Hae tästä blogista

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ketun kyyneleet


Pahuus painaa kumaraan. Ketään ei haluta minnekään, pysykää rajojenne sisällä. Raameissanne. Tänne ei kaivata ketään, eikä sinne. 

Eläimet ovat tiellä, kuolkaa. Metsistä kaadettakoot puut: haluamme puuttomat metsät. Tilaa tilaa tilaa. Ihminen tarvitsee tilaa vihata.


Kettu taitaa asua takapihallamme. Otin sen mukaan maailmaani - siihen, joka on liian arvokas mielen rajojen ulkopuolella elettäväksi. Se on minun: sinne ovat eläimet tervetulleita. Ja ihmiset, joilla on sydän.


"I was dreaming of all my life
When it is dark you are my light
But don't forget
Who's always our guide
It is the child in us."


Enigma


4 kommenttia:

  1. Elegia, tuli nyt niin tästä sun tekstistä ja tuosta Ketusta mieleen Raija Siekkisen kirjat. Tuo "pysykää rajojenne sisällä" - joskus mietin, että vaikka sinne rajojen sisälle kaipaa (tosin en nyt tiedä, puhummeko samasta asiasta), niin haluaisiko sinne sitten loppujen lopuksi kuitenkaan. Aika kimurantti juttu.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, osittain varmaan puhutaan samoista rajoista, osittain en. Mutta eipä noista minun muutamasta virkkeestä voi oikein paljon päätellä. Minulle tulee ajoittain suuria turhautumisen ja toivottomuuden tunteita. En jaksanut enempiä kirjoitella, mutta avaan ajatuksiani näissä kommenteissa. Lukekoon ken jaksaa. :)

      Ensimmäinen osuus syntyi siitä turhautumisesta, jota tunnen. Eräs ihminen (ja aika moni muukin) saarnaa rajojen sulkemisen puolesta; hänen mielestään ihmisten ei tarvitsisi liikkua ja monikulttuurisuus ja "globalismi" on hänen mielestään yksinomaan muslimien suunnittelemaa mädätystä ja propagandaa. Samaan aikaan tämä sankari haaveilee itse poistuvansa kotimaastaan ja muuttavansa muualle. Niin että eeh... Mikä on logiikka. Ai niin, tietynlaiset ihmiset saavat liikkua rajojen yli. Ei liene vaikea arvata, keitä näillä "tietynlaisilla" tarkoitetaan.

      Syntyi yleinen turhautuminen ihmisiin. Ihminen kuvittelee olevansa jumala, joka voi säädellä kaikkea. Ihminen haalii lisää tilaa, kaataa metsää, tuhoaa luontoa. Sitten ihmetellään, kun törmätään villieläimiin. Ja ne eläimet pitää tietty tappaa, just in case. Tappaminen on ainoa vaihtoehto; ihminen ei näe omassa toiminnassaan mitään moittimista.


      Ketusta pääsimme siihen, mitä sinä oikeastaan kuvasit. Ajattelen niitä mielen suojarajoina. Tarvitsen oman kuplan, tilan joka ei ole saastunut ja jossa kaikki on hyvin ja turvallista. Joskus ympäröivä maailma ahdistaa niin paljon, että tekisi mieli kadota niiden omien rajojen sisälle kokonaan.

      Eli ymmärsit <3

      Poista
  2. Yhden ainoa kerran olen blogissani kiristellyt hampaitani. Mietin, että miksi sellaista julkaistaan nykyaikana Suomessa. Oli sitten a-kappale, mutta minua ei vaienneta. Siinä kerrottiin, että lemmikkikissat ja koirat olisi nyt hyvä poistaa. Jatkoin lukemista ja jouduin hurskaisiin muisteloihin, kun tekijällä oli perheessä kultainenoutaja. Wau. Muilta eläimet pois, kunhan itse on saanut elää koiran kanssa. Kettu on meidän pihalla tavallinen vieras, kerran bongasin ilveksen jäljet. Meillä on kuntia joiden alueella täysjärkinen ei päästä suustaan ulos sanaa kotka tai se on tuhon oma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, vähän myöhässä vastaamassa, mutta parempi myöhään... :) Maapallero ei tosiaan ole vain ihmisten käytössä, vaan täällä asustelee laaja kirjo muitakin eläinkunnan asukkeja. Olisi syytä ottaa nekin huomioon: ihminenhän valtaa koko ajan lisää tilaa itselleen ja mistäs muualta kuin luonnosta.

      Ihminen itse on myös lemmikkinsä jalostaneet, joten hoitakoon myös ne. Tosin eiköhän ihminen hoidakin jalostamalla pian kaikki rodut sairaiksi. En ihan aina ymmärrä sitä tuhoamisvimmaa, joka ihmiskunnassa kytee.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.