keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ghana ikuisesti

Kansi: Timo Mänttäri
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
(Ghana must go)
Otava 2013
S. 400
Arvostelukappale


"Loistava kirurgi. Paras mitä meillä on."


Cabotien perhelääkäri, omahyväinen yleislääkäri (joka teki töitä ennakkomaksulla: maksullinen lääkäri, päivettynyt ja mustanharmaahiuksinen) odotti Kwekun kanssa toimistossa samalla kun Kip jatkoi juttuaan käytävässä. "Ja missä sinä olet känyt 'koulusi'?" Sormilla tehdyt lainausmerkit.


"Viidakossa, villieläinten avulla", Kewku vastasi tekohienostelevaan sävyyn. "Simpanssit opettivat. Mahtavia kouluttajia. Kukapa olisi arvannut?"


Nelilapsisen perheen isä, kirurgi Kweku Sai, painostetaan tekemään leikkaus. Kyseessä on jo alkujaan melko epätoivoinen yritys, eikä se potilasta pelastakaan: hän menehtyy. Alkaa pitkä oikeustaistelu, jonka aikana Kweku kantaa salaisuutta sisällään. Kweku murenee, ja lopulta koko perhe hajoaa.

Kwekun vaimo, Fola, yrittää toimia muuttuneessa tilanteessa niin kuin parhaaksi katsoo. Mutta ratkaisuja ei voi ennakoida, ei tietää niiden seurauksia. Selasi avaa maltillisesti Sain perheen käänteet, onnen ja tuhon.

Kirjan ensimmäinen osa kertoo tapahtumia lähinnä Kwekun näkökulmasta. Se alkaa siitä, kun Kweku kaatuu lopulliseen uneensa. Se kertoo, miten perhe päätyi tilanteeseen, johon päätyi. Myöhemmin näkökulma vaihtelee Folan ja perheen lasten kesken Kwekun jäädessä hiljalleen taustalle, ikään kuin kummitukseksi.

Kirjan ensimmäinen osa on mielestäni sen heikoin lenkki. Siinä on paljon toisteisuutta, joka on varmasti huolellisesti suunniteltu. Ihan ravisteleva tehokeino, joka olisi voinut häiritä, ellen olisi häiriintynyt muista kirjan kielellisistä rakenteista.

Selasi käyttää ensimmäisessä osassa paljon vinoviivoja ja sulkeita. Niitä enemmän minua häiritsivät kohdat, jotka oli selitetty tyyliin a) ... b) ... c) ... jne. Erikoisten ratkaisujen sekamelska teki tekstistä ajoittain raskaan lukea. Aiheesta pompataan toiseen ja se teki lukemisesta välillä hankalaa.

Mietin onko Selasi halunnut tarkoituksella kääriä näennäisesti yksinkertaiset asiat monimutkaisuuden verhoon.  Toisaalta kyse on kaunokirjallisesta teoksesta eikä mistään tiedotteesta.

Toinen ja kolmas osa ovat mielestäni kaunokirjallisesti onnistuneempia (täytyy toki muistaa, etten ole mikään kirjallisuuden asiantuntija saati kriitikko). Selasi käyttää myöhemmin roomalaisia numeroita erottaakseen kerronnallisia näkökulmia. Se toimii hyvin, vaikka anarkisesti (?) hän kirjoittaa ne pienellä. Se (pienet kirjaimet) ei kuitenkaan ollut sellainen asia, joka minua olisi mitenkään häirinnyt, kunhan nyt huomautin.

Syy, miksi kiinnitin kirjan rakenteeseen niin kovasti huomiota, löytyy kirjan sivuliepeestä. Siinä on siteerattu kirjailija Teju Colea: "Selasi ei ainoastaan uudista käsitystämme afrikkalaisesta romaanista, vaan romaanista ylipäätään."

Tässä kirjassa liikutaan pääasiassa akselillä Pohjois-Amerikka, Nigeria ja Ghana. Se ei siis edusta koko Afrikkaa. Juutuin tähän kohtaan, koska esimerkiksi Mafalala pohti hyvin jokunen aika sitten blogissaan afrikkalaisen kirjallisuuden "niputtamista".

Vertauksena: harvemmin puhutaan eurooppalaisesta kirjallisuudesta, vaan silloin kirjaa lähestytään yleensä maakohtaisesti (En koskaan sanoisi, että pidän eurooppalaisesta kirjallisuudesta. Silloin yksilöin ja mainitsen maan: esimerkiksi pidän ruotsalaisesta kirjallisuudesta.)

Miksei siis maakohtaista yksilöintiä tehdä, kun on kyse afrikkalaisesta kirjallisuudesta?

Sanon usein, että pidän afrikkalaisesta kirjallisuudesta. Minulle se tarkoittaa sitä, että on samantekevää mihin Afrikan maan kolkkaan kirja sijoittuu: minulle kiinnostus syntyy pelkän maanosan perusteella. Ei ole myöskään väliä onko kirjailja itse syntyisin jostain päin Afrikkaa vai kokonaan toisesta maanosasta.

Mutta huom: ymmärrän kyllä, että siinä missä Espanja ja Suomi ovat ihan omanlaisensa kulttuurit, niin ovat myös vaikkapa Etelä-Afrikka ja Nigeria - ja niidenkin sisällä on paljon vaihtelua.

Takaisin kirjaan.

Pidin kovasti kirjan pohdiskelevasta sävystä, sen syvälle menevästä kielestä ja kuvauksista. Kirjasta välittyy se tietynlainen "afrikkalainen henkisyys", jota kyseisen maanosan kirjoissa rakastan. Kaiken lisäksi juoni on vetävä ja minun makuuni sopivan verkkainen, muttei liian tahmainen ja seisova.

Tämä on ehdottomasti sellainen kirja, joka pitää itse lukea ja kokea. En halua kertoa juonesta sen enempää juuri siksi, että tietynlainen yllätyksellisyys säilyisi. Kirja vilisee vihjauksia tulevaan, se maalaa enteitä lukijalle. Ja nuo enteet ovat surullisia, ikäviä, traagisia. Ja ne muuttuvat ajallaan lihaksi.

"Tuntui melkein mahdottomalta, että hän oli kulkenut niin pitkän matkan siinä ruumiissa: Brooklinesta Lagosiin, pianon luota ja luokkahuoneesta ja makuuhuoneesta ja turvasta tänne, tähän parhaillaan kehkeytyvään painajaiseen."

Kirjan päätteeksi laskin poskipäilleni kaksi kyyneltä. Kunpa vain asiat olisivat menneet toisin, olisipa Kweku toiminut toisin. Kun ei olisi ollut liian myöhäistä.

Mutta toinen kyynel viestitti haikeasta ilosta. Vihdoinkin rauha - eikä vain Kwekulle.

~~~

Osallistun tällä kirjalla Afrikan Tähti -haasteeseen.


11 kommenttia:

  1. Hei, tämähän kuulostaa sopivalta Afrikka-kirjalta! Sellainen on ollut mielessä jo jonkin aikaa, mutta vielä ei ole osunut kohdalle sellaista, jonka laittaisi ihan varta vasten muistiin. Mutta laitanpa tämän, kiitos vinkistä! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos alkoi kiinnostaa! Tämä on oikeasti ihan lukemisen ja ajattelemisen arvoinen kirja. Jään itsekin kuulolle, josko Selasilta tulee joskus lisääkin kirjoja.

      Poista
  2. Tämä kuulostaa sellaiselta jota haluaisin lukea,etenkin kun olen vapaaehtoishommissani afrikkalaisten kanssa tekemisissä ja Afrikka muutenkin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Afrikka kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti. Myös ikisuosikkini André Brinkin kirjoja kannattaa kokeilla. Etenkin niitä, jotka käsittelevät apartheidia Etelä.Afrikassa. :)

      Poista
  3. Sain kirjan tällä viikolla, mutta päätin että en lue tätä heti Bulawayon We Need New Names -kirjan jälkeen. Harpoin siis tekstin alkuosan yli ja palaan sitten, kun olen kirjan lukenut :) Aikamoinen tuo lainaus, etenkin Selasin kirjassa! Brinkin kirjojen pariin pitäisi muuten palata, olen joskus tosi kauan sitten lukenut jonkun hänen kirjoittamansa, mutten edes muista minkä. Sen muistan, että pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan sinun mietteitäsi tästä kirjasta. Jonkinlainen hajurako kannattaa tosiaan jättää, ettei tule luettua liian "samanhenkisiä" kirjoja putkeen.

      Minulla on muutama lukematon Brinkin kirja vielä hyllyssänikin. Pitää ottaa lukuun jossain vaiheessa. Ongelma on, että eteen tupsahtelee jostain jatkuvasti niin kiintoisia kirjoja, että menee pää ihan sekaisin. ;)

      Poista
    2. En muuten malttanutkaan lukea muuta välissä :) Kävin nyt lukemassa koko tekstisi, samanlaisia tunnelmia tosiaan!

      Poista
  4. Vaikuttaa kiinnostavalta! Minulla iski Afrikka-innostus Hirvosen Kauimpana kuolemasta -kirjasta, ihana lukea tuohon runsaaseen, monipuoliseen ja mielenkiintoiseen maanosaan sijoittuvia tarinoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla että olet innistunut Afrikasta! Löytyy taatusti paljon elämyksellistä ja monipuolista kirjallisuutta siihen liittyen. :)

      Poista
  5. Mukavaa löytää kirjabloggaajia, joita afrikkalainen kirjallisuus kiinnostaa! Itsekin pidän siitä kovasti. Ghana ikuisesti oli yksi parhaista kirjoista, minkä olen lukenut pitkään aikaan. Minua ensimmäisen osan tyyli ei häirinnyt, vaan kerronta tempasi mukaansa alusta alkaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavuus on molemminpuolista! Afrikka kirjallisuudessa ja muutenkin on pitkäaikainen kiinnostukseni, jolle ei loppua näy. :)

      Ghana tosiaan tempaisi mukaansa alusta alkaen, mutta minua ensimmäisen luvut runsaat "tehosteet" hieman ärsyttivät, mutta kokonaisuutenahan kirja on huikea.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.