 |
| Kannen kuvat: Istockphoto |
Gummerus 2013
S. 281
Arvostelukappale
Jaksaako rakkaus kantaa läpi elämän, jonka raamit on ennalta rakennettu. Karsinassa on pysyttävä, koska Jumala on nuo rajat määritellyt. Kun uskot, sinä jaksat. Silloinkin, kun et jaksaisi.
Taivaslaulu on Viljan ja Aleksin laulu. Ajoittain hiljainen, ja toisinaan se soi kuin Siionin virret Suviseurassa tuoden lohtua ja mielenrauhaa. Emme ole yksin, meillä on toisemme.
"Aleksi mietti, mikä oli se hetki, jolloin hänestä alkoi tuntua, että hänen rakkautensa aiheutti kärsimystä. Että nainen oli uskollisena ja työteliäänä hänen vieressään, heidän kodissaan, mutta hiljaa jähmettyi ja katosi."
Kirjasta käy ilmi, että se kuvaa nimenomaan vanhoillislestadiolaista perhettä ja yhteisöä. Siihen kuuluu olennaisena osana se, että ehkäisy on syntiä. Siksi lapsiluvut ovat usein suuria ja jopa tavoiteltavia. Tiettyä fatalismia esiintyy siinä mielessä, että Jumala on ennalta määrännyt lapsiluvun eikä siihen tule puuttua millään keinoin: Jumalan luomistyötä ei saa estää.
"Olen elämän ja kasvun kuluttama nainen, nuorena vanhentunut. Peilistä näen vieraan kalpean hahmon, jonka sameisiin silmiin on vaikea kohdistaa katsetta ja jonka kirsikkasuuhun on kasvanut riisipiirakkareuna."
Vilja vanhenee ennen aikojaan, ei jaksa kantaa taakkaansa. Häpeä on valtava, sillä jaksavathan muutkin. Olenko heikko, kun en jaksa. Ja mistä lähtien lapset ovat taakka? Vilja painii syyllisyyden ja jaksamisen rajoissa. Aleksi haluaisi auttaa, mutta miten hän voi?
Rauhala kirjoittaa kauniisti, kuvaannollisesti, symbolisesti. Hänen käyttämät kielikuvat ovat toisinaan herkkiä, toisinaan raskaita: yhtä kaikki ne ovat tunteita ja ajatuksia herättäviä. Rauhala ei aina sano suoraan, vaan luottaa siihen, että lukija osaa itsekin päätellä. Ja kukin voi päätellä tavallaan.
Taivaslaulu onkin erityisesti tunne- ja tunnelmakirja. Se ei hekumoi ja kirmaa tapahtumilla, vaan pysähtyy - ja pysäyttää - pohtimaan, jos haluja siihen on (ja jos ei ole, kirja ei ehkä ole sinua varten). Se kuvailee erään fiktiivisen perheen lestadiolaista arkea.
Kirja on herättänyt blogeissa paljon keskustelua (linkit postauksen lopussa). Mielestäni kirja ei ole uskonnonvastainen tai esittele lestadiolaisuutta ja lestadiolaisia negatiivisessa valossa. En tiedä onko minun vain helppo sanoa näin, koska asia ei periaatteessa kosketa minua millään tavalla. Silloin siihen on myös helppo suhtautua neutraalisti.
Luin kuitenkin ihan mielenkiinnosta enemmänkin lestadiolaisuudesta. Rauhalan kirjan "faktaosuudet" sopivat hyvin siihen, mitä itse luin. Eräs ongelmallisuus lieneekin se, että pitäisi vaieta, ei saisi huudella julkisesti omia asioitaan. Sen saa kirjan Aleksikin kokea.
Kirsin kirjanurkassa Taivaslaulu on herättänyt runsaasti keskustelua. Tsekkaa myös Kirsin linkit muihin blogeihin, joissa kirjasta on kirjoitettu.
Villasukka (kirjahyllyssä) kiinnitti huomiota kirjan blogipostauksiin: "Blogikuvio tuntui hieman päälleliimatulta opetusosiolta lestadiolaisuudesta, vaikka sen mukanaololle löytyikin selitys."
Minä taasen pidin noista blogiosuuksista, vaikka koin kommentit epäuskottavina. Ne (kommentit) olivat liian asiallisia ja kirjoitettu samalla "kielellä" kuin itse blogitekstikin - muutamaa/yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Rauhala olisi ehkä voinut hieman irrotella kommenttien kanssa, sillä niin tapahtuu usein "tosielämänkin blogeissa".
Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja ei ole järin innostunut Taivaslaulusta, vaikka tunnistaakin kirjan ansiot. Ihastuneempia kirjaan sen sijaan ovat Jenni (Kirjakirppu), Krista (Lukutoukan kulttuuriblogi) ja Maija (Kirjojen keskellä).
Itse varmaan asetun jonnekin välimaastoon. Kyllä, pidin kirjasta kovasti etenkin sen kielen takia. Minuun sen runollisuus todellakin kolahti.
Sen sijaan olisin heivannut kirjasta epilogin kokonaan pois. Se oli minusta turha "referaatti" kirjasta. Olisin halunnut nukahtaa viimeisen luvun uniseen ja rauhalliseen tunnelmaan.
Kiva, että pidit kirjasta. Minä ihastuin siihen tapaan, jolla Rauhala kirjoittaa. Kirja herättää ajatuksia, ja siitä jää silti kaunis jälkimaku. Epilogista en minäkään muuten niin välittänyt (vaikken siitä hoksannut blogiini kirjoittaa, kun olin niin innoissani).
VastaaPoistaMinullekin kieli ja sen runollisuus kolahtivat ja kirja on yksi suosikeistani koko vuonna.
Kyllä, juuri noin. Voisi sanoa, että kirja oli pitkälti Viljan kamppailu uskonsa ja sen tuomien paineiden kanssa. Kirjan kieli oli aivan omiaan tällaiseen kirjaan.
PoistaKirjan kieli on kyllä todella kaunista mutta en vain muuten pitänyt tästä. Blogitekstejä en olisi millään jaksanut lukea ja samaa mieltä olen tuosta epilogi-osuudesta. Mutta siis onneksi tämä kieli pelastaa paljon.
VastaaPoistaLuinkin taannoin mietteesi tästä kirjasta ja muistan, ettei se tehnyt sinuun sen kummempaa vaikutusta. "Unohdin" linkata varmaan puolet bloggaajista, jotka ovat tästä kirjasta kirjoittaneet, mutta niitä on niin valtavasti, etten edes yrittänyt etsiä kaikkia.
PoistaMinusta blogiosuudet olivat ihan jees, perustelukin niille löytyi (itse arvasin sen melko pian). Ainoastaan ne kommentit olivat tylsiä ja epäuskottavia.
Kirjan kieli on niin kaunista, että se peittää ja hämärtää monelta sen,mistä todella on kysymys.
VastaaPoistaJa se ärsytti kuten Maariaakin (lue hänen arvionsa), että kun Vilja tajuaa oman tilansa ja todellisuutensa ja sen aiheuttajan, jo seuraava virke kaunitelee sen kaiken pois.
Niin, itse kyllä koen ymmärtäneeni, mistä kirjassa oli kysymys. Vaikka kieli oli kaunista ja runsasta, niin ei se silti sen sanomaa alle jyrännyt.
PoistaRistiriitaisuutta kirjassa on, mutta miksei olisi: onhan sitä selkeästi Viljan ajatukissa ja uskossakin. Jopa halussa uskoa ja olla uskossa.
Eräs syy voi tietenkin olla sekin (nyt seuraa mutuhuttu-spekulointia), että koska tämä aihe (lestadiolaisuus) selkeästi tuntuu olevan tabu (ainakin lestadiolaisille itselleen), on se sitä myös tietyssä mielessä Rauhalalle.
Enkä muuten ihmettele luettuani tämän päivän iltapäivälehtien lööppejä, Ilta-Lehti muun muassa otsikoi "Naiset synnyttykoneina" ja pyysi lukijoita ottamaan kantaa aiheeseen. "Utelu" on sulkeutunut eli tynkäjuttua on muutettu jälkikäteen, mutta kirjailijan nimeä ei ole edelleen osattu kirjoittaa oikein. Melko raflaavat (ja harhaanjohtavat) otsikot on kyllä saatu revittyä tuosta kirjasta. Mietin onko kirjaa edes toimituksissa luettu.
Oho, meni vähän aiheen viereen, hupsista. Joskus käy näin. :)
Monet minulle kommentoineet anonyymit vl-ihmiset eivät olleet edes kirjaa lukeneet, vaan sain syyttelyt jopa sitaateista, jotka olivat Rauhalan tekstiä. En julkaise yleensäkään mielelläni anonyymejä kommentteja, mutta etenkin tämän kirjan kohdalla lopetin niiden julkaisemisen. Etpä voi edes kuvitella mitä tekstiä syytävät 'syvästi uskovaiset'...
PoistaAuts, tosi ikävää tuollainen. Lukisivat tosiaan kirjan ennen kuin pillastuvat.
PoistaVoin kyllä kuvitella kaikenlaisia kommentteja, sillä olen itsekin saanut (edellisiin blogeihini) oman annokseni ja nimenomaan minuun itseeni kohdistuneita "jäkätyksiä". Että kaikenlaista "ainesta" liikkuu internetin syövereissä.
Vaikuttaa sellaiselta kirjalta, että taitaa mennä lukulistalle
VastaaPoistaVoin suositella, jos pohdiskelu kiinnostaa. Pohdiskeluhan pyörii lähinnä uskon ympärillä ja lapset ovat myös tärkeässä roolissa kirjassa.
PoistaMinullahan ei ole lapsia, onneksi. Alkoi uuvuttaa jo pelkkä lapsista lukeminen siinä mielessä, että saatoin samastua enemmän kuin hyvin Viljaan. Minusta ei olisi äidiksi: ei yhdelle saati useammalle lapselle.
Hm. Tästä on niin moni tykännyt, että ehkä pitäisi laajentaa mukavuusaluetta ja katsastaa joskus, mitä itse tykkäis.
VastaaPoistaTämä lienee sellainen kirja, josta on aika mahdoton etukäteen ennustaa pitkääkö vaiko ei. Eli pitää tosiaan itse se lukea ja kokea. :)
PoistaPeikkokin luulee, että selitykset kirjojen lopussa ovat vähän pöhköjä :) Näin sinun olisi se pitänyt ymmärtää -juttuja. Joskus se vielä oikeasti lukee jonkun kirjan :)
VastaaPoistaKröhöm, minunkin tekeleessäni oli epilogi (se ei tosin periaatteessa liittynyt itse tarinaan suoraan) :D
PoistaJoskus epilogit ovat ihan jess, tykkään. Mutta tässä se oli turha. :)
Kyllä, epilogi oli minustakin turha, mutta unohdin siitä mainita. Siinä vertauskuvat menivät ehkä jo liian yli, joskus vähemmän on enemmän.
VastaaPoistaJuu, epilogi oli turhaa toistoa. Kyllä se sanoma tuli perille ilman sitäkin. :)
PoistaKiva että luit tämän. Ja kiva että pidit ainakin jollain tasolla. =D Minua ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa koko kirja, vaikka on varmasti hieno ja kaikkea. (Lieköhän jopa liian runollinen minun makuuni.) Minun asuinkulmillani on paljon lestadiolaisia (itse kijailijatar on käsittääkseni melko samoilta seuduilta lähtöisin kuin minä)ja olen ollut paljon heidän kanssaan tekemisissä, niin siinäkään mielessä en ole utelias, eikä ole sellaista kurkkimisen halua. =D
VastaaPoistaVaikea sanoa olisiko liian runollinen. Rauhalan kielikuvat ja hänen käyttämänsä symboliikka on kaunista ainakin minulle hyvin ymmärrettävää.
PoistaEn pidä tarkoitushakuisesti oudoista ja mitään sanomattomista kielikuvista, joista ideaa saa etsiä suurennuslasin kanssa ja pettyä, kun sitä (ideaa) ei kuitenkaan ole: on vain heitelty sanoja toisensa perään. Rauhala ei sellaiseen onneksi sorru.
Minua kiinnostaa monenlaiset asiat, eri kulttuurit erityisesti. Lasken mielessäni lestadiolaisuuden (kuten monet muutkin uskonnot) kulttuureihin, koska ne vaikuttavat jollakin tavalla ihmisen arkeen. Näistä törmäyksistä ja kohtaamisista on kiintoisaa lukea.
En tiedä onko se sitten tirkistelynhalua vai mitä. Varmaan kaikki lukeminen sitten jossain määrin sitä on? Kun tämähän on kuitenkin fiktiivinen romaani eikä mikään elämäkerta tai muistelmat. Tosin luenhan minä misery littiäkin, että niin. :)
Nyt vasta huomasin, että sullakin oli tästä kirjoitus. Samat sanat, että aika välimaastoon sijoitun kirjan suhteen. se ei aiheuttanut mulla hillitöntä ihastusta, mutta ei myöskään inhoa tai vastustusta. Pidin kirjan kielestä, mutta tarina jäi hieman liian yksinkertaiseksi ja asia yhden asian kirjaksi. Kiva kuitenkin esikoiskirjaksi.
VastaaPoistaNimenomaan, mitään suurta tunnekuohua ei minullekaan tästä syntynyt. Kannatti kyllä ehdottomasti lukeam ihan jo kielen takia.
PoistaMielenkiintoinen, ajatuksia herättävä postaus. Olit miettinyt asiaa selvästi myös vl-uskon todellisuudesta käsin, vaikka mainitsinkin vl-uskon olevan sinulle vieras. Siksi tartuin tähän postaukseen.
VastaaPoistaOlen pohjois-suomalainen vl-nainen ja pienten lasten äiti. Kirjailija, vl-usko ja kirjan tapahtumapaikat ovat jokseenkin tuttuja. Luin kirjan itse tirkistelymielessä.
Kirja oli mielestäni kielellisesti kaunis. Alkuosa kirjasta oli hieman liiankin lyyristä, mutta juoni alkoi vetää sadan sivun jälkeen. Tuo tirkistelyhalu sai minut tylsästä alusta huolimatta lukemaan kirjan loppuun. Epilogi oli minunkin mielestäni täysin turha!
Kirja herätti minussa monenlaisia, mutta pääsääntöisesti ristiriitaisia tunteita. Mietin kovasti omaa äitiyttä, lapsuuttani, uskoani, mutta myös kirjailijan vastaavia. Sitten yritin lukea kirjaa myös ei-vl:n lukijan näkökulmasta.
Millaisia ne ristiriitaiset tunteet sitten olivat:
USKO: Osa uskonnollisesta kuvauksesta oli todentuntoista (esim. suviseurakuvaus ja siionin laulujen laulaminen). Osa oli iroonista (esim. raskaustestit säästöpakkauksissa - en ole ikinä törmännyt, ruuhka Jumalanvaltakunnan risteyksessä, siis Oulussa ry:n ja Oulu-hallin välissä). Osa oli loukkaavaa ja vaikea uskoa todeksi (esim. pakkopanemiset). Vl usko opettaa kunnioittamaan aviopuolisoa. Seksi on naisellekin oikeus eikä velvollisuus.
Olen vl, mutta Vilja ja Aleksi uskoivat eri tavalla kuin minä. Minulle usko on 99 prosenttisesti ilon ja voiman lähde. Viljalle usko toi myös lohtua, mutta oli samalla iso kahle.
NAISEUS/ÄITIYS: Vilja iloitsi lapsista, mutta pelkäsi toistuvia raskauksia. Vilja oli omistautuva äiti. Kirjailija kuvaakin erityisen kauniisti mielestäni lasten ja vanhempien suhdetta. Tästä voi jokainen lasten vanhempi ottaa opikseen. Uskonkin vakaasti, että tämä on juuri sitä, mitä kirjailija haluaa antaa myös omille lapsilleen. Moni kokee, ettei se ole mahdollista, jos lapsia on "liikaa".
Vilja koki olevansa yhtä aikaa vapaa ja kahlittu nainen. Itseltäni puuttuvat nuo kahleet. En koe, että olisin synnytyskone tai että synnyttäisin vastoin tahtoani. Jos näin olisi, en ehkä kuuluisi tähän liikkeeseen. Minulle lapsen saaminen on ollut kerta kerralta ihmeellisempää. Lapsi tuntuu todella Jumalan lahjalta, vaikka toki monesti väsyn pienten lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen. Uskoisin, että edellä mainittu olotila on jokaista äitiä lähellä.
LOPPURATKAISU oli minusta myös ristiriitainen. Ajattelisin, että kirjan kantavana teemana oli naisen itsemääräämisoikeus. Silti mies, Aleksi, meni yksin päättämään, että heidän perheeseen ei synny enää lapsia. Olisin kokenut itse moisen tempun tosi loukkaavana. Elän tasa-arvoisessa parisuhteessa. Päätämme aina yhdessä yhteisistä asioista.
Kirjan BLOGITEKSTIT oli minun näkökulmasta käsin sitä samaa hapatusta, josta liikkeestä eronneet/eroamassa olevat tällä hetkellä kirjoittelevat netissä. Koska uskoonsa tyytyväiset ovat nettikirjoittelijoissa vähemmistönä, ulkopuolelle välittyy vääristynyt kuva liikkeestä. Toki nämä negatiivisten asioiden bloggaajat kirjoittavat tärkeitäkin asioita, mutta ne eivät ole uskomme keskeisin sisältö. Ajattelisin, että kaikissa yhteisöissä on epäkohtia ja me kaikki ihmiset olemme taipuvaisia pahaan. Yhteisön on hyvä pyrkiä hyvään, mutta ei se voi paimentaa kurilla yhteisön jäseniä noudattamaan Raamatun opetusta. Viime kädessä jokainen vastaa itse synneistään ja jokaista ihmistä ohjaa omatunto. Joillekin blogin kommenteille kyllä nauroin. Oli niin helppo kuvitella, kuinka kirjailija oli saanut välähdyksiä eri näkökulmista...
Kiitos paljon perusteellisesta kommentistasi! Sitä oli mielenkiintoista lukea ja erittelet hienosti omia kokemuksiasi ja kirjan tapahtumia.
PoistaMinulle vl-usko on siinä mielessä vieras, että kaikki "kokemukseni" ovat ulkokohtaisia. Minulla ei ole yhtään tuttavaa kyseisessä uskossa. Tietoni ovat siis puhtaasti "teoreettisia" tyyliin Wikipediasta ym. luettuja. Siitä todellisesta arjesta ja sen kokemisesta minulla ei ole kokemuksia.
Sinulla on hyvä huomio tuohon Aleksin ratkaisuun, jonka hän teki Viljalta kysymättä. Asia tosiaan on niin iso, että siitä olisi varmasti ollut syytä keskustella ensin, vaikka Viljalle tuo päätös kaiketi oli mieleen. Täytyy kuitenkin muistaa, että kirja on fiktiota ja ihmiset toimivat miten toimivat - ihan oikeassakin elämässä näin on. Vilja kaiketi painoi asian villaisella, koska se lienee hänen omakin toive.
Minulle uskonto ei ole tärkeässä roolissa elämässäni, joten kaikkeen en voi edes samastua. Kiitos vielä kommentistasi, jonka eteen olet selvästi nähnyt vaivaa. :)