Klassikkohaaste XX: The Joys of Motherhood

Buchi Emecheta ja erityisesti hänen romaaninsa The Joys of Motherhood on putkahdellut esiin silloin tällöin siellä täällä ja jäänyt kummittelemaan mieleeni. On syntynyt halu lukea kyseinen romaani, mutta kirjan nimi on työntänyt luotaan pois (äitiys keskeisenä aiheena ei kiinnosta, mutta tiesin romaanin olevan muutakin kuin äitiyttä).

Viimeksi törmäsin viittaukseen The Joys of Motherhoodista Ukamaka Olisakwen romaanissa Ogadinma. Tuolloin päätin, että kyllä nyt vihdoin otan lukuuni tuon Emechetan romaanin ja luen sen vaikkapa klassikkohaasteeseen. Ja sitten tosiaan luin.

Tämä onkin jo kahdeskymmenes klassikkohaaste – olen iloinen, että tämä haaste on säilynyt hengissä näin kauan ja toivon sille pitkää ikää jatkossakin! Tätä kierrosta emännöi Tuulevi, jonka blogista (Tuulevin lukublogi) voit lukea haasteen säännöt. Koontipostauksessa on linkit muiden osallistujien klassikkopostauksiin.

Buchi Emecheta: The Joys of Motherhood
Heinemann, 1979 (minulla painos vuodelta 2008)
s. 254
Suomennettu nimellä Nnu Egon tarina

 

Romaanin nimi on ironinen. Ei-ironinen nimi voisi olla vaikkapa The Horrors of Motherhood. Nnu Ego ei ehdi äitiydestä nauttia, sillä kyseessä on lähinnä tehtävä, joka on saatava suoritettua kunnialla. Nnu Egon aviomies on vässykkä, joka taitaa lähinnä paksuksi panemisen ja rahan pihtaamisen.

Lagos, vuosi 1934. Kirja alkaa kohtauksella, joka saa 25-vuotiaan Nnu Egon haluamaan tappaa itsensä päästäkseen eroon Chistään*. Nnu Egon Chi on orjanainen, joka pakotettiin samaan hautaan (eli kuolemaan) ”emäntänsä” kanssa.

Miten tähän on tultu ja miten tästä jatketaan? Täytyy palata ajassa taaksepäin, sillä henkilön tarina alkaa jo ennen syntymäänsä. Kuka on Nnu Ego ja mitä Ibuzasta (Igbojen** asuttama maalaiskaupunki, jossa vanhat perinteet yhä kukoistavat) kotoisin oleva nainen tekee Lagosissa (jossa eri kulttuurit ja etniset ryhmät sekoittuvat ja saavat vaikutteita länsimaisesta kulttuurista Brittien hallinnoidessa maata)?

Emecheta kuvaa taiten erilaisten perinteiden ja uusien vaikutteiden kohtaamista ja myös törmäämistä toisiinsa. Miten sopeutua erilaiseen ympäristöön ja miten ympäristö vaikuttaa omiin asenteisiin vai vaikuttaako lainkaan.

Voiko itsepäisesti elää ”modernissa” ympäristössä traditioiden mukaan, kun ympäristö ei niitä tue joskaan ei varsinaisesti kumoakaan. Mutta vaikka oma kupla olisi vahva ja sitkeä, ei sen sisälle voi sulkea lapsiaan, jotka näkevät ja kuulevat kaikenlaista – imevät ympäröivästä kulttuurista ajatuksia ja asenteita.

Suhtautuminen lapsiin on tietyssä mielessä kaavamaista, sillä lapsilla on omat asemansa perheessä – toisilla merkittävämmät kuin toisilla. Lasten tehtävä on kasvaa asemaansa eikä ”sooloilla”: tulee tehdä niin kuin määrätään eikä kuvitella voivansa elää ja tehdä niin kuin haluaa.

Erityisesti vanhimman poikalapsen rooli on perinteisesti ennalta määritelty: poikalapset ovat nimenomaan vanhuudenturva. Esikoispoikaan panostetaan, koska hänen odotetaan myöhemmin tukevan vanhempiaan taloudellisesti, jotta vanhemmat saavat vuorostaan levätä, eläköityä.

Nnu Egon vanhimmalla pojalla on muuta mielessä ja se tuottaa harmia ja päänvaivaa lopulta koko perheelle: systeemi lakkaa toimimasta, jos sen merkittävin osa temppuilee.

Tyttölapset ovat hieman turhia eikä heihin kannata panostaa, koska heidät naitetaan muihin perheisiin eikä heistä siten saa hyötyjä kuin korkeintaan myötäjäisten muodossa, jos sellainen traditioon kuuluu.

Nimestään huolimatta The Joys of Motherhood on muuta kuin "äitiyskirja". Se on pikemminkin Nnu Egon elämäntarina, jossa elämänpolku on melko lailla valmiiksi kirjoitettu ja olemassaolon määrittelee äitiys.

Paljon muuta ei Nnu Ego ole: hän on äiti, vaikka romaanissa lapset loistavat poissaolollaan. Ei siis esiinny juuri mitään lapsiperhekuvailua sun muuta lasten touhua (mistä olen kiitollinen), koska ei Nnu Egolta liikene aikaa lapsilleen. Hänen pitää keskittyä tienaamaan jostain elantoa ja luovimaan vaikeissa olosuhteissa. Ystävyyssuhteet muihin naisiin jäävät pinnallisksi, koska ei ole aikaa tai jaksamista.

Romaanissa voi nähdä moderneja tuulahduksia. Eräässä kohdin Nnu Egon poika tuohtuneena kysyy, miksi vanhemmat ovat tehneet niin paljon lapsia, kun varaa heidän elättämiseen ei ole. Lisääntyminen on itseään toistava kierre: pakko lisääntyä, koska (poika)lapset ovat vanhuudenturva. Toisekseen lapset ovat myös miehen mitta: mitä enemmän lapsia, sen arvostettavampaa on miehen miehuus. On siementä kylvetty, wow.

Jos haluaa ajatella nykyaikaa ja ratkaisua tällaiseen kierteeseen, jossa nainen ei ehdi muuta kuin olla raskaana, täytyy kääntää katse tyttöihin. Noihin turhiin lapsiin, joita ei kannata liikaa koulussa istuttaa Sehän on yleisesti tiedossa, että koulutus parantaa tyttöjen/naisten asemaa ja avaa heille muunlaisia mahdollisuuksia kuin toimia synnytyskoneina aviomiehilleen. Ja tietysti luotettavan ehkäisyn saatavuus.

Mielenkiintoinen, runsas ja perusteellinen romaani, joka tuntui sivämääräänsä pidemmältä. En sano tätä negatiivisessa mielessä, vaan huomiona siitä, miten näinkin lyhyeen kirjaan on saatu näin paljon eri aiheita ja kulmia. 

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, joka mielestäni on kestänyt aikaa hyvin ja sopii luettavaksi tässä meidänkin ajassa. Lukeminen oli tosin ajoittain kohtuullisen raastavaa, kun vain odotti, mitä karmeaa seuraavaksi tapahtuu. 

*Chi 

**Käytän postauksessani sanaa Igbo, vaikka Emecheta käyttää heimosta sanaa Ibo. Tästä voi lukea perustelut valinnalleni.

Tietoa Buchi Emechetasta Fembion sivulla.

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa.