Bongasin Jennie Godfreyn romaanin (Epäilyttävien asioiden lista) Janen blogista ja syntyi voimakas tunne, että haluan kirjan lukea mitä pikimmiten. Käväisin reissussa ja heti palattuani varasin kirjan kirjastosta ja ryhdyin toimeen.
Jennie Godfrey: The List of Suspicious Things
Penguin 2024
s. 450
suomennettu nimellä Epäilyttävien asioiden lista
Romaanin tapahtumat sijoittuvat Yorkshireen, josta kirjailija on kotoisin. Tarkempaa paikkaa ei mainita eikä ole tarviskaan. On vuosi 1979, Margaret Thatcher on juuri valittu pääministeriksi ja siitä ollaan montaa mieltä (joskaan asiaa ei vatvota, joten politiikasta ei-kiinnostuneet voivat huokaista helpotuksesta).
Sen sijaan paikalla mellastavasta sarjamurhaasta, “Yorkshire Ripperistä”, ollaan aika yksimielisiä: saisi jo jäädä kiinni. Kaikki britit varmasti tietävät kenestä on kyse ja itsekin tiesin eli tietysti Peter Sutcliff on kyseessä. Kirjailija mainitsee sen itsekin lyhyissä alkusanoissaan. The List of Suspicious Things ei kuitenkaan käsittele Peter Sutcliffia, jonka nimeä ei edes mainita romaanissa. Romaanissa keskitytään tavallisten ihmisten elämään ja siihen, miten uhka sarjamurhaajan läsnäolosta heihin vaikuttaa.
Erityisesti asia koskettaa 12-vuotiasta Miviä, joka pelkää perheensä muuttavan pois Yorkshiresta murhatapausten takia. Lapsellisesti (lapsi kun on) Miv pohtii, että jos “Ripper” saadaan kiinni, muuttokaan ei toteudu. Niin syntyy epäilyttävien asioiden lista, jota Miv alkaa koostaa ystävänsä Sharonin kanssa.
Listaa kootessaan Sharon ja Miv saavat selville asioita, joita eivät aina täysin ymmärrä ja myös asioita, joita heidän ei haluta tietävän. Toisaalta he tutustuvat ihmisiin, erityisesti lähikaupan pakistanilaisen Mr Bashirin poikaan Ishtiagiin, jonka he ennestään ulkonäöltä tuntevat – samaa koulua kun käyvät.
Joihinkin romaaneihin sisään pääseminen vie aikansa, mutta Epäilyttävien asioiden listalle sujahdin mukaan jo aivan alussa. Vaikka kysymyksiä heti herää (muun muassa miksi Mivin äiti on niin vaisu ja poissaoleva) ja lukija saa sietää epätietoisuutta, tarina alkaa rullata jouhevasti mukavalla tempolla esitellen juuri sopivassa määrin uusia henkilöitä.
Viehättävää on myös varhaisteinien touhujen kuvailu, joka toi mieleeni sen saman vapauden, joka itselläni oli lapsuudessa. Vietettiin päivät ulkosalla pois vanhempien katseelta ja touhuttiin omiamme. Aina keksittiin jotain puuhaa, jos meinasi tylsistyminen uhata. Suomessa lapsilla samaa vapautta esiintynee edelleen, joskin siihen on tullut kohinaa (älylaitteet).
Suomessa lapset ovat muutenkin voimakkaasti mukana katukuvassa, mikä pistää silmään kauan Suomesta pois ollutta. Briteissä lapsia ei näy koululukukausien aikana juuri missään ilman vanhempia. Lapset viedään ja haetaan koulusta – myös täällä böndellä. Ei tulisi kuuloonkaan, että alakoululaiset kävelisivät itsenäisesti kouluun, ellei se koulu nyt ole ihan kadun toisella puolella. Lapset eivät myöskään kuljeskele keskenään koulun jälkeen missään.
Täkäläiset koulut on aidattu eikä niistä pääse livahtamaan kesken päivän poikkeuksena vanhemmat koululaiset, jotka saattavat hakea eväitä kaupasta ruokatauolla. Tätä tosin tuskin tapahtuu isommissa kaupungeissa.
Mutta Yorkshiressa lapsuus 1970-luvulla kuulostaa melko samalta kuin Helsingissä omana aikanani hieman myöhemmin. Meillä ei ollut sarjamurhaajaa, mutta oli Jammu-setä, joka onneksi jäi kiinni tekosistaan melko pian.
The List of Suspicious Thingsissä on useita näkökulmia, mutta lähes 90 prosenttia kerronasta on Mivin. Miv on pohdiskeleva nuori, joka havahtuu lopulta pohtimaan myös omien tekojensa seurauksia. Ehkä tutkiminen ja listojen tekeminen itsessään on kyseenalaista, etenkin silloin kun se johti ei-toivottuihin tapahtumiin.
Pidin todella paljon tästä kirjasta. En sano, että yllätyin siitä miten paljon, koska minulla oli jo alkujaan voimakas tunne, että tässä kirjassa on sitä jotain. Vaikka romaanissa käsitellään raskaitakin aiheita (muun muassa rasismi, kotiväkivalta, koulukiusaaminen jne.), ei se murskaa alleen. Aina löytyy hippunen toivoa ja ystävyys kannattelee.
Kuulostaa mielenkiintoisalta kirjalta,kiitos esittelystä.
VastaaPoistaOli kyllä koukuttavaa luettavaa.
PoistaLaitoinpa kirjan heti helmetin suosikkeihin, ensi viikolla täytyy tilata lisää lukemista.
VastaaPoistaKiitos esittelystä, vaikutti mielenkiintoiselta.
Olen Instassa lukenut tänne Suomeen muuttaneiden ihmisten julkaisuja ja tuo lasten yksinään liikkuminen on kiinnittänyt monen huomiota. Samoin se, että vanhuksia(kin) näkee katukuvassa. Hyvä niin.
Onpa kiva kuulla, että kirja herätti kiinnostusta. Luulen, että voisit tästä pitää. Vaikka kirjassa on sinänsä raskaita teemoja, se samalla valoi toivoa. Olisi kiva sitten kuulla, mitä pidit kirjasta!
PoistaHarvemmin seuraan nykyään Instaa, mutta olen itsekin törmännyt vastaaviin juttuihin (eli siis muunmaalaisten ihmettelyyn siitä, että hyvinkin pienet lapset liikkuvat itsenäisesti Suomessa). Täällä näkee kyllä vanhuksia katukuvassa ja joskus fellseilläkin. Vanhusten liikkumista helpottavia “mobility scootereita” näkee myös katukuvassa. Joutuvat tosin ajelemaan autoteillä (asuinkortteleissa se ei ole ongelma eikä täällä böndellä muutenkaan), koska jalkakäytävät ovat paikoin tosi kapeita.
Menin heti kirjoituksesi luettuani kirjaston sivuille ja huomasin, että tämä kirja on lähikirjaston hyllyssä, suomennos siis. Mielellään olisin lukenut alkukielellä, kansikin on niin kiva. Ei kun nyt iltakävelylle kirjastoon.
VastaaPoistaKunpa lasten vapaa liikkuminen säilyisi. Se ei ole enää ihan samaa Suomessakaan kuin silloin kun lapsia oli paljon. Nyt kun kavereita ei asu lähellä, niin lapsille sovitaan leikkitreffejä, joihin vanhemmat kuskaavat.
USA:ssa (ja ehkä muissakin maissa?) vanhempia sakotetaan ainakin joissain osavaltioissa, jos saadaan tietää, että alle 12-vuotias on yksi kotona. Kun meidän esikoinen oli pieni, niin 12-vuotias tyttö naapurista tuli tarjoutumaan babysitteriksi ja me otimme tarjouksen vastaan. Hän oli oikein hyvä ja sai meiltä jopa suosituksen.
SusuPetal nosti esiin vanhusten liikkumisen kaupungilla. Olen huomannut, että monissa maissa eteläisessä Euroopassa on niin huonot jalkakäytävät, että siellä ei pysty liikkumaan rollaattorilla eikä paljon apukepeilläkään.
Tuli sinun sitten tehtyä spontaani iltalenkki. Kyllä kirjallisuudesta on monenlaista hyötyä :D Kirjassa on jonkin verran (hyvin vähän, muutama yksittäinen sana) yorkshiren murretta, jotka tunnistin. Yorkshire on aivan Cumbrian naapurissa ja vaikka Cumbriassa on oma murteensa, on siinä paljon samaa kuin Yorkshiren murteessa. Esimerkiksi verbi “laik” (jonka opin taannoin paikallislehdestä, jossa on koulmni otsikolla “Nobbut laiking”) on käytössä molemmissa murteissa ja se tarkoittaa “play”. Pidän täkäläisestä ääntämyksestä, ärrä ei ole pehmeä kuin standardienkussa ja eteläisemmässä osassa maata, vaan sellainen “puolikova” kuten Skotlannissa.
PoistaLapsia oli tosiaan Pasila pullollaan itse ollessani lapsi. Nyt kun siellä käyn vuotuisilla pyhiinvaellusmatkoillani, huomaan miten erityisesti kerrostalojen pihat ovat muuttuneet. Ennen pihoilla oli lapsille leikkipaikka, vieläkin on monissa paikoissa mutta usein ovat pienempiä. Meidän talon pihalla oli muinoin hiekkalaatikko ja keinut, mutta nykyään ei mitään lapsille. Ei ole enää lapsia, jotka niissä leikkisivät. Kun itse olin lapsi, tuntui että pihoilla oli aina muita lapsia.
Otaksun, että haja-asutusalueilla ja maaseudulla on haastavampaa tuo pienempien lasten liikkuminen ja spontaani toistensa tapaaminen. Itse olen asunut aina kaupungeissa (Helsingissä ja Espoossa) ja kavereita on aina ollut lähimaastossa tai lyhyen dösämatkan päässä. Oletan, että näin on edelleen.
Täälläkin on aika reikäiset tiet, mutta vanhuksia näkyy kyllä ihan kiitettävästi katukuvassa. Näin oli myös Lontoossa siellä suunnin, missä asuimme. Koska lunta ei juuri talvisin ole, voi “mobility scootereita” (täällä suosittuja) käyttää ympäri vuoden. Täällä böndellä näkyy ikäihmisiä myös fellseillä. Meidän yläkerran naapurinkin (76-vuotias) voi bongata sieltä :D
Kuulostaa kyllä tosi kiinnostavalta. Lapsinäkökulma on hyvin kirjoitettuna yleensä erittäin toimiva.
VastaaPoistaKirjailija on mielestäni tavoittanut todella hyvin Mivin ajatukset ja olemuksen. 12-vuotiaat eivät ole typeryksiä, vaan tiedostavat jo aika paljon maailmanmenosta, vaikka ihan kaikkea ei täysin ymmärrettäisikään ja asioita tulkitaan omalle ikäluokalle tyypillisellä tavalla.
PoistaTämän aion ilman muuta lukea. Vaikuttaa erinomaiselta!
VastaaPoistaKiva kuulla, että kiinnostuit kirjasta. Tämä jollain tapaa palautti uskoa ihmiskuntaan, mitä ei uskoisi aiheensa puolesta.
PoistaHuokaisin pettymyksestä, sillä syystä taikka toisesta Rautarouva ajanjakso Briteissä on aina kiehtonut minua - en siis pistäisi ollenkaan pahaksi pientä poliittista analyysiä! Ajankuva tosin varmaan tulee hyvin esille tässäkin ja se kai minuakin ennen kaikkea tuossa jaksossa kiinnostelee.
VastaaPoistaRautarouvan kädenjälki näkyy edelleen täällä esimerkiksi asumiseen liittyvissä asioissa. Tunnetaan nimellä housing act, joka resonoi yhä tänäkin päivänä eikä niin positiivisessa mielessä. Minuakaan ei olisi haitannut, jos kirjassa olisi ollut enemmänkin poliittista aspektia, mutta sitä esiintyy lähinnä ohimennen kyläjuoruissa.
PoistaVaikka sarjamurhaajat eivät sinänsä kiinnosta, sait kiinnostumaan tästä kirjasta. Nuoret, ystävyys ja ripaus toivoa on aika kiva yhdistelmä.
VastaaPoistaEi ole väliä, vaikkei sarjamurhaajat kiinnosta, sillä tämä kirja ei käsittele sarjamurhaajaa, vaan Mivin ja muiden paikallisten elämää. Murhat pyörivät taustalla vain, koska Miv ystävänsä kanssa yrittää selvitellä, josko joku paikallinen olisi kyllin epäilyttävä ollakseen sarjamurhaaja.
PoistaMä jätän nyt sarjamurhaajat väliin, vaikka kirjassa vaikuttaa olevan kiinnostavia elementtejä, esimerkiksi Yorkshire ja Thatcher. Hyvä, että nostit esiin tuon suomalaisten lasten vapauden. Asun alakoulun lähellä ja on kiva nähdä aamuisin, kuinka lapset tulevat yhdessä kävellen tai pyöräillen kouluun. Toki osa tuodaan autoille. Koulua ei ole aidattu ja kännykkäkielto selkeästi puree, sillä nykyään koulun pihalla taas pelataan ja leikitään.
VastaaPoistaTämä kirja ei varsinaisesti käsittele sarjamurhaajaa. Muutama murha tapahtuu, mutta niistä kuullaan uutisista ja luetaan lehdistä. Sarjamurhaaja ei ole läsnä tässä romaanissa, joka keskittyy Mivin ja muutaman muun paikallisen elämään.
Poista