Tayari Jonesin romaani Silver Sparrow saa minut jälleen kerran pohtimaan (pohdin samaa muun muassa Peace Adzo Medien Nightbloomin kohdalla), miten merkityksellistä järjestys on siinä mielessä, kuka saa ensin äänensä kuuluviin: ensimmäisellä on nimittäin usein etulyöntiasema. Ensimmäinen saa aloittaa puhtaalta pöydältä, määritellä näkökulmat ja synnyttää asenteitakin. Toisena äänen saava on eittämättä altavastaaja: hänen sanojaan ja tekojaan verrataan ensimmäiseen.
Silver Sparrow’ssa on kaksi kertojaa, kaksi sisarpuolta. Toinen sisar on syntynyt avioliitossa, toinen sen ulkopuolella. Toinen sisar tietää toisen sisaren olemassaolosta, toinen ei. Yhteistä heille on heidän isänsä, James Witherspoon.
James elää “normaalia” avioelämää vaimonsa Lavernen ja tyttärensä Chaurissen kanssa Atlantassa. Siinä sivussa James vierailee Gwenin ja toisen tyttärensä Danan luona, jotka niinikään asuvat Atlantassa Yhdysvalloissa. Vaikka Gwen ja Dana ovat tietoisia Jamesin kaksoiselämästä, heidän täytyy pysytellä hiljaa ja piilossa. Olisihan se nyt ihan kamalaa, jos tulisi yleisesti tietoon Jamesilla olevan avioton lapsi ja avioliiton ulkopuolinen suhde.
Romaanin ensimmäisessä osassa äänen saa Dana. Jamesin ja Gwenin tarina on alkanut jo aikoja sitten ja se avataan lukijalle melko tarkasti. Romaanin nykyaika painottuu pääasiassa 1980-luvulle, mutta tarina tietysti etenee siitä myöhemmäksikin.
Mitä vanhemmaksi Dana varttuu, sitä enemmän tämä omituinen perhekuvio alkaa häntä häiritä. Danaa tuntuu riivaavaan sisar- ja perhekateus. Välittääkö isä enemmän Chaurissesta kuin hänestä? Kipuilu isän suosiosta vain voimistuu iän karttuessa.
Myöhemmin Dana kiinnostuu sisarpuolestaan Chaurissesta, josta hänen pitäisi pysytellä kaukana. Sallittua on vain tarkkailu ja sitä Dana harjoittaa äitinsä kanssa. Tarkkailun kohteena ei ole vain Chaurisse, vaan tietysti myös Laverne. Dana pysyttelee erossa Chaurissesta, kunnes sitten eräänä päivänä ei enää malta mieltään, vaan varta vasten hakeutuu Chaurissen seuraan.
Kirjan toinen osa antaa äänen Chaurisselle ja siinä selviää vastaavasti Jamesin ja Lavernen pitkä yhteinen historia ja miten he päätyvät avioliittoon. Kyseessä ei nimittäin ollut varsinaisesti mikään rakkausliitto ainakaan aluksi.
Chaurissen lapsuusaika käsitellään melko suurpiirteisesti ja tarina jatkuukin pian siitä, mihin se ensimmäisessä osassa eli Danan kertomana jäi.
Koin Chaurissen osuuden jossain määrin latteampana kuin Danan. Lisäksi Chaurisse jää etäisemmäksi muutenkin. Sisarusten niin sanottu ystävyyskin jää minulle hämäränpeittoon: mitään varsinaista ystävyyttä en nimittäin kokenut siskosten välille koskaan edes syntyneen. Pikemminkin kyseessä on Danan puolelta kaiketi uteliaisuus ja tietämättömän Chaurissen puolelta toive, että saisi sydänystävän.
Kirjailijan sivut
Tayari Jones: Silver Sparrow
Oneworld Publications, 2020
s. 340
Kiinnostava asia, kuka saa kertoa ensin.
VastaaPoistaPidän kerronnasta, jossa kertojat vuorottelevat kaiken aikaa ja jatkavat siitä, mihin toinen jäi, jolloin molemmat saavat kertoa uusia asioita.
Sekin vaikuttaa kumman puolella kirjailija tuntuu olevan.
Minäkin pidän monikekerronnallisista romaaneista ja myös enemmän niin, että kertojat vuorottelevat tiheämmin. Silloin ei yleensä synny vastaavaa etulyöntiasemaa kummallekaan (tai kenellekään) kuin tällaisessa kerronnassa, joka jakautuu kahtia pitkinä pötköinä.
PoistaTämän kirjan kohdalla tuli tunne, että kirjailija on panostanut enemmän ensimmäisen kertojan tarinaan ja toinen nojaa sitten aika paljon ensimmäiseen. Chaurissen persoona ei mielestäni tule samalla lailla esille kuin Danan.
Monesti on kiehtovaa, kun samaa asiaa valotetaan eri näkökulmista. Meillä oli juuri lukupiirissä Moa Herngrenin Sisaruskateutta, jossa on samankaltainen kerronta-asetelma. Sitä lukiessa tosin huomasin, että ensin sympatiat ovat ensimmäisenä ääneen päässeen puolella, mutta sitten kertojan vaihduttua vaaka alkoi kallistua toiseen suuntaan. Yhtä kaikki, on valaisevaa huomata, miten eri tavoin ihmiset voivat tulkita tilanteita. Siitä saa ajateltavaa omaan elämäänkin.
VastaaPoistaKyllä, useat näkökulmat tuovat usein syvyyttä ja jännitettäkin tarinaan. Mielestäni tuossa Silver Sparrow’ssa jännite jäi ohueksi muutamia lopun tapahtumia lukuun ottamatta. Mielestäni tällainen tekniikka, jossa kirjasta on puolet putkeen toista näkökulmaa ja toiset puolet toista, on haastava. Peace Adzo Medie onnistuu siinä mielestäni paremmin tuossa mainitsemassani Nightbloomissa.
PoistaMiksiköhän kirjailija on valinnut tällaisen rakenteen eikä vuorottelua? Ellei siis toinen näkökulma jotenkin käännä alkupuolta ihan toiseen asentoon. Sehän on varsin toimiva tekniikka.
VastaaPoistaHyvä kysymys. Joskus tällainen rakenne toimii hyvin (kuten mielestäni mainitsemassani Medien romaanissa), mutta tämän kirjan kohdalla se jää aika valjuksi. Mitään merkittävää käännettä ei tapahdu: ainoa cliffhanger on oikeastaan se, mihin Danan kerronta jää. Se ei riitä kuitenkaan mielestäni jännitteeksi Chaurissen osuudelle. Oikeastaan se osin jopa pilaa sen, koska Chaurissen osuuden alkaessa ei malttaisi edes keskittyä Chaurisseen vaan päästä heti jatkamaan tarinaa siitä, mihin se jäi. Chaurissen osuus ei mielestäni muutenkaan tuo juuri mitään uutta suhteessa Danaan: toisin sanoen käsitykseni Danasta ei muutu Chaurissen osuuden myötä. Myöskään käsitykseni Chaurissesta ei oikeastaan muutu Chaurissen oman osuuden aikana. Joten what’s the point, jään lukijana miettimään.
PoistaNäkökulmien muutos on tosiaan usein mielenkiintoista, mutta jotenkin kuvittelisin tarinan pysyvän paremmin kasassa, jos näkökulma vaihtelee jo matkan varrella. Näin varsinkin, jos näkökulman vaihtuminen ei tuo mitään radikaalia muutosta.
VastaaPoistaTässä tarina kyllä pysyy ihan hyvin kasassa, mutta kunnollista jännitettä ei oikein synny eikä mitään merkittävää käännettä tapahdu lopussa. Koska sellaista tietysti odotin, tuntui Chaurissen osuus melko valjulta, kun ei odotuksia palkittu.
PoistaKiinnostava kerrontatapa. En osaa ottaa kantaa tällaiseen rakenteeseen, kun nyt ei tule mieleen yhtään tämän tyyppistä kirjaa. Sellaisia kirjoja muistan, missä kaksi henkilöä kuvaavat saman tarinan. Näin oli ainakin jossakin Brinkin kirjassa, ehkä Tuokio tuulessa.
VastaaPoistaSisarussuhteet ovat sellainen aihe, jota kuvataan paljon kirjallisuudessa. Just äsken luin Woudenin Paljon vartija -kirjan ja vähän aikaa sitten Napolitanon Kaunokaiset, joissa molemmissa sisarussuhteet olivat etusijalla.
Kirjassa on upea kansi.
Ei ole minullekaan tullut eteen monia tällä tyylillä kirjoitettuja kirjoja: itse asiassa vain tämä ja postauksessa mainitsemani Medien romaani. Varmasti on muitakin, mutta ei tule mieleen.
PoistaBrinkillä taitaa olla useampikin teos, joissa samaa tapausta tarkastellaan eri näkökulmista (yleensä valta-asemassa olevan vs. altavastaavana olevan liittyen tietysti apartheidiin).
Samaa mieltä kuin edelläkin moni: tällainen rakenne toimisi hyvin, jos jälkimmäinen näkökulma kääntäisi kuvan ihan uuteen asentoon ja ravistelisi ensimmäistä. Mutta silloin eron näkökulmien välillä täytyy olla riittävän jyrkkä, muuten jää helposti latteaksi, kuten kuvaatkin. Sinänsä kiinnostava lähtöasetelma tässä.
VastaaPoistaJep, tällainen rakenne on melko haastava. Ihan harmittaa, koska periaatteessa tämä oli ihan kiinnostava romaani ja aineksia, joista ammentaa, olisi kyllä ollut.
PoistaPerhesuhteet ovat mielenkiintoisia. Ja kuinka paljon onkaan sinun, minun, meidän lapsia ja vielä niitä, joista ei kovin moni edes tiedä.
VastaaPoistaMInulla on tuo An American Marriage hyllyssä, mutta vielä lukematta.
Tayari Jonesilta on tänä vuonna julkaistu romaani “Kin”. Se kiinnostaa minua. An American Marriage keikkuu minulla “ehkä luen, ehkä en” -listalla.
PoistaTartun kyllä mielelläni kirjoihin joissa näkökulma vuorottelee läpi kirjan, ja se toimisi ehkä tässäkin kirjassa paremmin. Ihmissuhteet aiheena kiinnostaa ihan yleisesti, sisarussuhteet erityisesti varmaan siksi, ettei itselläni ole sisaruksia. Olen kyllä aina toivonut että olisi.
VastaaPoistaKyllä, enemmän “vuoropuhelua” tarinoihin olisi voinut pelastaa tämän romaanin. Tällaisenaan ei oikein toiminut ainakaan minulle. Minulla on sisaruksia (sisko ja veli). On mielenkiintoista miten erilaiset “asemat” tai “roolit” kullakin sisaruksella perheessä on. Ja miten vielä aikuisena jäänteet tietyistä “rooleista” ovat olemassa.
Poista