Hae tästä blogista

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Japanilainen mammutti

Hideo Yokoyama: Six Four
Rokuyon (64), 2012
Quercus, 2016
Englannistanut Jonathan Lloyd-Davies
S. 635
Ei ole suomennettu


Kidnappaus
lunnaat
murha

Rahat meni ja 7-vuotias tytär myös. Murhaajaa ei koskaan saatu kiinni eikä tutkimuskaan mennyt ihan oppikirjan mukaan. Vielä neljäntoista vuoden jälkeen tämä selvittämätön tapaus kummittelee läänin poliisin päämajassa.

Kyseinen kidnappaustapaus on varsin tuttu Yoshinobu Mikamille, joka oli mukana sen tutkinnassa. Sittemmin hänet siirrettiin toiselle osastolle ja ihan toisiin tehtäviin: etsivä-Mikamista leivottiin poliisin viestintäjohtaja (press director). Todellakin leivottiin, sillä henkilöstöä siirrellään melko mielivaltaisesti tehtävästä toiseen ja osaltolta toiselle.

Six Four käsittelee varsin runsaasti japanilaisen poliisilaitoksen toimintaa ja hierarkioita. Nämä nokkimisjärjestykset ovat melko oleellisia kirjassa, sillä ne ovat osa jännitettä. Jos ei organisaatio- ja toimenkuvakuvaukset kiinnosta, on turha tähän kirjaan tarttua. Voi olla, että olisi jäänyt minultakin tarttumatta, jos olisin tiennyt.

Onneksi en tiennyt, vaikka kieltämättä 635 sivua lähinnä organisaatiotutkimista on melkoisen paljon. Toki tässä sitä kidnappaustakin tutkittiin, mutta lähtökohta on hyvin erilainen kuin olisin odottanut - en tosin odottanut mitään.

Silti jostain kumman syystä, tämä kirja vei mukanaan. Voin rehellisesti sanoa, että minun kohdallani eräs syy on japanilaisuus: luen mielelläni melkein mitä tahansa (paitsi ilmeisesti Haruki Murakamia, heh) kyseiseen maahan ja kulttuuriin liittyvää kirjallisuutta. Pidän hienovaraisesta vihjailusta ja tulkinnoista, ja jo oletuksena pidän miljööstä.

Mikami kulkee kanssamme koko kirjan: muiden tekemisiä ei edes seurata, vaan kaikki suodattuu Mikamin silmien kautta yksikön kolmannessa persoonassa. Mitä ikinä Mikami tekee ja minne Mikami menee, lukija kulkee hänen vierellään. Kiinnyin Mikamiin.

Kulttuuri näkyy kirjassa myös naisten asemassa, joka korostuu muutaman kerran. Erityisesti Mikamin alainen, Mikumo, yrittää murtautua sukupuolen asettamista kahleista. Naisen tehtävähän on lähinnä avioitua ja sen jälkeen mielellään tulla raskaaksi ja jäädä kotiin olemaan raskaana ja hoitamaan miestä ja myöhemmin myös lasta/lapsia.

Mikamin vaimo, Minako, on perinteinen japanilainen vaimo: hän hoitaa lapsensa ja miehensä. Teini-ikäinen tytär on tosin vastikään kadonnut ja se luo varjon Mikamin ja Minakon suhteeseen. Tyttären katoaminen kulkee ikään kuin taustalla: se on alati läsnä, vaikka siitä ei pahemmin puhuta.

Varoituksen sana: Henkilögalleria paisuu suorastaan muodottomaksi. Etenkin kirjan alussa henkilöä ja nimikettä pukkaa sellaista vauhtia, että meinaa vauhtisokeus iskeä. Pidin kirjaa henkilöistä (ja nimikkeistä), koska pelkäsin etten muista niitä myöhemmin (ja tässä kirjassa henkilöt ja heidän nimikkeensä ovat tärkeitä). Kävi tietenkin niin kuin minulle usein eli kirjoittaessani asioita muistiin ne jäävät päähäni. Hieman päntäten meni kirjan alkuosa, mutta se kannatti.

En voi kertoa tästä kirjasta enempää, sillä tämä on eräs niitä kirjoja, jotka pitää itse kokea. Kirjan jännite ei ole tapahtumissa, vaan henkilösuhteissa ja ajatuksissa. Tiukkaa menoa kaipaavat voivat suosiolla skipata tämän kirjan,

sillä

Six Four on kytevä hiillos, jonka mustunut sisin hehkuu punaisena. Silloin tällöin ilmavirta saa hiilloksen sykkimään ja kipinät retkeilemään sen ympärillä, mutta syttyä se ei jaksa. Se ei kaiketi ole tarkoituskaan: tämä on hidas ja hiljainen romaani, joka onnistuu liikuttamaan ihan muulla kuin äksönillä saati brutaalisuudella. Ei siis luvassa verta ja suolenpätkiä.


Tällä kirjalla pääsen jälleen lentelemään Kurjen siivellä.

4 kommenttia:

  1. En ole seurannut blogeja pitkiin aikoihin. Blogisi uudistunut ilme on i-ha-na! Pidän mustavalkoisen ja salaperäisen kuvituksen/kuvamanipulaation yhdistelmästä.

    En ole kuullut, saati lukenut tätä kirjaa. Viime aikoina olen lukenut muita kirjoja englanniksi. Minulla on pakkomielle, että englannin täytyy olla kirjailijan äidinkieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Olen huomannut, ettet ole blogannut aikoihin, hyi hyi tuhma tyttö! Tosin kävin jo blogissasi ja monenlaista syytä näkyi olevan. Piti kommentoidakin, mutta meni jostain syystä jauhot suuhuni.

      Ihan hyvä pakkomielle, sillä enkunkielistä luettavaa on niin paljon, että jollain lailla on hyvä karsia.

      Poista
  2. Tämähän vaikuttaa oikein perinteiseltä ihmissuhderomaanilta. Juuri tuo kyteminen on kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa juu, mutta käytännössä on ehkä enemmänkin hierarkioiden kuvausta. Tässä ei paljon tunteita ole esillä, lähinnä spekuloidaan kuka salailee ja mitä ja miksi. Eli ehkä enemmänkin mennään tuonne motiivipuolelle. Ja valtakysymyksiin.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.