Jason Fung lupaa teoksessaan The Obesity Code kertoa ja avata laihtumisen "salaisuudet" lukijalle.
Kuten me kaikki Fungin mukaan tiedämme, mitkään dieetit eivät toimi kuin korkeintaan hetkellisesti. Dr Fung kertoo meille myös miksi näin on: niitä ei jakseta tai voida noudattaa pitkiä aikoja (spoiler: toisin kuin Fungin kirjan lopussa esittelemää ruokavaliota, johon palaan myöhemmin).
The Obesity Code koostuu periaatteessa kahdesta osasta (vaikka käytännössä osia on kuusi): suurin osa käsittelee lihavuutta ilmiönä ja spekuloi mistä se johtuu tai ei johdu. Hyvin pieni osuus lopusta (eli osa kuusi) käsittelee näitä “salaisuuksia”, joilla ihminen laihtuu.
En aio käydä kirjaa seikkaperäisesti läpi, koska kukin voi halutessaan lukea kirjan itse ja tehdä omat tulkintansa. Teos on erittäin helppolukuinen ja -tajuinen eli vaikka ei olisi erityisen tietoinen ihmiskehon aineenvaihdunnan mekanismeista ja ruuansulatuksesta, se ei haittaa: ne käydään pääpiirteittäin läpi.
Myös muun muassa keskeiset ravintoaineet (hiilihydraatit, proteiinit, rasva) ja niiden merkitys aineenvaihdunnalle käsitellään. Proteiineista tosin vain eläinperäiset proteiinit. Fungin mielestä vegaanius on ilmeisesti laihdutuskuuri (hän mainitsee sen ainoastaan yhtenä tunnettuna dieettinä mm. Atkinsonin rinnalla) eikä ruokavalio siinä missä esim. sekasyönti ja paheksun tällaista asiavirhettä.
Fungin mukaan lihavuus johtuu kehon hormonaalisesta epätasapainosta ja tässä insuliini on avainasemassa: erityisesti jos henkilölle on kehittynyt insuliiniresistenssi.
Insuliiniresistenssi ei synny yhdessä yössä (kuten eivät kilotkaan kerry yhdessä yössä), vaan kehittyy pidemmän ajan kuluessa. Insuliiniresistenssiä pitää yllä tiheä insuliinin erittyminen. Insuliia erittyy aina syödessä (paitsi jos on tyypin 1 diabetes).
Jos syö usein, insuliinia luonnollisesti erittyy tiheämmin ja ajan myötä voi kehittyä insuliiniresistenssi, jolloin henkilön insuliiniherkkyys heikkenee ja insuliinia täytyy tuottaa aina vain enemmän ja kierre on valmis. Insuliinin vaikutukset elimistössä/elimistölle selitetään teoksessa ja se on asia, joka jokaisen olisi hyvä ymmärtää, ellei jo ymmärrä.
Hormonit säätelevät kehomme toimintaa ja niistä Fung esittelee insuliinin lisäksi muita painon kannalta keskeisiä eli hyvää faktaa. Tosin täytyy pitää mielessä, että siinä missä fakta loppuu, syntyy tulkinta.
Fung on mielestäni ajoittain suhmurainen (ja tuo esiin omaa mielipidettään tukevia tutkimuksia/tulkitsee tutkimuksia siten, että ne sopivat hänen teoriaansa/käsityksiinsä) pohtiessaan esimerkiksi kumpi oli ensin: muna vai kana (toisin sanoen aiheuttaako lihavuus insuliiniresistenssiä vai insuliiniresistenssi lihavuutta). En tähän ota kantaa, koska minun mielipiteelläni ei ole merkitystä.
Osa tutkimuksista, joihin Fung viittaa, ovat teorioita eikä niiden kausaliteettia ole voitu todentaa. Joskus hän mainitsee tämän, joskus ei. Riippuu ilmeisesti siitä, mikä palvelee hänen omaa käsitystään. Mutta näinhän se on kaikissa populistisissa teoksissa: kirjoittaja valitsee, mihin viittaa ja miten viittaamaansa aineistoa tulkitsee ja esittelee (eli lähinnä mitä jättää kertomatta). Suosittelen siis aina kriittisyyteen.
Välihuomio: Muista sinäkin, että kirjoittaessani tästä teoksesta (tai mistä tahansa), minäkin teen valintoja – valitsen mitä nostan esille ja mitä jätän pois.
Nyt nostan pöydälle kalorit, koska niin tekee Fungkin.
Fung väittää, ettei kaloreilla ole mitään tekemistä lihomisen/laihtumisen kanssa. Eli siis sillä, kuinka paljon/vähän syö. Hän on suorastaan tuohtunut yleisestä kaloriteoriasta (jota meille kaikille on aina hoettu ja yhä hoetaan) eli jos syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo (ja sama päinvastoin eli jos syö vähemmän kuin kuluttaa, laihtuu).
Hän perustelee kaloriteorian hyvin ja ymmärrän, mitä hän ajaa takaa ja olen samaa mieltä. On selvää (ainakin minulle), että ihmiskeho polttaa erityyppisiä kaloreita eri tavalla: syödyllä ruualla on suurempi merkitys kuin syödyllä kalorimäärällä. Keho käsittelee eri tavalla sadan kalorin annosta brokkolia versus sadan kalorin annosta Domino-keksejä.
Kuten tiedämme, ihminen ei muutenkaan syö kaloreita, vaan ruokaa. Koen Fungin kalorikeplottelun omituisena: hän voisi ilmaista itsensä selkeästi esittämällä, että ei se määrä vaan laatu. Mutta niin kova on hänen “kaloriraivonsa” etenkin kirjan alussa, että hän demonisoi kaikki kalorien laskemiset dieeteissä.
Kirjan edetessä kylläkin laskeskellaan kaloreita ja kalorinkulutukseen Fung viittaa muutenkin pitkin matkaa. Siten koen Fungin ajoittain epäjohdonmukaisena – sen lisäksi, että hän on varsin toisteinen.
Fung nostaa esille ns. Body Set Weight -teorian ja esittelee sen faktana. Teorian mukaan kullakin ihmisellä on ns. biologinen paino, johon keho aina pyrkii. Muistan, että tästä jauhettiin jo joskus ysärillä. Tätä teoriaa ei kuitenkaan ole voitu todentaa, mutta sitä Fung ei mainitse.
Ihan yleisesti: kannattaa myös muistaa, että jos viitataan tutkimukseen joka ei ole tutkinut sitä asiaa, johon sillä haluaa viitata, ollaan vähintäänkin ristiriitaisilla reiteillä.
Käsittämätön puute kirjassa on se, ettei siinä mainita sanallakaan syömishäiriöitä (jotka ovat yleistyneet kuten lihavuuskin). Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ei voi irrottaa mieltä kehosta. Ilmeisesti syömishäiriöitä ei ole olemassa Fungin maailmassa tai ainakaan ne eivät vaikuta henkilön painoon tai yhtään mihinkään? Selvä.
Mixed feelings, kuvaisin tuntemuksiani tästä teoksesta. Suosittelen lukemaan, jos aihe vähänkin kiinnostaa. Teoksessa on tietoutta ruokateollisuudesta (luonnollisesti Yhdysvaltojen, mutta sieltä ne trendit on levinneet muuallekin) ja miten se on muuttunut vuosikymmenien aikana.
Vaan mitkä ovat Fungin painonpudotussalaisuudet, joita ilmeisesti on helppo noudattaa toisin kuin niitä kaikkia muita Atkinsista Paleoon jne. No tietysti paastoaminen plus ne samat tutut eli kalorien rajoittaminen ja ruuan laatuun huomion kiinnittäminen eli vaikkapa
- ei tuotteita, joissa sokeria tai lisättyä sokeria.
- ei prosessoituja hiilihydraatteja.
- hyviä rasvoja.
- ei välipaloja, vaan aterinointi kolmesti päivässä (paitsi paastopäivinä).
Eli pyörä on ikään kuin keksitty uudelleen. Tosin Fung ei muuta väitäkään.
Asia joka tuli minulle yllätyksenä, koska en kuulu kohderyhmään: myös sokerittomat (eli keinotekoisin makeutusainein makeutetut) ja täysin kalorittomat limsat saavat aikaan insuliinineritystä. Itse en juo lainkaan limuja enkä mehuja (en sokerittomia enkä kalorittomia paitsi viikonloppuisin saatan nautiskella siideriä patikan päätteeksi, mutta tämä nautiskelu ei ole päivittäistä, koska en ole alkoholisti) ja minulle tämä tuli uutena tietona. Jos joisinkin, en todellakaan joisi enää. Vaikka tällainen juoma on kaloriton, se stimuloi insuliinia. Ja kuten tohtori Fung sanoisi: Me kaikki tiedämme mitä siitä seuraa.
Miksi paasto? Paastoamisen tavoitteena on vähentää insuliinin erittymistä ja ajan myötä palauttaa kehon insuliiniherkkyys. Jatkuva napostelu ja muu syöminen saa aikaan insuliinin erittymisen, joten ainoa tapa saada “insuliininerityskierre” katkaistua, on pidentää ateriavälejä. Myös eri ruuat vaikuttavat eri tavoin insuliinin erittymiseen.
Fungin ehdottamat kaksi paastomuotoa ovat joko 24 tai 36 tunnin paastot. Molemmissa paastotaan joka toinen päivä: 24 tunnin paastossa saapi syödä iltapalan, mutta 36 tunnin paastossa ollaan aina joka toinen päivä syömättä.
Mietin miksi Fung kuvittelee, että tämä hänen “laihdutuskuurinsa” on jotenkin helpommin noudatettavissa kuin ne muut, jotka hän kirjassaan ampuu alas? Ilmeisesti Fung luottaa siihen, että ihmisen mieliteot (ja mahdollisesti ruokahalu) katoaa paastotessa. Näin mahdollisesti tapahtuukin tai sitten ei. Tästä löytyy ristiriitaisia tuloksia eikä tällaisista paastoista käsittääkseni ole pitkäkestoisia ihmistutkimuksia. Ai miksi? Kun niitä on ilmeisesti vaikea noudattaa pidempiä aikoja.
Minulle paastoaminen on tuttua, joten en kritisoi sen todettuja enkä oletettuja hyötyjä. Pätkäpaasto (16:8) sopii minulle eikä minulla ole mielitekoja tai iske makean- tai minkään muunkaan himoja. Lisäksi olen fyysisesti energinen enkä ikinä päivisin väsynyt, yöni nukun myös hyvin (ja jos en nuku, se johtuu stressistä tai mielenterveyteen liittyvistä asioista).
Paastoajista Fung mainitsee skotlantilaisen Angus Barbierin, joka paastosi yli vuoden. Siitä vähän motivaatiota hommaan.
Jason Fung: The Obesity Code – Unlocking the secrets of weight loss
Scribe, 2016
s. 316
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 39. Kirjassa etsitään ratkaisua arvoitukseen. Paljon tiedetään, mutta on myös paljon, mitä ei tiedetä.
Tulipa pitkä postaus siitä huolimatta, että karsin todella ankaralla kädellä. Jäi siis paljon asiaa postauksen ulkopuolelle, mutta suosittelen lukemaan kirjan ja vetelemään omat johtopäätökset sen sisällöstä.
Ja koska mietteeni on näin kriittinen (siitä huolimatta, että kirjalla on paljon ansioita ja kannustan sen lukemaan!), kas tässä linkki Goodreadsiin, jossa pääset lukemaan hehkutusta kirjasta.
stressi on vaarallista
VastaaPoistaFung käsittelee teoksessaan myös cortisolin (stressihormoni) vaikutusta ihmisen metabolismiin.
PoistaNo huh huh. Vuoden paasto kuulostaa kamalalta. Kuulostaa ihan anoreksialta. Aikaisemmalla työpaikallani paastoaminen oli muotia. 2-3 viikkoa syömättä oli ihan normi joillakin työkavereilla pari kertaa vuodessa. Yritin kerran ja minun silmäni menivät kieroon ja olin pyörtymäisilläni eka päivänä. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, jolloin ei suositella paastoamista. Meillä vajislaisilla kilojen kertyminen on tavallista, sillä hormonit eivät toimi normaalisti, eikä lääkityksellä pääse koskaan ideaalihormonitilaan. Itselleni pätkäpaasto 12:12 on hyvä ratkaisu plus liikunta. Ja toisinaan herkuttelen ja toisinaan pidän pitemmän välin herkutteluun.
VastaaPoistaNykyisin tarkastellaan lihomisen taustalla olevia hormoneja. Suoliston hormonit ovat tutkimuksen alla ja moni muu terveyteen vaikuttava hormoni. Ihmiset ovat yksilöitä, joten mikä sopii toiselle, niin ei sovi toiselle.
Jos googletat Angus Barbierin, huomaat ettei kyseessä ole anoreksia. Paastoamisella ei ole mitään tekemistä anoreksian kanssa: ihminen on paastonnut kautta aikain ja monissa uskonnoissa paastotaan edelleen. Tähän myös Fung viittaa paastoamista suositellessaan.
PoistaMinuakaan ei kiinnosta pidemmät paastot. Sellaisia harrastin silloin kun sairastin anoreksiaa enkä toteuttanut niitä terveellä tavalla. Mutta edelleen: paastota voi (pidempiäkin aikoja) ja moni niin tekee ihan ilman akuuttia syömishäiriötä.
Tässä teoksessa käsitellään lihavuutta nimenomaan hormonaalisena epätasapainona. Mainitsen sen kirjoituksessani kuin myös sen, että Fung tuo esiin keskeisimmät painoon vaikuttavat hormonit. Suolistomikrobeista on runsaasti kirjallisuutta olemassa, olen lukenutkin aiheesta.
En ole ikinä kokeillut paastoa. Ehkä pitäisi joskus testata. Tai sitten ei. Mutta tuo insuliiniresistenssi on sellainen asia, johon pitäisi perehtyä enemmän. En voi olla miettimättä, mitä jatkuva napostelu aiheuttaa elimistölle varsinkin, jos naposteltava on kovin sokeripitoista.
VastaaPoistaItse mietin, että jos ei koe tarvetta paastolle, niin miksipä pitäisi. Tosin ei siitä yleisesti haittaakaan ole (edellyttäen, että on terve eikä paastoa pitkään ja tietää mitä tekee) eli jos uteloittaa, niin kokeilla voi.
PoistaSen sijaan tosiaan ihmetyttää (kuten Fungiakin) ne varsin yleiset ohjeet, joissa kehotetaan syömään usein ja pieniä annoksia. Se on mahdollisesti huonointa, mitä voi keholleen tehdä. Toki se mikä ei sovi yhdelle voi sopia toiselle, mutta insuliinin erittymisen kannalta asia on melko mutkaton: insuliinia erittyy aina, kun syö ja se vaikuttaa verensokeriin eikä mitenkään tasaavasti vaan nimenomaan sitä heilautellen.
Olipas kiinnostava postaus. Kirjassa tuntuu olevan paljon asiaa. Hyvää analysointia sinulta. Totta, kuten joku tuossa aiemmin totesi, että kaikki ei sovi kaikille. Itselleni ruoka ja liikunta ovat ne asiat, joilla pidän itseni kunnossa, ei esimeriksi paasto. Vaikeiden iho-ongelmien vuoksi ruokavalioni on maidoton ja gluteeniton. - Tällaisessa kirjassa tulisi käsitellä myös syömishäiriöitä, kuten itsekin mainitsit.
VastaaPoistaTämä on mielestäni erittäin hyvä perusteos kaikille. Siksi sen luin itsekin, vaikka ei ole ongelmia painon kanssa. Itse en varsinaisesti edes miellä paastoavani (vaikka tällekin ateriarytmille on nimitys), koska mielestäni on ihan normaalia ettei koko ajan syö (tai juo esim. limuja tai energiajuomia) jotain.
PoistaIhminen ei ole ennenkään syönyt jatkuvasti ja joku vähintään 12 tunnin “paasto” on ihan “normaali” aika olla syömättä eikä siis minun mielestäni edes paasto (kuten ilmeisesti sen ajatellaan olevan, itse miellän paastoksi vasta kun on väh. 24h syömättä). Kuinkahan moni on nykyään edes kahtatoista tuntia syömättä, kun moni syö iltamyöhällä ja heti aamulla herättyään. Itse en edes jaksaisi moista ruokarytmiä.
Mutta omaa kehoaan kannattaa kuunnella. Minulle sopii erittäin hyvin tämä “pätkäpaastoilu” ja se tulee minulta luonnostaan, ajattelematta.
Tämäkin lienee yksilöllistä. Itselleni paasto ei sovi, monestakaan eri syystä, ollenkaan, vaan nimenomaan verensokerin tasaisena pitäminen säännöllisin välipaloin. Olen kiinnostuneempi hyvinvoinnista kuin painosta, mutta tällä on ollut myös kiloja karisuttava vaikutus. Ylipäänsä suhtaudun varsin varauksella monenkirjaviin oppaisiin, joissa luvataan yhtä sun toista, mutta joiden tarkoitus on ennen kaikkea tehdä bisnestä. Käännyn ravitsemusasioissa mieluiten asiantuntevan ravitsemusterapeutin puoleen.
VastaaPoistaKyllä, yksilöllistä on ja luin tämän teoksen erittäin kriittisin silmin mikä näkynee postauksessakin.
PoistaJos kokee olonsa hyväksi ja terveeksi, niin tuskin kannattaa ruokailutapojaan muuttaa. Sekin tiedetään, että ihmisten metabolismeissa on eroja ja muutenkin väkisin itsensä pakottaminen syömään jonkin ohjelman mukaan, mikä ei tunnu luontevalta, tuskin toimii pidemmän päälle.
Minusta tämä oli kokonaisuudessaan ihan hyvä perusteos ja vain pieni osa teoksen lopussa käsitteli paastoamista.
Laihtuminen on aarreaitta aiheena, siitä saadaan joka vuosi monta uutta lehtijuttua ja kirjaa aikaiseksi. Minulla on omat kokemukseni ja käsitykseni omasta painonhallinnastani enkä jaksa ihmetellä aihetta tällaisella yleisellä tasolla. T. Anki
VastaaPoistaNiinhän se tuntuu olevan ja iso bisnes myös. Minua kiinnostaa ravitsemukseen, metabolismiin ymv. liittyvät aiheet ja erityisesti todennetut faktat, joten oli tämäkin luontevaa lukea vaikkakin lähes kymmenen vuotta kirjan julkaisun jälkeen. Iso osa kirjan aiheista oli ennestään tuttuja, koska eivät ole varsinaisesti enää uusia. Minua ei taas kiinnosta ihmetellä toisten syömisiä saati painoa yksilötasolla.
Poista