Sebastian Fitzekin The Soul Breaker törrötti kirjastossa ja pisti silmääni, joten nappasin sen mukaan varaamiani kirjoja yhä odotellessa. Olen lukenut aiemmin Fitzekiltä The Nightwalkerin ja Therapyn, joten tiesin suunnilleen mitä odottaa.
Nyt osui kohdalle sellainen brutaalimpi Fitzekin trilleri, joten en suosittele tätä väkivallan vihollisille. The Soul Brakesissa kidutetaan, ollaan väkivaltaisia noin yleisesti ja tietysti liukastellaan verilammikoissa.
Ollaan Berliinissä, pääasiassa Teufelsbergin psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Ärhäkkä lumimyrsky eristää syrjässä sijaitsevan laitoksen ulkomaailmasta eivätkä kännykätkään toimi. Eivät ilmeisesti lankapuhelimetkaan tai mikään muukaan, jolla voisi saada yhteyden ulkomaailmaan. Suljetun laitoksen mysteeriä on siis luvassa.
Henkilökuntaa ja potilaita on niukasti, sillä joulu tekee tuloaan. En tiedä, miksi joulu vaikuttaa potilasmäärään, mutta ilmeisesti kaikki eivät ole niin sekaisin, etteikö heitä voisi päästää niin sanotusti vapaalle jalalle lomien ajaksi. Toisaalta kyseessä on yksityinen hoitolaitos, jossa potilaat ovat vapaaehtoisesti ja vuodepaikka maksanee maltaita, joten…. Ja ehkä tämä ei ole edes oleellista. Tärkeää ilmeisesti on (juonen kannalta), ettei laitoksessa pörrää liikaa ihmisiä.
Henkilökunnan ja potilaiden kauhuksi ilmenee, että laitoksessa lymyää vuosia sitten pelkoa niittänyt Sielunmurskaajaksi nimetty rikollinen. Sielunmurskaaja ei tapa uhrejaan, vaan saattaa heidät katatoniseen tilaan, jossa henkilö ei ole hereillä eikä varsinaisesti unessa.
Tuorein potilas on Caspariksi nimetty muistinsa menettänyt mies, joka on kirjattu sisään Teufelsbergiin vain muutamaa viikkoa aiemmin. Caspar on kirjan keskushenkilö ja hänen näkökulmastaan tapahtumat laitoksessa kuvataan. Casparin muisti palailee pätkittäin lyhyiden ja mystisten flashbackien myötä. Oma nimi muistuu mieleen, ammatti, joitakin tapahtumia…
Omaa identeettiä ei ole kuitenkaan varsinaisesti aikaa pohdiskella, koska koko ajan on niin sanotusti draamat tulilla. Outoja asioita tapahtuu ja pelko kiristää henkilöiden välejä ja haurasta luottamusta toisiinsa.
Juonenkäänteet ovat sen verran absurdeja, että piti useaan otteeseen nykiä kulmia alas hiusrajasta ja räpytellä silmiä, etteivät ne pompsahda ulos kuopistaan. Mutta mutta, uskottavuus ei ole Fitzekin tavaramerkki muutenkaan, joten se siitä.
The Soul Braker on tehokkaan toiminnan trilleri ja erittäin juonivetoinen. Toiminta tapahtuu valitettavasti henkilöhahmojen kustannuksella, sillä yhteenkään henkilöön ei mahdu sentin vertaa syvyyttä. Tämä on valitettava piirre useissa toimintaromaaneissa ja myös -elokuvissa. Henkilöhahmot ovat toissijaisia kun halutaan keskittyä vain juoneen. Näillekin on toki yleisönsä, mutta itse en oikein tällaista jaksaisi.
Kirja on kuitenkin nopealukuinen (luin sen vielä erityisen nopeasti niin kuin minulla on tapana tehdä, kun haluan päästä kirjasta eroon asap mutten kuitenkaan halua jättää kesken) ja lukuisine käänteineen koukuttava, vaikka lukeminen ajoittain uuvuttikin. Tai suoraan sanottuna tylsistytti.
Sivuseikkana mainittakoon, että Sielunmurskaajassa yllättäen pompsahtaa esiin muutama Fitzekin aiemmasta kirjasta (Therapy) tuttu henkilö. Nimimainintana tosin vain, asiaa voi miettiä enemmän jos jaksaa.
Fitzekiltä on käännetty useita romaaneja sekä englanniksi että suomeksi (ja monille muillekin kielille). Itse jään tässä vaiheessa miettimään jatkanko enää Fitzekin parissa.
Sebastian Fitzek: The Soulbraker
alkuper. Der Seelenbrecher, 2008
Head of Zeus, 2021
saksasta englannintanut John Brownjohn
s. 342
suomennettu nimellä Sielunmurskaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.