William Collins, 2015
S. 304 plus kuvaliite
Mitä vähemmän tietää, sen enemmän kiinnostaa. Pohjois-Korean absurdi sulkeutuneisuus ja maan rajojen sisäpuolella vellova hallituksen jakama propaganda ällistyttää ja ärsyttää samaan aikaan. Siksi sinne on pakko aina palata tilaisuuden tullen: tilaisuudeksi kelpaa sekä fakta että fiktio.
The Girl with Seven Names on Hyeonseon kertomus elämästään Pohjois-Koreassa ja sen jälkeen Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Erilaista tässä kirjassa moniin muihin vastaaviin pakotarinoihin verrattuna on se, että Hyeonseo kuului Pohjois-Koreassa kastijärjestelmän yläpäähän. Toisin sanoen hänelle vanki- ja työleirit olivat yhtä vieraita kuin nälänhätä.
Se ei silti tarkoita, että elämä olisi ollut erityisen luksusta ja vapaata. Valppaana pitää olla koko ajan ja toimia tarkkojen normien mukaisesti, ettei joudu epäiltyjen listalle. Kastijärjestelmässä kukin tietää paikkansa, vaikkei sitä varsinaisesti koskaan ole kenellekään kerrottu. Kyseessä on kulttuurinen käsite, jonka siinä elävät vain yksinkertaisesti tietävät. Kastijärjestelmässä nouseminen on vaikeaa, mutta sieltä putoaminen pohjalle tapahtuu hujauksessa.
Lahjominen on arkipäiväistä ja jopa pakollista selviytymisen kannalta. Myös rikollisuuden käsitys on varsin omanlaisensa. Tavaroiden ja huumeiden salakuljettaminen on etenkin rajakaupungeissa tavallista, ja siitä ovat tietoisia rajavartiatkin. Mutta lahjuksia antamalla voi saada bisneksensä kukoistamaan. Hyesanissa (Leen perheen kotikaupunki Pohjois-Koreassa) asuessaan Hyeonseon äitikin diilaa tavaraa Kiinasta, samoin Hyeonseon pikkuveli.
Elämä ei ole mitenkään äärikurjaa, jos vertaa alempaan kastiin kuuluviin. Salakuljetusbisnesten ansiosta ruokaa saadaan pöytään nälänhädänkin aikana. Ja miten haaveilla paremmasta, kun ei muusta tiedä? Oman maan jakelema propaganda ulkopuolisen maailman köyhyydestä ja typeryydestä ei myöskään houkuttele: kyllä Pohjois-Korea on parasta maan päällä.
Hyeonseo Lee loikkaakin vahingossa. Hänen ei edes ole tarkoitus loikata, vaan ainoastaan käydä kurkkaamassa, kun moni koulukaverikin on pistäytynyt rajan takana Kiinassa. Uteliaisuus muuttaa kuitenkin sekä hänen että lopulta myös hänen äitinsä ja veljensä elämän. Paluuta takaisin ei olekaan.
Tästä alkaa Hyeonseon pitkä ja yksinäinen matka kohti laillista asemaa ja henkilöllisyyttä - pysyvää nimeä. Kirjan nimi viittaakin siihen, että paljastumisen pelossa Hyeonseo joutuu vaihtamaan useammankin kerran nimeään Kiinassa asuessaan. Poliisijoukot etsivät pohjoiskorealaisia loikkareita ja palauttavat heidät surutta takaisin kotimaahansa. Ei tarvitse olla kovinkaan vilkas mielikuvitus päätelläkseen, mitä heille siellä tapahtuu. Hyvä asema kastijärjestelmässä ei suojele enää tässä vaiheessa, ei edes loikkarin läheisiä.
Kiinnyin Hyeonseoon: hän on miellyttävä ja pohtivainen, hyvin empaattinen mutta sinnikäs nainen. Hänellä on silmää ja herkkyyttä ihmisten ja kulttuurien erilaisuudelle ja siksi hän varmasti on nopea oppimaan, älykäs ja menestyy vaikeuksienkin keskellä. Se ei silti tarkoita, etteikö suru ja kaipaus asuisi hänen sydämessään. Ja itseinho.
Läpi nuoruuden jatkuneet itsekritiikit ovat iskostuneet päähän eikä tietynlaista tapaa voi tuosta noin vain pyyhkäistä pois. Hyeonseo valottaa hienosti tätäkin puolta pohjoiskorealaisessa kulttuurissa ja sen vaikutuksista ihmisiin: ihminenhän on pitkälti myös kulttuurinsa tuote.
Tässä kirjassa minut yllätti myös sen juonivetoisuus. Ajoittain jännitys tiivistyy sen verran tiheäksi, että tuli tunne kuin olisin lukenut trilleriä. Mistään tahallisesta draamahakuisuudesta ei ole kyse eikä kohtauksia ole pitkitetty. Mutta onhan se nyt melkoista trilleriä palata Pohjois-Korean rajalle auttamaan äitiä ja veljeä loikkaamaan. Puhumattakaan kaikesta muusta.
Tämä kirja ei jätä minua rauhaan. Voisin jaaritella tästä ummet ja lammet, tässä on niin paljon tarttumapintaa sekä tapahtuma- että ajatustasolla. Jos luulet, että kerroin tässä kaiken eikä siksi ole enää tarvetta lukea tätä kirjaa, niin mieti uudelleen. En oikeastaan kertonut yhtään mitään - tämä kirja vielä yllättää sinut.
Jos Pohjois-Korea vähänkin kiinnostaa, niin suosittelen ehdottomasti. Itse asiassa vaikka Pohjois-Korea ei kiinnostaisikaan, niin suosittelen silti. Tämä kirja kertoo myös ihmisyydestä, inhimillisyydestä ja auttamisesta.
Otava julkaisee kirjan suomeksi lokakuussa nimellä Seitsemän nimen tyttö.
