John Hunt Publishing 2012
S. 146
"Tod's expression wasn't exactly enthusiastic when I told him I'd booked us a two-week trek in Nepal, but I expected to encounter a bit of resistance, my schemes usually did at first."
Kahden viikon vaellus Nepalissa kehittyy viiden kuukauden opettamiseksi syrjäisessä vuoristokylässä nimeltä Salle. Tod on Fionan aviomies.
"Hello, dear," I called up to him (Tod), "Bit of a change of plan. We're going to Nepal for five months now, and I'll be teaching in a village school after the trek. You're ok with that, aren't you?"
Tämä kirja imaisi mukaansa heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Fiona Roberts kirjoittaa hauskasti ja hänen (ja Todin) huumorintaju välittyy lukijalle asti. Retki, jonka Fiona ja Tod tekevät ennen asettumista kylään opettamaan, on mielenkiintoinen. Siinä ohessa lukija ehtii tutustua pariskuntaan ja kun kylään asti päästään, ovat Fiona ja Tod jo kuin vanhoja tuttuja.
Roberts kuvaa taiten Sallen kylää ja arkea siellä. Kirja on melko nopeatempoinen eikä luvassa ole mitään syvällisiä kulttuurianalyysejä. Vaan eipä tämä kirja mikään kulttuuritutkimus olekaan, vaan puhtaasti matkakirja.
Tietous tarjoillaan lukijalle kokemusten, sattumusten, kommellusten ja havaintojen kautta. Minulle tuli tunne kuin olisin kulkenut itse mukana Fionan ja Todin kanssa. Kulkenut heidän jalanjäljissään kuin kummitus imien kuivaa vuoristoilmaa keuhkoihini. Onneksi lukija ei voi saada vuoristotautia! Fiona ja Tod sen sijaan kärsivät siitä ajoittain pahastikin.
Vaikka kirjan sävy on humorillinen ja rento, kiinnittää Fiona huomiota myös epämieluisiin asioihin. Eräs näistä on koirien kohteleminen. Koirat ovat pakollista pohjasakkaa, joita tarvitaan vartioimaan koteja, mutta niitä ei arvosteta, vaan jopa lyödään ja kiusataan. Itketti lukea näistä koiraparoista. Roberts ei kuitenkaan sorru saarnaamiseen; hän kertoo havainnostaan suurella empatialla, muttei ryhdy osoittelemaan sormella tai jeesustelemaan.
Tuskin olisin tätä kirjaa keksinyt, ellen olisi selaillut Goodreadsin kirja-arvontoja. Bongasin tämän nimittäin sieltä ja kiinnostuin. Osallistuin kirjan arvontaan ja ihme tapahtui; voitin sen omakseni. Arvontaan osallistui 127 havittelijaa ja kirjoja arvottiin viisi.
Olen todella iloinen, että löysin ja luin tämän kirjan. Koen oppineeni ja "nähneeni" paljon. Koen avartuneeni ja koska juuri nyt en itse pääse reissuun, oli mahtavaa päästä edes nojatuolimatkalle.
En tiedä olisiko minusta Nepaliin lähtijäksi. Iilimatojen invaasio ei niin kauheasti innosta, korkeanpaikankammoakin esiintyy. Se (korkeanpaikankammo) ei sinänsä ole estänyt minua vaeltelemasta mm. Gibraltarilla ynnä muualla.
Ilmankorkeusvaihteluille taidan olla herkkä, sillä jopa automatkalla Las Vegasista Los Angelesiin korvani menivät lukkoon ja "ääneni" ikään kuin katosi pääni sisään. Alkoi oksettaa ja jouduimme lopulta pysähtymäänkin. Lentokoneessa minulle ei vastaavia tule, mikä johtunee siitä että nousut ja laskut ovat sen verran nopeita.
Korkeimman kiipeämisen olen kaiketi tehnyt täällä Brittilässä, Amblesidessa (Cumbria). Heitettiin miehen kanssa viime toukokuussa "legendaarinen" lenkki, The Fairfield Horseshoe. Se meni hyvin, mitä nyt ylin kohta oli pilvessä ja siellä satoi tihkua päähän plus tuuli niin lujaa, että meinasin jäätyä kalikaksi. Teen lenkistä jossain vaiheessa kuvapostauksen, kunhan saan aikaiseksi.
Mutta palataanpa vielä hetkeksi kirjaan. Miksi sen nimi on A Beard in Nepal? Se selviää kyllä lukemalla. Nimi on hauska ja osuva.
Kirjasta voi muuten lukea ensimmäisen kappaleen täältä. Suosittelen! Samaisella sivustolla on myös kuvia ja enemmän tietoa Fiona Robertsista ja hänen kirjoistaan. Tälle kirjalle on jo olemassa jatko-osa ja aion sen ehdottomasti lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.