Mika in Real Life oli positiivinen yllättäjä siinä mielessä, että vaikka siinä valehdellaan suunnilleen koko elämän verran, siitä puuttuu tahallinen pahantahtoisuus, ilkeys ja juoruilu joita monissa muissa lukemissani genren kirjoissa esiintyy melko lailla.
Ihmissuhteita pohditaan (ei onneksi varsinaisesti vatvota), mutta vaihteeksi enemmän muuta kuin parisuhteeseen liittyvää. Voi tietty johtua siitä, ettei kirjan keskeisellä henkilöllä eli Mikalla ole parisuhdetta eikä suurta hinkua sellaiseen (jonkin sortin romanttinen suhde kyllä kehittyy, kuten genrelle on ominaista mutta lukijaa ei hukuteta hunajapurkkiin).
Mika Suzuki on 35-vuotias elämänsä sössinyt nainen, joka asuu kaverinsa nurkissa saatuaan fudut töistä. Uusia töitä ei tunnu löytyvän eikä Mikaa muutenkaan oikein kiinnosta mikään. Välit japanilaisiin vanhempiin – etenkin äitiin – on vaikeat. Mikan äiti ei olisi koskaan halunnut Yhdysvaltoihin muuttaa ja tuntuu haikailevan entistä elämäänsä Japanissa.
Sitten soi puhelin, Penny soittaa. Penny on Mikan 16-vuotias tytär, jonka Mika antoi adoptoitavaksi koska ei uskonut voivansa vauvasta itse huolehtia. Raskaus oli “vahinko” eli ei käytetty ehkäisyä (asia, johon Mika ei voinut vaikuttaa…) ja sitten kertalaakista kohtalokkaasti tärppäsi. Adoptiosopimukseen kuuluu, että adoptiovanhemmat raportoivat Mikalle kerran vuodessa kirjeitse Pennyn elämästä.
Mielenkiintoinen järjestely: mietin onko tällaisia oikeasti Yhdysvalloissa (en ihmettelisi jos on, mutta en jaksa ottaa selvää koska asia ei kiinnosta niin paljon). Siis että synnyttäjä saa valita lapsen nimen lisäksi hänelle adoptiovanhemmat toimiston “katalogista” ja vieläpä esittää joitakin vaatimuksia (vuotuisen kirjeen lisäksi Mika toivoi, että adoptiovanhemmat mm. tutustuttaisivat Pennya japanilaiseen kulttuuriin). Pennyllä ei luonnollisesti ole tietoa biologisesta äidistään, vaikka tietysti tiesikin olevansa adoptiolapsi.
Vaan jostain (selviää lukemalla) Penny on onkinut tietoonsa Mikan yhteystiedot ja on nyt päättänyt ottaa yhteyttä. Aluksi Mika ja Penny juttelevat tavalliseen tapaan puhelimessa, sitten siirtyvät käyttämään FaceTimea. Lopulta Penny pudottaa pommin: mitäpä jos hän tulisi käymään Portlandissa Mikaa tapaamassa.
Koska Mika ja Penny asuvat eri puolilla Yhdysvaltoja, ei Mika varsinaisesti uskonut koskaan tapaavansa Pennyä. Tai ei ainakaan tapaavansa kovin pian. Pennyn kanssa jutustellessa Mika on rakentanut itselleen melko toisenlaisen elämän kuin todellisuudessa. Toisin sanoen valehdellut ummet ja lammet antaakseen menestyneen vaikutelman itsestään.
On kaksi vaihtoehtoa: joko lavastaa valehdeltu elämä “todelliseksi” tai nöyränä kertoa totuus. Mika valitsee valehtelun ja ystäviensä suosiollisella avustuksella hän alkaa rakentaa kulisseja, joiden on tarkoitus pysyä pystyssä Pennyn visiitin ajan.
Minua kiinnosti erityisesti Mikan ja äitinsä Hiromin suhde, vaikka painopiste onkin Pennyn ja Mikan suhteessa. Jokin Mikan ja Hiromin äiti-tytär-suhteessaan on alusta lähtien ajautunut vinoon eikä eritysempää yhteyttä enää näin pitkän ajan jälkeen löydy. Ihmiset ovat mitä ovat ja harva yhtäkkiä muuksi muuttuu. Hiromi pysyy suljettuna, häntä ei avaa edes aika.
Ihmeellisen koukuttava ja sopivaa tempoa etenevä romaani, jota luki mielellään. Oivallinen valinta chick -lit -romaaniksi. Voin lämpimästi suositella kyseisen genren ystäville ja muillekin uteliaille lukijoille.
Emiko Jean: Mika in Real Life
Penguin, 2022
s. 375
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.