Abir Mukherjeen Intiaan (pääasiassa Kalkuttaan) sijoittuva historiallinen dekkarisarja on eräs mieluisin kirjasarja, joka minulla on kesken ja josta tiedän lukevani kaikki kirjat. Toinen tällainen sarja on Qiu Xiaolongin Inspector Chen -sarja, josta olen lukenut seitsemän kirjaa (sarjassa on 13 kirjaa), mutta joka on jäähyllä saatavuusongelman takia.
On minulla muitakin sarjoja kesken, mutta en muista mitä kaikkia (pitäisi vääntää lista). Osa myös saa jäädä siihen kesken-tilaan eli tuskin jatkan niiden parissa.
Mukherjeen Sam Wyndham -sarjassa on tällä hetkellä julkaistu kuusi kirjaa, joista olen lukenut neljä. Juuri lukemani neljäs kirja on nimeltään Death in the East ja siitä enemmän nyt.
Helmikuu 1922, Jatingan kylä Assamissa Intiassa. Kylä, jossa linnut tekevät itsemurhan*.
Sam Wyndham matkustaa Kalkutasta Jatingaan sulkeutuakseen hinduluostariin vierottumaan opiumista, josta on vaivihkaa tullut rengin sijasta isäntä. Ennen kuin Wyndham pääsee kohteeseensa, hän näkee tutun henkilön menneisyydestä. Vai onko kyseessä sittenkin opiumin aiheuttama hallusinaatio?
Näky nostaa muistot pintaan. Se tuo mieleen nuoren Wyndhamin ensiaskeleet itäisen Lontoon poliisissa vuonna 1905 ja sieltä erään keissin, joka periaatteessa selvisi paitsi lain silmissä. Oletettu rikostelija teki katoamistempun eikä häntä sen koommmin ole nähty.
Kunnes nyt mahdollisesti tuolla syrjäisessä Jatingassa. Wyndhamilla on kokonainen kanala kynittävänä kyseisen henkilön kanssa, mutta kohtalo tai joku muu puuttuu peliin.
Wyndham on ristiriitainen henkilöhahmo, mikä tekee tästä kirjasta ja koko kirjasarjasta erityisen. Tavallaan pidettävä, mutta kuitenkin aikansa ja kotimaansa asenteissa marinoitu. Brittiläinen ylimielisyys ja suureellisuus näkyy kaikessa: paikallisille on eri säännöt kuin “tunkeutujille”. Ominaista on, ettei intialaisilla ole asiaa esim. valkoisten hienoille klubeille.
On ängetty toisten maille ja pidetään itseä pari astetta ylhäisempänä ja sivistyneempänä. Intialaisilta odotetaan tietynlaista (kunnioittavaa) käytöstä, mutta ylevä britti voi päästellä suustaan mitä tahansa. Kuinka sivistyneitä ovat ihmiset, jotka tunkevat toisten maille ja alkavat sitä mielivaltaisesti hallita? Sivistyneisyys on idyllinen harhakuva tunkeutujan omassa päässä.
Ironian Wyndham tiedostaa itsekin – erityisesti muissa – mutta omille asenteilleen ja tavoilleen hän on puolisokea. Kun Surrender-not (Wyndhamin alainen poliisissa) kuulustelee mahdollisia epäiltyjä (valkoisia brittejä) erään kuolemantapauksen yhteydessä, hän saa osakseen ylenkatsetta ja suoranaista halveksintaa. Ensimmäisen kerran Surrender-not puhuu suunsa puhtaaksi Wyndhamille.
“Pelase don’t call me that.”
“What?”
“You know what. We’ve known each other for almost three years. I have saved your life and stood by you in times when no sahib did. You call yourself my friend, yet you don’t even make the effort to call me by my real name?”
“You know,” I stammered, “that I have trouble with the pronunciation. And everyone in the department calls you Surrender-not...”
The sergeant shook his head. “Only sahib officers call me that. The Indian officers and the constables not.”
“What are you saying?”
“I’m saying that as my friend, you should call me by my name, not some mockery of it.”
“You insult a pastor because you’re upset about my pronunciation of your name?”
“I insulted the pastor?”
He took a step back.
“I addressed him with no derogatory epithets. He on the other hand called me a heathen runt, a jumped-up subaltern. You have nothing to say about that? He took a bribe to settle a case involving two dead Indians, but I am the one who is being insulting?”
Jokin ystävysten väleissä on muuttunut maan natistessa liitoksissaan, kun joukko kansallismielisiä liikehtii vaatien itsenäisyyttä (non-cooperation movement). Kuten historiansa lukenut tietää, itsenäisyyttä ei tuolloin saavutettu, mutta intialaisia liikehdintä jakoi kahtia – jopa perheitä hajosi poliittisten erimielisyyksien takia.
Minulle tässä sarjassa kiehtovinta on nimenomaan aika ja miljöö sekä Wyndhamin ja Surrender-notin välinen ystävyys, joka joutunee vielä suuremmalle koetukselle seuraavassa romaanissa, mikä hieman huolettaa. Ystävyyssuhteet eivät puissa kasva tai ole pellolta noukittavissa, vaan muotoutuvat ja kasvavat ajan myötä. Ystävyyden tuhoutuminen on aina tragedia.
Koska tässä romaanissa kuljetaan kahdessa aikatasossa, joista toinen lisäksi tapahtuu Lontoossa, on Surrender-notin osuus melko pieni: hän saapuu “näyttämölle” vain viimeisten sadan sivun ajaksi.
Brutaalisuusmittari: 1/3. Muutama kuolema plus vähän väkivaltaa, mutta ei mitään brutaalia kuvailua saati mässäilyä.
Sam Wyndham -sarjan kirjat:
1. A Rising Man
2. A Necessary Evil
3. Smoke and Ashes
4. Death in the East
5. The Shadows of Men
6. The Burning Grounds
*The mystery of the Indian village where birds come to commit suicide (Indian Times).
Harmi, ettei näitä ole suomennettu. Olisi omaperäinen lisä suomalaisen käännöskirjallisuuden kaanoniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.