torstai 28. tammikuuta 2016

Tunnelin päässä ei valoa, vaan murha

Ernesto Sabato: The Tunnel
Alkuper. El Tunel, 1948
Penguin, 2011 (julkaistu ensimmäisen kerran UK:ssa 1988)
S. 140
Espanjasta englannistanut Margaret Sayers Peden
Kirja on suomennettu nimellä Tunneli

Onpa hauska huomata samastuvansa murhaajaan. Tai no, en suinkaan kokonaan vaan tiettyihin hänen ajatuksiinsa (en sentään ole misogyyni) etenkin kirjan alkupuolella, kun tuleva murhaajamme on vielä suunnilleen tolkuissaan tai ainakin kykenee pitämään perimmäiset ajatuksensa - ja tekonsa - piilossa.

Vaan eivätpä ajatukset ihmisestä yksistään hullua tee, vaikka normista poikkeva maailmankuva ja käyttäytyminen helposti jonkin sortin hulluutena voidaan nähdäkin.

Why the hell should I explain why I do not go to art exhibits?

Murhaajamme istuu vankilassa kirjoittamassa selontekoa rikoksestaan. Hän on nimekäs taidemaalari, jota kriitikotkin ylistävät. Oikeudenkäynti on jo takana ja tuomio langetettu, mutta murhamiehemme haluaa vielä tehdä tilinpäätöksen.

It should be sufficient to say that I am Juan Pablo Castel, the painter who killed Maria Iribarne.

Näillä sanoilla alkaa The Tunnel ja se vetää minut heti mukaansa käytävilleen, jotka alussa ovat hieman väljemmät mutta loppua kohden käyvät yhä ahtaammiksi ja pimeämmiksi. Mutta minä naureskelin tätä kirjaa lukiessani.

Castel on samaan aikaan huvittava ja rasittava pakkomielteisessä ihastumisessaan, vainoharhoissaan ja pakonomaisessa tarpeessaan analysoida joka ikinen asia puhki. Ja juuri noita analyysejä ja vaihtoehtoja lukiessani olin kuolla nauruun. Samoin hirnahtelin Castelin postissa asioimiselle. Hän postitti kirjeen, mutta muuttikin mielensä ja olisi halunnut kirjeensä takaisin. Seuraa huvittava episodi postilaitoksen tiloissa.

En tiedä onko tämän kirjan tarkoitus olla hauska/viihdyttävä vai syvällinen. Toisaalta miksi nämä olisivat toisensa pois sulkevat. Löysin The Tunnelista lukuisia kiehtovia ajatuksia, joihin voisin itsekin yhtyä, ja joita jäin pohtimaan enemmänkin mielessäni. En kuitenkaan sanoisi, että tämä on mikään syvällisyyden kevätlähde, vaan enemmänkin sekoitus komiikkaa ja itsetutkiskelua, joka kiihtyy ja suistuu raiteeltaan loppua kohden. Mutta minä pidin.

Ja  tässä on nyt se mahdollinen ongelma: saako näin vakavalle asialle nauraa. Tässähän on kuitenkin kyse murhasta. Mietin asiaa yön yli ja päädyin siihen tulokseen, että minähän nauran jos naurattaa. Näin minä tämän kirjan koin, ja jos se on "väärin" tulkittu, niin voi voi.

Voisinkin tästä hipsiä vaikka Goodreadsiin lukemaan toisten mietteitä: en ole vielä uskaltanut sitä tehdä, koska en halua vahingossakaan saada mitään vaikutteita omaan tekstiini. Kiinnostaa kuitenkin toisten kokemukset ja tulkinnat tästä kirjasta.

Kauniiksi lopuksi haluan heitellä parit mieltäni kutkuttavat sitaatit The Tunnelista, olkaa hyvä.

The phrase "the good old days" does not mean that bad things happened less frequently in the past, only - fortunately - that people simply forget they happened." ...



Experience has taught me that what seems clear and evident to me is never so to my fellow human beings.

Tulipa tässä samalla valloitettua uusi maa, Argentiina. Ernesto Sabatosta voi lukea lisää vaikkapa Wikipediasta.

6 kommenttia:

  1. Kyllä on suomennettu! Kävin heti kirjaston sivuilla tarkistamassa. Oliko se nyt jo vuonna -86 tai jotain. - Hauskoja kiteytyksiä olet siteerannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoo, kiitos oikaisusta! Minun pitäisi vissiin alkaa tutkia nimenomaan kirjaston sivuilta näitä mahdollisia käännöksiä. Menenkin heti kokeilemaan, joten kiitos vinkistä samalla :)

      Poista
  2. Kauheen kiinnostavaa ja erityiesti myös tuo sun naurupuoli. Tässä teoksessa varmasti on jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tässä, ainakin minun mielestäni. :D Suosittelen kokeilemaan: ei ole ainakaan pitkä piina, jos ei miellytäkään.

      Poista
  3. Olen lukenut tämän alkukielisenä pariin kertaan ja arvostan kovasti. Tunneli on eksistentialistinen vähän Camus'n tyyliin, mutta ei todellakaan niin synkkä kuin Sivullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän eksistentialistisista romaaneista, mutta olen kyllä valikoiva niidenkin suhteen. Camusin Sivulliselle en oikein lämmennyt, vaikka siinäkin oli puolensa. Jännä juttu on, että Sivullisen tunnelma (ja siitä luomani värimaailma!) on yhä melko voimakkaana mielessäni.

      Mutta siis tästä pidin kovasti. Mielestäni mahdollinen tahaton tai tahallinen huumori ei ollenkaan latista sisältöä.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.