Muun muassa tällaisia mietiskelee nimetön kertoja itävaltalaisen Marlen Haushoferin romaanissa The Wall. Seinä on nimensä mukaisesti seinä, joskin näkymätön, joka sulkee kertojan muun maailman ulkopuolelle metsästysmökille Itävallan Alpeille.
Vuoristolaaksossa sijaitsevaan metsästysmökkiin kertoja-nainen on matkustanut serkkunsa ja hänen miehensä kanssa. Naista ei metsästys kiinnosta, mutta aikaa voi viettää muullakin tavoin.
Rento reissu muuttaa naisen – ja kaikkien muidenkin – elämän hänen jäädessä yksin vuoristoiseen laaksoon seinän ulko- tai sisäpuolelle, miten nyt asiaa katsoo. Ihmiset ja eläimet seinän toisella puolella ovat niin sanotusti pystyynkuolleet.
Romaanin arkisuus yllätti, sillä se on pitkälti naisen hengissä pysymiseen liittyvien toimien kuvausta. Mukana on toki yleisempääkin pohdintaa elämästä, mutta painopiste on tekojen kuvauksissa ja siinä, miksi täytyy toimia niin kuin toimii.
Tietynlainen toimintojen sykli täytyy pitää yllä, jos mielii hengissä pysyä. Kyse ei naisen kohdalla ole vain omasta hengestä, vaan velvollisuudentunto hänelle siunaantuneiden eläinten puolesta on voimakas.
Ymmärrän hyvin, että kirja on aikanaan ollut sensaatio. Minäkin pidin Seinästä, erityisesti tunnelma ja miljöö kiehtoivat ja ne kohdat, kun esiintyi enemmän ajatuksia kuin tekoja. Tekojen kuvaus on toisteista, koska sellaista on naisen uusi elämä, uudet rutiinit.
Uuden edessä (etenkin jos kyseessä on suuri epämiellyttävä ja jopa traumaattinen mullistus) ihminen pyrkii etsimään uuden tavan olla olemassa ja siihen usein liittyy rutiinien luominen uudelleen. Joskus muutos voi olla hyvinkin radikaali. Joskus sitä ei jaksa ja tekee itsarin.
Marlen Haushofer: The Wall
alkuper. Die Wand, 1968
Quartet Books 2013
saksasta englannintanut Shaun Whiteside
s. 211
Suomennettu nimellä Seinä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.