(Suom. Leijapoika)
Bloomsbury 2003
S. 324
Hosseinilta julkaistaan toukokuussa (ainakin täällä, Suomesta en tiedä) uusi kirja, And the Mountains Echoed. Senpä takia päätin vihdoin lukea the Kite Runnerin pois jaloista.
Leijapoika on lojunut hyllyssäni ja olen kartellut sitä siksi, että siinä on hävyttömän pieni fontti. Paras tapa pelotella minut pois kirjan parista onkin pieni fontti yhdistytettynä täyteen tupattuihin sivuihin.
Tästä samaisesta syystä minulta jäi taannoin Tervon Layla ostamati: ainakin pokkariversio oli liian ahdas edes silmäiltäväksi. Harmi, sillä Layla kiinnostaisi minua kovasti.
Leijapoika (käytän jatkossa kirjan suomennettua nimeä) on ennen kaikkea tarina ystävyydestä ja lojaalisuudesta. Kolikon kääntöpuolella kulkee petos ja katkeruus, pelkuruuskin.
Amir elää etuoikeutettua elämää Kabulissa isänsä ja palvelijoidensa kanssa. Palvelija-Alin poika, Hassan, on Amirin lojaali ystävä. He kasvavat yhdessä, vauvoina olleessaan heitä ruokkii sama rinta. Heitä yhdistää äidittömyys.
Mutta Amir ei koskaan ajattele Hassania ystävänä, vaikka heidän yhdessäolonsa täyttää ainakin minun silmissäni kaikki ystävyyden kriteerit. Heidän välillään on kuilu: Hassan on Hazara ja palvelija. Hazarat ovat pohjasakkaa Kabulissa ja sen saa tuta Hassan, ja Amirkin viettäessään aikaa Hassanin seurassa.
Amir on 12-vuotias, kun hänen elämänsä muuttuu. Ehkä pitäisi sanoa, kun hän muuttaa elämänsä, sillä enemmänkin tuo kohtalokas päivä muuttaa Hassania ja hänen elämänsä. Amir ei osaa käsitellä tapahtumaa, ei omia tunteitaan. Niinpä hän vajoaa alhaisiin temppuihin ja niin lopulta käy kuin hän tavoittelikin. Mutta siitä saa maksaa kalliin hinnan.
Leijapoika herätti minussa monenlaisia tunteita ja kyllä - päädyin itsekin pohtimaan Amirin valintoja ja tekoja. Minusta Amirin valinnat ovat kauhistuttavia, mutta toisaalta eletään ankaria aikoja, Amir on vasta nuori poikanen. En voi tuomita, vaikka ajoittain olisin halunnut.
Kirjassa on kuvattu hyvin Amirin ja hänen isänsä monimutkaista suhdetta. Amir ei koskaan tuntenut olevansa riittävän hyvä isälleen. Vasta paljon paljon myöhemmin hän saattaa nähdä asioita toisenlaisessa valossa.
Minulta ainakin lähti matto jalkojen alta pari kertaa, sillä en osannut odottaa tietynlaisia käänteitä. En, vaikka periaatteessa näin jälkikäteen katsottuna ne näyttäytyvät selkeinä.
Leijapoika on kauttaaltaan melko synkkä ja melankolinen kirja. Sellainen kirja, joka jää päähäni asumaan. Kun lopulta juuri mikään ei olekaan sitä, miltä näyttää. Kun kaiken toivon keskellä asuu epätoivo ja suru.
Tunnustan, että silmäni sumenivat kirjan lopussa. Ne olivat kyyneliä, jotka kumpusivat haikeudesta, kaikesta menetetystä, kaikesta surusta. Niin paljon valui hukkaan.
Minua kiehtovat kirjat, joissa pääsee tutustumaan eri kulttuureihin, näkemään asioita eri kulmista. Vaikka Leijapoika on fiktiivinen romaani, sen sivuilla saa kokea raapaisun Afgaanikulttuuria.
En ollut aiemmin kuulluut Mullah Nasruddista. Alla lainaus Wikipediasta:
"He is considered a populist philosopher and wise man, remembered for his funny stories and anecdotes. He appears in thousands of stories, sometimes witty, sometimes wise, but often, too, a fool or the butt of a joke."
Nasruddin (tämä kirjoitusmuoto esiintyy Leijapojassa, joten käytän sitä) esiintyy tässäkin kirjassa muutaman vitsin verran.
"Agha, did you hear what Mullah Nasruddin did when his daughter came home and complained that her husband had beaten her?"
I could feel him smiling in the dark and a smile of my own formed on my face. There wasn't an Afghan in the world who didn't know at least a few jokes about the bumbling mullah.
"What?"
"He beat her too, then sent her back to tell her husband that Mullah was no fool: If bastard was going to beat his daughter, then Mullah would beat his five return."
~~~
Kirjan pohjalta on tehty elokuva, joka odottelee minua nauhoitteena. Se tuli taannoin telkkarista, mutten halunnut katsoa sitä ennen kuin olen lukenut kirjan.
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Annika (Rakkaudesta kirjoihin) ja Pihi nainen.
Osallistun tällä kirjalla Kirjavuoren valloitukseen.
*
Lisäys 19.3. kello 11:15 (UK time)
Lisäsin kommentteihin muutaman mietteen Leijapoika-elokuvasta, jonka katsoin mieheni kanssa sunnuntaina.
Leijapoika oli kirja, jota en voinut laskea käsistäni. Todella vaikuttava. Heti perään luin Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, (englanninkielinen alkuteos A Thousand Splendid Suns, jos haluat etsiä) suosittelen. Tietyllä tapaa vielä järkyttävämpi kuin Leijapoika. Ehkä siksi kun kertoo naisen asemasta ja voi tavallaan asettaa itsensä siihen.
VastaaPoistaEi näistä kumpikaan mikään hyvän mielen kirja ole, mutta eivätpä ole elämä ja maailmakaan. On mielenkiintoista kurkata täysin vieraaseen kulttuuriin, en Afganistanista tiennyt ennen näitä kirjoja oikeastaan mitään. Luettuani ne aloin katsella uutisiakin aivan uudella tapaa.
Lisäksi Hosseini kirjoittaa hyvin ja vetävää tekstiä. Nämä kirjat menivät parhaat koskaan lukemani kirjat -listalle välittömästi.
Minulla kesti aika kauan lukea tämä, mutta ei siksi, etten olisi tykännyt. Jäin vaan niin kovasti ajattelemaan kesken lukemisen, miettimään miten olisin itse toiminut. Voin paljastaa, etten päässyt lopputulokseen itseni kanssa.
PoistaOlen lukenut tuon Tuhat loistavaa aurinkoa joskus aikoja sitten ja muistan siitä pitäneeni paljonkin. En silloin tainnut pitää aktiivisesti kirjablogia tai ehkä siitä on kirjoitus tuolla vanhassa kirjablogissani. En jaksanut etsiä, koska Vuodatuksessa ei toimi enää tunnisteet, joten olisi karsea vaiva ryhtyä sitä sieltä tonkimaan.
Hosseini tosiaan kirjoittaa kauniisti, voisiko sanoa jopa sielukkaasti. Odotan innolla tuota kolmatta kirjaa!
Minuakin tämä kirja odotteli pitkään ennen kuin sen pariin vihdoin aloin. Ehkäpä se oli juuri nuo täyteen tupatut sivut, jotka eivät houkutelleet. Mutta kun kirjan pariin pääsi, piti se kyllä sitten minut hyvin otteessaan.
VastaaPoistaKirja oli minustakin hyvin melankolinen. Yritin lukiessa löytää positiivisen kohdan, jossa voisi hengähtää ja pitää lukutauon. Sellaisia kohtia ei paljon kirjassa ollut. Pakko olikin siksi lukea kirja aika putkeen.
Pidin kirjan lopusta, joka ei liikaa siloitellut asioita. Toipuminen kestää pitkään. Onneksi Hosseinikin osasi sen hyvin kirjassa ilmaista.
Leijapoika-leffa oli kirjan luettuani pettymys. Puoliso, joka ei kirjaa ollut lukenut, piti puolestaan elokuvasta. Minusta se tuntui hirveältä harppomiselta, mutta miehestä oli kerrankin hyvä, että leffassa tapahtui paljon.
Kiitos linkityksestä. :)
Mikähän siinä muuten on, että pitää niin rumasti taittaa noita kirjoja? Voiko tavallisessa "tekstikirjassa" olla niin kovasti merkitystä hinnan puolesta, että pitää ahtaa sivut täyteen mikroskooppista fonttia, että sivumäärä pysyy mahdollisimman pienenä. Tätä mietiskelen aina säännöllisin väliajoin päätymättä mihinkään tulokseen. Moni hyvä kirja on oikeasti jäänyt hommaamatta ja lukematta juuri tämän takia.
PoistaLeijapojassa ei tosiaan pahemmin iloteltu ja nekin harvat "suvantokohdat" olivat tietyllä tapaa surullisen onnellisia. Minua se ei oikeastaan haitannut, koska pidän (voiko näin sanoa?!) melankolisista kirjoista. En tietenkään jatkuvasti jaksa sellaisia lukea, vaan välissä pitää olla jotain kevyempää. :)
Kirjan loppu oli tosiaan napakymppi - muunlainen loppu olisi voinut olla klisee tai liian synkkä. Nyt jäi sijaa toivolle.
Minäkin yritän saada miehekkeen katsomaan Leijapojan kanssani. Ei ole vielä lupautunut, koska hän joskus vieroksuu minun ehdottamiani leffoja :D
Oi, sinä luit tämän! Minussakin pieni fontti ja tiiviisti painetut sivut aiheuttavat allergisia reaktioita... Mutta olipa hienoa, että näistä seikoista huolimatta teoksen luit. Leijapoika oli todella vahva, suorastaan riipivän surullinen kirja! Ei voi kuin odotella Hosseinin tuoreinta, jonka pitäisi ilmestyä suomeksikin tuossa toukokuulla.
VastaaPoistaJuu, vihdoin ja viimein ja voi että, onneksi luin! Pieneen fonttiin tottui nopeasti eikä siitä jaksanut lopulta edes häiriintyä, kun tarina vei niin mennessään.
PoistaKiva, että Hosseinin kolmas ilmestyy samoihin aikoihin Suomessa! Ehkä kerrankin luen samaan aikaan jotain tiettyä kirjaa kuin moni muu kirjabloggaaja :)) Siten voi tuoreeltaan lukea toisten mietteitä kirjasta ja varmaan syntyy keskusteluakin!
Luin "Tuhat loistavaa aurinkoa" ja pidin siitä paljon..
VastaaPoista"leijapoikaa" en ole lukenut,olen nähnyt leffan, joista pidin tosi paljon!!!
Odotan uutta kirjaa innolla..
Tuhat Loistavaa aurinko on kyllä loistokirja. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten siitä enää paljon muista. Sen voisi jossain vaiheessa lukaista uudelleen, kunhan tuo lukupino tuosta joskus pienenee (eli ei ihan heti, heh). :)
PoistaKumpikin on tullut luettua ja ovat top thousand listallani yläpäässä...(top ten ei riitä minulle). Katsoin myös Leijapoika-elokuvan ja se meni kyllä yks yhteen kirjan kanssa. Uusinta kirjaa odotan ja talletan sen hyllyyni. Kirjoittaja on sikses mahtava kynänkäyttäjä...tähän sopi tuo turun murre, vaikka en ymmärräkkään sitä :)
VastaaPoistaHih, top thousand :D Top tenin tekeminen olisi tosiaan ihan mahdotonta, koska hyviä kirjoja on niin paljon. Tulisi kauhea stressi, jos pitäisi sellainen saada pykättyä ;)
PoistaMurteet ovat mukavia, vaikken miekään niit ossaa. Kaik mänöö sekasin, miun mummu viäntää ihanaa murretta ;)
Nykyinen mieheni on varsinais-suomalainen ja olen ollut vuosia Turun murteen pakkokoulutuksessa, mutta vieläkään en tiedä mitä kui tai ketä keskellä lausetta tarkoittaa, mutta sujuvasti ne tulevat minunkin puheesta joskus, yllättäen.
PoistaMutta kun Oulu lähenee, niin oma rakas, ruma, murre menee automaattiohjaukselle ;)
Murteen pakkokoulutus, pakkomurre! ;D Itse olen murteeton, ellei lasketa stadin slangia, joka sekin on kaiketi vähän vanhentunutta. ;)
PoistaLeffa oli minullekin (ja äidilleni, joka on myös lukenut kirjan) hienoinen pettymys. Ymmärrän, että elokuvanmittaan ei saa millään mahdutettua paljoa, mutta jotenkin se jäi vähän pintapuoliseksi. Ei se huono elokuva ole, mutta kirjan jälkeen katsottuna jäi ohueksi. Toisaalta kirjan lukeneena leffaa pystyi itse "täydentämään".
VastaaPoistaPakko saada tuo mieheke katsomaan tuo leffa, koska haluan tietää, miten hän sen kokee (ei ole kirjaa lukenut). Ja tietty kiinnostaa, miten sen itse koen.
PoistaMinulla on tapana (niin kuin varmaan kaikilla) vertailla leffan aikana kaikkea kirjaan, jos elokuva on siis kirjan pohjalta tehty ja olen kirjan lukenut.
Voi olla, että "järkytyin" elokuvasta Girl, Interrupted juuri sen takia, että elokuva noudatteli periaatteessa aika väljästi kirjan tapahtumia. Olisi ehkä ollut parempi unohtaa koko kirja elokuvaa katsellessa.
Minä en ole lukenut tätä, mutta elokuvan nähnyt ja siitä tykkäsin! Eiköhän kirjakin siis tosiaan uppoa. Hyllystä löytyy kyllä, että ehkä pitää minunkin lukea :)
VastaaPoistaSuosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan ja mietin tässä elokuvaa näkemättä, että jos siitä pidit, niin varmaa kirja voisi olla vielä parempi. Ne kun usein ovat :)
PoistaEn jaksa tehdä erillistä postausta Leijapoika-elokuvasta, koska tämä kirjakokemus on tässä vielä näin tuoreena. Siksipä raportoin lyhkäisesti kokemusesta tänne kommenttilaariin.
VastaaPoistaSain kun sainkin houkuteltua miehen katsomaan Leijapojan. Sanoi tosin, ettei enää katso kanssani kirjan pohjalta tehtyjä elokuvia, ellen opi pitämään "päätäni kiinni". En voinut sille mitään, että tuli koko ajan tarve selittää leffaa ja jeesustella, kun kirjasta oli jätetty osia pois.
Eli elokuva tosiaan vedettiin kasaan aika pikakelauksella ja paljon yksittäisiä tapahtumia oli jätetty pois. Mutta niinhän se lähes aina on: elokuva on oma ilmaisunsa. Minun pitäisi oppia olemaan liikaa vertailematta niitä keskenään.
Anyway, onnistuin lopulta olemaan hiljaa, kun mies uhkasi että lopettaa elokuvan katsominen, ellen vaikene. Elokuvan loputtua kehotin miestä antamaan sille tähdet yhdestä viiteen: hän antoi neljä tähteä! Olin aika ihmeissäni.
Itse antaisin kolme tähteä. Kulttuurinen syvyys ei tule samalla lailla elokuvassa esille kuin kirjassa. Mielestäni henkilötkin olisivat jääneet etäisiksi, ellen olisi lukenut kirjaa ja siten tiennyt enemmän kuin elokuvassa kerrottiin. Kyynelkin tirahti muutaman kerran, mutta en antaisi siitä ansiota elokuvalle, vaan sille että kelasin mielessäni samalla kirjaa läpi.
Kaiken kaikkiaan ihan hyvä leffa, mutta jos pitäisi vain toinen valita, niin ehdottomasti kirja.