Deon Meyerin Etelä-Afrikkaan sijoittuvan romaanin Fever voi katsoa kertovan jälleenrakentamisesta (siten se sujahtaa Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 27). Miten jälleenrakentaminen onnistuu, onkin sitten toinen juttu.
Deon Meyer: Fever
alkuper. Koors, 2016
Hodder&Stoughton, 2017
afrikaansista englanniksi kääntänyt K.L Seegers
s. 530
Pandemia (jonkin sortin koronavirus kyseessä) on pyyhkäissyt maapallolta suurimman osan ihmisistä ja eloojääneet yrittävät selviytyä miten kykenevät autioituneessa ja infrastruktuuriltaan rikkinäisessä maassa, jossa heitä ahdistelevat villikoirien lisäksi – ylläri – toiset ihmiset.
Willem Storm on idealisti, hän haluaa rakentaa turvapaikan, jonne kaikki eloonjääneet ovat tervetulleita. Pandemian voi nähdä uutena alkuna, mahdollisuutena ihmiskunnalle (jos sattuu olemaan optimistinen idealisti).
Feverin rakenne on kiinnostava, sillä se on ikään kuin muistelmateos. Sen kirjoittaja on Willem Stormin poika, Nico Storm. Isä ja poika jäävät kahden pandemian aloittaessa “puhdistuksensa”: he viettävät lähes vuoden piilotellen ja eristyksessä ennen kuin Willemin idea turvapaikasta kypsyy toteuttamiskelpoiseksi. Ja löytyy paikka, johon sen voi perustaa.
Lukijalle paljastetaan romaanin ensimmäisessä virkkeessä, että Willem murhataan. Ja että siitä on vierähtänyt jo vuosikymmeniä. Nico on 47-vuotias kirjoittaessaan nämä muistelmat.
I want to tell you about my father’s murder. I want to tell you who killed him, and why. This is the story of my life. And the story of your life and your world too, as you will see.
I have waited for a long time to write about this: I believe one needs wisdom and insight for such a task. I think one has first to get the anger – in fact all the emotions – under control.
Nico on 13-vuotias pandemian alussa. Tapahtumakuvaus kattaa nelisen vuotta eli siihen, kun Willem murhataan. Tapahtumat eivät tässä romaanissa ole kuitenkaan se merkityksellisin osuus, vaan nimenomaan ihmiset, heidän tarinansa, persoonansa. Ja heidän väliset (valta)suhteensa.
Erityisesti tietenkin Nicon suhde isäänsä. Miten pandemia ja sen jälkeiset tapahtumat muokkaavat suhdetta. Miten vähän toisista lopulta ymmärtää – ennen kuin on liian myöhäistä.
Jos jotain yhtään mistään voi oppia, niin ihminen ei muutu. Ihminen on eläin siinä missä krokotiili ja kirahvi ovat eläimiä. Ihminen toimii lajilleen ominaisesti, tavoittelee alati enemmän, on luova ja kekseliäs. Ihminen on eläimistä julmin, koska ihmisen tietoisuuteen liittyy olennaisesti käsitys moraalista. Jonka voi sivuuttaa, jos se on tiellä.
Mitä tehdä uudella alulla? Kaikki ne samat virheet kuin ennen uutta alkua. Siihen ei tarvita kuin muutama väkivaltaa ja sortoa ihannoiva ihminen ja sellaisia on ollut aina ja on yhä. Sillä osa ihmisistä on väkivaltaisia, vallanhaluisia ja ahneita. Niin se vain on ja siksi uusi alku on samalla aina uusi loppu eikä mikään oikeastaan voi koskaan muuttua paremmaksi niin kauan kuin ihminen on vallassa.
Yllä olevat pari kappaletta ovat omia tuntemuksiani ja johtopäätöksiäni kirjasta. Romaanissa voi nähdä toisenlaisiakin kulmia, mutta nämä tukevat omia käsityksiäni. Veikkaan, että lukijan persoonallisuus ja yleinen maailmankatsomus voivat vaikuttaa paljonkin siihen, miten tämän kirjan (kuten tietysti minkä tahansa kirjan) haluaa tulkita, sillä kyseessä ei ole mikään paasaus tai saarna.
Kirjasta löytyisi poikkeuksellisen paljon kiinnostavaa siteerattavaa, mutta koska en jaksanut kesken lukemisen merkitä sivuja muistiin, ei niitä (lainauksia) nyt tähän saada.
Fever on erittäin koukuttava ja kiinnostava, syvällinenkin romaani joka onnistuu yllättämään useamman kerran. Heittäen menee suosikkeihini.
Olen aiemmin lukenut Deon Meyeriltä romaanit Kuolema päivänkoitteessa ja Blood Safari.
