. Afrikan tähti jäi minulta saamatta, mutta sinä taidatkin sen saada poimituksi. :)

      No mutta hei, jos siirrät Mount Everestin ensi vuodelle, niin sitten siirrän minäkin. Eli jatkan röyhkeästi vuorenvalloitusta ensi vuonnakin :D

      Poista
  4. Aika hyvin olet näköjään sinäkin lukenut kirjoja tänä vuonna ja hurjan moneen haasteeseen osallistunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa haasteista meni ihan kivasti, mutta se Mental case meni kyllä niin penkin alle, että hävettää. Vielä oma haaste! :D Sinullahan se meni hienosti, hyvä hyvä :))

      Poista
  5. Mä tietty bongasin tuosta heti tuon Williamsonin norsun...
    Ensi vuoden haasteet kutkuttavat, vaikka tämän vuoden saldo jäikin aika minimaaliseksi. Omalta kenguruhaastelistaltakin on tullut luettua vain pari, onneksi sentään olen lukenut muita kirjoja saman haasteen puitteissa sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana purkki, ja oikein kuvauksellinen! :)

      Minulla meni osa haasteista ihan hyvin, osa sitten ei. Mutta pääasia, että oli hauskaa. Minulta on sinun kenguruhaaste mennyt ihan ohi, apua! Pitää tulla tutustumaan siihen. :)

      Poista
  6. Onnittelut hienosta suorituksesta Afrikan tähdessä! Jos haluat osallistua haasteeseen liittyvään arvontaan, käy vielä huikkaamassa täällä: http://kirjakko.blogspot.fi/2013/12/afrikan-tahti-haaste-paattyy.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, oli kyllä ihan mahtihaaste. Tulee ihan ikävä, mutta onneksi afrikkakirjoja voi lukea muutenkin. :)

      Näinkin jo postauksesi blogissani, mutten ole vielä "ehtinyt" reagoimaan. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.