Eerikan kasvutarina

Kansi: Reija Kaskiaho

Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika
Myllylahti 2012
S. 430

Kuljemme ajassa taaksepäin, Suomen lähihistoriaan. Tarina alkaa vuodesta 1945, vaikka oikeasti se on alkanut jo aikaisemmin.

1940-luvulla Lapissa vilisi saksalaissotilaita. Siellä, missä on ihmisiä, syntyy yleensä myös elämää (miinus keskitysleirit).

Naamankavaaran kunta, Luossajoen kylä. Eerika on suomalaisen Ennin ja saksalaisen sotilaan tytär. Toisin sanoen Enni on huora ja Eerika on huoran nuorennos.

Ja saksalainen sotilas palasi Saksaan. Sinne kai yritti Ennikin, mutta matka tyssäsi syystä tai toisesta. Rakkautta se ei silti onnistunut sammuttamaan, vaan Enni ikävöi sotilastaan.

Ei ollut elämä helppoa Luossajoen kylässä huoralle eikä huoran nuorennokselle. Äitinsä sinnikyyden ansiosta Eerika pääsi kouluun, mutta vain kuunteluoppilaaksi. Kyläläisten hyljeksinnältä ei hän silti voinut välttyä.

Ravilo kuvaa melko perusteellisesti Eerikan lapsuutta Lapissa. Kirja on jaettu lukijaystävällisesti vuosiluvuittain ja se (kirja) etenee melko kronologisesti alun katsausta vuoteen 2004 lukuun ottamatta. Ratkaisu on toimiva ja se antaa lukijalle melko hyvän kuvan ajankulusta - ja siitä, miten aika muuttaa sekä ihmistä että asenteita.

Minua kiinnostaa kovasti Suomen lähihistoriaan sijoittuva kirjallisuus - paitsi suoranaiset sotakirjat. Ravilo käyttää suomen kieltä rikkaasti ja opin lukuisia "vanhoja" (vai ovatko yhä käytössä?) lappilaisia sanoja. Osa oli minulle ennestään tuttuja, osa ei. Esimerkiksi kläppi, joka tarkoittaa lasta, oli minulle ihan uusi sanatuttavuus. 

Ravilo kuvaa muutenkin vanhoja tapoja aina ruuan valmistuksesta yleiseen asumiseen sen verran yksityiskohtaisesti, että kuulostaa välillä "tietokirjamaiselta". Onko se sitten huono asia? Riippunee lukijasta. Minusta nuo kuvaukset olivat mielenkiintoisia, vaikka eivät kovin oleellisia osia kirjassa. Toisaalta jos kirjoitetaan vain olennaisuuksia, jää kirja helposti melko laimeaksi, lihattomaksi.

Kirjassa on jonkin verran toistoa, mikä aavistuksen verran ärsytti. Tuli tunne, ettei Ravilo luota lukijan muistiin. Jotkin jo kerrotut asiat kuvattiin toisen kerran myöhemmin kirjassa. Nyt kun aloitin nillityksen, niin vuodatanpa kaikki heti ulos, niin ei tarvitse niihin enää palata.

Kirjassa on muutamia ihan selkeitä vrheitä, jotka olisi voinut helposti korjata. Muun muassa suomen kieli ja ruotsin kieli kirjoitetaan kirjassa poikkeuksetta väärin eli yhteen. Se pisti silmääni, koska kyseinen virhe on niin amatöörimainen, ettei sellaista saisi missään kirjassa olla.

Ravilo esittelee kirjassaan myös melkoisen valikoiman vanhoja lauluja. Minua ne puuduttivat, vaikka tunsinkin suurimman osan kappaleista. Niiden tarkoitus lienee kuvata aikaansa, mutta minusta ne olivat turhia. Ehkä joku kyseisistä lauluista innostuva saa niistä enemmän irti. Minulle ne valitettavasti jäivät melko tyhjiksi. En tosin muutenkaan innostu kyseisen kaltaisista viittauksista kirjallisuudessa.

Sen sijaan pidin kovasti Ravilon kirjaviittauksista. Eerika on intohimoinen lukija ja voin monissa kohdin samastua häneen.  Kiinnostuin jopa muutamasta tässä teoksessa mainitusta kirjasta; kirjat ovat Yrjö Kokon Pessi ja Illusia sekä Betty Smithin Puu kasvaa Brooklynissa. Häpeäkseni tunnustan, etten ole lukenut Yrjö Kokon Pessiä ja Illusiaa, vaikka tiedän suunnilleen, mistä siinä on kyse. 

Takaisin kirjaan. Eerika jättää Luossajoen ja matkustaa Tampereelle piiaksi paremman elämän toivossa. Piskuisella Luossajoen kylällä ei ole hänelle mitään tarjottavaa, sillä siellä Eerikan kohtalona on ikuisesti olla äpäre (minulle tutumpi muoto on äpärä).

Tampereella Eerika rakastuu ensimmäistä kertaa ja tämä rakkaus on kulkeva hänen mukanaan läpi elämän. Jos ei muualla, niin salaa sydämessä. Lukijalle tämä rakkaus ei jää salaiseksi, sillä se paljastetaan jo ensimmäisessä luvussa. Mutta miksi heidän tiensä erosivat? 

Nimeltään Eerika on Eerikan kasvutarina tietämättömästä tyttösestä aikuiseksi, valveutuneeksi naiseksi. Elämä ei kohtele aina hellästi, mutta paljon osuu myös kauniita onnenhetkiä hänen tielleen. Dramaattisia käänteitäkään ei kirjasta puutu, joten tiettyä yllätyksellisyyttä on luvassa.

Huomaan keskittyneeni enemmän kirjan alkuosan pohdiskeluun. Se johtuu  siitä, että minuun erityisesti kirjan alku teki suuren vaikutuksen. En tarkoita, että muu osuus kirjasta olisi mitenkään sen huonompaa tai varsinkaan tylsää (ei missään tapauksessa!), mutta minua kiehtoi kovasti etenkin kirjan lähihistoriallinen osuus.

Itse asiassa tämä kirja on niin runsas ja mehukas, että voisin jatkaa tästä kirjoittamista loputtomiin. Koko ajan tulee mieleeni lisää sellaista, josta haluaisin mainita. Se vaatisi kuitenkin juonen spoilaamista, joten en ryhdy siihen. Suosittelen sen sijaan lukemaan itse tämän kirjan.

Olen aiemmin lukenut Ravilolta kirjan Kuolleet lehdet. Aion ehdottomasti jatkaa tutustumista Ravilon kirjoihin, sillä molemmat lukemani ovat minua miellyttäneet.

Kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Salla. Salla kyseenalaistaa kirjan alaotsikon "rikosromaani". Minäkin mietin sitä. Rikos kyllä tapahtuu, mutta se ei ole kirjan keskeisin teema. Lähinnä sivujuonne muun komeuden keskellä.

 Myös Booksy on lukenut kirjan; hänen mietteensä voit lukea täältä.